Mitähän tämä on...

Tapasin reilu puoli vuotta sitten miehen johon ihastuin ihan täysillä. Aluksi nähtiin 3-4 kertaa viikossa, seksi oli (on) aivan taivaallista ja muutenkin oli oikein mukavaa yhdessä. Pikkuhiljaa huomasin että eihän sillä miehellä taida olla kauheesti aikaa mulle (ehdittiin nähdä vain illalla). Minä otin aikalisän. Pari kuukautta meni vain niin että ukko laittoi viestejä (tyyliin 'muru, koska nähdään, on ikävä') ja minä vastailin harvakseltaan hyvin viileään sävyyn mutta hän vaan jaksoi yrittää. koskaan ei olla puhuttu suhteen etenemisestä. Nyt huomaan olevani taas samassa oravanpyörässä, tapaamme paljon ja vietämme aikaa yhdesssä mutta kun yritän keskustella siitä olisiko meillä oikeasti tulevaisuutta, hän vaihtaa puheenaihetta vikkelään. Olen tapaillut muita miehiä ihan surutta koska emmehän seurustele ja epäilen vahvasti että hänkin tapailee muita.

Onko hölmöä alistua olemaan vaan sängynlämmittäjä ja ajanvietettä vai pitäisikö vaatia enemmän ja luultavasti menettää mies kokonaan. Olen vain yleensä hätiköinyt suhteissa ja pilannut kaiken. Nyt en tahtoisi sitä tehdä. Haluaisin hänet ihan oikeasti omaksi äijäkseni mutta koska selkeästi pelaamme jotain typerää peliä, en oikein uskalla sitä suoraan päin naamaa pamauttaa. Äh, tiedän tasan miten epätoivoiselta tämä kuulostaa..
2378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tiedät itsekin, että miehilläKIN on tapana toimia näissä asioissa hyväksikäyttäjinä. He perustelevat asiat helposti itselleen sopiviksi.Älä sinäkään "oleta", ellette ole puhuneet asioista. Kysy suoraan missä mennään. Miehet ajattelee usein eri tavalla. Kerro suoraan ihastumisesi ja halusi. Se mikä on aitoa, toinenkin tunnistaa. Et menetä mitään. Ainoastaan huomaat miehen käytöksestä ja vastauksesta missä "hän" kulkee, ja saat vastauksen.

Äänestä

Jos yrität tuolla tavoin kouluttaa miestä, niin taitaapa mennä pahasti metsään.

Sinun pitää vain myöntää, että teillä on tällä hetkellä erilaiset odotukset suhteesta ja ennenkaikkea erilainen tahti niiden toteuttamiselle. Sinulla näyttää olevan kova kiire lyödä hynttyyt yhteen, mies taas tarvitsee omaa aikaa ja muitakin henkisiä virikkeitä kuin naisen.

Mielestäni sinun pitää hyväksyä se, että miehelläsi on oikeus omaankin elämään ja niihin tärkeisiin asioihin, joita hänellä on ollut ennen tapaamistanne. Mielestäni 3-4 yhteistä iltaa viikossa on suhteen alussa aika paljon ja kertoo miehen vakavasta kiinnostuksesta; uhraahan hän monta ainutkertaista hetkeään vain saadakseen olla kanssasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


varmaan vähän tyhmä nainen kirjoitti:

Tapasin reilu puoli vuotta sitten miehen johon ihastuin ihan täysillä. Aluksi nähtiin 3-4 kertaa viikossa, seksi oli (on) aivan taivaallista ja muutenkin oli oikein mukavaa yhdessä. Pikkuhiljaa huomasin että eihän sillä miehellä taida olla kauheesti aikaa mulle (ehdittiin nähdä vain illalla). Minä otin aikalisän. Pari kuukautta meni vain niin että ukko laittoi viestejä (tyyliin 'muru, koska nähdään, on ikävä') ja minä vastailin harvakseltaan hyvin viileään sävyyn mutta hän vaan jaksoi yrittää. koskaan ei olla puhuttu suhteen etenemisestä. Nyt huomaan olevani taas samassa oravanpyörässä, tapaamme paljon ja vietämme aikaa yhdesssä mutta kun yritän keskustella siitä olisiko meillä oikeasti tulevaisuutta, hän vaihtaa puheenaihetta vikkelään. Olen tapaillut muita miehiä ihan surutta koska emmehän seurustele ja epäilen vahvasti että hänkin tapailee muita.

Onko hölmöä alistua olemaan vaan sängynlämmittäjä ja ajanvietettä vai pitäisikö vaatia enemmän ja luultavasti menettää mies kokonaan. Olen vain yleensä hätiköinyt suhteissa ja pilannut kaiken. Nyt en tahtoisi sitä tehdä. Haluaisin hänet ihan oikeasti omaksi äijäkseni mutta koska selkeästi pelaamme jotain typerää peliä, en oikein uskalla sitä suoraan päin naamaa pamauttaa. Äh, tiedän tasan miten epätoivoiselta tämä kuulostaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu