"Harvemmin uskottomuustapauksissa on kysymys pelkästään seksuaalisesta himosta, useimmiten syvemmästä rakkauden tarpeesta."
...näin uskottomuutta pohti Vantaan seurakuntien perheneuvonnan johtaja.
Minusta varsin mielenkiintoinen näkökanta ja tuntuu hyvinkin osuvalta.
...näin uskottomuutta pohti Vantaan seurakuntien perheneuvonnan johtaja.
Minusta varsin mielenkiintoinen näkökanta ja tuntuu hyvinkin osuvalta.
Vastaukset 31
Vanhimmat
ko. jutun?
Hyvin on johtaja sisäistänyt yhteen lauseeseen todellisen syyn uskottomuudelle. Hänen loistavasta lauseestaan, voimmekin siirtyä seuraavaan ajatukseen. Mielestäni juuri todellisen rakkauden puute parisuhteessa, ajaa ihmisen hakemaan sitä tunnetta muualta ja siksipä olisi ensiarvoisen tärkeää, juuri parisuhteen kestävyyden kannalta, sitoutua molempien osapuolten taholta itsetutukisteluun, mikä on ainoa keino kehittyä ihmisenä eteenpäin.
Joo, olen kanssasi samaa mieltä. Tosin syytä on muistaa, että todellisen rakkauden puute johtuu usein ihmisen kypsymättömyydestä eikä niinkään parisuhteen toisesta osapuolesta. (Toki suhde tietysti on aina kahden kauppa.)
Itse tunnen, että olen juuri oivaltamassa uskottomuudesta jotain todella tärkeää.
Niin ja ko. juttu löytyi Vantaan seurakuntien lehdestä.
Eli kun firman pikkujoulujen päätteeksi herää kollegan asunnolta niin syynä ei ollutkaan alkoholi ja himo vaan syvemmän rakkauden kaipuu.
Saako noita tekstejä käyntikorttimuodossa - jos on vielä aamullakin liian humalassa itse sitä sanomaan.
Tietysti on näitä kännipettäjiä, jotka "vahingossa" sopivan paikan tullen pettävät.
Jokainen lukija varmasti tajuaa, että niitä ei tässä jutussa tarkoitettu.
Turha provosoitua helposti (ja aloittaa se näsäviisastelu;)).
Olisi paljon mukavampi käydä ihan asiallista keskustelua. :)
Paha tapa.
Syitä pettämiseen on varmaankin monia, mutta riskinä ko. kaltaisissa johtopäätöksissä on, että ihmiset käyttävät sitä verukkeena omalle käytökselleen - pettämisestä täytyy toki pystyä puhumaan muutenkin kuin tuomitsevaan sävyyn.
Useamman kuin kerran pettäneiden joukossa on enempi tapapettäjiä, jotka eivät välttämättä tunne minkäänlaista katumusta teostaan ja pystyvät helposti tapahtuneen itselleen hyväksyttämään.
Kerran pettäneiden syyt taasen ovat varmasti aika toiset ja he katuvat useimmiten tekoaan.
Mutta uskon itsekin, että oli kysymys tapapettäjästä tai kertaerehdyksestä samainen henkilö ei välttämättä toista tekoaan onnellisemmassa liitossa - historia ei siis toistakaan itseään (uskon ma)
Vielä pakko jatkaa samasta artikkelista ajatuksia herättävä katkelma:
"Lähes kaikille pettäjille on yhteistä jonkinasteinen etääntyminen puolisosta. Moni pettäjä kokee tulleensa ensin itse petetyksi, esimerkiksi jääneensä parisuhteessaan vaille keskustelua, hellyyttä tai läheisyyttä. Jotkut saattavat haluta myös kostaa jotakin: puolison uskottomuutta, huomion puutetta tai muita pettymyksiä."
Paras lääke siis rinnakkaissuhteelle ja uskottomuulle, olisi siis minun järkeni mukaan läheisyys, enkä puhu nyt vain fyysisestä läheisyydestä.
..jos mennään, niin mitä se uskottomuus oikein on? Mielstäni liian usein mielletään uskottomuuden raja siihen, sänkyyn menoon. Kyllä sekin satuttaa ja tuntuu tosi kurjalta, kun huomaa, että puoliso on ihastunut, ystävystynyt vastakkaisen sukupuolen edustajaan niin, että tunne peittää alleen kaiken ja silti ei ole kysymys seksistä...ainakaan vielä. Sekin on mielestäni uskottomuutta.
Kokemuksesta voin sanoa että oman puolison rakastuminen toiseen satuttaa lujaa. VAikka tilanteeseen ei liittyisi seksiä. Melkein helpompaa olisi, jos pelkkä seksi olisi ollut kyseessä.
Uskon kyllä, että puolison ihastuminen toiseen satuttaa paljon, mutta jos mitään fyysistä ei ole tapahtunut, niin minun sitä on vaikea mieltää uskottomuudeksi. Ihastumisessa on kyse tunteista, joita on melko mahdotonta itse säädellä. Sänkyyn meneminen tai salaiset tapaamiset ovat kuitenkin valintoja, joita tehdään tietoisesti. Ne eivät koskaan tapahdu itsestään ilman, ettei niihin voisi vaikuttaa.
Tietysti sitten on eri asia, kumpi tuntuu pahemmalta, kumppanin ihastuminen/rakastuminen vai mahdollisesti "pelkkä" seksi..?
olemme, mutta emme kait ihan noin hallitsemattomia. Vaikka muutama miljoonaa vuotta evoluutiota on saattanutkin suosia geenejä, joiden suurimpana päämääränä on lisääntyminen, monia tunteita pystyy kuitenkin kontrolloimaan (ainakin harjoittelemalla). Myös ihastuminen ja rakastuminen ovat osittain tahdonalaisia toimintoja - järkeä ja tunnetta ei voi yksikäsitteisesti erottaa toisistaan.
Uskon siis, että myös ihastumisesta olemme enemmän tai vähemmän itse vastuussa (ainakin antamalla itsemme sille alttiiksi).
...vastauksia, lainauksena Alberonin Rakastuminen kirjasta. Petetyt ja pettäjät lukekaa !
”Alberonin mukaan kukaan ei rakastu, jos hän on jotenkuten tyytyväinen siihen mitä hänellä on ja mikä hän on. Rakastuminen kumpuaa depressiivisestä ylikuormituksesta, toisin sanoen siitä että on mahdotonta löytää arkipäivästä mitään arvokasta. Rakastumiseen valmiuden merkki ei ole tietoinen rakastumisen halu, intensiivinen pyrkimys olemassaolon rikastuttamiseen, vaan syvä tunne siitä että ei ole eikä omista mitään millä olisi arvoa ja häpeä siitä että näin on. Tämä on ensimmäinen merkki rakastumiseen valmistautumisesta: mitättömyyden tunne ja siitä johtuva häpeä. Varmuus siitä ettei ole mitään menetettävää.(Alberoni 1984)
Joskus kaikki alkaa sillä että olemme syvästi ja perusteellisesti pettyneitä itseemme ja siihen mitä olemme rakastaneet. Se voi johtua vakavasta sairaudesta, siitä että on tuntenut pitkään olevansa laiminlyöty tai monen pettymyksen summasta, joita emme ole näkevinämme. Reagoimme silloin olemalla pahantuulisia, sulkeutumalla itseemme. Tällöin katsomme ympärillemme ja huomaamme, että toiset ovat onnellisia. Alttius tai taipumus rakastumiseen ei siis näyttäydy haluna rakastua, vaan siten että havaitsemme ympäröivän maailman kiihkeän elinvoiman ja onnen ja samalla tunnemme, että meidät itse on suljettu sen ulkopuolelle, ja kadehdimme tuota onnea.(ibid) ”
vain pettäjät ja petetyt? Koskiko tuo lainaus nimenomaan ko. "ihmisryhmää" vai rakastumista yleensä?
Tuo Alberonin käsitys on varmasti yksi tapa käsitellä asiaa, mutta lienee koulukuntia jotka esittävät asian hyvin eri valossa. Tuo "mahdotonta löytää arkipäivästä mitään arvokasta" on ainakin mielestäni aika vahvasti liioiteltua. Väitän olevani kohtuullisen tyytyväinen jokapäiväiseen elämääni, mutta tunnustan myös kaipaavani toista aikuista ihmistä (muutoinkin kuin kaverina) ja rakkautta. Alberoni ei siis varauksetonta kannatustani.
pelkästään ko. "ihmisryhmää" vaan yleisesti rakastumista. Sorry kömpelö kirjoitukseni ;-) Kannattaa lukea koko kirja, minä ainakin sain siitä vastauksia taannoiseen epätoivoiseen rakastumiseeni.
ja saat anteeksi (vaikka virhe olikin mittaamaton).
Lukeminen on aina hyvästä vaikkei kaikkia ajatuksia kirjoittajan kanssa jaakaan.
Tarkoittaako tämä sitten sitä, että pettäjät ovat kypsymättömiä ihmisiä, jotka eivät kestä pettymyksiä? Antaako se oikeuden pettää puolisoaan, jos kokee itsensä petetyksi jollain tavalla? Eikö tässä vaiheessa petetyn sitten tulisi pyrkiä löytämään keskusteluyhteys ja selvittää asia eikä lähteä vieraan perään?
Ei vaan uskottoman etääntyminen puolisosta vaan myös toisinpäin! Parisuhde on vuorovaikutusta. Moni tuntee itsensä petetyksi, jos hänen mielipiteensä/toiveensa/ajatuksensa kerta toisensa jälkeen ohitetaan.
Uskottomuutta ei voi oikeasti pohtia ollenkaan, ei keskustella siitä yhtään, jos aina päädytään määrittelemään miten inhottava ihminen uskoton on. Ts. vuorovaikutus ei toimi, jos toinen haluaa vain määritellä keskustelukumppaniaan sen sijaan että pyrkisi vuorovaikutukseen hänen kanssaan.
Oman teoriani mukaan rakkaus lisää rakkautta. Vähän sama juttu kuin "raha tulee rahan luo". Mitä rakastettavampia ja avoimempia olemme, sitä suurempi riski on rakastua (koska SINUUN rakastutaan), vaikkei sitä mitenkään edes haluaisi. Jäin miettimään mikä ihme muka tekisi depressiivisistä hapannaamoista rakastettavia... Kuka tälläkin palstalla on rakastunut pahantuuliseen mitättömyyteen? Apua, ymmärsinkö tuosta tekstistä mitään...
Ja oma rakkaus toiseen ihmiseen vahvistuu, kun näet myös hänen reagoivan sinuun. Mutta sehän on kierre - voi itku.
todellakin, rakkaus on paha juttu :). Suut mutruun n-y-t...
siis joukolla rakkauden tuhoavaa voimaa vastaan.
Saiskos tästä kansanliikettä aikaiseksi? Asiaa tosin vaikeuttaa se, että perustajajäsen itse ei ole ideologian takana - no ei kait se ainoa kerta ole historiassa.
Onhan se aika itku, jos ihastuu johonkin muuhun kuin omaan puolisoonsa ja saa tältä toiselta vastakaikua tunteilleen, joka taas johtaa syvempää ihastumiseen jne. Tämä kierre, vaikka se kuinka rakkautta olisikin, ei ole kaiketi toivottavaa.
Miten tälläisen sitten estäisi, jos nämä tunteet ovat jo päässeet heräämään?
Antakaa vinkkiä sitä tarvitsevalle...
niin ei ole toivottavaa? Koska yhteiskunta niin sanoo vai oma sisäinen äänesi ?
Jos ei sinusta ole toivottavaa niin käsi heittoistuimen kahvalle ja karkuun.
Mikäli ei ulkohuussin tyhjentämisen ajattelu toimi niin en tiedä mikä puree.
väärin :-) Alberoni ei tarkoita, että depressiivisiin ihmisiin rakastutaan VAAN depressiivinen ihminen on itse altis rakastumaan :-) kirja on erittäin hyvä ja suosittelen sen lukemista.
Se minkä kokee uskottomuudeksi, on tietysti yksilöllistä. Minusta henkinen uskottomuus on pahempaa, sillä ihminen lipuu jotenkin ulottumattomiin. Hän elää omissa maailmoissaan, eikä häntä enää kiinnosta puolison ajatukset, tunteet tai tarpeet.
Pienen ihastumisen me kyllä voimme "ohittaa". Kyse on usein ihan jostain muusta kuin rakkaudesta. RAkastuminen sen sijaan kertoo selväkielisesti, ettet sinä ole tärkein ihminen toiselle, vaan joku muu tosin läheinen ihminen. Kuin sisar tai veli?
Kun harrastetaan seksiä vaikka kokemuksien tai elämysten takia, useinkaan sillä ei ole väliä kenen kanssa sitä tehdään. Tällöin myös henkilö voidaan unohtaa kokemuksen jälkeen ja kotona se ei näy juuri missään. No, ehkä väliaikaisesti ja joskus jopa postiivisesti lisääntyneenä intohimona.
Kun puoliso etääntyy, sulkeutuu itseensä, valehtelee tai on jatkuvasti ärtynyt, satuttaa se eniten. Suhteen kuolonkouristukset alkavat, rakkauden kuolema kahden ihmisen välillä on pitkä prosessi. Ihastuminen sen sijaan on kuin flunssa, josta toipuu muutamassa kuukaudessa.
Mutta miten depressiivinen rakastuja saa vastarakkautta? Ei mitenkään ja sitten tulee vielä depressiivisemmäksi... Itse epäilen aivan suunnattomasti, että jos ihminen on todella masentunut, ei häntä kiinnosta mikään. Kaikkein vähiten rakkaus :(.
Kerrankin asiallista keskustelua... Kiva huomata että ei ole yksin tunteittensa kanssa, vaikka kaikki on periaatteessa mitä parhaiten.Kiitos teille!
Kerrankin asiallista keskustelua... Kiva huomata että ei ole yksin tunteittensa kanssa, vaikka kaikki on periaatteessa mitä parhaiten.Kiitos teille!
Siksi uskottomuutta on todella vaikeaa lähteä määrittelemään. Ihmiset vauhkoavat uskottomuudesta tietämättä mitä se oikeastaan on.
sitä edes määritellä jotenkin yleispätevästi? Mutta eikö jokainen voi kuitenkin omalla kohdallaan määritellä uskottomuuden siten, että se on raja jota et halua toisen ylittävän - ja/tai jota et itse halua ylittää ?