minä ottaisin sen vähäisen järkeni tässä kohtaa käyttöön..
Ennen pidin aivan ehdottomana sitä, että en seurustele varatun kanssa. Sitten tulit sinä, rakkaani, ja meitä jekutti kohtalo pahankerran, ja sinä otit vaimoksesi toisen. Ajattelit kenties ettei ikuisuutesi kestä enää kauaa, ettei loppuelämä ole kuin hetki, mutta sitä on nyt kestänyt. Oma rakkauteni sinuun on myös ikuista, se on tällä hetkellä vanhempi mitä sinun katastrofi-avioliittosi. Rakastan sinua, enkä siksi osaa heittää sinusta irti. Tänään palasin vanhan ajatuksen lähteille: sanoin ennen etten halua mitään salasuhteita, koska se varmaankin vie minut edemmäs siitä mikä on itselleni hyväksi ja parhaaksi.
Nyt olen ollut jaetulla kakkostilalla. Realistista tulevaisuutta meillä ei ole. Minun onneni on toisten käsissä; milloin se satutaan omiini suomaan. Ei auta vaikka kuinka ikävöin, kaipaan, ei auta, vaikka kuinka tuntisin olevani osa sinua, sinä osa sieluani. Ei vaikka sanot, että haluaisit, pitäisi, olisi pitänyt.. Raaka tosiasia on, ettet, ettemme, meille ei suotu yhteistä tämän enempää.
Tänään mietin katsellessani erästä miestä, josta saattaisi tulla sinuakin läheisempi, että miksei minulle suoda mitään omaa. Koska olen kuitenkin järjellä käyvä nainen, päädyin entiseen ajatukseen: en pääse eteenpäin, koska en ole sinusta heittänyt irti, vaan elän "entä jos sittenkin" -ajatuksella. Eiköhän, rakkaani minun pidä heittää sinusta irti, jättää sinut temmeltämään arkeasi, jonka itse kuitenkin osaltasi olet valinnut, vaikket varsinaisesti vapaaehtoisesti. Ehkä minun on päästäkseni eteenpäin jätettävä sinut siihen, missä nyt olet? En kuitenkaan saa, voi, pysty auttamaan, vaikka saisin, voisin, pystyisin. En kestä katsoa vierestä kun sinä olet hukkumaisillasi (todella, tämä ei ole mikään oma romanttinen kuvitelma, vaan sinun todellisuuttasi.) Sinä haluat jostain syystä räpistellä suossasi, mutta ehkei minun tarvitse olla vieressä, peläten miten sinun käy, tai millonka olen itse samassa vetelässä.
Entäpä rakkaani(m) jos minä jättäisin sinut.. Miltä sinusta ajatus tuntuu ? Jatkuisiko oma elämäni, saisinko sen mitä minulle kuuluu.. joltain toiselta ?
Ennen pidin aivan ehdottomana sitä, että en seurustele varatun kanssa. Sitten tulit sinä, rakkaani, ja meitä jekutti kohtalo pahankerran, ja sinä otit vaimoksesi toisen. Ajattelit kenties ettei ikuisuutesi kestä enää kauaa, ettei loppuelämä ole kuin hetki, mutta sitä on nyt kestänyt. Oma rakkauteni sinuun on myös ikuista, se on tällä hetkellä vanhempi mitä sinun katastrofi-avioliittosi. Rakastan sinua, enkä siksi osaa heittää sinusta irti. Tänään palasin vanhan ajatuksen lähteille: sanoin ennen etten halua mitään salasuhteita, koska se varmaankin vie minut edemmäs siitä mikä on itselleni hyväksi ja parhaaksi.
Nyt olen ollut jaetulla kakkostilalla. Realistista tulevaisuutta meillä ei ole. Minun onneni on toisten käsissä; milloin se satutaan omiini suomaan. Ei auta vaikka kuinka ikävöin, kaipaan, ei auta, vaikka kuinka tuntisin olevani osa sinua, sinä osa sieluani. Ei vaikka sanot, että haluaisit, pitäisi, olisi pitänyt.. Raaka tosiasia on, ettet, ettemme, meille ei suotu yhteistä tämän enempää.
Tänään mietin katsellessani erästä miestä, josta saattaisi tulla sinuakin läheisempi, että miksei minulle suoda mitään omaa. Koska olen kuitenkin järjellä käyvä nainen, päädyin entiseen ajatukseen: en pääse eteenpäin, koska en ole sinusta heittänyt irti, vaan elän "entä jos sittenkin" -ajatuksella. Eiköhän, rakkaani minun pidä heittää sinusta irti, jättää sinut temmeltämään arkeasi, jonka itse kuitenkin osaltasi olet valinnut, vaikket varsinaisesti vapaaehtoisesti. Ehkä minun on päästäkseni eteenpäin jätettävä sinut siihen, missä nyt olet? En kuitenkaan saa, voi, pysty auttamaan, vaikka saisin, voisin, pystyisin. En kestä katsoa vierestä kun sinä olet hukkumaisillasi (todella, tämä ei ole mikään oma romanttinen kuvitelma, vaan sinun todellisuuttasi.) Sinä haluat jostain syystä räpistellä suossasi, mutta ehkei minun tarvitse olla vieressä, peläten miten sinun käy, tai millonka olen itse samassa vetelässä.
Entäpä rakkaani(m) jos minä jättäisin sinut.. Miltä sinusta ajatus tuntuu ? Jatkuisiko oma elämäni, saisinko sen mitä minulle kuuluu.. joltain toiselta ?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olipa hieno kirje rakkaallesi. Itse olen miettinyt täsmälleen samoja ajatuksia ja koitan epätoivoisesti rimpuilla tässä suossa...
Samoja ajatuksia mietin, yhä vastailen hänen viesteihin, vaikka jo toista tavallaan tapailen. Tämä toinen välittää minusta, mutta välitänkö minä tarpeeksi...ja onko tämä sitä oikeaa, jatkuvaa. Mitä minä loppujen lopuksi tästä saan.
Kun taas hän, joka edelleen pitää yhteyttä ja on epävarma siitä mitä itse haluaa...hän on aiheuttanut sydänsuruja. Silti tiedän, että hän on se, jota haluaisin. Tämä ei voi jatkua näin. Mutta en haluaisi tehdä väärää ratkaisua.
Miten voikaan naisen elämä mennä näin vaikeaksi.
Miten voikaan nainen PÄÄSTÄÄ elämänsä noin vaikeaksi.
onko tämä sitten vaikeaa.. mielestäni ei. En ole siis näiltä osin päästänyt elämääni vaikeaksi. Joitain muita juttuja on ´, jotka olen peräti päästänyt vaikeaksi, tätä en.
Prosessi joka oli alussa ensimmäisessä viestissäni, on edennyt siihen, että minä tulen jättämään snut, jota tähän saakka olen ajatellut rakastavani. Olen nyt kuunnellut kuinka hankalaa on järjestää aikaa tapaamisille, miettinyt, mitä se vaatii itseltäni. Olen seurannut tarkkaan mitä rakas ihminen olet sanonut, mitä kertonut. Olen kuullut äänessäsi katkeruuden, ja jonkinlaisen marttyriuden. Olen kuunnellut miten kuitenkin sinä haluat pitää vaimostasi kiinni, miten minun pitää tietyissä tilanteissa pysyä hiljaa etempänä, ettei vaimo saa tietää. Kaupungilla puhutaan, ja minun pitäisi sen takia olla näkymättömissä.
Alkaa olla olo, että pidä tunkkis. Vielä kun pää tekee lopullisen työn voinen todeta, ettei ole mun asiani. En voi seisoa teidän kuilunne partaalla olematta itse vaarassa joutua sinne myös. Jos te haluatte rypeä ainoan elämänne noin, en voi sille mitään.
Meillä on huomenna treffit. Voi olla, etten minä saavukaan kuin narusta vetämällä paikalle. Voi olla, että teen jotain ihan muuta. Ilmeisesti minun ei tarvitse edes ilmoittaa, jos minun muutenkin pitäisi olla neutraalisti. Varmaan poissaoloni kertoo tilanteessa enemmän kuin läsnäoloni. Et ole tyhmä mies, vaikka tyhmästi olet toiminutkin. Minä en ole viisas nainen, vaikka kenties olen alkanut viisaammin toimimaan.
En lähtenyt, en siis illalla tullut luoksesi. Nukahdin ajatukseen, ettei se varmaan iltaasi kuitenkaan pilaa. Tänä aamuna ajattelin, että jos sinun elämäsi on niin ja niin kaaottista, ja sinä sitä minulle usein kerrot, se lienee vinkki toiveesta, etten sitä enää enempää sotke. Ainut asia rakkaani on se, että väistyn. En ole sinun tekemättöminen,hoitamattomien asioitten listalla, minun viestini ei ole odottamassa vastausta, minun kanssa seurusteluun sinun ei tarvitse yrittää varata aikaa.
Minulle on sama se, keneen, tai mihin sinä käytät resurssit, jotka nyt minulta jää johonkin muuhun käyttöön. Onko maailmassa edes asiaa, jonka pystyt säästyneellä kapasiteetillasi hoitamaan paremmin. En tiedä. Kokeile nyt, miten paljon selkeämmäksi elämäsi tulee, kun minua ei ole rasitteena. Tosin, ei minua ole helpottamassa, eikä kuuntelemassa viikon pahimpia, en ole paijaamassa, ymmärtämässä ja selittämässä asioita, joihin kotona vaimoltasi et saa vastausta.
Ihan oikeasti rakkaani, minä alan olla valmis luopumaan sinusta.