Vaimon haluttomuus

Olen ollut pian kymmenen vuotta naimisissa vaimoni kanssa, ja koen että parisuhteemme on loppu. Meillä on 2 pientä lasta joille vaimollani luonnollisesti(onneksi) riittää tunteita, mutta minun kaikenlaista lähestymistäni hän välttelee kaikin keinoin. Taloutemme on hyvässä kunnossa (on talot,autot,mökit jne), mutta kaikki hellyys on väliltämme poissa. Alkaa kyllästyttää edes lähestyä häntä, kun vastaus on lähentelee jääkaappikohtelua. Aina kun lapset on hoidossa hänellä on lista tekemättömistä töistä (siivousta, pihan laittoa, ja taas siivousta jne.) mutta ei ikinä mitään parisuhdetta nostattavaa. Ja minä todellakin teen kotihommista vähintää oman puoliskoni, ettei senkään pitäisi tekosyynä vaimoni läheisyydenpelkoisuutta selittää. Pari kertaa vuodessa kun käymme kaksistaan reissussa ulkomailla harrastamme seksiä, mutta sekin tuntuu vähän siltä, että hän ei vain voi noissa olosuhteissa kieltäytyä siitä "pakollisesta". Onko niin että on naisia jotka eivät vain tykkää kosketuksesta, seksistä tai hyväilyistä? Vai onko niin että jotkut eivät halua minkäänlaista fyysistä kontaktia peläten antavansa luvan seksiin jo suudelmasta tai kosketuksesta? Olen ihminenen joka kaipaa kosketusta ja vaimoni tosiaan näkee vaivaa karttaakseen sitä. Ja ongelmallisinta tilanteessamme on että minä välitän vaimostani kaikesta huolimatta, uskoisinettä hänkin välittää minusta. Eli ero ei ole ensimmäinen ratkaisu. Puhuminen ongelmasta (minun mielestäni ongelma)ei onnistu, koska yhtäkkiä asia onkin kääntynyt riidaksi lasten vaatteiden väärästä kuosista päiväkotiin mennessä tai vessan siivouksen tarkkuudesta riitelemiseen.

All comments are more than welcome
81473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tuo viesti oli niin lähellä meidän avioliittoamme. Eli minä myös vaimona olen se haluton osapuoli. Meillä on tuplaten lapsia eli 4 pientä lasta. Olemme useasti jutelleet ongelmastamme ja olen sanonut miehelleni, että minä haluaisin haluta, mutta kun ei vaan haluta!!!

Ja että vika ei ole miehessä, niin kuin varmasti hän joskus niin ajattelee. Minä rakastan miestäni ja hän minua. Hänellä olisi haluja ja kaikenlaista kokeilunhalua niin paljon kuin minä vain haluaisin/jaksaisin. Usein illalla, kun olisi toisilleen aikaa kun lapset on saatu nukkumaan, olen iltaunisen omaavana niin väsynyt, että sänky kutsuu nukkumaan vain.

Olen yrittänyt sanoa miehelleni, että vaikka minä en ole niin aktiivinen, niin kyllä hän voi minua lähestyä kaikki mielessä ja parempihan näin päin on, että naista ei haluta, silloin voidaan kuitenkin jotenkin vielä "touhuta". Mutta luonnollisesti miehellänikin sitten halut heikkenee, kun tietää, et ei voi vaimolleen kovinkaan kummoista nautintoa suoda. Vaikka minä nautin siitä kuitenkin sillain että saan miehelleni tuottaa hyvää (sen mitä väsymykseltäni esim. jaksan).

Mutta kinkkinen juttu tää on meidänkin perheessä! Et mikä ihmeen poppakonsti löytyisi tällaiselle mammalle, joka haluaisi haluta, mutta ei vaan halua? Kaikki vinkit otetaan iloiten vastaan!!

Ja voimia teidänkin parisuhteeseenne! Se ei ole helppoa sinulle, mutta ei myöskään vaimollesi. Muista etä hän ei sitä tahalleen tee. "Kaikki se kestää, kaikki se kärsii, kaikki se uskoo...Rakkaus ei koskaan häviä."

Äänestä
  • Minulla on kolme lasta, nyt jo koululaisia ja kouluun menossa. Kun lapset olivat pieniä, koko päivä meni heidän tarpeidensa tyydyttämiseen, syötit, puit, pesit, hait sitä sun tätä. Kun illalla sai lapset nukkumaan, oli sellainen olo että nyt haluan vain olla rauhassa, istua tunnin tässä telkun ääressä ajattelematta mitään. Kun mies sitten liimaantui kylkeen ehdottelemaan makuuhuoneen puolelle siirtymistä, tuli tunne, että taas joku loinen, jonka vinkuu "äiti anna anna anna anna...". Että 24/7 vain toisten tarpeiden tyydyttämistä. Eikä lepoa tai omaa rauhaa, koskaan aikaa itselle.

    Pieniä hellyydenosoituksiakin rupesi tosiaankin karttelemaan siitä pelosta, että mies tosiaan tulkitsisi (niinkuin yleensä tekikin) suukon tai halauksen lupauksena seksistä, joka ei omassa pienessä päässäni käynyt lähelläkään.

    Mitenkä sitten? Keskustelimme asiasta, kerroin omat tuntemukseni. Sovimme pelisäännöistä; tiettyinä päivinä sai vaan hellitellä, mutta ei mitään seksuaalista lähestymistä. Esim. jalka/selkä/päähierontaa, kainalossa oleilua. Sitten tietyt päivät miehen toiveen mukaan, oikeudenmukaisuudenkin takia. Näin minäkin uskalsin lähestyä hellyydellä miestäni ilman pelkoa väärintulkinnoista. Tällaista käyttävät muuten seksuaaliterapeutitkin, tosin yleensä silloin yhdyntä on kokonaan kielletty esim. ensimmäiset viikot tai jopa kuukauden. Tämä menettely rohkaisi minua esittämään enemmän omia toiveitani myös makuuhuoneen puolella, ja täytyy sanoa että seksielämä muuttui paljon tyydyttävämmäksi kuin aiemmin.

    Jos ongelmana on se että omassa sängyssä nukahtaa (se on muuten noloa, vaikka on sovittu että tänään..., ja sitten mies toteaa aamulla että hyvinpä kuorsasit!), harkitkaa toista paikkaa. Lapsiperheessä tietysti mielellään lukittavassa tilassa... Meillä esim. sauna pesuhuone, vaikka on tuota tullut kokeiltua varsin avoimessa takkahuoneessa, ehkä yllätysmomentti tuo oman lisävivahteensa...

    Täytyy vielä sanoa, ettei haluttomuus ole vain naisten tai perheenäitien ongelma. Kyllä sitä miehilläkin esiintyy, ja ihan samantyyppisistä syistä. Esim. työstressi ja siihen liittyvä väsymys aiheutti miehelläni vuosia aiemmin samanlaisen tilanteen, silloin hän oli se joka käänsi kylkeä ja minä "vonkasin"... Eroituksena oli ehkä se että minä en kuitenkaan valittanut tilanteesta samaan malliin kuin mies sitten myöhemmin minun haluttomuudestani.

    Äänestä

Hitto vie miten osuvaa.

Olen melkein samassa tilanteessa, paitsi että emme ole naimisissa ja meillä ei ole lapsia.

Hellyyttä ei juuri ole, ja kosketus on kuin kiveä silittäisi. Seksiä ei ole ollut aikoihin, ja oikein kunnollista seksiä ei varmaan kahteen vuoteen.

Kai tämä on merkki siitä, että pitäisi häipyä.
Suhde tuntuu väljähtyneen ja minä olen liian väsynyt yrittääkseni mitään.

Kai se on uskottava että toista ei kiinnosta enää.

Äänestä

minun avioliitossani mieheni on se joka ei halua seksiä,ei näytä muitakaan hellyyden osoituksia.Olemme olleett yhdessä 17vuotta ja ymmärrän halujen tasaantumisen ja väsymyksen.Meilläkin on 2pientä lasta ja kaikki asiat kunnossa kaikin puolin,paitsi intohimon ja hellyyden puute vaivaa minua todella paljon.Olemme jutelleet mieheni knassa paljon asiasta ja hän sanoo asian olevan ehkä vähäsen korjaamisen tarpeessa.Tässä tulemme siihen, että ihmiset ovat erilaisia ja tunteiden näyttäminen ja halukkuus myös tietenkin.Itse hoidan kodin ja lapset jyksin työni lisäksi.Miehelläni on todella vaatiiva työ ja sen merkeissä paljon maskusteluakin.Nuorimainen on yö valvoja ja diabeetikko,mutta aina minä olen se joka jaksaa nähdä vaivaa suhteen eteen ja haluja riittäisi ,mutta miehelleni riittä se yksi kertaa kuukaudessa ja sen jälkeen ei mitään fyysistä kosketusta.Oletko osoittannut hellyyttä vaimollesi ilman mitään seksiin liittyvääkään?Itse halailen ja suukottelen miestäni oma aloitteesesti monia kertoja päivässä ja myös kerron hänelle tunteeni. Ie ole viellä minua poiskaan heittännyt "lääppimästä"Ja suhteessa missä on pieniä lapsia voi päivässä piipahtaa vaikka päikkäreiden tai lastenaamun aikana lukkojen takana.Pelkääkö vaimosi raskaaksi tulemista?Mikään ehkäsyhän ei ole vuoren varma.Kannattaa keskustella rauhassa vaimosi kanssa asiasta ja pohtia asiaa kummankin kannalta.Ehkä vain vaimosi ei ole tunteitaan näyttävää sorttia,eikä siittä aktiivisemmasta pääsätä.Niin kuin meillä näyttää mieheni olevan.Kukkia silloin tällöin on piristävää ja lapset kun saa illalla nukkumaan telkkari ja muut vempaimet kannattaa sulkea. Ja tehdä yhdessä herkullista illallista ja syödä se kynttilän valossa.Tsemppiä äläkä lannistu!

Äänestä

johtaa miehen puolelta sexiin. Mies kun ei "voi sille mitään."

Väsynyt äiti voi nukahtaa pari tuntia ja sitten sexi jo maistuukin. Kokeilkaapa.

Äänestä

molemmat viagraa, jostain keskustelusta, luin sen toimivan samalla lailla naisillakin! =)

Äänestä

Hei!

Tilanteesi kuulostaa jokseenkin tutulta. Olen itse vaimo, 37-vuotias, kahden lapsen (5 ja 8) äiti. Parisuhteemme on kestänyt jo lähes 20 vuotta. Muutaman viime kuukauden olemme olleet lähes ilman seksiä ja se ahdistaa. Minun oasltani syy on siinä, että emme ole viime aikoina löytäneet riittävästi yhteistä aikaa, jolloin olisimme voineet huomioida toisiamme. Arjesta on tullut liian rutiininomaista ja kaikki huomio sekä hellyys kanavoituu lapsiimme.

Olen sen verran kokonaisvaltainen, että en pysty vastaanottamaan "huomiota" makuuhuoneessa, jos en saa sitä myös arjen keskellä. Kaipaan huomioiduksi tulemisen tunnetta, läheisyyden ja hellyyden osoituksia pitkin päivää. Pienillä huomionosoituksilla (esim. pusuilla ja hyväilyillä vaikka ruokaa laittaessa)minut saisi helposti pidettyä onnellisena ja "vireänä". Tätä olet tosin jo tainnut kokeilla vaimosi kanssa. Oletteko löytäneet aikaa ja tapaa keskustella asiasta yhdessä? Voisiko syy ollakin jossain ihan muualla, kun toimimattomassa seksissä, johon kaikki sitten vain projisoituu? Miksi tilanne on yhtäkkiä (kuinka kauan sitä on jatkunut)muuttunut tuollaiseksi? Oletteko olleet uskollisia toisillenne, vai voiko esim. vaimollasi olla jokin toinen suhde meneillään?

Omista ongelmistamme olen yrittänyt keskustella useaan otteeseen mieheni kanssa, mutta tuntuu, että tuloksena on vain suurempi etääntyminen.Viimeksi ehdotin hänelle, että menisimme yhdessä esim. parisuhdeterapiaan, mutta emme ole saaneet sitä vielä aikaiseksi. Olisiko sinulla miehistä näkökulmaa asiaan?

Äänestä

Hei,
oon elänyt itse samantyyppisessä tilanteessa, sillä erotuksella et itse olen nainen ja mieheni oli haluton minkäänlaiseen seksuaaliseen kontaktiin. Tiedän ton tunteen kun ei enää halua tehdä itse aloitteita, kun tulee lähes joka kerta torpatuksi. Itsetuntoakin se syö pikkuhiljaa.

Musta teidän kannattaisi nostaa kissa pöydälle, ja mennä hyvän psykologin juttusille, semmosen joka on erikoistunut seksologiaan. Kaksistaan näitä on aika vaikee ratkoa, kun pikkuhiljaa asia kasvaa hiljaisuudessa tosi isoksi ja arkaluontoiseksi lukoksi. Meidän jutussa kävi niin että ero tuli, mutta kävimme sen jälkeen molemmat seksologilla, ja saimme tahoillamme apua. Lopputulos ois voinut olla kovasti eri, jos oltaisiin haettu ammattilaisen apua jokunen vuosi aiemmin. Mut huono historia jättää jälkensä, eikä aina ole takaisin paluuta vaik tilanne ois kovasti muuttunutkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pian neljäkymppiä mittarissa kirjoitti:

Olen ollut pian kymmenen vuotta naimisissa vaimoni kanssa, ja koen että parisuhteemme on loppu. Meillä on 2 pientä lasta joille vaimollani luonnollisesti(onneksi) riittää tunteita, mutta minun kaikenlaista lähestymistäni hän välttelee kaikin keinoin. Taloutemme on hyvässä kunnossa (on talot,autot,mökit jne), mutta kaikki hellyys on väliltämme poissa. Alkaa kyllästyttää edes lähestyä häntä, kun vastaus on lähentelee jääkaappikohtelua. Aina kun lapset on hoidossa hänellä on lista tekemättömistä töistä (siivousta, pihan laittoa, ja taas siivousta jne.) mutta ei ikinä mitään parisuhdetta nostattavaa. Ja minä todellakin teen kotihommista vähintää oman puoliskoni, ettei senkään pitäisi tekosyynä vaimoni läheisyydenpelkoisuutta selittää. Pari kertaa vuodessa kun käymme kaksistaan reissussa ulkomailla harrastamme seksiä, mutta sekin tuntuu vähän siltä, että hän ei vain voi noissa olosuhteissa kieltäytyä siitä "pakollisesta". Onko niin että on naisia jotka eivät vain tykkää kosketuksesta, seksistä tai hyväilyistä? Vai onko niin että jotkut eivät halua minkäänlaista fyysistä kontaktia peläten antavansa luvan seksiin jo suudelmasta tai kosketuksesta? Olen ihminenen joka kaipaa kosketusta ja vaimoni tosiaan näkee vaivaa karttaakseen sitä. Ja ongelmallisinta tilanteessamme on että minä välitän vaimostani kaikesta huolimatta, uskoisinettä hänkin välittää minusta. Eli ero ei ole ensimmäinen ratkaisu. Puhuminen ongelmasta (minun mielestäni ongelma)ei onnistu, koska yhtäkkiä asia onkin kääntynyt riidaksi lasten vaatteiden väärästä kuosista päiväkotiin mennessä tai vessan siivouksen tarkkuudesta riitelemiseen.

All comments are more than welcome

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu