Emmerdale-adressi. Allekirjoita.

Adressi:

http://www.adressit.com/emmerdale

Emmerdale tunnin mittaiseksi. Jaksoja paljon näyttämättä. Allekirjoita ja levitä sanaa.
10958
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Miksi ihmeessä tunti? On tässä muutakin tekemistä kuin istua ilta toosaa tuijottamassa. Puoli tuntia on juuri sopiva huilitauko työpäivän päälle; sitten jaksaa taas.

Äänestä
  • Tunti pari jpa kolme kertaa viikossa voisi olla ok, vaikka ma, ke ja pe, mutta ei joka jumalan päivä! Ja jos missaisi jakson, ties mitä olisi ehtinyt tapahtua.

    Äänestä

Juurihan tähän samaan asiaan on tällä saitilla jo kerran vastattu.Sulta lie se aikaisempikin?
Emmerihän tuli Maikkarilla muinoin tunnin mittaisena,mutta jaksot muutettiin puolituntisiksi,koska saimme jo Britit kiinni.
Jos nyt vuosi kaksi ollaan taas jäljessä,paljon väliä.
Koska Emmerdale tulee JOKA arkipäivä, sen ei todellakaan tarvitse olla tuntia kerralla.
Ei makeaa mahan täydeltä.
En varmana allekirjoita enkä "levitä sanaa".

Äänestä

Emme on saippuasarjaksi varsin vikkelästi etenevä toisinaan. Aina ei ehdi katsoa ja jos jää muutama tunnin pituinen jakso välistä ollaan juonessa jo ties missä.

Puolituntia riittää ja eipä se niin häiritse vaikka perässä tullaan :)

Äänestä

okkei, adressin perimmäinen idea oli siinä, että Suomessa ollaan pari vuotta Engl. jaksoja jäljessä.

Taitaa kuitenkin olla yleisempi mielipide, että 1/2 tuntia riittää päivässä..

Harmi kuitenkin tuo jaksojen jäljessä oleminen..

Äänestä
  • Kyllähän se sinäänsä harmittaa....esim välillä kuulee hyviä spoilereita tulevasta ja harmittaa että vasta parin vuoden päästä pääsee näkemään :)

    Jos maikkari ei pitäisi niin pitkää kesätaukoa Emmelle, saataisiinko sitten kurottua yhtään umpeen?

    Äänestä

  • puhelet kirjoitti:

    Kyllähän se sinäänsä harmittaa....esim välillä kuulee hyviä spoilereita tulevasta ja harmittaa että vasta parin vuoden päästä pääsee näkemään :)

    Jos maikkari ei pitäisi niin pitkää kesätaukoa Emmelle, saataisiinko sitten kurottua yhtään umpeen?

    Miksei voi vain nauttia sarjasta siinä tahdissa kuin se etenee? Oma häpeä jos antaa spoilereiden spoilata katselunautintonsa!

    Kun osaan Englantia, niin tiedän minäkin vaikka mitä eteenpäin, mutta silti nautin täysin siemauksin juuri niistä juonista, jotka ovat nyt meneillään. Eikä minulla ole ikinä varaa mennä minnekään fanimatkoille ihmettelemään kaikkia uusia näyttelijöitä, että se siitä.

    Äänestä

  • tätä päivää! kirjoitti:

    Miksei voi vain nauttia sarjasta siinä tahdissa kuin se etenee? Oma häpeä jos antaa spoilereiden spoilata katselunautintonsa!

    Kun osaan Englantia, niin tiedän minäkin vaikka mitä eteenpäin, mutta silti nautin täysin siemauksin juuri niistä juonista, jotka ovat nyt meneillään. Eikä minulla ole ikinä varaa mennä minnekään fanimatkoille ihmettelemään kaikkia uusia näyttelijöitä, että se siitä.

    juuri se harmitttaakin, että on juonipaljastusosioita yms. Tämä aiheuttuu juuri siitä syystä että ollaan liikaa jäljessä!

    Minusta ei olisi mitään haittaa siitä että oltaisiin suurin piirtein reaaliajassa Engl. jaksojen kanssa, tämä oli oikeastaan adressin perimmäinen ajatus; nähtäisiin kaikki jaksot tuoreeltaan,,

    :(

    Äänestä

  • pitäis olla enkun jaksojen kanssa tasoissa? Mä katson nää mitä nyt esitetään, sou what vaikka ollaanki jäljessä. Joku vouhottaja ton adressin on varmaan avannu.

    Äänestä

  • helevetissä kirjoitti:

    pitäis olla enkun jaksojen kanssa tasoissa? Mä katson nää mitä nyt esitetään, sou what vaikka ollaanki jäljessä. Joku vouhottaja ton adressin on varmaan avannu.

    Aika ihmeellinen kommentti. Vouhottaja avannut adressin.

    Adressi avattiin, koska sitä moni halusi eikä siinä sen kummmpaa.

    Miksi kaikki pitää ajatella niin negatiivisesti!

    :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sampo23 kirjoitti:

Adressi:

http://www.adressit.com/emmerdale

Emmerdale tunnin mittaiseksi. Jaksoja paljon näyttämättä. Allekirjoita ja levitä sanaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu