Täällä suomenmaassa adventtikirkko on jakautunut vanhoillisiin "ellenisteihin" joiden yhtenä äänitorvena tälläkin palstalla toimii Timo Flink. Toisen ryhmittymän muodostavat uudistusmieliset joihin käsittääkseni kuuluu esimerkiksi Kai A.
Onko adventtikirkolla tulevaisuutta jos edes kirkon sisällä ei vallitse yksimielisys?
Onko adventtikirkko hajoamassa?
38
1471
Vastaukset
- yksimielisyys
paljon paremmin kuin näillä luterilaisen kirkon eriseuraisilla. Heillä kun on jo lestaatiolaisuuskin jakautunut moneen osaan. On lestaatiolaiset, uuslestaatiolaiset ja sitten nämä vanhalestaatiolaiset. Heillä on täys tuomio toisiaan vastaan.
Opinkysymyksistä riittää riitelyä. Sitten on näitä herätyksellisiä, erilahkoja "pilvin pimein" ja niin kränäistä porukkaa,etteivät sano edes naapureillekkaan päivää, jos satuu jotakin muuta eriseuraa tai lahkoa tässä herätysliikeiden sisällä edustamaan.
Että näin ovat omat jauhonne pussissa, niin turha on lähteä enää muita näistäkin asioista syyllistämään. Hoitakaa ensin oma pesänne kuntoon, ennenkuin alatte toisten nurkkia kaivella, vai kuis on?- kadunmies vaan
En mä pahalla kysymystä esittänyt. Emäntä vaan on ollu aikoinaan vuosikaudet adventisti ja kertoili mulle näistä kirkon sisällä olevista riidoista.
Ihan aattelin kysyä mikä tuossa asiassa on tämän päivän tilanne. - Markku_Meilo
kadunmies vaan kirjoitti:
En mä pahalla kysymystä esittänyt. Emäntä vaan on ollu aikoinaan vuosikaudet adventisti ja kertoili mulle näistä kirkon sisällä olevista riidoista.
Ihan aattelin kysyä mikä tuossa asiassa on tämän päivän tilanne.>>Ihan aattelin kysyä mikä tuossa asiassa on tämän päivän tilanne.
Tilanne tuntuu olevan sama kaikkialla, omat puutteet eivät häiritse niin kauan kun vaan löytää muista vastaavia tai pahempia virheitä.
Nämä pari päivää kun olen tätä osiota seurannut, niin täällä ei juurikaan keskustella, edes puoliasiallisesti. Ja minä kun oletin, että jt-osiossa on villiä menoa, vähänpä tiesin. - kadunmies vaan
Markku_Meilo kirjoitti:
>>Ihan aattelin kysyä mikä tuossa asiassa on tämän päivän tilanne.
Tilanne tuntuu olevan sama kaikkialla, omat puutteet eivät häiritse niin kauan kun vaan löytää muista vastaavia tai pahempia virheitä.
Nämä pari päivää kun olen tätä osiota seurannut, niin täällä ei juurikaan keskustella, edes puoliasiallisesti. Ja minä kun oletin, että jt-osiossa on villiä menoa, vähänpä tiesin.Joo, no tämä palsta nyt ei sentään kuvasta adventtikirkon tilaa. Tämähän on keskustelupalstan irvikuva, mutta suurin syy taitaa olla se ettei täällä ole seriffiä.
Ei ne asiat adventtikirkossa niin huonosti ole kuin mitä tämä palsta antaa ymmärtää. Sääli vain ettei täällä pysty vakavasti enään keskustelemaan oikein mistään. - Markku_Meilo
kadunmies vaan kirjoitti:
Joo, no tämä palsta nyt ei sentään kuvasta adventtikirkon tilaa. Tämähän on keskustelupalstan irvikuva, mutta suurin syy taitaa olla se ettei täällä ole seriffiä.
Ei ne asiat adventtikirkossa niin huonosti ole kuin mitä tämä palsta antaa ymmärtää. Sääli vain ettei täällä pysty vakavasti enään keskustelemaan oikein mistään.>>Sääli vain ettei täällä pysty vakavasti enään keskustelemaan oikein mistään.
Yksi yhteinen piirre uskonnoille on, että mitä fundamentalistisempi liike, sitä haluttomampia ovat keskustelemaan niiden kanssa, jotka tuntevat asiat 'liian hyvin'.
Ylimielinen ehdotoman oikeassa olemisen tarve yhdistettynä perustettomaan virheettömyyden tunteeseen saa paljon pahaa aikaan. Siinä ei jää rehellisyydelle ja vuoropuhelulle juurikaan sijaa, piirteet joiden tarve korostuu Internetin myötä.
Netti tulee muuttamaan näitä fundisliikkeitä enemmän kuin perinteisempiä valtaliikkeitä. Itse asiassa netti on jo saanut paljon aikaan, toki paljon enemmän on vielä odotettavissa tulevaisuudelta. - DDT666
kadunmies vaan kirjoitti:
Joo, no tämä palsta nyt ei sentään kuvasta adventtikirkon tilaa. Tämähän on keskustelupalstan irvikuva, mutta suurin syy taitaa olla se ettei täällä ole seriffiä.
Ei ne asiat adventtikirkossa niin huonosti ole kuin mitä tämä palsta antaa ymmärtää. Sääli vain ettei täällä pysty vakavasti enään keskustelemaan oikein mistään.kirjoitti:
"Sääli vain ettei täällä pysty vakavasti enään keskustelemaan oikein mistään."
Onko täällä sitten joskus pystytty?
Myönnän, että viimevuotisia kirjoituksia en ole juurikaan lukenut.
Keskustelu adventistien kanssa voi olla vaikeaa senkin takia, että adventtikirkossa ei ole ollut - ainakaan minun ollessani jäsen - tapaa keskustella vaikeista aiheista.
Kahvinjuonnin tai lihansyönnin synnillisyydestä vielä pystyttiin käymään lyhyt keskustelu, mutta sitten jos olisi pyritty keskustelemaan todellisista, kirkon hyvinvoinnin kannalta elämän ja kuoleman kysymyksistä, se ei ollut mahdollista.
Vapaaehtoisesti siihen ei suostuttu ja pakolla se ei onnistunut. Lahjontaa tai kiristystä en muista kokeilleeni...
Jotenkin sai sen vaikutelman, että se, mitä ei näe eikä kuule, sitä ei ole olemassa (maallisista kun puhutaan).
Eli pedofiliaa ei ole, taloudellisia väärinkäytöksiä ei ole, nepotismia ei tunneta, talous on kunnossa tai ainakin tulee kuntoon, kunhan jäsenet lisäävät panostustaan, kirkolla ei ole kansainvälisiä ongelmia eikä opillisia vaikeuksia ja jos joku eroaa kirkosta, se tapahtuu vain ja ainoastaan asianomaisen omien ongelmien ja vaikean luonteen takia.
Mitään ongelmia ei ole, kunhan niistä ei puhuta tai kirjoiteta.
Keskustele siinä sitten, kun asenne on tuollainen. - kadunmies vaan
Markku_Meilo kirjoitti:
>>Sääli vain ettei täällä pysty vakavasti enään keskustelemaan oikein mistään.
Yksi yhteinen piirre uskonnoille on, että mitä fundamentalistisempi liike, sitä haluttomampia ovat keskustelemaan niiden kanssa, jotka tuntevat asiat 'liian hyvin'.
Ylimielinen ehdotoman oikeassa olemisen tarve yhdistettynä perustettomaan virheettömyyden tunteeseen saa paljon pahaa aikaan. Siinä ei jää rehellisyydelle ja vuoropuhelulle juurikaan sijaa, piirteet joiden tarve korostuu Internetin myötä.
Netti tulee muuttamaan näitä fundisliikkeitä enemmän kuin perinteisempiä valtaliikkeitä. Itse asiassa netti on jo saanut paljon aikaan, toki paljon enemmän on vielä odotettavissa tulevaisuudelta.No niinhän se tälläkin palstalla näkyy menevän. Adventisteilla on se ainoa oikea kiveen hakattu uskonkäsityksensä ja niin on myös heidän "vastaväittäjillään" täällä.
Eihän tuosta asetelmasta oikein voi mitään keskustelua syntyä ja niinpä yleensä lopputulos on juupas eipäs väittelyä joka on kaikkea muuta kuin hedelmällistä keskustelua.
Sapatti on esimerkiksi yksi hyvä tapa saada sota syttymään palstalla. Adventisteilla on asiaan omat argumenttinsa ja "vastaväittäjillä" omansa. Olen huomannut, että vähintään yksi sapattitappelu saadaan aikaiseksi joka viikko. Samat asiat käydään viikottain läpi ja molemmat kaivat taas muutamaa senttiä syvemmät poterot joiden suojista sanan terävät keihäät sinkoilevat.
Rehellisyys ja vuoropuhelu tuntuu olevan tuntematon käsite molemmille osapuolille. - kadunmies vaan
DDT666 kirjoitti:
kirjoitti:
"Sääli vain ettei täällä pysty vakavasti enään keskustelemaan oikein mistään."
Onko täällä sitten joskus pystytty?
Myönnän, että viimevuotisia kirjoituksia en ole juurikaan lukenut.
Keskustelu adventistien kanssa voi olla vaikeaa senkin takia, että adventtikirkossa ei ole ollut - ainakaan minun ollessani jäsen - tapaa keskustella vaikeista aiheista.
Kahvinjuonnin tai lihansyönnin synnillisyydestä vielä pystyttiin käymään lyhyt keskustelu, mutta sitten jos olisi pyritty keskustelemaan todellisista, kirkon hyvinvoinnin kannalta elämän ja kuoleman kysymyksistä, se ei ollut mahdollista.
Vapaaehtoisesti siihen ei suostuttu ja pakolla se ei onnistunut. Lahjontaa tai kiristystä en muista kokeilleeni...
Jotenkin sai sen vaikutelman, että se, mitä ei näe eikä kuule, sitä ei ole olemassa (maallisista kun puhutaan).
Eli pedofiliaa ei ole, taloudellisia väärinkäytöksiä ei ole, nepotismia ei tunneta, talous on kunnossa tai ainakin tulee kuntoon, kunhan jäsenet lisäävät panostustaan, kirkolla ei ole kansainvälisiä ongelmia eikä opillisia vaikeuksia ja jos joku eroaa kirkosta, se tapahtuu vain ja ainoastaan asianomaisen omien ongelmien ja vaikean luonteen takia.
Mitään ongelmia ei ole, kunhan niistä ei puhuta tai kirjoiteta.
Keskustele siinä sitten, kun asenne on tuollainen.Mun emännällä ei ollut mitään ristiriitoja adventtikirkon opin suhteen. Näin hän ainakin mulle väittää.
Juuri tuo kirkon sisäinen henki tai oikeastaan sen puute johti siihen ettei hän halunnut siellä enään käydä. - nyt vain
kadunmies vaan kirjoitti:
Mun emännällä ei ollut mitään ristiriitoja adventtikirkon opin suhteen. Näin hän ainakin mulle väittää.
Juuri tuo kirkon sisäinen henki tai oikeastaan sen puute johti siihen ettei hän halunnut siellä enään käydä.kadunmieheltä oliko sinun emäntäsi adventisti kun menitte naimisiin?
- kadunmies vaan
nyt vain kirjoitti:
kadunmieheltä oliko sinun emäntäsi adventisti kun menitte naimisiin?
Olipa hyvinkin ja yhdessä kuljettiin aika pitkään lauantaisin kirkossa. Ehti minullekin muodostumaan aika hyvä käsitys adventismista vaikka en siihen täysin ehtinyt sisään pääsemään.
- etkö sitten
kadunmies vaan kirjoitti:
Olipa hyvinkin ja yhdessä kuljettiin aika pitkään lauantaisin kirkossa. Ehti minullekin muodostumaan aika hyvä käsitys adventismista vaikka en siihen täysin ehtinyt sisään pääsemään.
tullut uskoon ollenkaan, vai oletko kaiken tämän jälkeen ottanut Jeesuksen henkilökohtaiseksi Vapahtajaksesi, suosittelen lämpimästi ottamaan usko elämääsi, jos et ole viellä sitä ottanut.
Älä katso ihmistä katso Vapahtajaan, ihmisiin pettyy, mutta Jeesukseen ei pety, tiedän sen omasta elämästäni, jos olisin katsonut kuinka ihmiset tekee niin en olisi uskossa, mutta en katso heihin.
Seuraan Jeesusta joka minut pelasti. - kadunmies vaan
etkö sitten kirjoitti:
tullut uskoon ollenkaan, vai oletko kaiken tämän jälkeen ottanut Jeesuksen henkilökohtaiseksi Vapahtajaksesi, suosittelen lämpimästi ottamaan usko elämääsi, jos et ole viellä sitä ottanut.
Älä katso ihmistä katso Vapahtajaan, ihmisiin pettyy, mutta Jeesukseen ei pety, tiedän sen omasta elämästäni, jos olisin katsonut kuinka ihmiset tekee niin en olisi uskossa, mutta en katso heihin.
Seuraan Jeesusta joka minut pelasti.Se pari vuotta jonka vietin adventistien parissa ei ainakaan mitenkään edesauttanut oman uskonnollisen elämän kehittymistä. En sano tätä mitenkään pahalla, ikävä kyllä noin vaan koin sen ajan.
Olen kaiketi yhä enenemässä määrin liukumassa ateismiin. - ex-adventti
kadunmies vaan kirjoitti:
Se pari vuotta jonka vietin adventistien parissa ei ainakaan mitenkään edesauttanut oman uskonnollisen elämän kehittymistä. En sano tätä mitenkään pahalla, ikävä kyllä noin vaan koin sen ajan.
Olen kaiketi yhä enenemässä määrin liukumassa ateismiin.Ateismiin minäkin olen valunut.Helpottavaa,ei tarvitse olla oikeassa.Ei me ihmiset voida tietää varmuudella mitä kuoleman jälkeen odottaa.
- kadunmies vaan
etkö sitten kirjoitti:
tullut uskoon ollenkaan, vai oletko kaiken tämän jälkeen ottanut Jeesuksen henkilökohtaiseksi Vapahtajaksesi, suosittelen lämpimästi ottamaan usko elämääsi, jos et ole viellä sitä ottanut.
Älä katso ihmistä katso Vapahtajaan, ihmisiin pettyy, mutta Jeesukseen ei pety, tiedän sen omasta elämästäni, jos olisin katsonut kuinka ihmiset tekee niin en olisi uskossa, mutta en katso heihin.
Seuraan Jeesusta joka minut pelasti.Tuohon aikaan olin sellaisessa hengellisessä tilassa, että minusta olisi hyvinkin voinut tulla adventisti.
Juurikin nämä vanholliset "ellenistit" saivat minut tutkimaan kuka Ellen G. White oikein oli. Siitä sitten alkoi se alamäki.
Jos olisin törmännyt pelkästään uudistusmielisiin, niin tilanne saattaisi tänä päivänä olla ihan toinen.
Oikeastaan pitäisi kait kiittää tätä vanhaa kaartia, ilman heitä en olisi alkanut penkomaan adventismia pintaa syvemmältä. - menee
kadunmies vaan kirjoitti:
Tuohon aikaan olin sellaisessa hengellisessä tilassa, että minusta olisi hyvinkin voinut tulla adventisti.
Juurikin nämä vanholliset "ellenistit" saivat minut tutkimaan kuka Ellen G. White oikein oli. Siitä sitten alkoi se alamäki.
Jos olisin törmännyt pelkästään uudistusmielisiin, niin tilanne saattaisi tänä päivänä olla ihan toinen.
Oikeastaan pitäisi kait kiittää tätä vanhaa kaartia, ilman heitä en olisi alkanut penkomaan adventismia pintaa syvemmältä.Ateismi on parasta, mitä minä tiedän.
- ei ole yhteyttä
..saati mitään yksimielisyyttä...kukaan ei juuri tunne toisaan Adventtikirkossa, saati että pidettäisiin huolta lähimmäisistään?!
pastoritkin ovat aivan hukassa itsensä ja valheellisten oppiensa kanssa..?!
Hukka heidät perii..jos ei ole jo saanut..!? Markku_Meilo kirjoitti:
>>Sääli vain ettei täällä pysty vakavasti enään keskustelemaan oikein mistään.
Yksi yhteinen piirre uskonnoille on, että mitä fundamentalistisempi liike, sitä haluttomampia ovat keskustelemaan niiden kanssa, jotka tuntevat asiat 'liian hyvin'.
Ylimielinen ehdotoman oikeassa olemisen tarve yhdistettynä perustettomaan virheettömyyden tunteeseen saa paljon pahaa aikaan. Siinä ei jää rehellisyydelle ja vuoropuhelulle juurikaan sijaa, piirteet joiden tarve korostuu Internetin myötä.
Netti tulee muuttamaan näitä fundisliikkeitä enemmän kuin perinteisempiä valtaliikkeitä. Itse asiassa netti on jo saanut paljon aikaan, toki paljon enemmän on vielä odotettavissa tulevaisuudelta.Fundamentalismi - ehdottomasti oikeassa olemisen houkutus - on todellakin ansa.
Väittäisin, että 1. Kor 13. mukainen tie johtaa kaikkinaiseen rakentumiseen. Ja kun Raamattu siirrettäisiin apukirjan paikalta pääkirjaksi, niin mitään hajaannusta ei tarvitsi syntyä. Mutta sepäs vaatii paljon ennakkoluulottomuutta ja rakkautta totuuteen.
En tiedä, onko Suomen Adventtikirkolla mahdollista itsenäistyä, mutta se on sietämätön rasite, että valtameren takaa määrätään, mitä tulee ajatella.
Joka tapauksessa koko kristikunnalla tulisi olla pyrkimys lähentyä ja ymmärtää toisiaan; opin perusteita. Sillä usein hajaannuksen syynä ovat erilaiset lähtökuopat.- kadunmies vaan
AnttiVKantola kirjoitti:
Fundamentalismi - ehdottomasti oikeassa olemisen houkutus - on todellakin ansa.
Väittäisin, että 1. Kor 13. mukainen tie johtaa kaikkinaiseen rakentumiseen. Ja kun Raamattu siirrettäisiin apukirjan paikalta pääkirjaksi, niin mitään hajaannusta ei tarvitsi syntyä. Mutta sepäs vaatii paljon ennakkoluulottomuutta ja rakkautta totuuteen.
En tiedä, onko Suomen Adventtikirkolla mahdollista itsenäistyä, mutta se on sietämätön rasite, että valtameren takaa määrätään, mitä tulee ajatella.
Joka tapauksessa koko kristikunnalla tulisi olla pyrkimys lähentyä ja ymmärtää toisiaan; opin perusteita. Sillä usein hajaannuksen syynä ovat erilaiset lähtökuopat.Itselläni on ilo tuntea eräs adventistiteologi valtameren takaa ja vaimoni on osallistunut siellä sapatin Jumalanpalvelukseen.
Ero on kuin yöllä ja päivällä. Tuosta kyseisestä seurakunnasta suuren meren takaa ei etsimälläkään löydä mitään kuppikuntia. Ihmiset ovat nuoria ja iloisia. Laulu raikaa ja lapset pyörivät ympärillä. Menoa ei voi mitenkään verrata vastaavaan tilaisuuteen täällä suomenniemellä.
Ehkäpä adventtikirkko täällä tarvitsisikin enemmän sitä liekanarua jotta ihmiset saataisiin puhaltamaan yhteen hiileen? - ihan kaikki
ei ole yhteyttä kirjoitti:
..saati mitään yksimielisyyttä...kukaan ei juuri tunne toisaan Adventtikirkossa, saati että pidettäisiin huolta lähimmäisistään?!
pastoritkin ovat aivan hukassa itsensä ja valheellisten oppiensa kanssa..?!
Hukka heidät perii..jos ei ole jo saanut..!?Kaikki Suomen adventistit ovat täysin samaa mieltä Kolme_enkeliä;n kanssa. Heistä jokainen pitää EGWtä profeettana ja ekeli Miikaelia Jeesuksena.
kadunmies vaan kirjoitti:
Itselläni on ilo tuntea eräs adventistiteologi valtameren takaa ja vaimoni on osallistunut siellä sapatin Jumalanpalvelukseen.
Ero on kuin yöllä ja päivällä. Tuosta kyseisestä seurakunnasta suuren meren takaa ei etsimälläkään löydä mitään kuppikuntia. Ihmiset ovat nuoria ja iloisia. Laulu raikaa ja lapset pyörivät ympärillä. Menoa ei voi mitenkään verrata vastaavaan tilaisuuteen täällä suomenniemellä.
Ehkäpä adventtikirkko täällä tarvitsisikin enemmän sitä liekanarua jotta ihmiset saataisiin puhaltamaan yhteen hiileen?Ehkäpä adventtikirkko täällä tarvitsisikin enemmän sitä liekanarua jotta ihmiset saataisiin puhaltamaan yhteen hiileen?
=====================Vastaan:
Vai niin. Että rapakon takaa tulle sellaisia terveisiä, että piiskan avulla Hengen yhteys?!
Mutta tuollainen lainvaatimisen tie vie helvettiin. Ellenin raamatusta en tiedä, mutta minun Raamattuni opettaa rakkauden olevan VERRATON tie - siis ylivertainen taivastie.
ROOM 7:3-4
3 Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.
4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.- kadunmies vaan
AnttiVKantola kirjoitti:
Ehkäpä adventtikirkko täällä tarvitsisikin enemmän sitä liekanarua jotta ihmiset saataisiin puhaltamaan yhteen hiileen?
=====================Vastaan:
Vai niin. Että rapakon takaa tulle sellaisia terveisiä, että piiskan avulla Hengen yhteys?!
Mutta tuollainen lainvaatimisen tie vie helvettiin. Ellenin raamatusta en tiedä, mutta minun Raamattuni opettaa rakkauden olevan VERRATON tie - siis ylivertainen taivastie.
ROOM 7:3-4
3 Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.
4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.Ei siellä kuulemma piiskamiehiä näkynyt. Kyllä ihmiset ihan omasta halustaan lauloivat ja ottivat osaa muhinkin Jumalanpalveluksen aktiviteetteihin.
Jos tässä joku piiskaa tarvitsee, niin ehkä tämän oman maan vanhoillisten kaarti. Tosin se taitaa olla jo liian myöhäistä.
Eipä asia tietysti meidän perhettä hetkauta suuntaan eikä toiseen. Adventismi on täällä tutkittu ja sen jälkeen hutkittu. Eipä tee mieli enään siihen porukkaan vaikka täällä mukava onkin asioista jutella. kadunmies vaan kirjoitti:
Ei siellä kuulemma piiskamiehiä näkynyt. Kyllä ihmiset ihan omasta halustaan lauloivat ja ottivat osaa muhinkin Jumalanpalveluksen aktiviteetteihin.
Jos tässä joku piiskaa tarvitsee, niin ehkä tämän oman maan vanhoillisten kaarti. Tosin se taitaa olla jo liian myöhäistä.
Eipä asia tietysti meidän perhettä hetkauta suuntaan eikä toiseen. Adventismi on täällä tutkittu ja sen jälkeen hutkittu. Eipä tee mieli enään siihen porukkaan vaikka täällä mukava onkin asioista jutella."Jos tässä joku piiskaa tarvitsee, niin ehkä tämän oman maan vanhoillisten kaarti. Tosin se taitaa olla jo liian myöhäistä."
====================
Tuossa yllä tunnetun, Amerikassa käyneen advaripastorin terveiset suomalaisille! Että oikein vaimoa piti kuulla, ennen kuin uskoi kylmät terveiset!
SITÄ VASTOIN
Aabraham (1.Ms.18:16-33) ja MOOSES (2.Ms.32:9-14)(1.Ms.32.) eivät olleet adventisteja!
1. Moos. 18:30
Abraham sanoi: "Älä suutu, Herra, vaikka puhunkin vielä. Entä jos siellä on kolmekymmentä?" Herra vastasi: "En hävitä sitä, jos löydän sieltä kolmekymmentä."
2 MOOS 32:32
Anna anteeksi heidän syntinsä. Mutta jos et anna, niin pyyhi minun nimeni kirjastasi." [Ps. 69:29; Jes. 4:3; Dan. 12:1; Ilm. 21:27]
KOLME "VOI" - HUUTOA
Voi! - Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.' [Matt. 9:14 | Matt. 23:23 ]
Voi! - Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!' [Esra 9:6; Ps. 51:3]
Voi! - "Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.* Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan." [Voidaan kääntää myös: "hän lähti kotiinsa hurskaampana kuin tuo toinen."] [Matt. 21:31 | Matt. 23:12 ]
Nimimerkki: Luuk 18:12-14- kadunmies vaan
AnttiVKantola kirjoitti:
"Jos tässä joku piiskaa tarvitsee, niin ehkä tämän oman maan vanhoillisten kaarti. Tosin se taitaa olla jo liian myöhäistä."
====================
Tuossa yllä tunnetun, Amerikassa käyneen advaripastorin terveiset suomalaisille! Että oikein vaimoa piti kuulla, ennen kuin uskoi kylmät terveiset!
SITÄ VASTOIN
Aabraham (1.Ms.18:16-33) ja MOOSES (2.Ms.32:9-14)(1.Ms.32.) eivät olleet adventisteja!
1. Moos. 18:30
Abraham sanoi: "Älä suutu, Herra, vaikka puhunkin vielä. Entä jos siellä on kolmekymmentä?" Herra vastasi: "En hävitä sitä, jos löydän sieltä kolmekymmentä."
2 MOOS 32:32
Anna anteeksi heidän syntinsä. Mutta jos et anna, niin pyyhi minun nimeni kirjastasi." [Ps. 69:29; Jes. 4:3; Dan. 12:1; Ilm. 21:27]
KOLME "VOI" - HUUTOA
Voi! - Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.' [Matt. 9:14 | Matt. 23:23 ]
Voi! - Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!' [Esra 9:6; Ps. 51:3]
Voi! - "Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.* Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan." [Voidaan kääntää myös: "hän lähti kotiinsa hurskaampana kuin tuo toinen."] [Matt. 21:31 | Matt. 23:12 ]
Nimimerkki: Luuk 18:12-14Mahtaakohan sulla olla jonkunlaisia luetun tekstin ymmärtämisvaikeuksia vai miksi tuo kommenttisi meni multa ihan täysin yli hilseen? Sapattia en ole ikinä viettänyt, sunnuntai riittää lepopäiväksi ja ikävä kyllä useimmiten sekin kuluu töiden merkeissä.
Noihin irrallisiin Raamatun lauseisiinkaan en oikein osaa ottaa kantaa. Kaipa ne tähän asiaan jotenkin liittyvät, en kyllä äkkiseltään keksi miten. kadunmies vaan kirjoitti:
Mahtaakohan sulla olla jonkunlaisia luetun tekstin ymmärtämisvaikeuksia vai miksi tuo kommenttisi meni multa ihan täysin yli hilseen? Sapattia en ole ikinä viettänyt, sunnuntai riittää lepopäiväksi ja ikävä kyllä useimmiten sekin kuluu töiden merkeissä.
Noihin irrallisiin Raamatun lauseisiinkaan en oikein osaa ottaa kantaa. Kaipa ne tähän asiaan jotenkin liittyvät, en kyllä äkkiseltään keksi miten.Piti oikein vaimolta kysyä näkyikö piiskoja
Kirjoittanut: kadunmies vaan 9.4.2007 klo 00.08
Ei siellä kuulemma piiskamiehiä näkynyt. Kyllä ihmiset ihan omasta halustaan lauloivat ja ottivat osaa muhinkin Jumalanpalveluksen aktiviteetteihin.
Jos tässä joku piiskaa tarvitsee, niin ehkä tämän oman maan vanhoillisten kaarti. Tosin se taitaa olla jo liian myöhäistä.
Eipä asia tietysti meidän perhettä hetkauta suuntaan eikä toiseen. Adventismi on täällä tutkittu ja sen jälkeen hutkittu. Eipä tee mieli enään siihen porukkaan vaikka täällä mukava onkin asioista jutella.
===============================Vastaan:
VANHOISSA LIITOISSA PELOTTELU - UUDESSA RAKAKUS
Kysehän olikin siitä, kun suosittelit täällä SUOMESSA käytettäväksi rajuja otteita, jotta päästäisiin siihen amerikan malliin - "omasta halustaan laulavat ja ottavat osaa". Oman maan vanhoillinen kaarti mielestäsi tarvitsisi piiskaa. Joopa joo. Advarithan on se vanhoillisin kaarti - oppi 1844-vuodelta. Olisi jo aika hyväksyä karismaattisuus, jopa uskonliikekin.
Vain Hengen vapaudessa siihen tilaan päästään - vapapuden laki Jeesuksessa Kristuksessa on verraton tie.
Valitettavasti olen kuullut uutisia, että täällä oltaisiin kylläkin säätämässä vapaammaksi yhteisössä elämistä, mutta toisaalta tekemässä vastaavasti entistäkin vaikeammaksi uskaltaa erota a-yhteisöstä.
On helppo pelotella helvetin tulella sitä, joka aikoo vaihtaa toiseen yhteisöön - johonkin sunnuntai-pedon yhteisöön.
"Piti oikein vaimolta kysyä". Niinhän se piti jo Aadaminkin kysyä. Kohta heräsi epäilys: "Onko Jumala TODELLA sanonut?". Yleensäkin on huolestuttavaa sellainen ajan henki, että kadunmiehet kyllä tietävät, mitä se ja se on sanonut sen ja sen sanoneen siitä ja siitä opista tai seurakunnasta.
Mutta ani harva tietää, mitä Raamatun seurakuntakirjeet sanovat seurakunnasta ja Kristuksen opista. Raamattua käytetään vain apukirjana, sen irtojakeilla puolustellaan totuttuja tulkintoja.
LAUPIAAN SYDÄMEN KRISTUS ANTAA JOHTAJILLEKIN - EI PELOTTELEVAA
Aabraham (1.Ms.18:16-33) ja MOOSES (2.Ms.32:9-14)(1.Ms.32.) eivät olleet adventisteja!
1. MOOS. 18:30
Abraham sanoi: "Älä suutu, Herra, vaikka puhunkin vielä. Entä jos siellä on kolmekymmentä?" Herra vastasi: "En hävitä sitä, jos löydän sieltä kolmekymmentä."
2. MOOS. 32:32.
Anna anteeksi heidän syntinsä. Mutta jos et anna, niin pyyhi minun nimeni kirjastasi." [Ps. 69:29; Jes. 4:3; Dan. 12:1; Ilm. 21:27] .
OMAHYVÄISYYS VAIKO NÖYRYYS
Luuk 18:12-14
Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.' [Matt. 9:14 | Matt. 23:23 ]
Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!' [Esra 9:6; Ps. 51:3]
"Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.* Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan." [Voidaan kääntää myös: "hän lähti kotiinsa hurskaampana kuin tuo toinen."] [Matt. 21:31 | Matt. 23:12 ].- kadunmies vaan
AnttiVKantola kirjoitti:
Piti oikein vaimolta kysyä näkyikö piiskoja
Kirjoittanut: kadunmies vaan 9.4.2007 klo 00.08
Ei siellä kuulemma piiskamiehiä näkynyt. Kyllä ihmiset ihan omasta halustaan lauloivat ja ottivat osaa muhinkin Jumalanpalveluksen aktiviteetteihin.
Jos tässä joku piiskaa tarvitsee, niin ehkä tämän oman maan vanhoillisten kaarti. Tosin se taitaa olla jo liian myöhäistä.
Eipä asia tietysti meidän perhettä hetkauta suuntaan eikä toiseen. Adventismi on täällä tutkittu ja sen jälkeen hutkittu. Eipä tee mieli enään siihen porukkaan vaikka täällä mukava onkin asioista jutella.
===============================Vastaan:
VANHOISSA LIITOISSA PELOTTELU - UUDESSA RAKAKUS
Kysehän olikin siitä, kun suosittelit täällä SUOMESSA käytettäväksi rajuja otteita, jotta päästäisiin siihen amerikan malliin - "omasta halustaan laulavat ja ottavat osaa". Oman maan vanhoillinen kaarti mielestäsi tarvitsisi piiskaa. Joopa joo. Advarithan on se vanhoillisin kaarti - oppi 1844-vuodelta. Olisi jo aika hyväksyä karismaattisuus, jopa uskonliikekin.
Vain Hengen vapaudessa siihen tilaan päästään - vapapuden laki Jeesuksessa Kristuksessa on verraton tie.
Valitettavasti olen kuullut uutisia, että täällä oltaisiin kylläkin säätämässä vapaammaksi yhteisössä elämistä, mutta toisaalta tekemässä vastaavasti entistäkin vaikeammaksi uskaltaa erota a-yhteisöstä.
On helppo pelotella helvetin tulella sitä, joka aikoo vaihtaa toiseen yhteisöön - johonkin sunnuntai-pedon yhteisöön.
"Piti oikein vaimolta kysyä". Niinhän se piti jo Aadaminkin kysyä. Kohta heräsi epäilys: "Onko Jumala TODELLA sanonut?". Yleensäkin on huolestuttavaa sellainen ajan henki, että kadunmiehet kyllä tietävät, mitä se ja se on sanonut sen ja sen sanoneen siitä ja siitä opista tai seurakunnasta.
Mutta ani harva tietää, mitä Raamatun seurakuntakirjeet sanovat seurakunnasta ja Kristuksen opista. Raamattua käytetään vain apukirjana, sen irtojakeilla puolustellaan totuttuja tulkintoja.
LAUPIAAN SYDÄMEN KRISTUS ANTAA JOHTAJILLEKIN - EI PELOTTELEVAA
Aabraham (1.Ms.18:16-33) ja MOOSES (2.Ms.32:9-14)(1.Ms.32.) eivät olleet adventisteja!
1. MOOS. 18:30
Abraham sanoi: "Älä suutu, Herra, vaikka puhunkin vielä. Entä jos siellä on kolmekymmentä?" Herra vastasi: "En hävitä sitä, jos löydän sieltä kolmekymmentä."
2. MOOS. 32:32.
Anna anteeksi heidän syntinsä. Mutta jos et anna, niin pyyhi minun nimeni kirjastasi." [Ps. 69:29; Jes. 4:3; Dan. 12:1; Ilm. 21:27] .
OMAHYVÄISYYS VAIKO NÖYRYYS
Luuk 18:12-14
Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.' [Matt. 9:14 | Matt. 23:23 ]
Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!' [Esra 9:6; Ps. 51:3]
"Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.* Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan." [Voidaan kääntää myös: "hän lähti kotiinsa hurskaampana kuin tuo toinen."] [Matt. 21:31 | Matt. 23:12 ].Taitaa huumori olla uskoon hurahtaneille täysin käsittämätön asia.
kadunmies vaan kirjoitti:
Taitaa huumori olla uskoon hurahtaneille täysin käsittämätön asia.
Karismaattisuudesta pari sanaa...
Kirjoittanut: kadunmies vaan 9.4.2007 klo 14.40
Taitaa huumori olla uskoon hurahtaneille täysin käsittämätön asia.
=======================
Kadunmiehillä ei näköjään ole huumoria. Sen tuosta näkee; eipä siinä muutakaan ollut. Paitsi että siitä näkee, että fundamentalistista on kyse - on pakottava tarve saada sanoa se viimeinen sana.
MIELIPIDE karismaattisuudesta on sinänsä turha, sillä karismaattinen yhteiskristillisyys ON, kuten on toisaalta ekumeeninen yhteiskristillisyys. Yhteys täytyykin olla - että maailma uskoisi. Viittaan Jeesuksen ylipapilliseen rukoukseen, Joh 17. luku, joka rukous yhä kiihtyvästi toteutuu meidän ajassamme. Tämä on uusi ja välttämätön ilmiö, kun lähestytään lopun päiviä.
HUUMORIA löytyy karismaattisuudesta, sillä siellä vallitsee aika lailla Hengen vapaus. Sen sijaan lainkiivailijain so. fundamentalistien leireissä sitä on varsin niukasti. Huumorin tilalla on KATEUS; mutta huumori, kestäväisyys ja vapaus ovat sukua toisilleen.
Gal. 2:4 Noiden pariimme luikertaneiden valheveljien tähden, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme, mikä meillä on Kristuksessa Jeesuksessa.
"Uskoon hurahtaneet" ymmärtävät kokemukseni mukaan jopa itseensä kohdistuvaa huumoria - maailmassa sellainen huumori on perin harvinaista, siellä kadunmiesten kesken. Huumorintaju on Jumalan lahja. Siitä hyvä esimerkki Raamatussa on profetia mykän aasin suusta.
Lordin ja Hard rock Hallelujan euroviisuvoitto on sekin eräänlaista Jumalan huumoria. Sillä tiukkapipoiset yrittivät rukouksillaan estää voiton.
Sensijaan useat kristityt anoivat samalla tavalla kuin aikaisempina vuosina: Herra, anna meille tänä vuonna meidän kauan odottamamme euroviisuvoitto.
- ex-toivonlinnalainen
Minun käsittääkseni ei ole hajoamassa ,vaan näivettymässä kasaan.Ei ole enää tilausta heidänlaiselleen julistukselle.
Toivonlinnakin ,adventtien kulmakivi, on suurissa vaikeuksissa.Eilen kuulin,pitääköhän paikkansa ?,uusi rehtorikin lähtee jo vuoden pestin jälkeen pois.Taisivat vanhoilliset voittaa.- Määräaikainen
Uuden rehtorin tehtävä tiettävästi olikin määräaikainen.
- Määräaikainen
Määräaikainen kirjoitti:
Uuden rehtorin tehtävä tiettävästi olikin määräaikainen.
Kotimaan uutisia
(Sat-info)
(10.02.2006) Toivonlinnan yhteiskoulu kriisistä kasvuun!
Nykyaikalehden päätoimittaja Klaus Kalliokoski haastattelee Suomen Adventtikirkon johtajaa Atte Helmistä
"Hallitus hyväksyi selkeällä luottamuksella kasvatustieteiden tohtori Mikko Takalan määräaikaiseksi kehitysjohtajaksi ja kevään 2006 ajaksi vt. rehtoriksi. Hänen työsuhteensa alkaa 1.3 kehitysjohtajana ja 6.4 alkaen rehtorina. Määräaikaisuus kestää 31.7.2007 asti. Rehtorin tehtävä tulee ensi syksyä varten vahvistaa yleiskokouksen 2006 tai yleiskokouksen valitseman hallituksen toimesta ensi kesänä." - ex-toivonlinnalainen
Määräaikainen kirjoitti:
Uuden rehtorin tehtävä tiettävästi olikin määräaikainen.
Tietämäni mukaan oli määräaikainen,2 vuotta,on nyt kutistunut vuoteen.
- Utelisa kysyjä
Miksi yleensä Toivonlinna pitäisi olla?
- nyt ei tarkoitusta?
Utelisa kysyjä kirjoitti:
Miksi yleensä Toivonlinna pitäisi olla?
Minusta koulu voitaisiin lopettaa ja tilalle perustaa jotain muuta ..vanhainkoti , kristillinen opisto tms...nyt autamme vain Piikkiön kuntaa koulutoiminnassa...jos edes autamme?
- Seuraa kehitystä
Ellen White kirjoitti jossain, että adventtiliike näyttää jossain vaiheessa hajoavan, mutta niin ei tulisi kuitenkaan käymään. Osiossa taidettiin puhua myös luopumuksesta ja seulonnasta? Se vielä puuttuisi, että tuokin Whiten profetia toteutuisi!
Yhdymmekö Jeesuksen ylipapilliseen rukoukseen?
(Joh 17. luku)
JOS osittaisten hajoamisten tuloksena syntyy tilaa Hengen vapaudelle, silloin se on parhaaksi. Sinänsä ei minkään kirkon hajaannus ole toivottavaa. Jeesus ei lakkaa uneksimasta eheyden puolesta - vain Hänessä on siunattu eheytyminen.
ETTÄ HE YHTÄ OLISIVAT - EHDOITTA
JOH 17:21
Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.
Ef. 4:3-6
3 Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys. [Kol. 3:14,15]
4 On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi. [Room. 12:5; 1. Kor. 12:4,13,27]
5 Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! [4:5,6: 1. Kor. 8:4 : 1. Kor. 8:6, 12:13]
6 Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa. [Room. 11:36]
TYÖ ON YHTEINEN
1. Kor. 3:6
Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun. [Ap. t. 18:11,24,27; 1. Kor. 4:15]Kirkon sisällä on syvä yksimielisyys.
Kirkko kasvaa miljoonalla jäsenellä joka vuosi.
Teologien tasolla ei ole erimielisyyttä teologioista jotka ovat olleet samat koko kirkon olemassaolon ajan. Totuus ei muutu.
Titenkin yksityisiä "havukka-ahon ajattelijoita" aina on, ja jokainen ymmärtää ja oppii omaa tahtiaan asioita.
Siunausta
jari laurila- DDT666
Hyvä,
Jarlau!
Yhtä ratkiriemukasta huumoripätkää en ole viikkoon lukenutkaan. Tällaisia vitsejä kaivataan lisää! - ....ei...
Valitettavasti edes miljoona advaria ei vastaa yhtä uskoontullutta kristittyä.
- ex-adventti
Varmasti kirkko kasvaa kehitysmaissa ,missä tietämättömyys vallitsee.Satsaahan sinne tupakkateollisuuskin....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961565- 541053
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että403971- 164913
- 57772
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 51688
- 57651
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 76642