mitä mieltä

kun puhutaan pettämisestä, niin aina siitä jauhetaan
pahassa mielessä. eikös kyse ole silti vain oman elämän hallitsemisesta?
kerran täällä ollaan ja eikös kannattaisi tehdä just
niinkuin oma pää tahtoo. oli se pettämistä tai ei...loppupeleissä kukaan ei ole kenellekkään mitään velkaa, lupasi mitä tahansa.
tälläisellä ajattelulla
sain suututettua muutaman naispuolisen kaverini. ja huomasin että kyse ei ehkä olekkaan luottamuksen pettämisestä vaan kontrollin herpaantumisesta.
2642
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Miksi siis puhutaan yleensäkään pettämisestä jos kerran sovitaan ettei toisten kanssa makaaminen ole haitaksi tai loukkaukseksi.Yleensä sitä vai tehdään siltä toiselta osapuolelta salaa,miksi???

Äänestä

niin, ettei mene yhteen kenenkään kanssa. Silloin ei siis ole pettämistäkään. Voi tehdä mitä vaan.
Muuten me ollaan parisuhteessa sitouduttu niihin asioihin, mitä suhteelta edellytetään. Ne asiat pitäisi kyllä puhua etukäteen. Jos kumpikin hyväksyy muut suhteet, niin siitä vaan. Muuten se ei käy ja tai voi lähteä omille teilleen.
Eihän siitä mitään tule, että kaikkea tehdään mitä halutaan. Ei silloin tarvisi lakiakaan noudattaa; emmehän ole kenellekään mitään velkaa, kun haluamattamme tänne synnytään...mietis nyt vielä vähän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vili kirjoitti:

kun puhutaan pettämisestä, niin aina siitä jauhetaan
pahassa mielessä. eikös kyse ole silti vain oman elämän hallitsemisesta?
kerran täällä ollaan ja eikös kannattaisi tehdä just
niinkuin oma pää tahtoo. oli se pettämistä tai ei...loppupeleissä kukaan ei ole kenellekkään mitään velkaa, lupasi mitä tahansa.
tälläisellä ajattelulla
sain suututettua muutaman naispuolisen kaverini. ja huomasin että kyse ei ehkä olekkaan luottamuksen pettämisestä vaan kontrollin herpaantumisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu