Sossuakin voi

Varsinkin suurissa kaupungeissa sossu kyykyttää asiakkaitaan esimerkiksi laittoman pitkillä toimeentulotuen käsittelyajoilla. Mm. Oulun kaupunki on saanut jo kolmannen huomautuksen eduskunnan oikeusasiamieheltä ja sama tuntuu olevan meno kaikissa suurehkoissa kaupungeissa, tosin myös monissa pienissä.

Hyväntekeväisyysjärjestö HFU ry on parin vuoden yrittämisen jälkeen saanut Oulun sossun (toivottavasti) kuriin. Lääninhallitus valvoo ttt:n käsittelyaikoja sekä tekee tarkastuskäyntejä vuoden 2007 aikana. Menettelyn historian voi käydä lukemassa järjestön verkkosivuilta, http://hfury.net (sieltä klikkaa "päiväkirja").

Todistimme näin, että pienikin voi vaikuttaa kunhan ei anna periksi ja on riittävän pitkäjänteinen. Aikaa meni pari vuotta.

Harmillista, että uusi joukkokannelaki koskee vain kuluttaja-asioita. Tässä olisi monen kaupungin sossulla ja työkkärillä vääntämistä välttyäkseen suurilta joukkokanteeseen perustuvilta vahingonkorvausvaateilta.

HFU ry:n toiminta on viime vuonna laajentunut valtakunnalliseksi. Aktiivisia, riittävän toimeliaita ja tarpeeksi uskaltavia aktiiveja voimme tukea myös ympäri suomen. Sähköpostiyhteystiedot ovat järjestön verkkosivuilla.
5668
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Helsingissä lähemmäs kuukausi menee, onnellisempaa silti kuin Tampereella.

Paljasjalkaisena manselaisena häpeän kaupunkini nykytilaa.

Oli miten oli, eri pituiset käsittelyajat (Rovaniemellä 1 vrk!) rikkovat kansalaisen yhdenvertaisuutta vastaan, mutta niinhän tässä maassa kaikki muukin.

Äänestä
  • Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio on tulkinnut lakia niin, että kohtuulliseksi ajaksi kirjallisen ttt:n käsittelyyn on n. viikko.

    Samassa ajassa pitäisi hänen mukaansa päästä sosiaalityöntekijän vastaanotolle.

    HFU:n päiväkirjassa on linkit Paunion ratkaisuihin. Eduskunnan oikeusasiamiehen huomautuksilla on kokemuksemme mukaan vain vähän vaikutusta, parempi tapa on jonkin yhteisön tehdä kantelu lääninhallitukseen.

    Stadissa voisit kysäistä vaikka http://www.ihmisarvo.org, joka on myös kiinnostunut näistä jutuista.

    Tietenkin myös HFU ry auttaa.

    Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

    Äänestä

  • mielestä kirjoitti:

    Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio on tulkinnut lakia niin, että kohtuulliseksi ajaksi kirjallisen ttt:n käsittelyyn on n. viikko.

    Samassa ajassa pitäisi hänen mukaansa päästä sosiaalityöntekijän vastaanotolle.

    HFU:n päiväkirjassa on linkit Paunion ratkaisuihin. Eduskunnan oikeusasiamiehen huomautuksilla on kokemuksemme mukaan vain vähän vaikutusta, parempi tapa on jonkin yhteisön tehdä kantelu lääninhallitukseen.

    Stadissa voisit kysäistä vaikka http://www.ihmisarvo.org, joka on myös kiinnostunut näistä jutuista.

    Tietenkin myös HFU ry auttaa.

    Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

    Jos Mansessa menee pidempään kuin stadissa, on se ehdottomasti laitonta kaikkien tähän asti saamiemme tulkintojen mukaan. Lopullisen päätöksen voi tehdä kuitenkin vain viranomainen, esimerkiksi lääninhallitus.

    Se voi panna sossun ojennukseen, mutta käsittely on hidasta.

    Mansen sosiaalilautakunta (kaupunginhallituksessa) pystyy puuttumaan asiaan kaikista pikimmin. Ehdotan, että otat yhteyttä sen puheenjohtajaan. Ne kokoontunevat viikottain.

    Epäilen myös, että kun otat asian esille Aamulehdessä, alkaa tapahtua. Autamme mielellämme ja voimme tarvittaessa hoidella asiaa puolestasi/apunasi. Mikäli haluat apua, siirtyisimmekö HFU ry:n vieraskirjaan: http://hfury.net

    Äänestä

Mitä ihme vinkumista kun ei itse viitsitä yrittää tienata lehden jakajista, siivojista, koti- ja puutarha-apulaisistakin pulaa...

Äänestä

tiedossani on useita eri kunnissa tapahtuneita sossun jyräämiä ihmisiä.

On paraikaa hallinto-oikeudessa asia kun eräs sossu hylkäsi työttömän tärkeiden mutta kalliiden lääkkeiden hankkimiseksi pyydetyn maksusitoumuksen,halvempia korvaavia ei ole olemassa.
Asia saatiin kyllä hoitoon lopulta sairaalan puututtua asiaan mutta juttu on hallinto-oikeudessa koska yrittävät taatusti uudelleen jossain vaiheessa.
Sossun mieliharmiksi meillä oli toimittaa hallinto-oikeuteen ja oikeusasiamiehelle päätökset joissa sossu yksiselitteisesti ilmoitti hylkäyksen syyksi valmisteen kalleuden, hallinto-oikeudelle toimittamassaan vastineessa väittivät kuitenkin että ei syynä ole kalleus vaan muut syyt joita eivät kuitenkaan mitenkään yksilöineet.

Asia on ollut kesken nyt 5 kuukautta joten eiköhän pian jotain ala kuulumaan.
Tavoitteena olisi jonkinlainen ennakkopäätös siitä mitä ja miten sossu joutuu hyväksymään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nokittaa kirjoitti:

Varsinkin suurissa kaupungeissa sossu kyykyttää asiakkaitaan esimerkiksi laittoman pitkillä toimeentulotuen käsittelyajoilla. Mm. Oulun kaupunki on saanut jo kolmannen huomautuksen eduskunnan oikeusasiamieheltä ja sama tuntuu olevan meno kaikissa suurehkoissa kaupungeissa, tosin myös monissa pienissä.

Hyväntekeväisyysjärjestö HFU ry on parin vuoden yrittämisen jälkeen saanut Oulun sossun (toivottavasti) kuriin. Lääninhallitus valvoo ttt:n käsittelyaikoja sekä tekee tarkastuskäyntejä vuoden 2007 aikana. Menettelyn historian voi käydä lukemassa järjestön verkkosivuilta, http://hfury.net (sieltä klikkaa "päiväkirja").

Todistimme näin, että pienikin voi vaikuttaa kunhan ei anna periksi ja on riittävän pitkäjänteinen. Aikaa meni pari vuotta.

Harmillista, että uusi joukkokannelaki koskee vain kuluttaja-asioita. Tässä olisi monen kaupungin sossulla ja työkkärillä vääntämistä välttyäkseen suurilta joukkokanteeseen perustuvilta vahingonkorvausvaateilta.

HFU ry:n toiminta on viime vuonna laajentunut valtakunnalliseksi. Aktiivisia, riittävän toimeliaita ja tarpeeksi uskaltavia aktiiveja voimme tukea myös ympäri suomen. Sähköpostiyhteystiedot ovat järjestön verkkosivuilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu