kakkosvaihe

Hain avioron kakkosvaihetta n.kuukausi sitten.Parissa päivässä mieheni oli saanut oman paperinsa postissa allekirjoitusta varten.Hän pyyhälsi raivoissaan asiasta luokseni ja allekirjoitti paperin saman tien.Olin tuolloin kovasti kipeä,hän ei käynyt ehkä siksi käsiksi minuun,vaan sätti ja haukkui muuten.

Palautin miehen allekirjoittaman paperin 19.3.-07
käräjäoikeuteen.Mies jätti kirjeen minulle ja käski minun toimittaa se eteenpäin,hän ei palauta,hän ei eroa halunnutkaan,uhosi lähteissään.

Nyt vaan ihmettelen,kuinka kauan se käräjäoikeuden päätös kestää.Minulla on olo,kuin entisellä verkonpaikkaajalla,joka etsi verkosta reikää ja toivoi,ettei niitä löytyisi.Nimittäin odotan,että ero astuisi voimaan ja samalla pelkään,miten mieheni asiaan suhtautuu,tai enemmänkin sitä,että mitä hän aggressiossaan voi tehdä.Hän on ollut väkivaltainen ja arvaamaton liiton aikana,kokemusta minulla siitä on n.kolmenkymmenen vuoden ajalta.Hän on jopa kertonut ostaneensa pistoolin,puhunut ampumisesta.
Mutta hän on myös kova valehtelemaan,siitäkin on kokemusta.Pelkäsin pitkään eroamista,lopulta en jaksanut enää hetkeäkään hänen kanssaan,ei ollut vaihtoehtoja.Ajattelin,että kuolemakin on parempi minulle,kuin se liitto.
Onko muilla tämmösestä kokemusta,kuinka kauan käräjäoikeuden päätös kestää tulla?
Onko muita jotka ovat joutuneet pelkäämään puolisoa avioerotilanteessa miten olette toimineet? miten haetaan lähestymiskieltoa? Mitä se maksaa?
71068
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

eiköhän poliisilaitokselta voi tiedustella sitä,onko exällesi myönnetty ostolupa pistoolille. jos on,ja hän on uhannut ampua,"tappaa" sinut poistu välittömästi hänen luotaan,ja tee myös ilmoitus tästä uhkauksesta poliisille niin he kyllä käyvät hakemassa aseen pois.

Äänestä

olen jättämässä myös kolmenkymmenen vuoden liiton ja nyt muuttamassa.
Miten toimin avioero hakemuksen kanssa,mihin se toimitetaan pienellä paikkakunnalla?
Luin netistä,että sen voi toimittaa sähköpostin kauttakin,mutta mistä sen hakemus sivun löytäisin?
Kiitos etukäteen.
Sinua en voinu auttaa.
Kaikkea hyvää toivon sinun tulevaisuuteen!

Äänestä
  • Asun itse kaupungissa ja viime kesänä hain käräjäoikeuden kansliasta kaavakkeen,jolla haettiin ykkösvaihetta eli harkinta-aikaa.Siihen sain mieheltäkin allekirjoituksen,koska hän tiesi saavansa osituksessa helppoa rahaa,eli puolet asunnosta,jonka olin yksin maksanut.Minä siis jäin yksin yhteiseen kotiimme asumaan.
    Hakemuksen palautin käräjäoikeuden kansliaan ja sen jälkeen he lähettivät päätöksen meille molemmille.Siihen päätökseen nojaten lakimies suoritti osituksen.Omaisuusasiat oli siis selvinä jo silloin.
    Kolmisen kuukautta sitten olisin päässyt hakemaan kakkosvaihetta,mutta pelkäsin niin paljon miestäni,joka puheissaan oli minua uhkaillut,etten uskaltanut hakea.Kunnes tajusin,että niin kauan kun asia "roikkuu",hän voi elätellä toivoa ja luulla,etten haluakaan avioeroa.Kuitenkin asia kohdallani oli varma ja lopullinen ja kakkosvaihetta olisi joka tapauksessa haettava ennen heinäkuun puoliväliä,jolloin se raukeaisi.
    Niinpä vajaa kuukausi sitten hain avioeroa,mieheni oli kieltäytynyt kanssani yhdessä sitä hakemasta,kun asiaa kysyin.
    Tänään sain käräjäoikeuden päätöksen avioerosta ja nyt pelkään,mitä tapahtuu.Aseenkantolupaa exälläni ei ole,enkä tiedä mitä kautta hän luvattomiin aseisiin pääsisi käsiksi,mutta hän on niin arvaamaton.En voinut mihinkään luottaa avioliiton aikana,enkä nytkään.
    Sinulle kyselijä vastaisin,että luulen,että joudut paperitöihin käräjäoikeudn kanssa,että ihan tietokoneella ei eroa saa.Mutta tuli mieleeni,että voisit soittaa lähimmän käräjäoikeuden kansliaan,ja pyytää heitä lähettämään sinulle ao.kaavakkeen täytettäväksi.

    Uskon,että olet eroa tarkkaan harkinnut,kuten varmaan ainakin kaikki ,joiden avioliitto on vuosikymmeniä vanha.Toivon sinulle kaikkea hyvää uudessa elämäntilanteessasi!

    Äänestä

  • aviero totta kirjoitti:

    Asun itse kaupungissa ja viime kesänä hain käräjäoikeuden kansliasta kaavakkeen,jolla haettiin ykkösvaihetta eli harkinta-aikaa.Siihen sain mieheltäkin allekirjoituksen,koska hän tiesi saavansa osituksessa helppoa rahaa,eli puolet asunnosta,jonka olin yksin maksanut.Minä siis jäin yksin yhteiseen kotiimme asumaan.
    Hakemuksen palautin käräjäoikeuden kansliaan ja sen jälkeen he lähettivät päätöksen meille molemmille.Siihen päätökseen nojaten lakimies suoritti osituksen.Omaisuusasiat oli siis selvinä jo silloin.
    Kolmisen kuukautta sitten olisin päässyt hakemaan kakkosvaihetta,mutta pelkäsin niin paljon miestäni,joka puheissaan oli minua uhkaillut,etten uskaltanut hakea.Kunnes tajusin,että niin kauan kun asia "roikkuu",hän voi elätellä toivoa ja luulla,etten haluakaan avioeroa.Kuitenkin asia kohdallani oli varma ja lopullinen ja kakkosvaihetta olisi joka tapauksessa haettava ennen heinäkuun puoliväliä,jolloin se raukeaisi.
    Niinpä vajaa kuukausi sitten hain avioeroa,mieheni oli kieltäytynyt kanssani yhdessä sitä hakemasta,kun asiaa kysyin.
    Tänään sain käräjäoikeuden päätöksen avioerosta ja nyt pelkään,mitä tapahtuu.Aseenkantolupaa exälläni ei ole,enkä tiedä mitä kautta hän luvattomiin aseisiin pääsisi käsiksi,mutta hän on niin arvaamaton.En voinut mihinkään luottaa avioliiton aikana,enkä nytkään.
    Sinulle kyselijä vastaisin,että luulen,että joudut paperitöihin käräjäoikeudn kanssa,että ihan tietokoneella ei eroa saa.Mutta tuli mieleeni,että voisit soittaa lähimmän käräjäoikeuden kansliaan,ja pyytää heitä lähettämään sinulle ao.kaavakkeen täytettäväksi.

    Uskon,että olet eroa tarkkaan harkinnut,kuten varmaan ainakin kaikki ,joiden avioliitto on vuosikymmeniä vanha.Toivon sinulle kaikkea hyvää uudessa elämäntilanteessasi!

    vastauksestasi.
    Pitkään,vuosia olen miettiny eroa,nyt kun viimeinenkin lapsi lähti "maailmalle",olen valmis eroamaan.Lapsetkin haluaa,että saisin elää onnellisena,jos ei yhdessä,niin erotkaa.
    Toivon sydämestäni,että x-miehesi antaa sinun elää rauhassa.Samaa toivon itsellenikin.
    Paistetta päiviimme!

    Äänestä



Mieheni käyttäytyi uhkaavasti kun ymmärsi eron olevan totta, tuosta syystä valehtelin tälle vasten kasvoja viimeisen kuukauden asuntoa odotellessani.

Kun viimein muutin, jouduin pitämään oven lukossa. Kerran se unohtui lapselta auki ja sain mustelman mutta muuten..

Sukuni, minä ja lapseni odotimme mitä on se mitä mieheni tekee, ennen kuin ymmärtää ettei toista voi tappaa siksi ettei tämä halua asua samassa osoitteessa.

Puolivuotta kesti tuota pahinta aikaa, sitten mieheni löysi "uuden" ja sain kotirauhani takaisin.

Mieheni oli ahdistunut, kukaan ei koskaan tiedä milloin nuo tilanteet johtavat henkirikoksiin. Joten parasta kai olla varovainen ja hakea lähestymiskielto

Äänestä

Kommentoi aloitusta


odottelua kirjoitti:

Hain avioron kakkosvaihetta n.kuukausi sitten.Parissa päivässä mieheni oli saanut oman paperinsa postissa allekirjoitusta varten.Hän pyyhälsi raivoissaan asiasta luokseni ja allekirjoitti paperin saman tien.Olin tuolloin kovasti kipeä,hän ei käynyt ehkä siksi käsiksi minuun,vaan sätti ja haukkui muuten.

Palautin miehen allekirjoittaman paperin 19.3.-07
käräjäoikeuteen.Mies jätti kirjeen minulle ja käski minun toimittaa se eteenpäin,hän ei palauta,hän ei eroa halunnutkaan,uhosi lähteissään.

Nyt vaan ihmettelen,kuinka kauan se käräjäoikeuden päätös kestää.Minulla on olo,kuin entisellä verkonpaikkaajalla,joka etsi verkosta reikää ja toivoi,ettei niitä löytyisi.Nimittäin odotan,että ero astuisi voimaan ja samalla pelkään,miten mieheni asiaan suhtautuu,tai enemmänkin sitä,että mitä hän aggressiossaan voi tehdä.Hän on ollut väkivaltainen ja arvaamaton liiton aikana,kokemusta minulla siitä on n.kolmenkymmenen vuoden ajalta.Hän on jopa kertonut ostaneensa pistoolin,puhunut ampumisesta.
Mutta hän on myös kova valehtelemaan,siitäkin on kokemusta.Pelkäsin pitkään eroamista,lopulta en jaksanut enää hetkeäkään hänen kanssaan,ei ollut vaihtoehtoja.Ajattelin,että kuolemakin on parempi minulle,kuin se liitto.
Onko muilla tämmösestä kokemusta,kuinka kauan käräjäoikeuden päätös kestää tulla?
Onko muita jotka ovat joutuneet pelkäämään puolisoa avioerotilanteessa miten olette toimineet? miten haetaan lähestymiskieltoa? Mitä se maksaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu