Naiset eivät ymmärrä miesten tapaa toimia - nettideittailussakaan

Nettideittaaminen on ongelmallista rationaaliselle miehelle. Kun joskus muinoin harrastin nettideittailua, niin vastausprosenttini oli hyvä, koska olin hyvä kirjoittaja ja tiesin, millaisilla teksteillä naisten ilmoituksiin kannatti vastata. Ongelmaksi muodostui se, että minun käsitykseni rationaalisesta tavasta toimia nettideittailussa ja toisaalta naisiin tehoava tapa toimia ja kirjoittaa olivat liian kaukana toisistaan. Mitä oikein tarkoitan?

Sellaisen miehen - jolla on työ ja harrastuksia ja muutakin tekemistä kuin istua päivät tietokoneen ääressä - kannattaa järkevästi ajatellen tehdä yksi ilmoitusteksti, jossa hän kertoo elämänsä faktat, omat ominaisuutensa ja mahdolliset minimikriteerit naisen suhteen. Koska nuo ominaisuudet ja faktat eivät muutu yhtenään, eikä menevällä miehellä ole aikaa kirjoittaa jokaiselle persoonallista vastausta, eikä mies voi olla tunteikas tuntematonta naista kohtaan tai omaperäinen(koska omaperäisesti tuntemattomia ihmisiä lähestyvät henkilöt ovat omituisia), niin siksi tuollainen lähestymistapa nettideittailuun vaikuttaa järkevältä.

Miehestä, joka lähettää kopioituja vastauksia voi päätellä lähinnä sen, että hänellä on tähdellisempääkin tekemistä kuin istuksia koneen ääressä ja sen, että kyseessä ei ole viimeisen päälle hiottu nettihurmuri, joka rustaa jokaiselle naiselle omaperäisen sepustuksen. Ja siitä voi päätellä myös sen, että mies saattaa olla suhteellisen fiksu, koska hän käyttää tulos-panossuhteessa optimaalista nettideittailustrategiaa.

Koettakaapa arvata, tehoaako tuollainen järkevä ja optimaalinen strategia naisiin tai edes fiksuihin akateemisiin naisiin? Juu, hyvin arvattu - ei tosiaankaan. Naiset haluavat saada tietenkin personoidun ja omaperäisen vastauksen, joka erottuu kaikista muista. Ensinnäkin, ottaen huomioon, että mies saa kohtuullisen hyvilläkin kirjoituksillaan vastauksen vain 10-20 prosentilta naisia ja ottaen huomioon sen, että vastauksen saaminen ei vielä takaa yhtään mitään, niin on aika älytöntä voimavarojen tuhlausta kirjoittaa jokaiselle naiselle omaperäinen vastaus. Ainoastaan tyhjäntoimittajilla on siihen aikaa ja sellaista miestähän nainen ei juuri halua. Toiseksi, omaperäisiä kirjoituksia tuntemattomille kirjoittavat lähinnä sellaiset henkilöt, jotka eivät ymmärrä, että sosiaalisen koodin mukaan tuntemattomia lähestytään neutraalisti. Mutta tietenkin naiset tulkitsevat sen omaperäisyyden luovuudeksi tai romanttisuudeksi ja sitten livedeitillä ihmettelevät, että "minkä helvetin propellipään kanssa sitä onkin tullut mailailtua".

Mikseivät naiset voi ymmärtää, että fiksut ja menevät miehet lähettävät kopioituja vastauksia, koska se säästää aikaa ja vaivaa ja että sosiaalisen koodin hallitsevat miehet lähettävät tylsiä faktakuvauksia itsestään, koska omaperäisille tunneilmaisuille ei ole sijaa järkevässä tavassa etsiä kumppania? Mutta kun ei. Naiset suuttuvat, kun havaitsevan kopioidun vastauksen ja faktavastauksen nähdessään päättelevät, että mies on tylsä. Ja sitten valittavat, että: "Kun se ihanan romanttisia ja omaperäisiä maileja lähettänyt mies olikin täysi huijari ja tyhjäntoimittaja".
172324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

me naiset tahdotaan tuntea olevamme erityisiä. Mä muistan aikonani saaneeni samanlaisia viestejä samoilta jätkiltä, kuin he eivät yhtään katsoisi kenelle kirjoittavat. Naiselle on tärkeää että heitä kuunnellaan. Siksi kopiomeilit eivät kelpaa. Ja koska me naiset kuitenkin saadaan huomiota miehiltä vaikka kuinka paljon, me VOIMME valita parhaat päältä ja ne jotka kirjoittavat hyvin.

Jos kopioviestejä perustellaan sillä että on parempaakin tekemistä, ehkä mies samalla "tarmokkuudella" sitten panostaa suhteeseen. Näin naisen näkökulmasta.

Tottakai voit kopioida viestejä kymmenille naisille, mutta muista että kilpailet naisten huomiosta hyvin kirjoittavien runopoikien kanssa ;)

Äänestä
  • tyydyttää naista sängyssä....

    Äänestä

  • Parhaat kirjoittajat ovat usein myös kokeneimpia kirjoittajia. Kertooko se sitten naisille jotain positiivista miehestä, jos hän selvästi roikkuu päiväkausia palstoilla. Ilmeisesti naiset näin epärationaalisesti päättelevät.

    Äänestä

  • eivätkä osaa kirjoitti:

    tyydyttää naista sängyssä....

    kateellinen? Onko sulla ollut runopoikia sängyssä kun sanot niitä huonoiksi? ;)

    Äänestä

  • dfasd kirjoitti:

    Parhaat kirjoittajat ovat usein myös kokeneimpia kirjoittajia. Kertooko se sitten naisille jotain positiivista miehestä, jos hän selvästi roikkuu päiväkausia palstoilla. Ilmeisesti naiset näin epärationaalisesti päättelevät.

    Lue huviksesi miesten jättämiä deitti-ilmoituksia. Mut ainakin jättää kylmäksi mies joka kirjoittaa näin:

    "etsin supre-kaunista ja äly-kästä naista. Olen amiksen käynyt fiksu mies ja tykkään, katsoa Speden leffoja. Oot hoikka ja tykkäät pyäräilystä. Kiitos että jaksoit lukea.

    Treveisin Pena"

    YÄK! Ja sitten jos saisit tolta saman vastauksen viisi kertaa, oisko kiva??

    Miten olisi tällainen:

    "AMK-insinööriopiskelija Vantaalta etsii tositarkoituksella mukavaa, hyväsydämistä ja reipasta nuorta naista kahville, leffaan, kävelyille ja viinilasilliselle takkatulen ääreen. Harrastan laskettelua, matkailua, lukemista ja koripallon pelaamista ja sen seuraamista ihan penkkiurheilijana. Kirjoita minulle, vaihdetaan kuvia ja jatketaan jutustelua lähitulevaisuudessa vaikkapa Irish Creamin kera. Hyvää viikonalkua!

    Terveisin Masa"

    Mieluummin tollaiselle vastaisin :)

    Äänestä

  • hitto soikoon... kirjoitti:

    Sinulta meni keskustelun avaajan pointti ohi, että hurisi. Nimittäin maalailemasi Masa ei tuolla näytteellä vedä ensimmäistäkään vastausta. Miehen pitää kirjoittaa kuin Runeberg, eikä vastausta siitä huolimatta ole realistista odottaa. Tätä aloittaja kritisoi.

    Ymmärrän, että et ole kokenut nettideittailun karua todellisuutta miesten näkökulmasta. Nainen toki saisi tuollaisella tylsällä peruslistauksella runsaasti vastauksia.

    Mä olen nainen ,ja ton tyyliseen viestiin vastaisin kyllä :) Eikä mua Runebergit kiinnostaisi, vaan tavalliset, kunnolliset ja järkevät miehet. Jos joku nainen tahtoo Nobel-kirjailijan tasoista tekstiä, se on aika paljon vaadittu. Toisaalta Penan teksti taas on liian tyhmää.

    Äänestä

  • höp höp kirjoitti:

    Olisit hyvin poikkeuksellinen nainen. Kokeile testimielessä jättää "Masan" viesti jollekin palstalle ja katso, paljon vastauksia naisilta saat. Oma valistunut arvioni on: nolla.

    Olen joskus menneisyydessäni palstoja käyttänyt ja olen laatinut ilmoituksen, johon sain peräti viisi vastausta naisilta. Pidän tulosta erittäin hyvänä. Vasemmalla kädellä testimielessä tekemäni ilmoitus naisena tuotti vähän vajaa 50 vastausta. Laatimani ilmoituksen pystyisi jättämään lähes kuka tahansa tavallinen yliopistossa opiskeleva nuori nainen. Ulkonäköä ei tarvinut kuvailla.

    "Masan" viestin palstalle :) Olisi kiva tietää paljon vastauksia saan.

    Mutta saanen huomauttaa että miehet vastaavat ilmoituksiin usein ilman että lukevat niitä ;) Naiset taasen lukevat aina ilmoituksen. Kerran pistin ilmon tyyliin "olen lihava ja kamala tyranni joka etsii James Bondin komeuden omaavia miehiä seksiin" ja vastauksia sateli kymmeniä. Monen vastauksesta päätellen ne vain oli copy-pastannu vastauksensa lukematta tekstiäni. Toiset taas ottivat viestin huumorin kannalta ja tuli ihan hupaisia viestejä.

    Äänestä

  • Aivan, naisilla on varaa valkata. Kuinka ihmeessä tämäkin palsta on sitten puolillaan naisten viestejä joissa valitetaan ettei netistä löydy ketään fiksua tai normaalia? (toinen puoli on miehiltä jotka ihmettelevät miksei viesteihin vastata)

    Äänestä

  • eivätkä osaa kirjoitti:

    tyydyttää naista sängyssä....

    se runo sinne naisen G-pisteeseen osuu.
    Mut jokainen tyylillään...

    Äänestä

Minä löysin muutama vuosi sitten internetin kautta miesystävän, ja seurustelimme yli 3 vuotta. Suhde päättyi vähän aikaa sitten.

Sain ilmoitukseeni n. 50 vastausta, mutta hän erottui joukosta (kuvaa ei ollut - tuohon aikaan kuvalliset ilmoituksetkin olivat tosi harvinaisia). Viestissä oli vain muutama rivi, joista huomasi, että mies oli lukenut ilmoitukseni - ja osannut lukea rivien välistäkin. Juuri oikeat asiat sillä tavalla sanottuna, että se kolahti ja jäi mieleen, vaikka moni muu lähetti komeita kuvia ja paljon pidempiä viestejä - juuri noita copypasteja.

Eikä ollut mikään runopoikanörtti kyseessä.

Copy-paste-viesteillä viestität vain, että sulle käy oikeastaan ihan kuka tahansa nainen...

Äänestä

Ongelmasi on varmaan se etteivät sinun tyyppiset naiset käy näillä palstoilla.
Olen nyt jonkin aikaa seurannut keskusteluja ja ollut "esillä" löytääkseni kaverin, jonka kanssa vaihtaa ajatuksia ja ehkä päätyä pidemmällekin. Mutta! Hyviä kirjoittajia on ja ajatusten vaihto on monipuolista ja tuntuu sopivan yhteen. Kuitenkin kuvan jälkeen todetaan ettei olekaan tarvetta tutustua toiseen ja kirjoittelu lopetetaan syyllä tai toisella. Niinpä ihmettelen vain valitusta yksinäisyydestä, sillä kyllä ne jotka tänne päätyvät, tuntuvat arvostavan ulkonäköä ennen luonnetta (itsekään en ole pahimmasta päästä ulkonäöltäni). Ei siis kirjoittelun laadulla ole loppujen lopuksi kummallekaan sukupuolelle merkitystä. Itse vain seurailen kirjoituksia, en enää yritä löytää kaveria tätä kautta

Äänestä
  • jos toisen ulkonäkö ei sytytä, seksi ei onnistu vaikka toinen muuten olisi miten täydellinen tahansa.

    Äänestä

  • tärkein asia kirjoitti:

    jos toisen ulkonäkö ei sytytä, seksi ei onnistu vaikka toinen muuten olisi miten täydellinen tahansa.

    takaapäin. ei tartte pärstää vilkuilla

    Äänestä

  • Usko tai älä, mutta useimmille ihmisille seurustelukaverin ulkoinen olemus merkitsee jotakin. Jos toinen on täysin vastenmielisen näköinen tai tyyliltään jotain ei-sykähdyttävää, niin moni itsensä tunteva tietää, ettei kannata aloitella mitään suhdetta.

    Itse löysin miehen, joka ulkoisesti ehkä jopa jonkunmielestä rumahko, mutta hän on mun silmissäni haluttava, söpökin. Ja koska "sitä" kemiaa on runsain mitoin ensimmäisestä kahvillakäynnistämme molemminpuolisesti, niin mikäs tässä on tutustuessa toiseen...lisää ja lisää.

    Eli ei tarvitse kuin olla juuri sen "Jonkun" omaan makuun. Pelkkään toisen suoltamaan tekstiin on vaikea "rakastua". Ihminen on kokonaisuus. Sen kokonaisuuden näkee vain livenä...

    Äänestä

Olen kirjoittanut elämässäni yhden ainoan kirjeen.

Se oli 10 sivua pitkä.

Naiselle jonka tapasin netissä ja jonka kanssa keskustelin ohimennen n. 30 minuutin ajan, perusasiat kävimme läpi.

(hän oli unohtanut kuka olin keskusteluissa jo siinä vaiheessa kun kirje tuli...)

(kirjeen takia tuolta naiselta jäi kesken kaksi oikean elämän "suhdetta" ja kolme orastavaa "sillä silmällä" nettituttavuutta...)

Noh. Nyt tulee 9 vuotta yhdessä täyteen, näistä 5 vuotta avioliitossa.

....

Koska olet selvästi "bisneshenkinen" tai "rationaalinen" niin oletko koskaan kuullut periaatteesta : "Quality over quantity" ?

Jos se ei ole JÄRKEVÄÄ niin mikä sitten on?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

HenryH kirjoitti:

Nettideittaaminen on ongelmallista rationaaliselle miehelle. Kun joskus muinoin harrastin nettideittailua, niin vastausprosenttini oli hyvä, koska olin hyvä kirjoittaja ja tiesin, millaisilla teksteillä naisten ilmoituksiin kannatti vastata. Ongelmaksi muodostui se, että minun käsitykseni rationaalisesta tavasta toimia nettideittailussa ja toisaalta naisiin tehoava tapa toimia ja kirjoittaa olivat liian kaukana toisistaan. Mitä oikein tarkoitan?

Sellaisen miehen - jolla on työ ja harrastuksia ja muutakin tekemistä kuin istua päivät tietokoneen ääressä - kannattaa järkevästi ajatellen tehdä yksi ilmoitusteksti, jossa hän kertoo elämänsä faktat, omat ominaisuutensa ja mahdolliset minimikriteerit naisen suhteen. Koska nuo ominaisuudet ja faktat eivät muutu yhtenään, eikä menevällä miehellä ole aikaa kirjoittaa jokaiselle persoonallista vastausta, eikä mies voi olla tunteikas tuntematonta naista kohtaan tai omaperäinen(koska omaperäisesti tuntemattomia ihmisiä lähestyvät henkilöt ovat omituisia), niin siksi tuollainen lähestymistapa nettideittailuun vaikuttaa järkevältä.

Miehestä, joka lähettää kopioituja vastauksia voi päätellä lähinnä sen, että hänellä on tähdellisempääkin tekemistä kuin istuksia koneen ääressä ja sen, että kyseessä ei ole viimeisen päälle hiottu nettihurmuri, joka rustaa jokaiselle naiselle omaperäisen sepustuksen. Ja siitä voi päätellä myös sen, että mies saattaa olla suhteellisen fiksu, koska hän käyttää tulos-panossuhteessa optimaalista nettideittailustrategiaa.

Koettakaapa arvata, tehoaako tuollainen järkevä ja optimaalinen strategia naisiin tai edes fiksuihin akateemisiin naisiin? Juu, hyvin arvattu - ei tosiaankaan. Naiset haluavat saada tietenkin personoidun ja omaperäisen vastauksen, joka erottuu kaikista muista. Ensinnäkin, ottaen huomioon, että mies saa kohtuullisen hyvilläkin kirjoituksillaan vastauksen vain 10-20 prosentilta naisia ja ottaen huomioon sen, että vastauksen saaminen ei vielä takaa yhtään mitään, niin on aika älytöntä voimavarojen tuhlausta kirjoittaa jokaiselle naiselle omaperäinen vastaus. Ainoastaan tyhjäntoimittajilla on siihen aikaa ja sellaista miestähän nainen ei juuri halua. Toiseksi, omaperäisiä kirjoituksia tuntemattomille kirjoittavat lähinnä sellaiset henkilöt, jotka eivät ymmärrä, että sosiaalisen koodin mukaan tuntemattomia lähestytään neutraalisti. Mutta tietenkin naiset tulkitsevat sen omaperäisyyden luovuudeksi tai romanttisuudeksi ja sitten livedeitillä ihmettelevät, että "minkä helvetin propellipään kanssa sitä onkin tullut mailailtua".

Mikseivät naiset voi ymmärtää, että fiksut ja menevät miehet lähettävät kopioituja vastauksia, koska se säästää aikaa ja vaivaa ja että sosiaalisen koodin hallitsevat miehet lähettävät tylsiä faktakuvauksia itsestään, koska omaperäisille tunneilmaisuille ei ole sijaa järkevässä tavassa etsiä kumppania? Mutta kun ei. Naiset suuttuvat, kun havaitsevan kopioidun vastauksen ja faktavastauksen nähdessään päättelevät, että mies on tylsä. Ja sitten valittavat, että: "Kun se ihanan romanttisia ja omaperäisiä maileja lähettänyt mies olikin täysi huijari ja tyhjäntoimittaja".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu