IKUISESTI?

Huh, huh. Mulla on pää ihan sekaisin, ja sisällä tyhjä olo. Sitä se puolen vuoden villi opiskelijaelämä teettää.
Lähes joka viikonloppu eri mies. Mä olen ihan loppu siihen. Henkisesti sekä fyysisesti. Miksi en löydä itselleni sopivaa
miestä? No tiedän itsekin vastauksen, mun kriteerit voi olla liian vaativat. Mutta edellisen huonon suhteen jälkeen en
tyydy huonompaan.

Tällä hetkellä tapailen itseäni 2 vuotta nuorempaa miestä. Pidän hänestä paljon, ajatuksemme ovat samalla tasolla, ja
meillä on hauskaa. Mutta tiedän että suhteellamme ei voi olla tulevaisuutta. Ei millään tavalla. Haluan itselleni itseäni
vanhemman, kypsän miehen. Hyvin toimeentuleva ja kunnianhimoinen ovat "piirteitä" joita mieheltä vaadin.

Mulla on sellanen olo, että aika alkaa käydä vähiin. Päivä päivältä tunnen oloni tuskastuneemmaksi. En halua viettää
tulevaisuuttani yksin. Haaveilen omasta kauniista kodista, häistä, lapsista ja matkustelusta yhdessä tulevan mieheni kanssa.

Olen 27v, kaunis ja tyylikäs nainen, joka haluaa edetä urallaan mahdollisimman korkealle. Onko mulla mahdollista enää
tässä iässä löytää ketään? Toivottomalta tämä tuntuu...
Kaikki potentiaaliset turun alueen miehet on jo "viety".

Teidän tuntemuksia ja ajatuksia??!
181706
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

" Haluan itselleni itseäni
vanhemman, kypsän miehen. Hyvin toimeentuleva ja kunnianhimoinen ovat "piirteitä" joita mieheltä vaadin."



Ja mitä tällainen mies muka näkisi sinussa- sisäisesti tyhjässä jakorasiassa?

Äänestä
  • .. en ole mikään jakorasia. Läheisyyttä miehiin olen hakenut ihan omasta halustani. Mutta niinhän se on että kun mies sitä tekee on se oikeutettua, nainen leimataan välittömästi jakorasiaksi.

    Äänestä

  • Vick B. kirjoitti:

    .. en ole mikään jakorasia. Läheisyyttä miehiin olen hakenut ihan omasta halustani. Mutta niinhän se on että kun mies sitä tekee on se oikeutettua, nainen leimataan välittömästi jakorasiaksi.

    Sekopäinen jakorasia kerrot olevasi, älä minua syytä, jos et itse tajua mikä olet.

    Äänestä

tuolla huoramentaliteetilla mahdollisuutta löytää yhtikäs mitään.
Olisi ihan tarpeellista, että löytäisit edes oman itsesi, tee tutkimusmatka itseesi ja voit
ikävästi yllättyä.

Äänestä
  • Jos alentaa itsensä jakorasiaksi, ei ole todellakaan mitään mahdollisuuksia mihinkään
    fiksuun ja kunnolliseen mieheen.
    Kuka nyt miehenä niin tyhmä olisi.
    Kyllä ne on eri naiset, jotka viedään ja eri naiset, jotka jätetään.
    Ja tosiasia on se, että nainen on jakorasia, ei mies, painahan se päähäsi.
    Olet tehnyt todella sellaisia virheitä, ettei tyhjää kuorta kukaan halua, joten tämä ketju voidaan vaikka tähän lopettaa.
    Mielestäni tuollainen käytös puhuu seksistisestä
    huoramaisuudesta.

    Äänestä

  • Seinäruusuko? kirjoitti:

    Jos alentaa itsensä jakorasiaksi, ei ole todellakaan mitään mahdollisuuksia mihinkään
    fiksuun ja kunnolliseen mieheen.
    Kuka nyt miehenä niin tyhmä olisi.
    Kyllä ne on eri naiset, jotka viedään ja eri naiset, jotka jätetään.
    Ja tosiasia on se, että nainen on jakorasia, ei mies, painahan se päähäsi.
    Olet tehnyt todella sellaisia virheitä, ettei tyhjää kuorta kukaan halua, joten tämä ketju voidaan vaikka tähän lopettaa.
    Mielestäni tuollainen käytös puhuu seksistisestä
    huoramaisuudesta.

    vieläkään ymmärtänyt, mitä sana "seksistinen" tarkoittaa :-D

    Äänestä

oman arvonsa tunteva mies halua jakorasiaa kumppanikseen. Satunnaiseksi panoksi varmasti kelpaat, mutta se oikea sitoumus säästetään jollekin toiselle.

Äänestä

Minulla on pää ihan sekaisin ja sisälläni on tyhjä olo. Tätä se puolen vuoden villi työelämä teettää. Lähes joka viikonloppu minulla on ollut eri nainen. Minä olen ihan loppu siihen, sekä henkisesti että fyysisesti. Miksi en löydä itselleni sopivaa naista? Tiedän itsekin vastauksen, minun kriteerit voivat olla liian vaativia. Mutta edellisen huonon suhteeni jälkeen en tyydy huonompaan suhteeseen.

Tällä hetkellä tapailen itseäni kaksi vuotta nuorempaa naista. Pidän hänestä paljon, ajatuksemme ovat samalla tasolla ja
meillä on hauskaa. Mutta tiedän että suhteellamme ei voi olla tulevaisuutta. Ei millään tavalla. Haluan itselleni itseäni vanhemman, kypsän naisen. Hyvin toimeentuleva ja kunnianhimoinen ovat "piirteitä" joita naiselta vaadin.

Minulla on sellainen olo, että aikani alkaa käydä vähiin. Päivä päivältä tunnen oloni tuskastuneemmaksi. En halua viettää tulevaisuuttani yksin. Haaveilen omasta kauniista kodista, häistä, lapsista ja matkustelusta yhdessä tulevan naiseni kanssa.

Olen 28v, komea ja tyylikäs mies, joka haluaa edetä urallaan mahdollisimman korkealle. Onko minulla mahdollista enää
tässä iässä löytää ketään? Toivottomalta tämä tuntuu. Kaikki potentiaaliset pääkaupunkiseudun naiset on jo "viety".

Millaisia ajatuksia tälläinen viesti sinussa herättäisi? Haluaisitko tälläisen miehen?

Äänestä

vanha ja kyyninen niin saattaisin epäillä avausta trolliksi, mutta onneksi olen tuore ja sinisilmäinen.

Ja antaahan tämä joka tapauksessa tilaisuuden päästää patoutumat purkautumaan; odotettavissa on pari-kolmekymmentä huora-lutka-naikkonen-jakorasia-bitchukka-lumppu-panopuu-jne viestiä. Mutta mahtuuhan noita tänne vaikka tuplaten tuon verran, ja nyt kun on tullut avauksen aihe tsekattua niin ei tarvitse enää palata niitä lukemaan.

Äänestä
  • Tuohon on mitä loistavin murresana, jonka sudeettisavolaiset ovat raiskanneet tarkoittamaan kevytkenkäistä naista. :(

    Äänestä

  • en_jaksa_keksiä kirjoitti:

    Tuohon on mitä loistavin murresana, jonka sudeettisavolaiset ovat raiskanneet tarkoittamaan kevytkenkäistä naista. :(

    kiitoksia kaikista vastauksista! Ja hyvää kevättä :)

    Äänestä

Kyllä se tulee oikea, usko vielä. :)

Äänestä
  • jonkinlainen huorapukki,uskoisin.
    Varmaan juuri sinulle sopiva. Jos sittenkään.
    Nekin hakee ehtaa naista vaimokseen, sitä nykyisin kuitenkaan saamatta.

    Äänestä

  • nykynaisen tila????????????... kirjoitti:

    jonkinlainen huorapukki,uskoisin.
    Varmaan juuri sinulle sopiva. Jos sittenkään.
    Nekin hakee ehtaa naista vaimokseen, sitä nykyisin kuitenkaan saamatta.

    huora ja huoripukki kohtaavat. Ei nouse meteliä sivusuhteista avioliitossa.

    Äänestä

Itse ajattelen samalla tavalla.Olen 29-vuotias ja oikeata miestä ei vaan tahdo löytyä.Tähän ikään mennessä en ole edes kunnolla seurustellut,en lue itseäni ronkeliksi.Kaikki miehet jota olen pyytänyt ulos eivät taas ole olleet kiinnostuneita minusta.Onko nainen joka pyytää ulos vielä niin suuri uhka miehiselle egolle?Alkaa tulla olo että en kelpaa kenellekkään,niin monta torjuntaa on jo takana.Viimeisin juuri viime viikolla,tosin hän pyysi minut ulos.oltiin tapailtu jo muutamia kertoja ja luulin että kaikki menee hyvin,mutta viimenään saan tekstiviestin ,pitää minusta paljon muutta olemme pitkällä tähtäimellä liian erilaisia...sattui taas.välillä ihmettelen miten sydän aina jaksaa koota itsensä uudelleen...koska ei jaksa enää toivoa?en haluaisi muutua kyyniseksi tässä asiassa.mikä minussa on vikana?olen älykäs.iloinen ystävällinen,hyvännäköinen kiinnostava persoona,mitä miehet oikeasti haluaa?mä en voi olla kuin oma itseni ja jos se ei riitä näyttää tulevan yksinäinen vuosi...nyt meni itsesäälin puolelle mutta oli pakko saada purkaa tätä oloa.

Äänestä
  • ei kukaan kiinnosta ketään ja jos on kiinnostavinaan, niin seuraavassa hetkessä on uusi hempukka tai renttu kainalossa ja lapset jorpakossa, jos niitä on.
    Tämä on hyvänen aika sentään nykyaikaaaaa.

    Äänestä

  • Avaa silmät ja kokeile muitakin miehiä, kuin vain niitä kaikista komeimpia ja baarista bongattuja.

    Äänestä

Hyviä päiviä tuskastuneelle.

Olen nelikymppinen, eronnut, ahdistavasta 20 vuoden suhteesta onnellisesti luopuen, lapset aikuistumassa. Ja kuin ajattelin, että mietit miestä, vanhempaa, kypsempää. Kaiketi tässä tapauksessa hypoteettisesti minun ent. mieheni olisi sopivan ikäinen yms.

Neuvoni sinulle, katso tarkkaan millaista vanhempaa. Ne osaavat jo vaatia liian paljon omaa hyvää ja käyttää hyväkseen inhimillistä ihailua ja suosionosoituksia, käyttää hyväkseen annettua hyvää. Katso todella tarkkaan.

Pikemminkin hae itsestäsi se hyvä ja voima olla juuri sinä ja sellainen, kuin olet. Elä nauttien yksinkertaisista asioista. Ruuasta, taiteesta, oppimisesta ja sieltä ehkä voisit löytää sen sielunkumppanin. Ja oikean sellaisen.

Ihan vilpittömästi ajattelen näin. Hyvin paljon onnea löytämiseen.
PS. Löytämisen rinnalla voi olla myös muuten mukavia miessuhteita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vick B. kirjoitti:

Huh, huh. Mulla on pää ihan sekaisin, ja sisällä tyhjä olo. Sitä se puolen vuoden villi opiskelijaelämä teettää.
Lähes joka viikonloppu eri mies. Mä olen ihan loppu siihen. Henkisesti sekä fyysisesti. Miksi en löydä itselleni sopivaa
miestä? No tiedän itsekin vastauksen, mun kriteerit voi olla liian vaativat. Mutta edellisen huonon suhteen jälkeen en
tyydy huonompaan.

Tällä hetkellä tapailen itseäni 2 vuotta nuorempaa miestä. Pidän hänestä paljon, ajatuksemme ovat samalla tasolla, ja
meillä on hauskaa. Mutta tiedän että suhteellamme ei voi olla tulevaisuutta. Ei millään tavalla. Haluan itselleni itseäni
vanhemman, kypsän miehen. Hyvin toimeentuleva ja kunnianhimoinen ovat "piirteitä" joita mieheltä vaadin.

Mulla on sellanen olo, että aika alkaa käydä vähiin. Päivä päivältä tunnen oloni tuskastuneemmaksi. En halua viettää
tulevaisuuttani yksin. Haaveilen omasta kauniista kodista, häistä, lapsista ja matkustelusta yhdessä tulevan mieheni kanssa.

Olen 27v, kaunis ja tyylikäs nainen, joka haluaa edetä urallaan mahdollisimman korkealle. Onko mulla mahdollista enää
tässä iässä löytää ketään? Toivottomalta tämä tuntuu...
Kaikki potentiaaliset turun alueen miehet on jo "viety".

Teidän tuntemuksia ja ajatuksia??!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu