Kyllä on nyt tympeetä. Hirvee ikävä tätä ihmistä, aivan järjetön. Muttei mikään auta enää. Se on nyt elämässä omaa elämäänsä eikä varmaan uhraa mulle ikinä ajatustakaan. Kummalla tavalla tuntuu että tää ihminen oli niin samanlainen ja just oikee mulle, mutta kun ei niin ei. Eipä menny mun alotteesta kaikki miten meni.
Tykkään niin paljon siitä ihanasta ääliöstä vielä etten tiedä pystynkö tykkäämään kunnolla kenestäkään pitkään pitkään aikaan, ainakaan samalla tasolla kun hänestä. Vaikka se ihminen oli kieltämättä joskus yks typerys niin ei se auta mitään, ikävä on silti aivan tuskallisen suunnaton...
Anteeksi nyt, oli pakko vuodattaa. Uskomattoman vaikeeta tää onkin.
Tykkään niin paljon siitä ihanasta ääliöstä vielä etten tiedä pystynkö tykkäämään kunnolla kenestäkään pitkään pitkään aikaan, ainakaan samalla tasolla kun hänestä. Vaikka se ihminen oli kieltämättä joskus yks typerys niin ei se auta mitään, ikävä on silti aivan tuskallisen suunnaton...
Anteeksi nyt, oli pakko vuodattaa. Uskomattoman vaikeeta tää onkin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tiedän tunteen. Onneks ollaan jo erottu aiemmin pari kertaa ja olen itkenyt niin paljon, ettei enää tule edes kyyneleitä. Rakastan tätä miestä, mutta hän on antanut niin paljon lokaa niskaan, huoritellut ja mm. jättänyt minut, kun tulin raskaaksi, mutta otti kuitenkin takaisin, kun sain keskenmenon (sympatiaa en kyllä saanut vaan vain nauraen sanoi että "huomenna on uusi päivä").
Mulla on vain tosi kylmä olo ettei mua pidetä edes ihmisenä tai persoonana vaan vain objektina ja tavarana joka on tarpeentullen helppo heittää pois tai varastoida.
Miks mä en rakasta itseäni niin että jättäisin itse miehen? miksi mä vaan odotan että se jättää mut? Mä vaan en halua suututtaa ketään... Ja sen olemus riisuu mut aina aseista... :(
Ja mä vaa siedän kaiken!!!
Tosiaan sulla on varmaan tosi vaikeeta ollu ton keskenmenon tähdenkin, ja aika tökeröä vielä mieheltä sanoa noin... Mutta ymmärrän täysin sen, ettei vaan voi irrottautua, kun tuntuu silti että rakastaa aivan kamalasti vielä... Todella ärsyttävää tämä tämmöinen, kun tunteilleen nyt ei voi mitään vaikka järki sanoo toista.
Tämä mun haikailema mies on just kanssa välillä vähän tollanen, että vetää jotkut jutut vähän vitsillä, nekin, joita ei vitsillä pitäisi ottaa. Ja saattaa mennä aikalailla oman päänsä mukaan ilmottamatta paljon koskaan mitään... On se ärsyttävää kyllä. Ja niin no, se seurusteleekin.:) Että sikäli mulla aivan kaamee tilanne mut eipä voi mitään, täytyy vaan yrittää nyt elää...
Mikä siitä sitten teki niin ihmeellisen oikeesti?
Ei sitä voi selittää. Vaikka se oli aika hölmökin useinkin, niin joku vetovoima siinä vaan oli ja osasi hän olla myös toki ihana.:)
Hän oli vain juuri sellainen millaista olin pitkään "etsinyt" ja joka oli vain niin passeli. Jopa ulkonäöllisesti, vaikka se on sivuseikka.
Se vain on kunnolla mahdollista selittää.