Pakko kysyä tätä, kun niin usein näen, että äiti on huolissaan eronjälkeisestä toimeentulostaan.
Onko teillä kaikilla ollut talous turvattu ja rahaa riittävästi käytössä avioliiton aikana?
Pahus sentään. Me venytimme miehen kanssa penniä koko pitkän taipaleen, ja lopussa se todella venyi niin, että asunto olisi ollut myytävä ilman eroakin.
Eron jälkeen on ollut vähemmän tiukkaa. On yksi vähemmän kuluttamassa, saa itse päättää, mitä ostetaan tai ei osteta ja kaikki on vain kunnossa. Miehen pelihimo ja kapakkaillat eivät enää verota sitä vähääkin.
Raha-asiat menevät ihan häränpyllyä silloin, kun toinen alkaa leikkiä upporikasta ja ottaa vippiä vipin perään. Minä en ainakaan pysynyt mukana siinä leikissä.
Mutta siis. Onko kaikilla asunnot maksettu, rahaa vaatteisiin ja ruokaan ja ulkomaanmatkoihin.
Meikä ei mene ulkomaille yksinhuoltajana, mutta avioliiton aikana siitä ei olisi ollut edes toivoa, nyt sentään on se toivo, että ehkäpä joskus.
Onko teillä kaikilla ollut talous turvattu ja rahaa riittävästi käytössä avioliiton aikana?
Pahus sentään. Me venytimme miehen kanssa penniä koko pitkän taipaleen, ja lopussa se todella venyi niin, että asunto olisi ollut myytävä ilman eroakin.
Eron jälkeen on ollut vähemmän tiukkaa. On yksi vähemmän kuluttamassa, saa itse päättää, mitä ostetaan tai ei osteta ja kaikki on vain kunnossa. Miehen pelihimo ja kapakkaillat eivät enää verota sitä vähääkin.
Raha-asiat menevät ihan häränpyllyä silloin, kun toinen alkaa leikkiä upporikasta ja ottaa vippiä vipin perään. Minä en ainakaan pysynyt mukana siinä leikissä.
Mutta siis. Onko kaikilla asunnot maksettu, rahaa vaatteisiin ja ruokaan ja ulkomaanmatkoihin.
Meikä ei mene ulkomaille yksinhuoltajana, mutta avioliiton aikana siitä ei olisi ollut edes toivoa, nyt sentään on se toivo, että ehkäpä joskus.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Niin, sitähän on olemassa myös ihan "kunnollisia" vaimoja ja miehiä, joilla on kunnon ammatit, vakituiset työt ja hyvät tulot. Ja siinä sitä sitten pärjäillään rahallisesti vallan mainiosti kotien, kesämökkien ja muun omaisuuden kanssa ulkomaanmatkoineen kaikkineen -on sitten erottu tai ei. Raha vaan ei takaa sitä avio-onneakaan!
Siitä päätellen, että olet tottunut tulemaan tiukoissakin tilanteissa toimeen ja olet saanut rahan riittämään, pärjäät jatkossakin. Paremmin, kuten sanot. Toiset osaavat vähilläkin rahoilla elämisen, toiset eivät pärjää suurtenkaan summien kanssa.
Avioliitossa ollessamme miehellä oli hyvät tulot, itse olen keskituloinen. Rahasta meillä ei koskaan riidelty eikä se ollut kummallekaan mikään erityinen puheenaihe. Molemmat osasimme rahaa käyttää; sekä satsata elämän pikku mukavuuksiin että elää niukemmin. Nyt eron jälkeen olen ihan sujuvasti osannut rukata menoni tulojeni mukaiseksi enkä ole kokenut joutuneeni luopumaan mistään sellaisesta, joka olisi minulle elintärkeää. Asunto on tietysti pienempi ja lainaa piti ottaa. Autokin on, etupäässä lapsia varten. Tosin pieni, käytetty ja edullinen pitää. Huonekaluja ei juuri tarvinnut ostaa, paitsi jotain yksittäisiä, mutta lähipiiriltä tuli apua. Ruokakaupassa olen tarkkana ja lasten kanssa syödään terveellistä perusruokaa, jota kotona valmistan. Sisäfilettä ja karitsanpaistia tmv. ei enää ostella, ovat lähinnä miehen herkkua. Omiin harrastuksiin kuluu vähän rahaa; kirjastot on maksuttomia, lenkkeily mäkisessä maastossa ei maksa mitään, fillari on aikanaan hankittu ja toimii edelleen, luistimet ja sukset on olemassa, Naisvoimistelijoiden jumppatunnit on halpoja, kunta järjestää asukkailleen kaikenlaista vapaa-ajan toimintaa korkeintaan nimellisellä maksulla. Lasten harrastuksiin osallistuu isä mittavalla panoksella, eikä heidän ole tarvinnut niistä luopua. Muuten tietysti olisi ollut pakkokin. Vaatteita ja kenkiä ostan itselleni harvoin, mutta silloin kunnollisia ja pidän niistä hyvää huolta. Töissä pitää olla "pukeutunut", mutta kotona voi lökötellä vanhoissa virttyneissä. Lasten vaatetukseen menee enemmän, mutta isänsä ostelee aika paljon ja isovanhemmat sekä kummit usein isompia ja kalliimpia hankintoja, joten minulle sitten jää se peruskaman puoli hoidettavaksi. Näillä eväillä sitä mennään ja saatetaan joskus matkoillekin päästä, kun isä on luvannut lastensa matkoihin puolella osallistua.
... jos isä ottaa vielä "mittavalla panostuksella" osaa lasten harrastuksiin ja vaatteisiin, elatusmaksujen lisäksi. Näin ei ollenkaan kaikki isät tee. Eivät halua tai heilläkään ei ole varaa... Ovat harmissaan siitä elatusmaksun maksamisestakin.
Tilannettasi lukiessani ei voi muuta todeta, että kyllä voit olla olosuhteisiisi tyytyväinen.
lastemme asemaan tyytyväinen eikä omassanikaan ole valittamista. Kuten sanoin, ex-mies on hyvätuloinen ja sen lisäksi hyvä isä lapsilleen. Lapset on yhdessä hankittuja ja molemmille rakkaita, avioliitto vain ei kestänyt 15 vuotta kauempaa.
Itse elätän tietysti itseni ja omalta osaltani myös lapset. Mies osallistuu omalta osaltaan lasten peruselatukseen ja antaa sen lisäksi vapaaehtoisesti lapsille sen minkä katsoo sopivaksi.
kun olen aina ajatellut että meillä vain tiukkaa...Onneksi en ole ainoa enkä varmasti viimeinenkään tällä saralla....mestareita pennin...eikäkö sentin venyttäjiähän sitä nykysten ollaan...tsemppiä kaikille täälä elon ankeita latuja hiihtelevät kamut. :)
Ero toi niin suuren sisäisen helpotuksen, että sitä ei raha korvaa.
Elatusapu on varmaan yleisesti ottaen melko pieni, mutta se riittää lapsen ylläpitoon. tarkoitushan ei ole, että mies maksaa koko lapsen elatuksen.
Sen sijaan eräs lapseni ystävän äiti erottuaan vaati aivan kamalan elatussopimuksen. Kamalan miehen kannalta. Lapsella on kyllä kaikkea, ja kallista, ja turhaakin, ja tuo äiti on siitä asti arvostellut minua kun en vaadi ex mieheltäni enemmän.
Sairauksia on monenlaisia, ja jos tuo äiti haluaa olla rahanahne niin olkoon. Pitäköön kuitenkin nokkansa pois minun asioistani. Poikaani suorastaan jo ahdistaa kun hänellä ei ole kaikkia niitä uusia kalliita hömpötyksiä joita kaverillaan on. Hänen kaverinsa oikein pullistelee, että isä osti, kun isällä on velvollisuus.... Säälittää lapsi parka, että äitikin opettaa näkemään isän vain rahan lähteenä. Säälittää myös lapsen isä, jonka tunenn pintapuolisesti ja tiedän miten hän välittää lapsestaan. Oman lapseni voin kuitenkin kasvattaa pitämään tärkeinä aivan toisia asioita kuin turha materia ja kulutushysteria. Pojallani on myös isä elämässään, toisin kuin kaverinsa isä on vain rahakone.
Miksi täällä valitetaan, että yksinhuoltajaäidit ovat kaikki taloudellisesti tiukilla ja sentinvenyttäjiä?? Kaikki tuntemani yh-äidit (olen itsekin) tulevat taloudellisesti toimeen erinomaisesti: talot, autot, matkustusta ja sisäfilettä, muotivaatteet päällä...
Eikö yksinhuoltajaäitikin käy työssä ja tienaa? Ja kun ex-mies on elatusmaksujen ja muiden lasten kulujen suhteen avokätinen, niin ei ole mitään hätää :)
Ei siis turhia yleistyksiä, kiitos.
Ei niitä OIKEASTI rahapula vaivaa, vaan se kun eivät voi hallita ex miehensä elämää muuten kuin jatkuvasti kitisemällä rahasta. Sen verukkeella voi hyvin pitää 'suhdetta' yllä ja mies parka joutuu jatkuvasti muistamaan minkä virheen joskus teki mennessään naimisiin sellaisen ahneen harakan kanssa. - joka ei siis rakastanut ensinkään, vaan halusi itselleen elättäjän ja sosiaalisen statuksen. Lisäbonuksena jos miehen uudet naisystävät kaikkoavat kun rasitteena on vanha harakka ;)
Nuo naiset ovat hoitoa vailla.
Jos sinun ex-vaimosi oli/on tällainen, älä silti edelleenkään yleistä. Meitä on moneen junaan, sinun katkeruutesi kyllä ymmärrän saavan kaikki naiset näyttämään samanlaisilta. Miksi nämä 'uudet naisystävät' ovat hyviä naisia, keitä he ovat? Niitäkö, jotka eivät ole koskaan olleet parisuhteessa ja lapsettomia, sillä muutenhan he olisivat sinun käsityksesi mukaan näitä verenimijöitä?
Aivan varmasti on näitä 'harakoita', mutta aivan tasan tarkkaan on niitä vastaavia miespuolisia ahneita ja lapsensa hylkääviä paskiaisia. Minä ja ex-mieheni emme kuulu kumpaankaan sarjaan, minä elän hyvin, saan minimielatusmaksun ja lasten isä tapaa lapsiaan lähes joka päivä, aina halutessaan. Ja minä tarjoan ruuan, jos hakee päiväkodista ja tulee meille.