Kerron teille tarinani..
Tapasin reilu vuosi sitten sen elämäni miehen. Ihanan, hellän, rakastavan, huomioon ottavan, kuuntelevan, mahtavan rakastajan, komean ja huumorintajuisen. Just sellaisen, jota olin aina etsinyt. Alettiin seurustelemaan, ja kaikki oli melkeinpä täydellistä.
Ainoa "vika" oli vain se, että asuimme eri kaupungeissa. Toisella oli työt ja toisella koulu, joten suunnitelmat oli että opiskelujen päätyttyä muutamme sitten yhteen. Välimatkaa ei kuitenkaan ollut kuin 100km, joten pystyimme näkemään melkein joka viikonloppu, joten sovimme että etäsuhde ei ole ongelma.
Tietenkin riitojakin oli joskus, mutta eivätkö ne kuulu elämään? Toistemme sukulaisiin ja ystäviin tutustuttiin, ja tulevaisuutta suunniteltiin. Luulin, että elämässäni kerrankin onni olisi ollut suotuisa minulle.
Olen nuoresta iästäni (20v) huolimatta kokenut paljon. Olen elänyt suhteessa jossa minut raiskattiin, hakattiin, petettiin ja jätettiin, seuraavissa kahdessa lyhyempi aikaisessa suhteessa minua petettiin, muutama hyvä ystäväni on kuollut, toinen vanhemmistani kuoli traagisesti ollessani pahimmassa murkkuiässä, jne.. Ja tämä "mieheni" on ainoa ihminen tässä elämässä jolle olen pystynyt kertomaan tämän kaiken, ja joka on oikeasti kuunnellut ja ymmärtänyt.
Reilu kuukausi sitten sain kuitenkin tietää, että tämä miehenikin oli minua sitten pettänyt. Ensin hän yritti kieltää kaiken, mutta sitten lopulta myönsi. Tämä oli kuulema tapahtunut ennen joulua, jonkun meidän riidan päätteeksi ja kännissä. Luulin, että kuolen. Ainoa mies, johon oikeasti olen opppinut ja pystynyt luottamaan, teki minulle sen mitä eniten pelkäsin. Ensimmäisen kerran näin että hän itki, niin pahoillaan hän oli. Kuitenkin pahimmalta tuntui se, että hän oli jatkanut tämän toisen naisen kanssa viestittelyä vielä jälkeenkin päin. Ja se, että hän ei itse kertonut siitä minulle. Ei kuulema ollut halunnut satuttaa enempää kertomalla.
Hän lopetti yhteydenpidon tähän naiseen kokonaan, poisti numeron ja rukoili, että jatkettaisiin vielä. Lupasin että yritetään vielä, mutta koejalla, koska luottamus oli mennyt. Rakastan häntä niin paljon..
Siitä asti elämämme on ollut yhtä riitaa, huutoa ja mykkäkoulua. Luulin, että pystyisin antamaan anteeksi, mutta ei se ollutkaan niin helppoa. On meillä ollut ihaniakin hetkiä, ja tulemme edelleen hyvin juttuun. Seksikin luistaa hyvin.. En halunnut menettää häntä..
Viime viikonloppuna olimme baarissa ja sain kuulla illan aikana hänen naispuoleiselta kaveriltaan, jonka hän on tuntenut lapsesta asti, että tämä mieheni on vuosia ollut kunnon pelimiehen maineessa. Tämä nainen kertoi minulle, että mieheni oli esimerkiksi edellistä tyttöystäväänsä pettänyt jatkuvasti ja että minuakin oli pettänyt jo viime kesänä. Ajattelin, että ei voi olla mahdollista, mutta tivatessani mieheltäni totuutta, hän myönsi. Pettämiskertoja olikin siis ollut kaksi, vaikka hän oli vannonut että ei ollut kuin yksi kerta.
Se oli minulle viimeinen pisara. Vaikka siitä on jo kulunut pitkän aikaa ja tiedän, että hän on tosissaan yrittänyt muuttua, en vaan kestänyt enää. En sitä valehtelemista. Sunnuntaina jätin hänet. Olen itkenyt siitä asti, ja tuntuu että olen oikeasti aivan rikki. Rakkaus ei ole kuitenkaan kadonnut minnekkään, eivätkä kaikki ihanat muistot ja hetket. Mitään syytä mieheni ei osannut selittää pettämiseensä. Hän haluaisi vieläkin jatkaa, ja toisaalta haluaisin minäkin, mutta en tiedä onko se enää mahollista.
Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta tilanteesta? Mikä ajaa miehen pettämään vaikka kaikki menee suhteessa hyvin?
Tapasin reilu vuosi sitten sen elämäni miehen. Ihanan, hellän, rakastavan, huomioon ottavan, kuuntelevan, mahtavan rakastajan, komean ja huumorintajuisen. Just sellaisen, jota olin aina etsinyt. Alettiin seurustelemaan, ja kaikki oli melkeinpä täydellistä.
Ainoa "vika" oli vain se, että asuimme eri kaupungeissa. Toisella oli työt ja toisella koulu, joten suunnitelmat oli että opiskelujen päätyttyä muutamme sitten yhteen. Välimatkaa ei kuitenkaan ollut kuin 100km, joten pystyimme näkemään melkein joka viikonloppu, joten sovimme että etäsuhde ei ole ongelma.
Tietenkin riitojakin oli joskus, mutta eivätkö ne kuulu elämään? Toistemme sukulaisiin ja ystäviin tutustuttiin, ja tulevaisuutta suunniteltiin. Luulin, että elämässäni kerrankin onni olisi ollut suotuisa minulle.
Olen nuoresta iästäni (20v) huolimatta kokenut paljon. Olen elänyt suhteessa jossa minut raiskattiin, hakattiin, petettiin ja jätettiin, seuraavissa kahdessa lyhyempi aikaisessa suhteessa minua petettiin, muutama hyvä ystäväni on kuollut, toinen vanhemmistani kuoli traagisesti ollessani pahimmassa murkkuiässä, jne.. Ja tämä "mieheni" on ainoa ihminen tässä elämässä jolle olen pystynyt kertomaan tämän kaiken, ja joka on oikeasti kuunnellut ja ymmärtänyt.
Reilu kuukausi sitten sain kuitenkin tietää, että tämä miehenikin oli minua sitten pettänyt. Ensin hän yritti kieltää kaiken, mutta sitten lopulta myönsi. Tämä oli kuulema tapahtunut ennen joulua, jonkun meidän riidan päätteeksi ja kännissä. Luulin, että kuolen. Ainoa mies, johon oikeasti olen opppinut ja pystynyt luottamaan, teki minulle sen mitä eniten pelkäsin. Ensimmäisen kerran näin että hän itki, niin pahoillaan hän oli. Kuitenkin pahimmalta tuntui se, että hän oli jatkanut tämän toisen naisen kanssa viestittelyä vielä jälkeenkin päin. Ja se, että hän ei itse kertonut siitä minulle. Ei kuulema ollut halunnut satuttaa enempää kertomalla.
Hän lopetti yhteydenpidon tähän naiseen kokonaan, poisti numeron ja rukoili, että jatkettaisiin vielä. Lupasin että yritetään vielä, mutta koejalla, koska luottamus oli mennyt. Rakastan häntä niin paljon..
Siitä asti elämämme on ollut yhtä riitaa, huutoa ja mykkäkoulua. Luulin, että pystyisin antamaan anteeksi, mutta ei se ollutkaan niin helppoa. On meillä ollut ihaniakin hetkiä, ja tulemme edelleen hyvin juttuun. Seksikin luistaa hyvin.. En halunnut menettää häntä..
Viime viikonloppuna olimme baarissa ja sain kuulla illan aikana hänen naispuoleiselta kaveriltaan, jonka hän on tuntenut lapsesta asti, että tämä mieheni on vuosia ollut kunnon pelimiehen maineessa. Tämä nainen kertoi minulle, että mieheni oli esimerkiksi edellistä tyttöystäväänsä pettänyt jatkuvasti ja että minuakin oli pettänyt jo viime kesänä. Ajattelin, että ei voi olla mahdollista, mutta tivatessani mieheltäni totuutta, hän myönsi. Pettämiskertoja olikin siis ollut kaksi, vaikka hän oli vannonut että ei ollut kuin yksi kerta.
Se oli minulle viimeinen pisara. Vaikka siitä on jo kulunut pitkän aikaa ja tiedän, että hän on tosissaan yrittänyt muuttua, en vaan kestänyt enää. En sitä valehtelemista. Sunnuntaina jätin hänet. Olen itkenyt siitä asti, ja tuntuu että olen oikeasti aivan rikki. Rakkaus ei ole kuitenkaan kadonnut minnekkään, eivätkä kaikki ihanat muistot ja hetket. Mitään syytä mieheni ei osannut selittää pettämiseensä. Hän haluaisi vieläkin jatkaa, ja toisaalta haluaisin minäkin, mutta en tiedä onko se enää mahollista.
Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta tilanteesta? Mikä ajaa miehen pettämään vaikka kaikki menee suhteessa hyvin?
Vastaukset 6
Vanhimmat
tiedän sen, mutta tiedä sinäkin että ANSAITSET JOTAIN PALJON PAREMPAA!!!!!!! petturille kenkää!!!!!!!! vaikka nyt katuisi, tulee pettämään myöhemmin taas kunhan unohtaa katumuksensa!!! Voimia sinulle!
Sinun tarinasi on täynnä onnettomuuksia. Myönnän.
Josko, oman kokemukseni pohjalta, jota en enemmin kerro, hae elämällesi jotain pohjaa jostain omasta sisimmästä, jostain joka sinua.
Jätä se kaikki muu, sulje se taaksesi. Hae edes yksi piste, joka sinulle tärkeää, kiinnostavaa. Hae jotain erinomaista, joka on kuin sinä.
Olen elänyt vaikeita aikoja ja asioita, samankinmoisia, eikä niistä sen enempää, mutta nyt pari vuosikymmentä myöhemmin pala kerrallaan opettelen sitä hyvää, mitä voisin haluta. Sitähän se on, mitä minä voisin haluta. Jakun me me kaikki ymmärrettäisi ajoissa se, mikä meille omaahyvää. Se, miten voimme hyvin ja siten voimme antaa muille, kun voimme hyvin.
En voi sanoa sinulle, että jätä tuo, ei niin yksinkertaista. Mutta josko yrittäisit hakea omasta itsestäsi sen, mitä olet ja haluat. Tiedän omasta kokemuksesta, ja pitää pakottaa itsensä vaikka konserttiin, museoon tai johonkin poikkeavaan tilanteeseen. Ja lähteä sitä myöten rakentamaan jotain ihan muuta.
Tuohon et voi jäädä, et mitenkään, jos ajattelet itseäsi. Ja ajattele. Kaikkea hyvää sinulle!
Voin kuvitella tuskasi, sillä olen elämäni aikana tullut jätetyksi muutaman kerran. Ensimmäiset viikot, kuukaudetkin on niin helvetillisiä, ettei ruoka eikä uni maistu, itkettää, ei voi keskittyä mihinkään.Minulla on nyt juuri mennyt pari kuukauta samoissa merkeissä. Välillä tuntuu kuin tulisi hulluksi, Buranaa pitää syödä päivittäin, jos olisi rauhoittavia lääkkeitä ottaisin varmasti. Mieli teksi soittaa x-lle, huutaa, haukkua, tai anella yhdessäololle jatkoa. Mutta sen verran itsekuria on ollut, etten ole soittanut. Voimia meille.Ei tämä jatku ikuisuteen? Menneitä kun miettii, huomaa selvinneensä, uuteen tunnemyrskyyn. Jokainen uusi taitaa vain ottaa aina kovemmin ja pitemmän ajan.
on pelimies, ei sille mitään voi.
Mutta miten ihminen voi olla niin kaksnaamanen?! Miten voi valehdella päin naamaa ihmiselle jota rakastaa? Jos tietää, että toinen on jo ennestään kärsinyt paljon, niin miksi haluaa satuttaa vielä enemmän? en vaan ymmärrä...
Jos alusta asti mies olisi ollut kylmä valehtelija,jos suhde olisi mennyt huonosti tai jos toisesta ei olisi välittänyt, niin voisin vielä ehkä jollain tavalla ymmärtää, mutta koska kaikki oli ihanaa ja kaikki meni hyvin, mies kohteli tyttöä kuin prinsessaa, niin miksi pilata kaikki??!!!
Voi kuule, kyllä ihmisistä on vaikka millaisiin pahuuksiin. Ai miksi tehdä tuollaista. No koska hän voi. Koita nyt jo ymmärtää: pelimies on pelimies, sille ei mitään voi. Se on sellainen joka osaa käsitellä naisia ja tietää konstit millä naisen saa rakastumaan. Hän ei sinua rakasta, usko vaikka huviksesi. Itse et ehkä sitä vielä näe tai halua hyväksyä, kun olet ollut hänen pauloissaan niin pitkään. Eikös olekin "ihanaa" tulla hyväksikäytetyksi.