Kuinka paljon vanhempienne mielipide vaikuttaa kumppaninne valinnassa? Miten olette selvinneet tilanteissa, joissa kumppani ja vanhemmat eivät tule toimeen?
Itse olen seurustellut mieheni kanssa kohta kolme vuotta. Suhde on miehelleni ensimmäinen ja sen vuoksi alkuaikoina oli aika myrskyisää. Jouduin itkemään hänen vuokseen muutamaankin otteeseen, mutta ne ajat on nyt takanapäin. Pari vuotta meillä meni oikein hyvin ja sopuisasti, kunnes erosimme nyt alkuvuodesta. Meillä ei ollut sen kummempia riitoja tai kriisejä, halusimme vain elämältä eri asioita. Minä halusin muuttaa yhteen ja alkaa pikkuhiljaa perustamaan perhettä, mies taisi pelästyä eikä ollutkaan valmis. Ei mennyt kauaa, kun mies huomasi tehneensä virheen ja elämäänsä pohdittuaan tulikin siihen tulokseen, että haluaa sen minun kanssani jakaa ja yhteenmuutto voisi ollakin ajankohtaista. Olemme siis palanneet yhteen ja molemmista ratkaisu tuntuu hyvälle.
Ongelmana on vain minun vanhempani. En millään uskalla kertoa heille, että olemmekin taas yhdessä. Olen todella kiltti ja ilmeisesti myös miellyttämisenhaluinen, mutta en siltikään ymmärrä miksi asiasta on niin vaikeaa porukoille kertoa. Isäni ainakaan ei pidä miehestäni yhtään niiden vanhojen riitojen takia ja ilmeisesti äitinikin suhtautuu "on-off-suhteeseemme" aika skeptisesti. Jostain syystä he ovat luoneet miehestäni aivan erilaisen mielikuvan, mitä hän todellisuudessa onkaan, kai nyt kun olen heille aina itkuni itkenyt ja pahan oloni purkanut. Eromme jälkeen vietin yhden yöni miehen luona ja isäni suuttui minulle, mistä pelästyin ja pistin yhteenpaluuaikeet siltä osaa jäihin. En haluaisi että vanhempani ovat pettyneet minuun ja valintaani, en halua että ne huutavat minulle ja kertovat typerästä ratkaisustani. Tilanne ahdistaa mua, koska vihaan tälläistä salailua ja salaa tapailua. Asun siis vielä vanhempieni kanssa.
Itse olen seurustellut mieheni kanssa kohta kolme vuotta. Suhde on miehelleni ensimmäinen ja sen vuoksi alkuaikoina oli aika myrskyisää. Jouduin itkemään hänen vuokseen muutamaankin otteeseen, mutta ne ajat on nyt takanapäin. Pari vuotta meillä meni oikein hyvin ja sopuisasti, kunnes erosimme nyt alkuvuodesta. Meillä ei ollut sen kummempia riitoja tai kriisejä, halusimme vain elämältä eri asioita. Minä halusin muuttaa yhteen ja alkaa pikkuhiljaa perustamaan perhettä, mies taisi pelästyä eikä ollutkaan valmis. Ei mennyt kauaa, kun mies huomasi tehneensä virheen ja elämäänsä pohdittuaan tulikin siihen tulokseen, että haluaa sen minun kanssani jakaa ja yhteenmuutto voisi ollakin ajankohtaista. Olemme siis palanneet yhteen ja molemmista ratkaisu tuntuu hyvälle.
Ongelmana on vain minun vanhempani. En millään uskalla kertoa heille, että olemmekin taas yhdessä. Olen todella kiltti ja ilmeisesti myös miellyttämisenhaluinen, mutta en siltikään ymmärrä miksi asiasta on niin vaikeaa porukoille kertoa. Isäni ainakaan ei pidä miehestäni yhtään niiden vanhojen riitojen takia ja ilmeisesti äitinikin suhtautuu "on-off-suhteeseemme" aika skeptisesti. Jostain syystä he ovat luoneet miehestäni aivan erilaisen mielikuvan, mitä hän todellisuudessa onkaan, kai nyt kun olen heille aina itkuni itkenyt ja pahan oloni purkanut. Eromme jälkeen vietin yhden yöni miehen luona ja isäni suuttui minulle, mistä pelästyin ja pistin yhteenpaluuaikeet siltä osaa jäihin. En haluaisi että vanhempani ovat pettyneet minuun ja valintaani, en halua että ne huutavat minulle ja kertovat typerästä ratkaisustani. Tilanne ahdistaa mua, koska vihaan tälläistä salailua ja salaa tapailua. Asun siis vielä vanhempieni kanssa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
ensinnäkin et ole vanhemmiles ottamassa miestä,joten on tyhmää edes kysellä vanhempien mielipidettä asiaan. ja kerro vaan rehellisesti mikä on homman nimi ennen kun saavat tietää jotain muuta kautta asiasta.meillä oli sama juttu että ukkoni ei aina tahtonu tulla mun äidin kanssa toimeen,mutta mehän ei siitä välitetty joten äidin oli pakko lopulta hyväksyä mies vävykseen.elä anna periks...