Vauva

Oletteko hankkineet lapsen kaukosuhteessa ollessanne? Kuinka on toiminut, kuinka hoitava vanhempi -äiti- jaksaa ja pärjää yksin arkea pyörittäessään? Millainen on henkisen tuen tarve?

Millainen suhde kaukovanhemmalle syntyy lapseen?

Mietin asiaa, koska olen on-off -kaukosuhteessa. En uskalla sitoutua, koska mietin juuri tätä vauva-asiaa. Haluaisin ennen pitkää lapsen kuitenkin, mutta jos ei ole mahdollisuutta toistaiseksi asua yhdessä, kuinka raskaus- ja vauva-aika sujuu kaukosuhteessa?
31903
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

oli kaukosuhde,niin kauan kunnes tulin raskaaksi ja sen jälkeen muutettiin yhteen.minä muutin miehen luo ja silloin ajattelin että pääsee sitä sitten takaisinkin päin jos tarve vaatii,mutta onneksi ei ole tarvetta...

Äänestä

melko raskasta yksin hoitaa lasta.minä luulin että muutamme yhteen kun vauva on tulossa mutta näin ei ole vieläkään käynyt(yli 2-vuotias)ja tämä tilanne jo alkaa masentamaan.lapsen isä käy kyllä joka viikko.

Äänestä

toistaiseksi meidän avioliitto on ollu yhtä kaukosuhdetta olosuhteiden uhreina. yli puolet raskausajasta olen nyt surrut sitä etten ole voinut olla paikalla ja menettänyt asioita mitä en tule saamaan koskaan takaisin. koen tilanteen etten ole saanut mahdollisuutta olla mukana muuttumassa isäksi ja en edes kauheasti tunteita pääse näin kokemaankaan uudesta elämästä. se että olen yrittänyt turvautua tunteissa vaimoonikin on saanut aikaan toisen ongelman, vaimoni on alkanut sulkeutua omistaan kun kokee että minun huoli ja ongelmat on aina pahempia ja ei halua omillaan enää vaivata ja pahentaa mieltä. nakertaa suhdetta ihan huolella jo. koskaan tähän tilanteseen ei haluttu ettei enää voida puhua asioista mutta näin vain kävi..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kaukosuhteeseen? kirjoitti:

Oletteko hankkineet lapsen kaukosuhteessa ollessanne? Kuinka on toiminut, kuinka hoitava vanhempi -äiti- jaksaa ja pärjää yksin arkea pyörittäessään? Millainen on henkisen tuen tarve?

Millainen suhde kaukovanhemmalle syntyy lapseen?

Mietin asiaa, koska olen on-off -kaukosuhteessa. En uskalla sitoutua, koska mietin juuri tätä vauva-asiaa. Haluaisin ennen pitkää lapsen kuitenkin, mutta jos ei ole mahdollisuutta toistaiseksi asua yhdessä, kuinka raskaus- ja vauva-aika sujuu kaukosuhteessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu