Ihana juttu että Juutalaiset on Jumalan
valittu 10.4.2007 klo 02.21
eikä Suomalaiset. Jos Suomalaiset ölisivat olleet valittu kansa, niin Jumalan sana olisi muokattu vieläkin liberaalimmatsi, kuin se nyt uuden käännöksen mukaan on. Psalmit 89:5
"Minä vahvistan sinun jälkeläisesi ikiajoiksi ja rakennan sinulle valtaistuimen polvesta polveen".
Samat Jumalan lupaukset Israelille löytyvät monista Raamatun kirjoista: Aikakirjoista, Jesajan ja Jeremian kirjasta jne.
Lupaukset koskevat kirjaimellisesti Israelin maata ja kansaa, vaikka jotkut ovat väittäneet, että Jumala syrjäytti Israelin ja valitsi uskovaisista "Uuden Israelin". Se on harhaluuloa. Roomalaiskirjeestä voi lukea aiheesta enemmän.
Israelin pystyssä pysyminen ei perimmältään ole kiinni USA:n toimenpiteistä tai sen omasta sotilaallisesta vahvuudesta, vaan Jumalan lupauksesta varjella kansaansa. Jumala lupasi valalla vannoen antaa maan Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen. Lähihistoria osoittaa, että Jumala on pitänyt lupauksensa palauttamalla Juutalaiset takaisin heille ikuisiksi ajoiksi luvattuun perintömaahan, josta heitä ei enää karkoteta. Osittain diaspora jatkuu edelleen, mutta Sanan mukaan koittaa aika, jolloin se päättyy kokonaan. Sana toteutuu tälläkin hetkellä. Juutalaisia,Israelin jälkeläisiä, palaa koko ajan Israeliin.
Jumalan keinoista toteuttaa lupauksensa emme aina tiedä. Tähän asti Hän on käyttänyt USA:a tarkoitustensa toteuttamiseen. Jatkossa Hänellä voi olla muita keinoja. Niinkin hirvittävä asia kuin Juutalaisvainot ovat olleet eräänlaisena välikappaleena Israelin itsenäistymiselle ja Juutalaisten paluulle. Jumala kun voi panna pahankin palvelemaan hyviä suunnitelmiaan.
valittu 10.4.2007 klo 02.21
eikä Suomalaiset. Jos Suomalaiset ölisivat olleet valittu kansa, niin Jumalan sana olisi muokattu vieläkin liberaalimmatsi, kuin se nyt uuden käännöksen mukaan on. Psalmit 89:5
"Minä vahvistan sinun jälkeläisesi ikiajoiksi ja rakennan sinulle valtaistuimen polvesta polveen".
Samat Jumalan lupaukset Israelille löytyvät monista Raamatun kirjoista: Aikakirjoista, Jesajan ja Jeremian kirjasta jne.
Lupaukset koskevat kirjaimellisesti Israelin maata ja kansaa, vaikka jotkut ovat väittäneet, että Jumala syrjäytti Israelin ja valitsi uskovaisista "Uuden Israelin". Se on harhaluuloa. Roomalaiskirjeestä voi lukea aiheesta enemmän.
Israelin pystyssä pysyminen ei perimmältään ole kiinni USA:n toimenpiteistä tai sen omasta sotilaallisesta vahvuudesta, vaan Jumalan lupauksesta varjella kansaansa. Jumala lupasi valalla vannoen antaa maan Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen. Lähihistoria osoittaa, että Jumala on pitänyt lupauksensa palauttamalla Juutalaiset takaisin heille ikuisiksi ajoiksi luvattuun perintömaahan, josta heitä ei enää karkoteta. Osittain diaspora jatkuu edelleen, mutta Sanan mukaan koittaa aika, jolloin se päättyy kokonaan. Sana toteutuu tälläkin hetkellä. Juutalaisia,Israelin jälkeläisiä, palaa koko ajan Israeliin.
Jumalan keinoista toteuttaa lupauksensa emme aina tiedä. Tähän asti Hän on käyttänyt USA:a tarkoitustensa toteuttamiseen. Jatkossa Hänellä voi olla muita keinoja. Niinkin hirvittävä asia kuin Juutalaisvainot ovat olleet eräänlaisena välikappaleena Israelin itsenäistymiselle ja Juutalaisten paluulle. Jumala kun voi panna pahankin palvelemaan hyviä suunnitelmiaan.
Vastaukset 13
Vanhimmat
" Jumala ei valitse kansaa, vaan kansa valitsee Jumalan elämällä IO Käskyn mukaan. Mikään maa, riippumatta kuka historiasta tunnettu henkilö siellä on asunut ja kuinka pyhä hän on, ei ole pyhä jos kansa joka maassa nykyään asuu ei elä pyhien arvojen mukaan: IO Käskyä. " - M. (Elämän Kiria)
Näin sanoo Herra kaikista minun pahoista naapureistani, jotka koskevat siihen perintöosaan, minkä minä olen antanut kansalleni Israelille: Katso, minä tempaan heidät pois heidän maastansa ja Juudan heimon minä tempaan heidän keskeltänsä. Mutta sen jälkeen kun minä olen temmannut heidät , minä jälleen a r m a h d a n heitä ja palautan heidät, itse kunkin perintöosaansa ja itse kunkin maahansa. Jos ( palestiinalaiset) oppivat minun kansani tiet, niin että vannovat minun nimeeni: Niin totta kuin Herra elää, niin kuin he opettivat baalin kautta, niin heidät rakennetaan minun kansani keskeen. Mutta jos he eivät kuule, niin minä tempaan pois ja hukutan sen kansan sanoo Herra (Jeremia 12:14-17. lue myös Hesekiel 28:20-26) Tässä sanotaan että Palestiinalaiset ovat niitä pahoja naapureita. jotka terrori-iskuillaan tuhoavat loppujen lopuksi vain itseään. He ovat niitä Taivaallisen Isän pahoja naapureita. Lopettakaa terrori niin saatte asua rauhassa ja menestytte. Näinhän tässä sanotaan
Sekoitat uutta viiniä vanhaan ja paikkaat vanhan vaatteen uudella kankaalla.
Enkä halua muuttaa Jumalan sanaa. Tuossa sanan paikassa on hyvin ajankohtainen kuvaus tämän päivän tapahtumista: Näin sanoo Herra kaikista minun pahoista naapureistani, jotka koskevat siihen perintöosaan, minkä minä olen antanut kansalleni Israelille:JUMALA ANTOI
Katso, minä tempaan heidät pois heidän maastansa ja Juudan heimon minä tempaan heidän keskeltänsä.
Mutta sen jälkeen kun minä olen temmannut heidät , minä jälleen a r m a h d a n heitä ja palautan heidät, itse kunkin perintöosaansa ja itse kunkin maahansa.
Jos ( palestiinalaiset) oppivat minun kansani tiet, niin että vannovat minun nimeeni: Niin totta kuin Herra elää, niin kuin he opettivat baalin kautta, niin heidät rakennetaan minun kansani keskeen. Mutta jos he eivät kuule, niin minä tempaan pois ja hukutan sen kansan sanoo Herra
(Jeremia 12:14-17. lue myös Hesekiel 28:20-26) Tässä sanotaan että Palestiinalaiset ovat niitä pahoja naapureita. jotka terrori-iskuillaan tuhoavat loppujen lopuksi vain itseään. He ovat niitä Taivaallisen Isän pahoja naapureita. Lopettakaa terrori niin saatte asua rauhassa ja menestytte. Näinhän tässä sanotaan. Näyttää noita pahoja naapureita olevan täällä Suomessakin.
ei ollut Israelia eikä Juutalaisia.
Siihen aikaan ei ollut Israelia eikä Juutalaisia kuten Israelin ja Juutalaiset NYKYÄÄN käsitämme.
Raamatusta leikkaamalla ja liimaamalla ja tekemällä omia pinnallisia tulkintoa tuntematta Elämän Kirjan Sääntöjä, saatat pahimmassa tapauksessa leikata itsesi ulos Elämän Kirjasta, ja liimata itsesi Helvettiin.
Kiitos.
huomannut ihmisen silmä on hyvin arka elin. Silmiin, tai silmään, ei tarvitse mennä kovinkaan iso roska, niin etpähän tee mitään ennen, kuin olet poistanut roskan.
Samoin Jumala Isämme Tulee seurakunnastaan ja ennen kaikkea valtakunnastaan poistamaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja tekevät laittomuutta.
On kai tuttuja Ananias ja Safiira. Samoin käy Israelin vihollisille. Tuossa tekstissä sanottiin että jos Palestiinalaiset sulautuvat ja hyväksyvät Juutalaiset lait ja asetukset heidätkin rakennetaan tuohon maahan täysillä kansalais oikeuksilla. Mutta elleivät sitä halua he tuhoutuvat, en tiedä miten, mutta kuitenkin Jumala tarjoaa rauhaa, myös sinulle. Sinäpä sen päätät.
" Katso ympärillesi; Kaikki mitä näet Elävän se on osa Elämän Kiriaa jonka Elaia (Luoja) on kirjoittanut. Se on 100% totta. Jos ihmisen kirjan - minkä tahansa kirjan - sanat kertovat päinvastaista kuin mitä Elämän Kiriaan on kirjoitettu, on ihmisen kirjoittama 100% valetta. Jos uskot siihen mitä ihminen on kirjoittanut kirjaansa enemmin kuin mitä Elaia (Luoja) on Elämän Kirjaan kirjoittanut, olet kääntänyt selkäsi Jumalalle. Se on 100% totta. " - Matti E. Simonaho
" Samoin Jumala Isämme Tulee seurakunnastaan ja ennen kaikkea valtakunnastaan poistamaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja tekevät laittomuutta. "
Eli, kristinusko kaikessa yksinkertaisuudessaan on laiton koska se rikkoi kaikki IO käskyä.
Raamatun mukaan yhdelläkään murhamiehellä ei ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.
Kun muhamettilaisessa opissa kaikkein pahimmat ja kaikista avuttovimmat lapset, yllytetään tappamaan
itsemurha iskuissa viattomia. Terroristi pilotti Muhammad Atta oli räjäyttänyt bussin Israelissa vuonna 1986. Israelilaiset pidättivät , kuulustelivat ja vangitsivat Attan. 1993 Oslossa solmitussa rauhansopimuksessa . Israelin oli pakko vapauttaa poliittiset vangit. Israel ei kuitenkaan olisi halunnut vapauttaa veritekoihin syyllistyneitä vankeja, mutta Tuolloinen USA:n presidentti Clinton ja ulkoministeri Christopher vaativat että kaikki vangit vapautetaan.
Niinpä Muhammad Atta vapautettiin ja lopulta Atta kiitti Amerikkaa lentämällä matkustaja koneen päin WTC ensimmäistä tornia. Monet TV-kanavat uutisoivat tästä asiasta silloin Kysymys kuuluu kuinka luotettava muslmit sitten ovat?
Muuten Yksikään murhaaja ei mene tappamalla taivaaseen, vaan suoraan syvyyteen.
Kulkiessaan Damaskoon ylipappien valtakirja taskussa. Saulus kohtasi Herran Jeesuksen ja Jeesus sanoi Paavalille Saul, Saul miksi vainot Minua.
Saul kysyi kuka olet jota minä vainoan? Minä Olen JEESUS, jota sinä vainoat. Jeesuksen opetuslapsiahan Saulus Tarsolainen oli vainoamassa.
Mutta JEESUS sanoi sinä vainot minua.
Sama tilanne Kun vainoatte Juutalaisia vainoatte Jumalan silmäterää.
Taas vainotessanne kristittyjä vainoatte itse Jeesusta.
Paavalin ei tarvinnut räjäyttää itseään , kuitenkin hän kuoli todellisen MARTTYYRIKUOLEMAN meni taivaaseen ja on tuleva meidän pakanain hallitsija yhdessä Jeesuksen kanssa tulevassa 1000 vuotisessa Rauhan valtakunnassa.
Suomalaisille pakotetun sivistyksen ja kristinuskon mukaan hyvä tapa on oikein ja paha tapa on väärin. Raamatun mukaan hyvä tapa on väärin ja paha tapa on oikein.
Kuka opetti väärin?
Samalla tavalla on kirstinusko aikanaan vaikuttanut kaikkialla maailmassa väärine käsityksineen - joista se tänään syyttä niitä joille se aikanaan on väärät käsitykset levittänyt/pakottanut.
Aika paljastaa.
Ystävällisesti; Nimeä 1 asia minkä Kristinusko omistaa joka ei ole varastettu tai kopioitu Alkuperäisiltä Seurakunnilta (esi-vanhemmiltamme)joita se koko olemassaolinsa ajan on vainonnut.
Vastaus: RISTI.
" Joka rakastaa Isäänsä ja Äitiänsä on Opetuslapseni, ja joka rakastaa veljiään ja siskojaan, ja joka ei kanna ristiä kuten Minä tein, on minun arvoiseni. " - ISA (Jeesus)
puhelimet ja vapaus kertoa uskostamme kaikille. Kirkot ja seurakunnat ovat avoina kaikille. Jumalan antamat leiviskät vain käyttöön, Ettei Jeesuksen tarvitsisi sanoa mene pois sinä paha palvelija. Kun Jumalan rakkaus on vuodatettu sydämiimme, niin emme suinkaan jää hedelmättömiksi
(Hes 18:4) Katso, kaikki sielut ovat minun: niinkuin isän sielu, niin pojankin sielu - ne ovat minun. Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava.
Jeesuksen vaikuttama usko, ei perustu ihmisen omaan yrittämiseen, vaan Jumalan armo vaikuttaa Jumalan tahdon mukaan elämistä. Klinkkaa ja tutustu asiaan.
KUNINKAAN SOTURI vai SAATANAN ORJA?
Ruhtinas. 4.1.2007 klo 20.08
Joko olet kuninkaan soturi tai olet saatanan puolella! Valitse!
http://www.markolind.net/kuninkaansoturit/JUMALA1.htm
Ja valitsekin TARKKAAN, ettet joudu kadotukseen!
tv 7:sta joka näkyy hyvin netissä . http://tv7.maxinetti.fi/index.php
Kerrotaan radio Deistä http://www.radiodei.fi/index.php?sid=115