Jos olisin sinä, niin "poistaisin" anopin kokonaan elämästäni. Lopeta vierailut anoppilaan ja kiellä anopilta teille kyläilyt. Turhaan pahoitat mieltäsi tuollaisen ihmisen takia.
Mies käyköön äidillään kylässä, mutta turhaan sinä sinne menet. Olet paljon onnellisempi kun voit unohtaa koko anopin olemassaolon.
Mies käyköön äidillään kylässä, mutta turhaan sinä sinne menet. Olet paljon onnellisempi kun voit unohtaa koko anopin olemassaolon.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Itse "poistin elämästäni" Narsku-sekakäyttäjä-nyrkinheiluttaja-hyväksikäyttäjä-patologinen valehtelija-manipuloija-suuruudenhullu-haukkumaviestien lähettäjä miniäni. Hyvä on ollut olla - eläköön jokainen itse oman elämänsä kuten tahtoo, pesköön jokainen oman pakspyykinsä, vastatkoon jokainen omista tekemisistään/sanomisistaan lähimmäisilleen ja "Yläkertaan". ELÄMME VAIN KERRAN, miksi siis tuhlata se hakkaamalla päätä seinään, ketään ei voi muuttaa. Elämä on. T: Mummo 50 v. kolmen lapsenlapsen isoäiti.
On aika tekopyhää kuvitella, että voisimme muuttaa ja pelastaa toisia ihmisiä, elleivät he sitä itse halua. Minusta jokainen saa elää rauhassa ja päättää, kenen kanssa on tekemisissä. Ei lapsen avioliitto voi sitä tarkoittaa, että äidin on hyväksyttävä miniä, jos miniä aiheuttaa vain harmia ja harmaita hiuksia. Poikahan sen miniän nai, eikä pojan äiti. Sama pätee toiseenkin suuntaan; ei miniän tarvitse olla anopin kanssa tekemisissä lainkaan, jos ei halua tai voi. Kummallista, että tarvitaan niin maan perusteellisen järeät perustelut, että jotkut voivat hyväksyä, että vapaa-ajan ihmissuhteet ovat täysin vapaaehtoisia.
Vielä kun voisit hyväksyä tilanteen sellaisena kuin se on, niin tarve nimittelyllekin häviää ja olet vapautunut miniän teoista. Turhaa sinä niitä miniän tekoja vihalla tai katkeruudella maksat, anna olla.
Hyvää jatkoa sinulle mummo!
tv. Miniä kaupungista
Tämän saman neuvon antaisin itsekin. Varmasti valittaa taas siitäkin, mutta etpä ole sitä kuulemassa. Ei omassa kodissaan tarvitse tuollaista sietää!
Anoppisi kuulostaa kyllä todella pahansisuiselta ja narsistiselta ihmiseltä. Yhtälailla itsekin ihmettelen, kuinka muka-niin-hienosto-ihminen voikaan käyttäytyä noin epäkorrektisti? Voi kuinka tekisi mieli laittaa jauhot suuhun tuollaiselle naikkoselle! Pohjasakkaa tuollaiset ihmiset ovat, heillä ei ole mitään muuta kuin leuhkimisensa, voisivat vaikka sitten ostaa itselleen oikean oman elämän, ei tarvitsisi sekaantua muiden.
Kaikista hauskintahan tässä jutussa oli anopin ajatusvirhe, kuinka oma poika on ihana ja kultainen ja siisti, ja joutuu tekemään kaikki kotityöt, ja perheenne elää sikolätissä. Hmm, taitaa oma poika siis olla sittenkin huono siivoaja ja itse epäsiisti? Kaikista oudointa oli anopin vaatimus abortista! Mitä ihmettä?! :O
Ja kyllä sinun miehesi kuuluisi nyt puolustaa omaa perhettään, vaimoaan. Jos siihen ei pysty vastaansanomalla / ei jaksa, lopettaisi sitten vaikka yhteydenpidon, ei kai kukaan jaksa rakkaastaan kuunnella paskaa. Tai jaksa muutenkaan kuunnella joka näkemällä ihme valitusta. Minä en ainakaan jaksaisi.
No, aikansa kun vouhkaa ja riitelee anopistaan, niin voikin sitten vähinäänin siirtyä tuossa alempana olevalle avioeropalstalle jatkamaan.
Itkeköön siellä, ja kertokoon miten hän ei jaksanut pestä kahteenviikkon ruuantähteitä seiniltä.
Uhkasi laittaa minut hoitoon kun eilen puolustin sisartani kun hän oli nähnyt sen lomailemassa kotikaupunkissaan ja nauroi häntä miehelleni. Anoppi muuten tahallaan puhuu pahaa minun lähipiiristä kovalla äänellä koska haluaa loukata minua. Ja aina jaksaa sanoa miehelleni " Voi kyllä minä toivoin ja halusin sinulle parempaa naista". ja " Kyllä sinun kannattaa lähteä sieltä, otetaan siltä lapset pois ja muutatte tänne".
Sinulla on ikävä anoppi.
MUTTA sinulla on myös ikävä aviomies.
Häne on perinyt äitinsä asenteen. Hänestä on ilmeisen mukavaa kuunnella äidin suunsoittoa, koskapa ei sano sanaakaan sinun puolustukseksesi.
Ajan myötä ihmisen perusluonne vain vahvistuu, joten mitä enemmän miehellesi tulee ikää, sitä enemmän hän alkaa muistuttaa äitiään.
Sinulla on nyt viimeiset hetket ottaa selvää. miten mies aikoo jatkossa elää. Puolustaako hän oman kotinsa rauhaa, eli sitä kotia, jossa asuu vaimonsa ja lastensa kanssa, vai hyväksyykö hän perheensä mollaamisen ja nöyryyttämisen.
Ohjeeksi elämäsi polulle sanoisin, että älä näytä loukkaantumistasi kiusaajalle. Hän nauttii siitä ja jatkaa entistä innokkaammin. Opettele pitämään oma mielesi kurissa. Suuttunut ja vihainen on aina häviävä osapuoli.
(Vanha hyvä neuvo on laskea kymmeneen kiperässä tilanteessa.)
Pitääkö miehesi äidin kotia omana kotinaan edelleenkin. Kun hän lähtee äitiä tapaamaan, meneekö hän "äidin luo" vai "kotiin"?
Osallistuuko hän äitinsä puolella sinun kiusaamiseesi? Nauraa? Vähättelee pahaa mieltäsi?
Mieti sitä. Jos toteat jääväsi yksin koko sukua vastaan, niin muista, että lapsesi saavat vastaisuudessa saman halveksunnan sieltä. Joka käänteessä heille tullaan serveeraamaan, että ei heistä voi mitään tulla, sellainen äiti, sellainen tytär/poika. Epäonnistunut.
Ei auta valittaa meille täällä, vaan nouse takajaloillesi ja sano, että kotisi on linnasi. Sinne ei tulla motkottamaan likaisia kaapin ovia.
Tee se heille selväksi ja aloita miehestäsi.
Minulla oli myös aikoinaan ihan mahdoton anoppi. Kertomasi kuulostaa tutulta. Meillä oli välit poikki kahteen kertaan niin, että mies vain piti yhteyttä ja kävi lasten kanssa. Sekin auttoi vain sen verran, että anoppi koetti käyttäytyä paremmin, mutta haukkui minua kaikille mahdollisille tutuille ja tuntemattomille selän takana. Myös miehelle…
Meille tuli ero. Anoppi ei ollut syy, mutta täytyy sanoa, että olin helpottunut kun hän poistui elämästäni. Hän oli kuulemma kannustanut miestä ; ). No, täytyy sanoa, että olen iloinen kun se nainen ei ole enää pilaamassa minun elämääni. En ole ko. ihmistä nähnyt neljään vuoteen ja rippijuhlat on varmaan ainoa, jossa joutuu sitten joskus näkemään = ).
Sinuna puhuisin miehen kanssa. Anoppia ei saa kuriin, jos ette vedä yhtä köyttä. Miehesi kuuluu laittaa äitinsä kuriin, että ei loukkaa sinua enempää. Miksi miehesi kuuntelee sinun haukkumista tekemättä mitään? Olisiko syytä teidän käydä ulkopuolisella perheneuvojalla, joka saisi miehesi käsittämään vastuunsa? Meille se auttoi miestä ymmärtämään, että äitinsä toimintatavat eivät ole normaaleja.
Tsemppiä!
Anteeksi nyt, mutta minusta tässä haiskahtaa sepitetty tarina. Ei tämmöistä porukkaa ole olemassakaan.
Mikäli taas kaikki kertomasi on totta, niin suosittelen hullujen huonetta teille molemmille!
oli paljon asiaa. Tuo minkä mainitsit oman kodin puolustamisesta, pitää todellakin paikkansa. Vaikka mies ei riitaa haluaisikaan, on hänen seistävä vaimonsa rinnalla, vain siten anopin saa kuriin.
Meillä oli nuorempana noita kädenvääntöjä mutta silloin mieheni asettui aina rinnalleni, joten anoppi antoi periksi, ei halunnut poikaansa menettää. Hyvin on mennytkin, kunnes taas jokin aika sitten anoppi "sotkeentui" liikaa elämäämme. Anoppi on jo vanha, mieheni säälii häntä mutta siitä huolimatta hän piti anopilleni "puhuttelun" joka sai tuon ihmisen taas rauhoittumaan.
Ilman tuota tekoa olisin luultavasti pakannut tavarani ja häipynyt vähin äänin. Miehen kuuluu seistä vaimonsa rinnalla jos tätä rakastaa. Samaa odotan omilta pojiltani, tulevia vaimojaan kohtaan. Miehen tärkein ihminen on se, jonka kanssa elämänsä jakaa, vasta sitten tulee anoppi.
Tässä kirjoituksessa on päästy asian ytimeen. Olen 100 % samaa mieltä. En vain olisi osannut esittää asiaa näin selkeästi.
Ajattele aloittaja. Jos anoppisi saa lyödä sinut noin lyttyyn, eikä miehesi asetu rinnallesi, niin voimasi tulevat hupenemaan. Mistä saat voimaa olla hyvä ja vahva äiti lapsillesi? Sinun velvollisuutesi ja oikeutesi on huolehtia omasta hyvinvoinnistasi ja jaksamisestasi. Sitten voit antaa lapsillesi sitä mitä he tarvitsevat.
Juttele miehesi kanssa vakavasti. Jos hän ei ymmärrä, kuinka isosta asiasta on kyse, niin voisiko hänelle antaa luettavaksi näitä keskusteluja? Tai joitakin osia näistä.
Sitten laitatte yhdessä perheellenne rajat. Anoppi tai kukaan muukaan ei saa loukata perhettänne enää.
sepitys tai muukaan.
Tämä voi olla totisinta totta!
Minä olen kokenut anopin hirvittävän rääväsuisuuden konkreettisesti yli 30 vuotta. Nyt se päättyi, avioeron kautta!
Aikaisemmin oli anoppi appi mutta appi kuoli 10 vuotta sitten. Nämä kaksi kimpassa olivat minun painajainen ensimmäisestä tapaamiskerrasta lähtien.
Apen kuoleman jälkeen anoppi jatkoi yksin.
Kokemukseni ovat hyvin pitkälle samanlaisia kuin anabeatrixilla. Kuulostaa uskomattomalta, mutta kaikki totta.
Nöyryytystä sukujuhlissa, selän takana puhumista, pankkiasioiden penkomista (pieni paikkakunta, tutut virkailijat), sukulaisteni ja lasteni asiat anoppi setvi ja ruoti ulkopuolisten kanssa..
Miehelleni puhui uskomattomat tarinat minusta, lapsilleni selvitti mikä oikein olen (!!!!).
Mieheni kertoi minulle näitä asioita mitä hänen vanhempiensa luona oli taas puhuttu. Anoppi otti yhteyttä mieheni entisiin tyttöystäviin, kutsui heitä kylään minun kanssani samaan aikaan, kuiskutteli mieheni korvaan terveisiä siltä ja siltä morsmaikulta, niin että minä varmasti kuulen.. Yllätysvierailuja meille, kun olin yksin kotona, käytiin tarkistamassa mitä puuhailen!
Arvostelua, arvostelua, arvotelua, kaikesta, aivan kaikesta!
Kaikkea tuollaista. Nyt mieheni ja minä olemme eronneet, tosin ystävinä. Olen sikäli päässyt anopista eroon, mutta sen jutut kuulemma jatkuu.
Ikävä puoli tässä on se, että koska tapaamme mieheni kanssa edelleen aika usein, niin se raivostuttaa anoppia. Hän on kieltänyt (kiristämällä) poikaansa tapaamasta minua. Ei kyllä kiristykset enää tehoa.
Mieheni ei oikeastaan koskaan ole ollut tukenani näissä asioissa, tietää kyllä äitinsä tavat, mutta viittaa kintaalla, vaikka tietää miten minua on sattunut. Olimme kuitenkin yhdessä 30 vuotta. Kyllä sekin jotain todistaa.