Olen rakastunut, mutta en voi saada häntä koskaan omakseni. Yritän unohtaa, mutta en vaan voi. Hänestä on tullut minulle pakkomielle ja ajattelen häntä yötä päivää. Mitään en saa tehtyä enkä pysty keskittymään muuhun, ja pelkään että alan vielä häiriköidä häntä puhelimitse kun tarpeeksi sekoan. Mitä siis TEEN? Auttakaa ennen kuin joudun hoitoon...
Pakkomielle
eräs rakastunut
158326
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
naiselle ja minne päin`??
....
Minullä myös samoin, ajattelen häntä usein...nytkin.
Tietäisinpä hänen tunteet, ehkä voisi olla helpompaa. Jotain meidän välillä on....
On ihanaa olla rakastunut ja kamalaa olla rakastunut. Saisimpa vapauteni nätisti tästä toisesta kuolleesta rakkaudesta (avioliitto) ennen kuin se muuttuu vihaksi. Silloin olisin täysin vapaa rakastamaan uutta/vanhaa ihmistä. Olemme seurustelleet 15 vuotta sitten, eronneet ja menneet toisen kanssa tahoillamme naimisiin, nyt 2 vuotta sitten taas tavattiin ja rakkaudenpalo on suurempi kuin koskaan. Siinä ei kylmä (minun) avioliittoni paljoa paina, toisella se olikin jo oneksi ohi, lujaa menee mutta menkööt, kerran täällä vain eletään! Ja kohta on 50 mittarissa, niin eiköhän määräämisvalta pitäisi olla oma.
tiiätkö sulla on sama tilanne ku mulla... mäki rakastuin 16v sitten .. oltii 8kk yhessä kunnes erottiin.. mentii tahoillamme naimisiin ja pyöräytettii muiden kans lapset. Hän eros 2v sitten ja mä vuosi sitten ja taas löydetty toisemme.. kiva kuulla kohtalotovereita.. ;D
Kuulostaa todella romanttiselta! Rakastuitteko siis samaan ihmiseen toisen kerran uudestaan, vai olivatko tunteet jossai syvällä olleet vuosien ajan ja puhkesivat sitten uudestaan kukkaan kun tapasitte (miten muuten vuosien jälkeen tapasitte taas? vai olivatko tunteet aina siellä?
Toivottavasti molemmat vastaatte, koska minua kiinnostaa tämä kovasti! Kiitos etukäteen!
Kaarina Määttä kertoo yhdessä lehdessä:
“Rakastumisen tunnetta voi luonnehtia psykoosin kaltaiseksi
tilaksi. Sen tiedetään kestävän tavallisesti puolesta vuodesta
kahteen vuoteen.- Rakastuminen on tunne-elämän pyörremyrsky,
ikimuistoinen ja jännittävä vaihe, jolloin toista ei vielä tunne.
Siihen kuuluvat haltioituminen, mielihyvä ja lumous,
mutta myös epävarmuus ja ahdistus”...
jos on rakkautta se olis menny jo monta vuotta sitten ohi.sillo millo puol-kaks vuotta tuli kuluneeksi.kertoko määtän kaarina pakkomielteen kestoaikoja?toistopakkopakkomielirakastuminen kestää psykopitkään.semmonen ei ehdi muuttua rakkaudeksi toistorakastuminen alkaa aina uudestaan alusta.
Olen tällä hetkellä itsekin kaltaisessasi tilanteessa. Mutta en ole epätoivoinen, koska itsehän
olen soppani keittänyt. On vain totuttava siihen miten todellisuus on. Sekoaminenhan kertoisi myös siitä miten toimisit mikäli olisitte perheen laittaneet. Siis, kun tulisi lapset jne. Jos oikeasti olet hyvä isä/äiti, niin ymmärrät varmaan, ettei elämä pelkästään rakastumista ole. Yleensä mikään uusi asia elämässä ei voi syntyä ilman tuskaa. Siihen
tarvitaan rakastumisen tuska, että lapsien tullessa jaksat hoitaa ne. Jos rakastaa jotakuta oikeasti, on oltava epäitsekäs ja hyväksyttävä hänen päätöksensä. Ethän kuitenkaan omistaisi häntä vaikka menisitte naimisiin ja rupeaisitte perhettä pyörittämään. Joten tee niin kuin todellisuus on ja hyväksy se. Älä jätä itseäsi tilaan, jossa et ole tehnyt päätöstä on/off. Muuten kyllä rupeat epätoivoiseksi. Kysymys on siitä laitatko itse itsellesi rajat vai laittaako poliisi ne. Jos tuskasi käy ylivoimaiseksi, niin pura se toisen tuskan kautta. Esim; aloita lenkkeily tms joka rasittaa. Huomaat, että paras lääke tuskaan on uusi tuska. Sellainen jonka voit voittaa. Mutta muista myös, että meressä on muitakin kaloja...
duunissamme.
Naisen sanojen mukaan mies teki itssärin kun nainen tuon hylkäsi ja haki toiseen sänkyyn. Kuulemma myös kevät oli syynä ja olla hylättynä kevättä odotettaessa.
Näin sitten siinä duuniromanssissa kävi.
he eivät olleet naimisissa. miehellä oli aikaisemmin toinen nainen duunissa, sitten nuormepi iski tuon miehen omaksi ja loppuksi väsyi siihen ja haki uuteen tilalle ja mies teki itsarin.
Minullakin on edellämainitun kaltaisia tuntemuksia miespuolisiin ihmisiin ja tuntuu että tästä kehästä ei ole ulospääsyä. Nämä ongelmat alkoivat synnytyksen jälkeen. Leijun ilmassa parin metrin korkeudella ja sisäinen mieli ei haluaisi luopua tästä pyörremyrskystä. Kuitenkin olen useaan otteeseen ruvennut ahdistelemaan näitä yksilöitä päätyen totaaliseen hylkäämiseen. Odotukseni tuolle yksilölle ovat täysin epärealistisia ja pelkästään omista kohdistani lähteviä.
Näitä jatkuvia pakkoajatuksia miehiin voi tapahtua missä tahansa yhteisössä. Aikuinen minä kärsii tästä jatkuvasta myrskyn silmässä olosta. Syömiset menee penkin alle, ei pysty keskittymään mihinkään. Oma mies ei tunnu miltään. Yöunet menee.
Onko tälläisille ongelmille vertaistuki ryhmiä?
Kiihkon vallassa kaunistan itseäni ja yritän tehdä vaikutuksen henkilöön kaikin tahansa keinoin. Nämä tilanteet ovat ajaneet minut todella suuriin vaikeuksiin ja olen käytännöllisesti katsoen menettänyt mielenrauhani näitten juttujen johdosta vuosia sitten, silti tuntuu että loppua tälle myllerrykselle ei näytä olevan.
Olen täysin voimaton tämän ongelman edessä ja en tiedä mitä tekisin. Olen ruvennut välttelemään tilanteita joissa kohtaan näitä pakkomielteisiä miehiä mutta joskus jos joudun nenäkkäin esim. työpaikalla tälläisen ihmisen kanssa niin sitten on piru irti kun en pääse tilannetta pakenemaan.
ja samaan henkilöön.Ihastuin 12-vuotiaana ja nyt olen 39v.
..?
Ei millään pahalla, mutta alkaa tosiaan kuulostaa siltä että jollain mielensisäiseen anatomiaan perehtyneellä lekurilla olisi käyttöä. :P
Urologi vois kahtoa vehkeitä, siltä vähän kuulostaa juttunne. Tai gynekologi vastaavasti. Onko prikat paikoillaan ja pultit kireällä.