Täällä on ollut pyhien aikaan tavallista enemmän itsemurha-aiheisia juttuja. Osa ehkä ihan herjalla heitettyjä, osassa puolet totta mukana.
Älkää nuoret ihmiset heittäkö läppää tuollaisesta aiheesta. Yksi tuttavani on viimeisen kuukauden ajan ollut sairaalassa, ensin teholla ja sittemmin sisätautiosastolla epäonnistuneen itsetuhoyrityksen seurauksena. Sen tuskan näkeminen, mitä hänen tekonsa aiheuttaa läheisille ihmisille, ei ole helppoa.
Tutuntuttu, ystävän ex-puoliso, hirttäytyi joulupyhinä. Vaikka en henkilökohtaisesti häntä tuntenut kuin pintapuolisesti niin siinäkin tapauksessa jouduin näkemään teon vaikutukset sivullisten elämään.
Jos ajatukset alkavat ihan oikeasti kiertää itsemurhan ympärillä, hakekaa apua. Jos kyseessä on vain huono läppä niin kasvakaa aikuisiksi. Sillalta hyppäämis- ja hirttäytymisjutut eivät huvita niitä, jotka ovat joutuneet sellaisen todistajiksi lähipiirissään, ja meitä on paljon.
Älkää nuoret ihmiset heittäkö läppää tuollaisesta aiheesta. Yksi tuttavani on viimeisen kuukauden ajan ollut sairaalassa, ensin teholla ja sittemmin sisätautiosastolla epäonnistuneen itsetuhoyrityksen seurauksena. Sen tuskan näkeminen, mitä hänen tekonsa aiheuttaa läheisille ihmisille, ei ole helppoa.
Tutuntuttu, ystävän ex-puoliso, hirttäytyi joulupyhinä. Vaikka en henkilökohtaisesti häntä tuntenut kuin pintapuolisesti niin siinäkin tapauksessa jouduin näkemään teon vaikutukset sivullisten elämään.
Jos ajatukset alkavat ihan oikeasti kiertää itsemurhan ympärillä, hakekaa apua. Jos kyseessä on vain huono läppä niin kasvakaa aikuisiksi. Sillalta hyppäämis- ja hirttäytymisjutut eivät huvita niitä, jotka ovat joutuneet sellaisen todistajiksi lähipiirissään, ja meitä on paljon.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Pelkkää nyyhky-sinkkujen huomiohuorailua moiset lätinät. Jos tosissaan sellaista pohtisi, niin ei olisi mielenkiintoa jollekin sinkkupalstalle kirjoitella.
Tuo ei ole totta. Useimmat itsemurhan tehneistä tai sitä yrittäneistä ovat puhuneet ajatuksistaan ennen tekoaan. Itsemurhaa harkitseva ei myöskään halua usein vain kuolemaa vaan usein eroon jostakin ongelmasta. Usein itsetuhoajatuksista puhuminen on myös avunpyyntö.
Jossei joku siis saa lähipiiristään tukea, miksi ei kirjoittaisi siitä? Itse asiassa miksi siitä ei voisi kirjoittaa joka tapauksessa?
Väkisinkin tulee mieleen, että miksi ihmiset aina hokevat tuota samaa "ajattele miten lähimmäiset joutuvat kärsimään." Ketään ei näytä kiinnostavan se kärsimys mikä ajaa ihmiset tekemään niinkin peruuttamattoman ratkaisun kuin itsemurha, ei sitä kukaan tee vain sen takia että sillä saisi läheisten sympatiat...eihän?
Tosin vanha totuus pätee tässäkin, niin kauan kuin itsemurhasta puhutaan - ole huoleti. Kun puhuminen loppuu - huolestu.
myös elämän kolhimaa kohtaan!
Kai se on niin, että itsemurha on niin vaikea asia lähimmäisille (suru ja toisaalta se, että joskus on omassakin päässä käynyt ajatus tehdä itsemurha), että sen vuoksi itsemurha on edelleen sellainen tabu kuin se on. Epäonnistunutta elämää ei kyetä eikä suostuta ajattelemaan, vaan se halutaan mieluummin vaieta kuoliaaksi.
Ne, jotka sanovat itsemurhan tehneitä itsekkäiksi, ovat itse niitä itsekkäimpiä. Elämän halu on niin tiukassa ihmisessä, että itsemurhaan voi päätyä vain äärimmäisen väsynyt henkilö.
Toisekseen, itsemurhan lähipiirissä kokeneet ihmiset eivät halua kuulla läheisen ihmisen luonnehtimista itsekkääksi.
Suomessa on mielestäni "vaikenemisen kulttuuri", jos joku asia on vaikea ja tuskallinen se hyssytellään kuoliaaksi. Vain teon seurauksilla on merkitystä, ei sillä mitkä asiat aiheuttivat tuon teon. Pitäisi olla itsestään selvää, ettei kukaan tee itsemurhaa (ja myös onnistu siinä) ellei elämä ole sellaisessa umpikujassa ettei hän näe enää muuta vaihtoehtoa.
Mielestäni itsemurha ei ole itsekäs ratkaisu, se on vain lopullinen ratkaisu pitkäaikaisiin ongelmiin, joihin olisi todennäköisesti löytynyt parempikin ratkaisu. On niin helppoa syyllistää muita ja olla näkemättä metsää puilta.
Elämä on.
Anteeksi. Ei tämmöinen tunnevammainen apina tuommoisista tajua.
Mitä vähemmän saa pimpsaa = Sitä enemmän hautoo itsaria
Turha syyttää siitä itsemurhan tekijöitä. Se ei ole heidän syynsä alkuunkaan!
Pimpsan jakaminenko on sitten jokaisen kunnon kristityn velvollisuus? Helvetti jos pimperoa jaettaisiin rumiluksille kuin soppaa köyhille niin sitä varten olisi jo jokin seurakunnan pimpero-partio.
Eikä se niin vaikeaa ole, miehet saavat pimperoa.
"Eikä se niin vaikeaa ole..."
Aika usein itsemurhan tehneet eivät ole menettäneet poikuuttaan. Ja kyllä se oikeasti on vaikeaa. Itse olen saanut vain siksi, että löysin netistä (kauan aikaa niistäkin) poikkeusmuijia (sellaisia ei-nirppanokka-prinsessoja) ja mahdollisuus siihen oli about 5 oikein lottovoiton tasoa.
http://www.pick-up-artist-forum.com/
Ja lähtee poikuus muistojen unholaan, kuulostaa helkkarin tyhmältä, oikeasti en itsekään uskonut, mutta kaava on todella simppeli ja toimii rutiinin kehittämisen jälkeen kuin tauti!
paras uhkaus oli talvella eräällä palstalla missä joku 16-v angstailija uhkasi syödä äitimuorin kaikki buranat! Vitsi, paketillinen kolmesatasia siss OU MAI GOOOD!! Soittakaa heti kaikki ambulanssit, iltapäivälehdet, kirkot, poliisit, palokunnat ja terapeutit!
Tsiisös, lopettakaa se kitinä ja menkää hoitoon. Kukaan ei jaksa kuunnella, ja sen takia ammattilaisille kuuntelemisesta maksetaankin. Totuus tosin on että ne jotka itsemurhaansa mainostavat, kerjäävät vain ja ainoastaan huomiota. Ne jotka sen tekevät niin tekevät sen eivätkä pidä turhaa mölyä menemisistään. Heissäkin on enemmän munaa kuin näissä netissä kailottavissa huomio-huorissa.
Katotaan vittu, kun tuut mua kadulla vastaan, että kuka täällä on kova ja kuka ei.
Tuollaisia netissä isottelevia pikku runkkareita vetelen oikeen mielellään päin näköä, kun kohdalle sattuu.
läppää heitä, ahdistaa niin, että todellakin tekisi mieli kuolla. Mutta kai tähän joskus tottuu.
minua ei ahdista tippaakaan, päinvastoin tunnen olevani ihanan vapaa, vaikka olen toistakymmentä vuotta sinua vanhempi.
Tätä tilannetta ei mikään voita.
Kukaan ei määräile ja saa elää haluamallaan tavalla.
Nykynaiset ovat todella sairaita henkisesti, ei heidän takiaan tarvitse ahdistua. Miksi?
Kai tiedät toistakymmentä vuotta vanhempana että ihmisiä on erilaisia ja elämäntilanteet ovat erilaisia? Ihmiset ahdistuvat eri syistä, ei siihen ole mitään yksinkertaista selitystä.
Suuri osa valittajista ulisee aivan tyhjänpäiväisistä asioista, voi helvetti voisi vähän helpottaa jos lopettaisi sen tyhjänpäiväisen avautumisen, laittaisi asiat selkeään järjestykseen ja purkaisi ongelmat yksi kerrallaan.
(kohta joku inisee "ei niin voi tehä kun kun kun" ne ovat tekosyitä, suurin osa valittajista ei vain viitsi kun uhrin osa on niiiin helppo)
suurin osa pillua saavista miehistä valittaa AIVAN TURHISTA ASIOISTA ja heidän täytyisi pitää TURPANSA KIINNI. Olen huomannut tämän kokemuksesta.
veliseni,joskus kyllä sapettaa kun saa kuunnella panomiesten itkuvirsiä.
tekisi mieli hakata järkeä päähän.
äääh kohta on viikonloppu, ja taas voi tutustua uusiin ihmisiin baarissa, vittu kun siellä on niitä naisiakin! mä en oikeasti jaksa, puhua niiden kanssa, vaihtaa numeroita, tavata uudestaankin, ja hitto soikoon harrastaa seksiä! En minä halua seksiä, en ystäviä en mitään, elämäni on niin yltäkylläistä että voin pahoin.
Sanonta "Ei tällä naamalla voi kuin kusta muuntajaan" pitää itselläni ainakin paikkansa. Parisuhteet, eteneminen uralla ja kaikki ihmisten kanssakäyminen on vaikeaa. Jos elämä on pelkkää kärsimystä ja muiden vittuilua niin mistä sen elämänilon voi saada?
Turha tuollaista on ajatella, tällä tuurilla muuntajaa ei edes löydy, jos löytyykin niin siinä ei ole virtaa ja jos siinä sattuisi olemaankin virtaa niin ei kuseta. ;)
Mistä elämänilon voi saada? Ei harmainta aavistustakaan. Mielenrauhan mikä pohjimmiltaan ajaa saman asian voi löytää monestakin asiasta.
valita juttunsa ja nimimerkkinsä, ottamatta yhtään huomioon muut. Täällä voi esiintyä anonyyminä, mikä laskee ennestään kynnystä herjata. Toisten henki ja terveys, uskonto, sosiaalinen tausta ja ikävät kokemukset ei merkitse täällä paljon mitään.
Olet täysin oikeassa. Kuolema, riippumatta siitä minkä johdosta se on tapahtunut, liikuttaa läheisten elämää aivan uskomattomalla tavalla. Netissä kun liikutaan, niin en voi muuta kun toivottaa paksumpaa nahkaa. Ainahan voi lukemisen lopettaa jos alkaa mennä liian epämiellyttäviin juttuihin.