Tässä sitä pohditaan. En tiedä haluanko jatkaa. Suhdetta kestänyt 8 vuotta. 6 vuotta olemme asuneet yhdessä. Ollut sekä ylä- että alamäkiä, kuten jokaisessa suhteessa varmasti. Mies on kyllä ihana. Mukava, hyvä ei juo. Työ ja harrastus tosin vievät paljon aikaa minulta. Jopa niinkin paljon etten hänen seuraansa enää pahemmin kaipaakaan. Ko miehen epäsiisteys häiritsee myöd todella paljon enkä kenenkään piika enää jaksaisi olla. Toisaalta pelottaa uuden elämän aloittaminen todella paljon. Olenhan kasvanut ko. miehen kanssa. Suhteemme alkoi 16 vuotiaana. Ihan liian aikaisin. Hän on ainoa mies joka on elämääni kuulunut. Pelottaa jäädä yksin. Pelottaa etten pärjääkään. Pelottaa etten löydä enää miestä joka rakastaisi ja jota minä rakastaisin. Rakastanhan minä nykyistäkin, mutta enemmän kaverina tai veljenä. Siksi haluaisinkin eron mahdollisimman helpoksi myös hänelle. Olen kyllä asiasta puhunut, mutta seuraavana päivänä mies jatkaa kuten kaikki olisi hyvin. Mutta kun ei ole! En jaksa enää teeskennellä. Haluan välittää. Haluan rakastaa niin että kipeää tekee. Haluan kaivata.
Hiukan vaikeammaksi tekee asiasta se, että taidan olla ihastunut toiseen. Kummallekkaan en ole sitä myöntänyt. Enkä myönnä.
Missään tapauksessa en tahtois erota riidoissa.
Ehdotinkin että kokeiltais vaikka pari kuukautta asua erillämme. Jos on hyvä olla erillään niin erotaan jos ei niin mikään ei estä muuttamasta takaisin yhteen...
Miten saan menemään perille että olen tosissani?
Hiukan vaikeammaksi tekee asiasta se, että taidan olla ihastunut toiseen. Kummallekkaan en ole sitä myöntänyt. Enkä myönnä.
Missään tapauksessa en tahtois erota riidoissa.
Ehdotinkin että kokeiltais vaikka pari kuukautta asua erillämme. Jos on hyvä olla erillään niin erotaan jos ei niin mikään ei estä muuttamasta takaisin yhteen...
Miten saan menemään perille että olen tosissani?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei se tuon kummemmaksi kenenkään kanssa muutu. Lupaan sulle sen. Kaiken intohimon jälkeen on toivottavaa, että jäljelle jää juuri tuo, mikä teidän välillä on; luottamus, toveruus. Tiedän, että olet mielestäsi liian nuori "tyytymään" tälläiseen, mutta vaihtamalla se ei ainakaan parane. Minä olen käynyt ihan täsmälleen saman asian läpi, ja päätynyt eroon tästä miehestä. Nyt, vielä vuosien jälkeen, kaduttaa ja rankasti, kun elämä ei tarjonnutkaan mitään sellaista, mitä kuvittelin...
tämä toistuva väite, että "ei se muuksi muutu uudenkaan kanssa".
Jos ongelma on itsessä ja omissa katteettomissa toiveissa, niin eihän se silloin muutukaan.
Todellisuudessa elämä voi kuitenkin eri ihmisen kanssa olla aivan erilaista kuin entisen. Sitten, kun tuntee itsensä ja omat halunsa.
Olin tuossa luulossa joskus itsekin, että samaa se arki on. Kunnes sitten lopulta uskalsin lähteä ja aloittaa elämän toisen kanssa.
Enkä hetkeäkään liian aikaisin!
erimieltä asiasta, etteikö vaihtamalla voisi parantua. Nimittäin jos pariskunta on niin toisistaan eroon kasvanut ettei vapaa-aikaa vietetä useinkaan yhdessä, niin aika surullinen tilanne on. AP kirjoitti että miehen työ ja harrastukset vievät miehen aikaa niin paljon häneltä pois, ettei hän osaa enää edes KAIVATA, niin kyllä se kertoo jotakin suhteen tilasta. Rakkauden vastakohta kun ei ole viha vaan välinpitämättömyys...
Siinä olet oikeassa ettei alun intohimo kestä, vaan muuttuu toivottavasti luottamukseksi ja toveruudeksi. Mutta siloinkin pariskunnalla toivottavasti löytyy halua järjestää aikaa yhteisille mielenkiinnon kohteille, olkoon se sitten vaikka leffan katsomista vierivieressä kotisohvalla kyhnöttäen.
Aivan selvästi tämä ihastus on vaikuttanut sun päätökseen, onko hän vapaa, tuskin, älä vaan elä siinä harhakäsityksessä että hän jättää vaimonsa/tyttöystävänsä sinun takia. Ja sanot että haluat eron olevan helppo, sitä se ei ikinä ole jätetylle osapuolelle varsinkaan ja ajatteletko yhtään tätä mahdollista vaimoa? Sinulla kuulostaa olevan harvinainen, ehkä hiukan tylsähkö, kunnon mies ja kuule ne on harvassa, pidä hänestä kiinni! Mieti keinoja pelastaa oma suhde, ihmiset eroavat ihan liian helposti nykyään. Entä tämä ihastus, mikä hänessä vetää puoleensa, hän on varmaankin komea, itsevarma, kohtelias, flirtti, täysi vastakohta omaasi, mutta muita hän on kaikkea tätä myös tulevaisuudessa muille naisille, kestätkö sen?
Siitä ihastuksesta. Kyllä ihastuminen saattaa vaikuttaa tunteisiini. Varmasti vaikuttaa. Mutta tosiasiassa olen miettinyt eroa jo viimeiset 2 vuotta. Ihastusta on kestänyt vasta vajaan vuoden. Mies on vapaa (varatusta en edes haaveilisi). Oikein kiltti, mukava, herkkä. Ei ehkä komein näkemäni, mutta söpöksi sanoisin. Puhuu tunteistaan(kin).Ei polta ei kiroile. Kaikkea muuta mitä nykyinen on. Tiedän että nykyinen on kunnon mies. Se tästä vaikeaa tekeekin. Sikamainen mies olisi paljon helpompi jättää taakseen.
Älä jätä HYVÄÄ ja KILTTIÄ miestä, jota RAKASTAT. Kerron sulle, että se viiltävä, kipeä rakkaus on sitä, mitä tunnet häntä kohtaan sen jälkeen kun olet hänet jättänyt.
Mun suhteessa oli vähän samanlaista arki (tosin en sen takia koskaan harkinnut eroa), mutta lopulta erottiin miehen pahenevan alkoholiongelman takia. Yhdessä kasvettu yhteen, oltiin kuin paita ja peppu. Vaikka erottiin ja eron syy oli "yleisesti hyväksyttävä", ei se rakkaus siihen lopu. Vasta eron jälkeen tajuaa, kuinka paljon toinen merkitsee, kuinka paljon toista rakasti. Ensimmäisen suhteen tunnetta on vaikea elää kenenkään kanssa uudelleen. Siis ei tietenkään kukaan voi korvata ketään, mutta sitä TUNNETTA tulee ikävä, sitä läheisyyttä, sielunkumppanuutta. Kyllä se tappeluakin on, ärsyynnystä, laiskuutta, mukavuudenhalua...mutta se on koko potti tai ei mitään.
On todella vaikeaa aloittaa uusi suhde. Alussa susta tuntuu ihanalta, elät ja hengität pitkästä aikaa. Ennemmin tai myöhemmin kuitenkin, jos eroat hyvästä ja kiltistä miehestä, jota rakastat, alat kaivata häntä takaisin. Jokaisen täytyy nämä vaiheet elää läpi...ongelmansa on pitkässä ja ainoassa suhteessa, sekä siinä että etsii aina parempaa. Harvoin se ruoho on parempaa aidan toispuolella. Mutta teet niin kuin parhaaksi näet. Mikä on konkreettinen ongelmanne? Taidat olla vain kyllästynyt. Ja siihen löytyy muitakin apukeinoja kuin ero!
Erosin tänään avomiehestäni, jonka kanssa olen seurustellut 5 vuotta ja asunut siitä ajasta yhdessä lähes neljä. Minä olin erossa se aloitteellinen osapuoli ja avomieheni ei asiaa juurikaan kommentoinut - kunhan vain lähti. Mietin vain koko ajan, että teinkö tyhmästi sillä vaikka olen yrittänyt eroa ja vuoden ajan aina silloin tällöin, nyt tuntuu TODELLA pahalta. Olemme parhaat ystävät ja mies on todella kunnollinen, perheenisäainesta, mutta intohimo puuttuu! Ja se on parisuhteessa olennaista minulle. Kaikki muu on kyllä kunnossa! Täällä nyt sitten kärvistelen rytmihäiriöiden kourissa miettien, pyydänkö suhteen jatkamista, mikäli mies siihen suostuisi. Kun kai niitä ihastuksia (ainakin mun tapauksessa) tulee ja menee.. Ennen tätä miestä olin varma, etten rakastu ikinä!
Olen lähtemässä yhteisestä kodista 4 v jälkeen. Aluksi mies suhtautui asiaan kylmästi ja halusi tämän tapahtuvan asap. Nyt olemme puhuneet ja puhuneet ja ymmärrän ison osan ongelmista olleen väärinkäsityksiä. Olen muuttamassa muutaman päivän päästä ja olo on kamala. Mies haluaisi minun jäävän. Suuria ongelmia meillä ei sinänsä ole vaan kaikki on (ainakin ulospäin) lähes täydellistä. Ongelmana olen minä. Olen miettinyt eroa jo muutaman vuoden ja pariin otteeseen olenkin lähtenyt lyhyeksi aikaa. Tunnen olleeni koko elämäni muiden vietävissä ja haluaisin aikaa ja tilaa miettiä sitä, kuka minä olen ja mitä haluan. Pelkään vain, että menetän hänet näin lopullisesti emmekä enää ikinä voi jatkaa, vaikka olisimme kuinka täydellisiä toisillemme.
Kannattaako pysyä päätöksessä lähteä jos olet huomannut että osa eron syistä onkin ollut vain väärinkäsityksiä? Ei sitä jääräpäisesti kannata päätään seinään hakata!
Jos ongelmat on ihmisen sisällä (sinun) eivät ne ratkea vaikka vaihtaisit miestä joka viikko. Itseäsi et pääse karkuun koskaan. Ja yksin omien ongelmien kohtaaminen on aivan hirveää. On paljon helpompaa jos on joku joka rakastaa ja pitää sylissä silloin kun itkettää! Voisitko jotenkin muuten etsiä itseäsi kuin jättämällä rakastamasi miehen? Uusia harrastuksia, matkustelua yksin, opiskelua? Mietippä!
Hei,
minulla hyvin samanlainen tilanne kuin sinulla! Haluaisitko vaihtaa ajatuksia vaikkapa sähköpostitse, helpottaisi kovasti?
Saimme puhuttua asiat järkevästi ja tänään sit mies muuttaa pois yhteisestä kodista - haikeaa mutta toisaalta hyvä näin! Jaksan uskoa, että jos meidät on tarkoitettu toisillemme niin kai me sit löydetään taas saman katon alle :). Pääasia vain, että kavereina erosimme!