Meillä on puolivuotias tylleröinen ja isä lähti armeijan palvelukseen tammikuussa.
Ongelmana onpi se, että mitenkä me kumpikin hoidetaan lasta tasavertaisesti kun mies tulee lomille. Olenkohan liian jyrkkä kun vaadin tai TOIVON että mies hoitaisi myös lastansa vapaalla ollessaan..?
Meille tuli riitaa yksi varhainen aamu, kun vauva alkoi itkemään eikä rauhoittunut itsekseen ja me molemmat yritimme jatkaa nukkumista ja olisinhan noussutkin ylös muutaman minuutin päästä kun ei vauvan itkun aikana nukuta enää ja halusin vielä "heräillä sängyn pohjissa", mutta mies hermostui siitä kun en heti noussut ja ottanut vauvaa ja mennyt jonnekin muualle sen kanssa ja syytti minua huonosta kohtelusta ja kuinka itkitin turhaan vauvaa. (tänä aikana vieroitin vauvaa muutenkin tissistä eikä hän sitä olisi tarvinnutkaan vaikka olisikin huutanut tissiä)Yritin selittää että ei vauva itkemiseen kuole ja se itku kuuluu asiaan, jos hän esim huutaa sitä maitoa. Olin sitä ennen nostanut sen viereeni vähäksi aikaa ja vielä sen aikana vauva itki ja mies riuhtas sen vierestäni ja huus että ei sitte nukuta saatana ja vei sen sitteriin istumaan ja kiroili siellä jne. Nousin sitten itekkin ylös ja huusin sille siitä miten vauva pelästyi tuota käytöstä ja riitelimme siitä aiheesta.
Pointti oli että mies haluaa että aina kun vauva herää niin minä otan tilanteen haltuun ja hän saa jatkaa nukkumista ym. Sitten syötöt, vaipanvaihdot, leikittämiset hoidan myös minä, ellen vaadi että hänen vuoro olisi välillä myös tehdä jotain, eli oma-aloitteisuutta ei oo sillä miehellä pelissä ollenkaan! Päivät istuskelee tietokoneen äärellä ja minä hoidan vauvaa ja sitten 3 tunnin päästä tulee tervehtiin meitä ja jatkaa taas pelailua ym.
Tiedän sen että armeijassa on rankkaa ja kun pääsee lomille, toivoisi saada levätä koko sen ajan. Mutta kun vauva on kuvioissa niin musta vastuu ja huolenpito pitää silti jakaa.
Olenhan minäkin 24/7 vauvan kanssa ja se on henkisesti rankkaa hommaa ja välillä toivon sitä omaakin rauhaa ja sitä haluaisin saavan silloin kun mies tulee lomille.
Vaikka olenkin äitiysvapaalla ja mun ei tarvitse rehkiä fyysisesti niinku mieheni, niin odotanko/vaadinko liikaa tässä asiassa...?
Olenhan minäkin melkein puoli vuotta joka yö herännyt 2-4 tunnin välein syöttämään ja miehen ei sen eteen ole koskaan tarvinnut tehdä mitään, tietenkin kun imetän, mutta päivät voisi tehdä sen kanssa muuta.
Kiitos jos joku jaksoi lukea tänne asti... toivoisin teiltä vinkkejä ja ohjeita että homma sujuisi paremmin vauvanhoidossa että parisuhteessamme. Tämä nimittäin ottaa hermoille mua, ja varmasti käytökseni miestä kohtaan hänen hermoillensa.
Ongelmana onpi se, että mitenkä me kumpikin hoidetaan lasta tasavertaisesti kun mies tulee lomille. Olenkohan liian jyrkkä kun vaadin tai TOIVON että mies hoitaisi myös lastansa vapaalla ollessaan..?
Meille tuli riitaa yksi varhainen aamu, kun vauva alkoi itkemään eikä rauhoittunut itsekseen ja me molemmat yritimme jatkaa nukkumista ja olisinhan noussutkin ylös muutaman minuutin päästä kun ei vauvan itkun aikana nukuta enää ja halusin vielä "heräillä sängyn pohjissa", mutta mies hermostui siitä kun en heti noussut ja ottanut vauvaa ja mennyt jonnekin muualle sen kanssa ja syytti minua huonosta kohtelusta ja kuinka itkitin turhaan vauvaa. (tänä aikana vieroitin vauvaa muutenkin tissistä eikä hän sitä olisi tarvinnutkaan vaikka olisikin huutanut tissiä)Yritin selittää että ei vauva itkemiseen kuole ja se itku kuuluu asiaan, jos hän esim huutaa sitä maitoa. Olin sitä ennen nostanut sen viereeni vähäksi aikaa ja vielä sen aikana vauva itki ja mies riuhtas sen vierestäni ja huus että ei sitte nukuta saatana ja vei sen sitteriin istumaan ja kiroili siellä jne. Nousin sitten itekkin ylös ja huusin sille siitä miten vauva pelästyi tuota käytöstä ja riitelimme siitä aiheesta.
Pointti oli että mies haluaa että aina kun vauva herää niin minä otan tilanteen haltuun ja hän saa jatkaa nukkumista ym. Sitten syötöt, vaipanvaihdot, leikittämiset hoidan myös minä, ellen vaadi että hänen vuoro olisi välillä myös tehdä jotain, eli oma-aloitteisuutta ei oo sillä miehellä pelissä ollenkaan! Päivät istuskelee tietokoneen äärellä ja minä hoidan vauvaa ja sitten 3 tunnin päästä tulee tervehtiin meitä ja jatkaa taas pelailua ym.
Tiedän sen että armeijassa on rankkaa ja kun pääsee lomille, toivoisi saada levätä koko sen ajan. Mutta kun vauva on kuvioissa niin musta vastuu ja huolenpito pitää silti jakaa.
Olenhan minäkin 24/7 vauvan kanssa ja se on henkisesti rankkaa hommaa ja välillä toivon sitä omaakin rauhaa ja sitä haluaisin saavan silloin kun mies tulee lomille.
Vaikka olenkin äitiysvapaalla ja mun ei tarvitse rehkiä fyysisesti niinku mieheni, niin odotanko/vaadinko liikaa tässä asiassa...?
Olenhan minäkin melkein puoli vuotta joka yö herännyt 2-4 tunnin välein syöttämään ja miehen ei sen eteen ole koskaan tarvinnut tehdä mitään, tietenkin kun imetän, mutta päivät voisi tehdä sen kanssa muuta.
Kiitos jos joku jaksoi lukea tänne asti... toivoisin teiltä vinkkejä ja ohjeita että homma sujuisi paremmin vauvanhoidossa että parisuhteessamme. Tämä nimittäin ottaa hermoille mua, ja varmasti käytökseni miestä kohtaan hänen hermoillensa.
Vastaukset 16
Vanhimmat
..omaa parastaan. Kyllä hänen kannattaisi ottaa lasta hoitaakseen silloin kun siihen on tilaisuus. Jää pian vieraaksi isä ja lapsi toisilleen.
Teit sitten vauvan kanssa vauvan. On itsestäänselvää kunnon miehille osallistua lasten hoitamiseen ja talouden hoitamiseen ja suhteen hoitamiseen aina kun vähänkin mahdollista. Nyt olisi erittäin tärkeää että mies osallistuisi oman lapsensa hoitamiseen ja elämään koska siihen on armeijan aikana niin harvoin tilaisuus ja se on sekä lapsen kehityksen että koko perheen hyvinvoinnin kannalta tärkeää.
Ei siellä armeijassa OIKEASTI ole niin raskasta että mies ei pystyisi ja HALUAISI vapaillaan vapaaehtoisesti osallistua normaaliin perhe-elämään.
Kyllä se vauvan ja talouden hoitaminen yksin on PALJON raskaampaa (toki myös palkitsevaa) kuin asevelvollisuuden suorittaminen.
"Miehesi" on keskenkasvuinen pojankloppi, tosin iästä se ei ole aina kiinni sillä jotkut ovat keskenkasvuisia, itsekkäitä äijiä vielä nelikymppisinäkin.
Yritä ottaa tilanne puheeksi kuitenkin siten, ettet aloita syyllistämällä. Ymmärsin että yhteistä vauva-aikaa ennen armeijaa oli kolme kuukautta.
Yritä saada miehesi ymmärtämään, että vaikka ensimmäiset 2-3 kk vauva on hyvinkin sidoksissa äitiin hänen elämäänsä mahtuu/täytyy mahtua muitakin aikuisia yhä enemmän ja enemmän vauvan kasvaessa, ja näistä aikuisista tärkein on isä.
Yritä hänet saada miettimään, mikä olisi kivaa, mitä voisi tehdä yhdessä, esim. kävelyretki puistoon ja kahville kolmisin. Ei mitään suurta ja rasittavaa, mutta että saisitte otteen perhe-elämästä. Jos teillä on mukavia yhteisiä muistoja synnytyksestä ja sen jälkeisestä ajasta, muistelkaa niitä, ehkä hän muistaa kuinka onnellinen onkaan syvällä sydämessään siitä, että teillä on pieni lapsi. Mutta ehkä hän kokee syyllisyyttä siitä, että niin ihana pieni lapsi voi tuntua uuvuttavalta ja rasittavalta. Kysy häneltä miltä hänestä tuntuu ja miksi. Älä oleta mitään.
Ehkä hän kokee, ettei osaa viettää yhteisiä hetkiä. Että sinä olet parempi vanhempi, koska olet vauvan kanssa lähes koko ajan. Ei tiedä, miten pienen vauvan saa hiljaiseksi, miten sitä pitää käsitellä, että molemmilla olisi mukavaa.
Anna hänen kokeilla, ja jos ei onnistu voi tietysti vähän neuvoa, muttei liikaa.
Sitten voit ihan rauhallisesti yrittää saada hänet ymmärtämään, etteivät äidit ole kaikkitietäväisiä etkä sinäkään aina jaksa olla vauvan kanssa. Se ei johdu siitä, että vauvasi olisi rasittava, vaan siitä yksinkertaisesta faktasta, että kukaan ihminen ei jaksa toista joka hetki päivästä toiseen. Välillä tarvitsee lepoa.
Yritä olla kiinnostunut siitä, mitä armeijassa tapahtuu, mikäli hän haluaa siitä puhua. Mitkä asiat häntä siellä painaa ja lohduttaa sillä, että armeija ei kestä ikuisuutta ja sen jälkeen voitte olla yhdessä, hän voi nähdä kavereitaan enemmän ja tehdä omia juttujaan.
Tiedän kokemuksesta, että niitä mahdollisia yhteisiä hetkiä ei kannata huuhtoa pois istumalla tietokoneen äärellä,jos ei ole pakko.
yleensä väkisinkin vanhemmille tuottaa iloa vauvan uudet taidot. Voit kertoa niistä ja saada vauvan näyttämään ne isälleen.
jos mahdollista, voitte pyytää jonkun katsomaan lastanne esim. lauantai-illaksi ja tehdä jotain mukavaa kaksin ja saada otteen parisuhteestanne takaisin.
Luulen, että ainakin jotain hyvää voi saavuttaa sillä, että yrittää itse olla kärsivällinen ja ymmärtäväinen, mutta ei anna toisen talloa jalkoihin ja uuvuttaa loppuun. Vielä yksi juttu, jätä lapsi hänen seuraansa ja katso mitä tapahtuu. Esim. sanomalla mä siivoisin nyt tän keittiön, jos leikit tuon piip kanssa sillä välin. Se tykkää siitä, kun sitä piip...
Toivottavasti tästä oli apua. Tsemppiä perhe-elämän uudistamiseen. Asenne elämään ja siihen, miten sitä eletään ratkaisee.
Hei vain, voimia sinulle. Olet kyllä oikeilla jäljillä siinä että myös miehesi kuuluu hoitaa lapsia. Pienenä luodut läheiset kontaktit luovat vakaan pohjan myös myöhemmälle kiintymykselle. En nyt tarkoita sitä etteikö se kiintymys myöhemminkin tulisi, mutta lähipiirissä olen nähnyt vastaavaa "vaimot hoitaa lapsiin liittyvät jutut" ja lapset ovatkin vasta myöhemmällä iällä lähentyneet isiinsä mutta eivät silti heille niin avoimesti tunteitaan osaa näyttää. Jäävät vähän etäisiksi kuten vanhanajan kasvatuksessa usein kävi. Mulla mies tekee henkisesti hyvinkin raskasta työtä ja pitkiä päiviä. Silti hän on ottanut asiakseen olla lasten kanssa niin paljon kuin voi. Ja onkin sanonut että kun alun kankeus menee ohitse on lasten kanssa ilo olla kun he ripustautuvat kaulaan tai laskevat pään syliin lepäämään ja ottavat kiinni. Ihana onnen tunne siinä miehenkin kasvoilta loistaa kun luottamus on 100%:sta. Ei sitä millään äidin puheilla ihanasta isästä saa, se pitää omilla teoilla ansaita.
Kuulostipa kauhealta tuo kuvaamasi tilanne. Herää kysymys: kuka sen vauvan oikeastaan tahtoi? Toiko sen haikara parvekkeelle, vai teittekö ihan tarkoituksella, vapaasta tahdosta?
Tämä oli yllärityttö. Mies ei sitä aluksi tahtonut mutta minä tahdoin. ja vauvan syntyessä näytti että olihan tämä sittenkin oikea päätös, oikeasti rakastaa ja välittää tästä pienoisesta mutta nyt se tän armeijan aikana on hiipunut tämä asia...
Ihan selvää. Jos mies on armeijassa, niin varsinkin leireiltä kertyy univelkaa viikkokausiksi vähintään saman verran kuin vauvaa hoitaessa, ainakin minun kokemusteni perusteella. Jos minä en tuossa tilanteessa saisi nukkua rauhassa, saisi kyllä vaimo kuulla kunniansa, tai menisin nukkumaan jonnekin muualle, jos kotona ei rauhassa saa edes nukkua.
Sen sijaan päivällä miehen pitää ja kannattaa osallistua lapsenhoitoon, eikä rämpyttää konetta. Ihme juttu, jos ei lomilla oikeasti halua olla perheensä kanssa. Todennäkösiesti on vain kyse ajattemattomuudesta ja pakkoneuroosinomaisesta ajanvietosta. Intissä helposti taantuu takaisin lapsellisimpiin tapoihinsa, koska se ei ole normaalielämää. Jos ja kun niitä ei intissä voi toteutta, sitten leikitään tietokoneilla tai muilla härpäkkeillä lomilla(tai kännätään). Väsymys vaikuttanee myös siihen, että ei osaa repiä virikkeitä oikeasta elämästä.
Pistä mies osallistumaan päivisin vaikka väkisin, mutta pyhitä lepoajaksi hänelle vastineeksi yöt ja aamut. Itse voit levätä vaikka päivällä ja jättää miehen hoitamana lasta, siinähän se oppii. Yhdessäkin pitäisi kuitenkin olla.
Juu armeijassa ne leirit justiinsa väsyttävätkin, mutta niitä on joka toinen viikko ja silti joudun kaikki aamutkin vauvan herätessä hoitamaan vaikka mies on nukkunut 8h yökkärit armeijassa.
Olen myös siitä sanonut, että mielestäni viettää liikaa tietkoneen ääressä aikaa kun voisi meidänkin kanssa olla. Mutta aina vastaukseksi tulee: mitä me sitten tehdään??
Aina pitää olla jotain tekemistä- mielestäni voisi joskus ihan vain istahtaa perheen ympärille ja jutella ja leikkiä yhdessä.
Olen tehnyt niitäkin tempauksia, joissa pyydän että hoitaisi vauvaa sen ajan edes kun siivoan tms. Kyllä se sen ottaakin, mutta sen jälkeen samantien takaisin ja sitten taas saa ihmetellä että millos se seuraavaks vauvansa huomaa...
Mutta nyt täytyypi tästä lähteäkkin kun vauveli heräs ja ukko tulee parin h päästä kotiin lomille taas.
Kiitokset teille!
Taitaa sitä univelkaa kertyä kyllä enemmän heräillessä syöttämään pientä vauvaa yöllä tunnin parin välein kun armeijan leirillä...
nainenhan makaa ja pötköttää koko ajan imettäessä. Sitähän se on kaikki päivät vauvan kanssa, maata pötköttää. Mutta kun mies joutuu olemaan armeijassa, niin joka päivä ottaa urheilusuoritukset tosissaan ja antaa parastaan, ja sitten on miehen levättävä ;) Koska mihin mies ryhtyy, se on työtä, ja se tehdään tosissaan, ja se onkin tärkeää työtä...vauvan hoito on vaan pehmo hempulointia kun eihän se ole fyysisesti raskasta ollenkaan...
Lienee ironiaa :)
Mutta tuohon alkuperäisen aamuun mainitakseni, en kyllä voi ymmärtää mikä siinä on niin vaikeaa kummankaan nousta hakemaan se nyytti siihen väliin köllimään vaikka olisikin väsynyt. Ja koska äiti sen heidän tapauksessaan yleensä tekee, niin luulisi lapsestaan kiinnostuneen isän tekevän sen silloin kun siihen on tilaisuus.
Meillä sama juttu.Mies istuu koko ajan koneella eikä voi edes vaippaa vaihtaa...jos pyydän hän sanoo kohta ja loppjen lopuksi minä sen joudun vaihtamaan.Aloitimme pojan kanssa soseiden syömisen ja se on ruvennut syömäänkin niitä hyvin. kun pyydän miestäni syöttämään niin hän juottaa vain maidon,koska ei jaksa syöttää sosetta.
Ja se olen aina minä joka joutuu vastaamaan vauvan huutoon.Mieheni ei reagoi siihen mitenkään.Jos yritän sana hänelle että olisi kiva jos auttaisit,niin hän suuttuu.Olkoot hitto vie...
katso, että vauva on turvallisessa paikassa, syötettynä ja puettuna, vaipat vaihdettuna, ja lähde lätkiin vaikka vain viideksi minuutiksi. Kunnes miehesi tajuaa, että olet tosissasi ja että vanhemmat ovat vanhempia eivät pelkkiä lastenhoitajia. Lastenhoitaja on se, joka aloittaa työnsä aamulla ja lopettaa iltapäivällä. VAnhempi on se joka kasvattaa lastaan, hoitaa sitä, rakastaa sitä ja näyttää hänelle rakkautensa. Miehesi on ihan hakoteillä. Kysy häneltä, mitä hän ajattelee lasten kasvatuksesta ja hoidosta, vastuun jakamisesta ja lasten oikeudesta isäänsä ja puolison oikeudesta toisen puolison tukeen vanhemmuudessa, mutta tee hänelle selväksi, että jos hänestä on vaikeaa olla lapsen kanssa, (ei pelkästään haluton, joku oikea syyhän täytyy olla), sinä autat häntä ja tuet niin hyvin kuin pystyt,
jaksamista :)
Ja jos eihän tajua osaansa, tee hetken aikaa kaikki yksin, ole kaikki päivät poissa kotoa silloin kun hän on siellä, eiköhän jossain vaiheessa hänkin ala kaivata perhettään...
Tekisi mieli tää nettiyhteys katkasta kokonaan niin sais herra ihmetellä että mitäs sitä nyt tekis ;P
Mutta kun on 12kk soppari niin ei pysty.
Tääkin kuulostaa aika hullulta, mutta en voi luottaa lapsen isällekään hoitoon esim. illaksi koska ei osaa lämmittää maitoa tai ruokaa ym..
Olenhan voinut neuvoakin mutta kun se hänen mielestä ei onnistu kun vauva ei meinaa juoda pullosta kun on tissiin tottunut, mutta kyllä se isovanhemmilla ottaa ;)
Toisinaan mies huomioi lastansa ja leikkii sen kanssa ja juttelee, mutta enimmäkseen hän viettää aikaansa tietokoneen ääressä tai kaljotellessa.
Kyllä täs täytyy ottaa järeemmät aseet käyttöön mutta kun ollaan molemmat pirun itsepäisiä niin saadaanpa nähdä miten mun yritykset onnistuu.
Huomasin "onnekseni" että en näytä olevan ainoa, jolla samanlaisia ongelmia perheessä..
Toivottavasti teillä asiat menee parempaan suuntaan.=)
Sulla taitaa olla aika nuori mies, kun on armeijassa. Nuoret miehet ei oikein osaa arvostaa äitejä ja vauvoja. He eivät tajua, että äitikin haluaa välillä vain olla, ja että mies voi tehdä asiat hänen puolestaan.
Olisit hankkinut vähän vanhemman miehen. Niin minä ainakin tein, ja hän on todella avulias, hellä ja ymmärtää, että minäkin tarvitsen omaa aikaa ja lepoa.