Sailas haluaa Ameriikan mallin Suomeen

työtön kirjoitti:

KULTTUURI Kolme kuukautta köyhänä (29.9.2002) Amerikkalainen Barbara Ehrenreich teki töitä minimipalkalla ja näki, ettei rääsyistä pääse rikkauksiin GÖTEBORG. Tuore ulkomaanuutinen kertoo, että köyhyys Yhdysvalloissa on lisääntynyt ja työssä käyvien tulot pienentyneet. Viime vuonna noin 33 miljoonaa amerikkalaista eli köyhyysrajan alapuolella. Yllättävän moni näistä köyhistä käy kuitenkin töissä - ja tekee vielä monta työtä selvitäkseen hengissä. Tämä selvisi toimittaja Barbara Ehrenreichille, kun hän ryhtyi kirjoittamaan artikkelisarjaa huonosti palkattujen elämästä. Keväästä 1998 kevääseen 2000 hän matkusteli eri puolilla Yhdysvaltoja ja hakeutui hommiin, joita oli verraten helppo saada: tarjoilijaksi Floridaan, siivoojaksi ja vanhainkodin laitosapulaiseksi Maineen, Wal-Mart-supermarketin myyjäksi Minnesotaan. Tarkoitus oli nähdä, elääkö Yhdysvalloissa minimipalkalla, 6-7 eurolla tunnissa. Voiko vuokrata asunnon, ostaa ruokaa ja vaatteita? Entä jääkö jotain säästöön, eli onko mahdollista päästä työtä tekemällä elämässä eteenpäin niin kuin vanha amerikkalaismyytti uskottelee? Ehrenreichin vastaus kaikkiin kysymyksiin on selvä ei, ja sen perusteluiksi hän kasvatti juttusarjastaan raporttikirjan ja yhteiskunnallisen pamfletin, joka ilmestyi viime vuonna. Ensi keväänä Nickel and Dimed julkaistaan myös suomeksi. "Keskiluokalle kirjani tulokset olivat varmasti aivan uutta tietoa", Barbara Ehrenreich arveli viime viikolla Göteborgin kirjamessuilla. "Täytyy myöntää, että opin itsekin valtavasti", hän tunnustaa. "Olin pitänyt itseäni valistuneena ja tiedostavana, onhan minulla sentään tohtorintutkinto biologiassa. Vastaan tulleiden ongelmien ja kohtaloiden edessä tunsin kuitenkin valtavaa voimattomuutta, lopulta myös vihaa." Teoksen "paljastavuus" kertoo siitä, miten näkymättömiä ihmisiä matalasti palkatut työntekijät ovat - vaikka heitä onkin joka paikassa. He ovat myös äänettömiä: Nickel and Dimed tuo jatkuvasti esiin esimerkkejä siitä, kuinka huonosti järjestäytyneitä työläisiä sorretaan, eikä kukaan silti korota ääntään. Esimerkkinä Ehrenreich mainitsee sen, että liukuhihnalla työskentelevät käyttävät tehtaissa aikuisten vaippoja. Työajalla ei nimittäin saa käydä vessassa! "Äänettömyys ei suinkaan tarkoita, että työläiset, myyjät ja siivoojat olisivat tyytyväisiä", Ehrenreich sanoo. "Kyse on vain siitä, että turvattomille ihmisille huonokin työpaikka on elintärkeä. Rettelöinti johtaa yleensä potkuihin huolimatta siitä, että järjestäytymisoikeus on laein turvattu." Köyhänä eläminen on Ehrenreichin mukaan hyvin vaikeaa ja sitä paitsi kallista. Kun pienestä palkasta ei jää mitään säästöön, ei voi maksaa esimerkiksi kuukauden ennakkovuokraa asunnosta. On siis pakko asua kalliimmin motellissa, ellei alennu yömaja-asujaksi. Maassa, jossa liikkuminen perustuu yksityisautoiluun, työmatkat voivat olla aivan mahdottomia. Usein joutuu työskentelemään seitsemän päivää viikossa, ja se käy ennen pitkää rasittavaksi. Ilman sosiaaliturvaa sairastaminen maksaa kuitenkin paljon, ja toisaalta halvinta syötävää on epäterveellinen roskaruoka. Ei ihme, että köyhät ovat hiljaisia: he myös kuolevat muita nuorempina . . . Nopeita ratkaisuja amerikkalaisen yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuteen Ehrenreich ei tiedä. Kuva maailman rikkaimman valtion köyhyydestä on ylipäätään niin kamala, että täytyy ihmetellä, miten siitä on voitu kirjoittaa niin henkilökohtainen, hauska ja vetävä kirja. "Talouskasvu ja täystyöllisyys eivät auta huonosti toimeentulevia. Heidän tuekseen täytyisi siis saada vahvempia ammattiliittoja", Ehrenreich pohtii. "Järjestäytymisen suosio tuntuukin olevan kasvussa, samalla kun suuryritysten toimia arvostellaan koko ajan ankarammin. Esimerkiksi Wal-Martia vastaan on nostettu oikeusjuttuja 26 osavaltiossa maksamattomien ylityökorvausten takia." Vuoden takainen terrori-isku palautti amerikkalaisten uskoa valtiovaltaan, mutta tulonjaon tasaajana Ehrenreich ei sitä näe, pikemminkin päinvastoin. "Kun kirjani ilmestyi ja nousi myyntilistoille, minua kutsuttiin kyllä keskustelemaan senaattoreden ja kongressiedustajien kanssa. Yhtään konkreettista parannusta köyhien elämään ei kuitenkaan ole edes ehdotettu. New Yorkin senaattori Hillary Clintonkin kannattaa nyt sosiaaliuudistusta, joka leikkaa vähäosaisten etuja entisestään." Pohjoismaalaisia hän vaatii pitämään hyvinvointivaltion periaatteista - edes niiden rippeistä - tiukasti kiinni. "Juustohöylälinjalle ei pidä mennä. Se murentaa aikanaan koko järjestelmän." SUVI AHOLA / Helsingin Sanomat [email protected]       

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä