mitä tehdä?

Me olemme kihlattuni kanssa todella onnellinen pariskunta.
Ainut mainittava ongelma meidän välillä on seksi ja sen ongelmat..

Noin puolen vuoden ajan kihlatullani on lopahtanut aika (liian) monesti seisokki tai sitten se ei ole alkanutkaan.
Syytä ei osaa sanoa, tai ei tahdo sanoa.. epäilen tämän ongelman johtuvan minusta.. vaikka hän väittää että olen kaunis ja kiihottava.

Seisokit ovat loppuneet silloin kun olen alasti ja valot on päällä, niin seisokki lopahtaa.. varsinkin jos olen pystyasennossa.
Joskus hänellä seisoo siitä huolimatta.. mutta kaikki kerrat on tapahtunut kun minut näkee hyvin ja olen täysin alasti.

Tämä alkaa vaikuttaa seksiimme todella pahasti.. en enään oikein pysty riisuuntumaan seksin aikana kokonaan (toppi/t-paita päällä).. tuolloin kihlatullani seisoo kyllä.
Valot haluan pitää kiinni jos on vaan mahdollista (talvi aikaan).

Olen aikaisemmin kostunut helposti ja omalta osaltani ei ole ollut mitään ongelmaa.
Olen ollut vapaasti päällä yms. alasti.
Enään ei onnistu.

Mietin monesti seksin alkaessa, että miten pitkään kestää, että lopahtaa kesken. Latistaa todella..
Liukuvoiteita en halua käyttää, ne latistaa entistä enemmän. Vaikka seksi siten onnistuisikin.. en saisi itse siitä mitään iloa.

Kihlattuni vahtaa pornoa myös.. onko hän saanut siitä päähänpinttymän miltä naisten pitäisi näyttää? silikonirintaisilta yms. niin laihoilta?
Kun hän katsoo minua alastomana, niin miettiikö, että en näytäkkään niiltä ja seisokki lopahtaa?

Epäilen, että hän on saanut päähänsä pornoelokuvista myös haluavansa anaaliseksiä.. ja kun mietin, että hän on saanut sen päähänsä sieltä, niin en halua antaa.
Ja jotenkin ei oikein muutenkaan se anaaliseksi minua kiinnosta.. hänelle olen siitä sanonut, mutta hän jaksaa inkuttaa ja vahdata sitä pyllyä.

Suuseksiä hän myös on vailla aina välillä.

Pelottaa, että tätä menoa kihlattuni päätyy toisen naisen sänkyyn, koska ei saa täältä täydellistä seksiä ja kiinteää naista.
en usko hänestä sellaista, että näin kävisi, mutta se on käynyt mielessä.. ja joka kerta kun lopahtaa kesken, niin alan pitämään itseäni kamalan rumana.. ellen sitä ole jo hänen mielestään.

Iästä tämä ei johdu.. kihlattuni on 22.

Te ette voi tietää varmaa syytä, mutta haluan mielipiteitä..
Erityisesti miehiltä.. naiset on vapaita myös vastaamaan mitä ovat mieltä.

Tätä menoa loppuu seksi kokonaan.
41088
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Niin, vaikeahan se on toisten seksielämää analysoida pienen tekstin pohjalta... Mutta tässä ensimmäinen hakuammunta!

Ehkä olette joutuneet pahaan kehään...Eihän sitä ikinä tiedä mistä mikä alkoi; mutta nyt tilanne on se että hänellä lerpahtaa ja sinä tunnet olosi epäseksikkääksi. Ehkä hän aistii sen että olet pelokas ja epävarma -se ei kyllä yleensä miehiä ainakaan kiihota, ehkä siitä siis lerpahdus?

Miten tuon kierteen sitten voisi katkaista? Mitäs jos tilaisit vaikka täältä http://www.boutique-loulou.com/ (itse hyväksi havainnut, erityisen tyytyväinen olin " Camigarter " asuun) ja yllättäisit miehesi positiivisesti! Pahan kierteen yleensä parhaiten katkaisee kun tekee jotain kaavasta poikkeavaa!

Eikä se varmasti synneistä suurein ole, jos mies pitää pornosta, ehkä voisit siis tehdä pienen myönnytyksen siihen suuntaan. Kyllähän ne miehetkin tekee myönnytyksiä meidän naisten eteen..=) Niin ja se anaaliseksi, eihän se nyt pitäisi olla turn off jos hän on sen televisiosta keksinyt. Luultavasti on pornoa katsellessaan miettinyt että tuota jos pääsisi oman tyttöystävän kanssa kokeilemaan. Olisitko tyytyväisempi jos hän olisi sitä kokeillut exänsä kanssa tai yhden yön juttujen.

Älä vaivo epätoivoon. Teillä on pitkä elämä yhdessä, olkaa suopeita toisillenne ja toistenne haluille.

ps. Uskomatonta että kirjoitin näin ymmärtäväiseen sävyyn miehistä ja pornosta...Meillä oli aivan järkyttävä kotiriita samaisesta aiheesta noin kuukausi sitten...;) Äh, miehet...

Äänestä
  • Kuten em. kirjoittaja sanoi, seisokiongelmat taitavat miehellä herkästi johtaa kierteeseen, joko niin ettei ota eteen ollenkaan, tai sitten lopahtaa kesken kun sitä koko ajan jännittää. Mun miehellä alkoi kanssa käydä samaan tapaan, kun pari kertaa syystä tai toisesta erektio hiipui. Tottahan toki sitä ensin mietti onko itsessä vikaa, mutta yhteisessä keskustelussa todettiin että lähinnä miehen jännitystä oli. Tähän auttoi kummasti kierteen katkaisu muutamalla Viagraa vastaavalla tabulla, niitä tarvittiin muutamia kertoja, sen jälkeen riitti tietoisuus että paketti on yöpöydän laatikossa.

    Äänestä

olette niin saatanan itserakkaita. Kaikki pyörii oman navan ympärillä.

Äänestä

Kun tsiigaa liikaa pornoa, ei enään seikokaan oikeitten naisten kanssa. Ja kun joutuuu tsemppaamaan asiassa, lopputulos ei kun huononee.
Ongelma on todennäköisesti miehelläsi, ei sinulla.
Jos jotain posittivista haluaa asiassa löytää, niin ei hänellä seiso toisten naisten edessäkään, joten voit olla siinä mielessä huoleti.
Miehesi kandeis pitää luova tauko pornon parista niin maailma taas pelastuu:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epätoivoinen nainen kirjoitti:

Me olemme kihlattuni kanssa todella onnellinen pariskunta.
Ainut mainittava ongelma meidän välillä on seksi ja sen ongelmat..

Noin puolen vuoden ajan kihlatullani on lopahtanut aika (liian) monesti seisokki tai sitten se ei ole alkanutkaan.
Syytä ei osaa sanoa, tai ei tahdo sanoa.. epäilen tämän ongelman johtuvan minusta.. vaikka hän väittää että olen kaunis ja kiihottava.

Seisokit ovat loppuneet silloin kun olen alasti ja valot on päällä, niin seisokki lopahtaa.. varsinkin jos olen pystyasennossa.
Joskus hänellä seisoo siitä huolimatta.. mutta kaikki kerrat on tapahtunut kun minut näkee hyvin ja olen täysin alasti.

Tämä alkaa vaikuttaa seksiimme todella pahasti.. en enään oikein pysty riisuuntumaan seksin aikana kokonaan (toppi/t-paita päällä).. tuolloin kihlatullani seisoo kyllä.
Valot haluan pitää kiinni jos on vaan mahdollista (talvi aikaan).

Olen aikaisemmin kostunut helposti ja omalta osaltani ei ole ollut mitään ongelmaa.
Olen ollut vapaasti päällä yms. alasti.
Enään ei onnistu.

Mietin monesti seksin alkaessa, että miten pitkään kestää, että lopahtaa kesken. Latistaa todella..
Liukuvoiteita en halua käyttää, ne latistaa entistä enemmän. Vaikka seksi siten onnistuisikin.. en saisi itse siitä mitään iloa.

Kihlattuni vahtaa pornoa myös.. onko hän saanut siitä päähänpinttymän miltä naisten pitäisi näyttää? silikonirintaisilta yms. niin laihoilta?
Kun hän katsoo minua alastomana, niin miettiikö, että en näytäkkään niiltä ja seisokki lopahtaa?

Epäilen, että hän on saanut päähänsä pornoelokuvista myös haluavansa anaaliseksiä.. ja kun mietin, että hän on saanut sen päähänsä sieltä, niin en halua antaa.
Ja jotenkin ei oikein muutenkaan se anaaliseksi minua kiinnosta.. hänelle olen siitä sanonut, mutta hän jaksaa inkuttaa ja vahdata sitä pyllyä.

Suuseksiä hän myös on vailla aina välillä.

Pelottaa, että tätä menoa kihlattuni päätyy toisen naisen sänkyyn, koska ei saa täältä täydellistä seksiä ja kiinteää naista.
en usko hänestä sellaista, että näin kävisi, mutta se on käynyt mielessä.. ja joka kerta kun lopahtaa kesken, niin alan pitämään itseäni kamalan rumana.. ellen sitä ole jo hänen mielestään.

Iästä tämä ei johdu.. kihlattuni on 22.

Te ette voi tietää varmaa syytä, mutta haluan mielipiteitä..
Erityisesti miehiltä.. naiset on vapaita myös vastaamaan mitä ovat mieltä.

Tätä menoa loppuu seksi kokonaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu