Juttu, ex (petti avioliiton aikana ja lähti uuden kumppanin mukaan)oli jossain lehessä häämessu-jutussa, menossa uusiin naimisiin tämän uuden kanssa. "Puhtaana pulmusena", ei mainintaa edellisestä avioliitosta taikka lapsista?
Miten lapset (alle 10 molemmat)tämän tulevat kokemaan, he eivät vielä tiedä? Mitä exää "tunnen", ei kerro lapsillemme kuin vasta viime tingassa. Ei sen kummemmin pidä yhteyttä (joskus soittaa), tapaamiset kerran kuussa, ei osallistu "yhteishuoltajuuteen"...
Exän uudella kumppanilla ei mitään hajua lapsista (lapseton 30:nen, joka ei muuta saanut kuin minun mieheni, jolloin lapset menettivät isänsä, ja minä mieheni).
Kysytte kuitenkin, miksi katsoin pettävää miestäni? Meillä oli avioliitossa ylä- ja alamäet, kuitenkin hyvin asiat (pettäminen ilman rakkautta, on pano, rakastuminen=pettäminen pano), opittiin virheistä, on maailman parhaat lapset, oli yhteistä aikaa ja olimme napakymppi paketti. MUTTA mies (olin tukena ja apuna) väsyi, sairastui, masentui, tapasi "uutta ja jännittävää" ja sille tielle lähti. Itselle kertalaakista isku päin kasvoja, lapset hätääntyivät, miksi isi lähti? Ei selityksiä lapsille... tai jos jotain selityksiä onkin, niin ovat luokkaa "en manipuloi lapsia" joskus vain näin tapahtuu, äidin kanssa riitelyä (saahan sitä riitaa aikaan, kun tarpeeksi yrittää...)
MUTTA minun silmäni avautuivat: rakastamani mies olikin vain lasteni isä, saamaton (hain apua perheellemme, menimme yhdessä, mies valehteli ummet ja lammet), ei halunnut enää YRITTÄÄ, sanoi vain ettei enää jaksa.
EI tietenkään, kun uusi oli ollut kuviossa jo mukana (miksi puolisot saavat tietää viimeisenä? Ei kaikkea huomaa, ajattelee että se on ohimenevä juttu, kuuluu ikäkriisiin yms., selvisi kyllä ketkä ovat "ystäviä" ja ketkä YSTÄVIÄ).
Huoli on lapsista, mutta hyvin olen saanut meidän pikkuperheemme arjen pyörimään, tiukkaa on, mutta mitä sitten, pääasia on, että lapsilla on turvallinen olla, isovanhemmat ja ystävät lähellä. Ja Äiti, joka on läsnä lastensa elämässä, kuuntelemassa, lohduttamassa, valamassa uskoa omiin kykyihin, ja kannustamassa jos tappioita tulee.
Lasten puolesta tuntuu pahalle, kun isä ei osallistu lasten elämään (tapaamisilla, exän koti täynnä vieraita, lapset ovat sanoneet isälleen siitä, mutta ei usko, leluja ostetaan, vaikka tärkeämpää olisi jos joskus lapset saisivat uusia vaatteita. Lasten mielikuvitus kärsii, jos aina on valmiit lelut paikalla, eikö tärkeämpää olisi olla lasten kanssa, vaikka metsässä? (turha toivo, ex eksyy heti) =)
Kyllä me pärjäämme ja uskomme omiin kykyihin selviytyä elämässä! Tsemppiä kanssaäidit/isät!!
Miten lapset (alle 10 molemmat)tämän tulevat kokemaan, he eivät vielä tiedä? Mitä exää "tunnen", ei kerro lapsillemme kuin vasta viime tingassa. Ei sen kummemmin pidä yhteyttä (joskus soittaa), tapaamiset kerran kuussa, ei osallistu "yhteishuoltajuuteen"...
Exän uudella kumppanilla ei mitään hajua lapsista (lapseton 30:nen, joka ei muuta saanut kuin minun mieheni, jolloin lapset menettivät isänsä, ja minä mieheni).
Kysytte kuitenkin, miksi katsoin pettävää miestäni? Meillä oli avioliitossa ylä- ja alamäet, kuitenkin hyvin asiat (pettäminen ilman rakkautta, on pano, rakastuminen=pettäminen pano), opittiin virheistä, on maailman parhaat lapset, oli yhteistä aikaa ja olimme napakymppi paketti. MUTTA mies (olin tukena ja apuna) väsyi, sairastui, masentui, tapasi "uutta ja jännittävää" ja sille tielle lähti. Itselle kertalaakista isku päin kasvoja, lapset hätääntyivät, miksi isi lähti? Ei selityksiä lapsille... tai jos jotain selityksiä onkin, niin ovat luokkaa "en manipuloi lapsia" joskus vain näin tapahtuu, äidin kanssa riitelyä (saahan sitä riitaa aikaan, kun tarpeeksi yrittää...)
MUTTA minun silmäni avautuivat: rakastamani mies olikin vain lasteni isä, saamaton (hain apua perheellemme, menimme yhdessä, mies valehteli ummet ja lammet), ei halunnut enää YRITTÄÄ, sanoi vain ettei enää jaksa.
EI tietenkään, kun uusi oli ollut kuviossa jo mukana (miksi puolisot saavat tietää viimeisenä? Ei kaikkea huomaa, ajattelee että se on ohimenevä juttu, kuuluu ikäkriisiin yms., selvisi kyllä ketkä ovat "ystäviä" ja ketkä YSTÄVIÄ).
Huoli on lapsista, mutta hyvin olen saanut meidän pikkuperheemme arjen pyörimään, tiukkaa on, mutta mitä sitten, pääasia on, että lapsilla on turvallinen olla, isovanhemmat ja ystävät lähellä. Ja Äiti, joka on läsnä lastensa elämässä, kuuntelemassa, lohduttamassa, valamassa uskoa omiin kykyihin, ja kannustamassa jos tappioita tulee.
Lasten puolesta tuntuu pahalle, kun isä ei osallistu lasten elämään (tapaamisilla, exän koti täynnä vieraita, lapset ovat sanoneet isälleen siitä, mutta ei usko, leluja ostetaan, vaikka tärkeämpää olisi jos joskus lapset saisivat uusia vaatteita. Lasten mielikuvitus kärsii, jos aina on valmiit lelut paikalla, eikö tärkeämpää olisi olla lasten kanssa, vaikka metsässä? (turha toivo, ex eksyy heti) =)
Kyllä me pärjäämme ja uskomme omiin kykyihin selviytyä elämässä! Tsemppiä kanssaäidit/isät!!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Aivan turha näitä miesten tempauksia on sen enempää miettiä - näitä samanlaisia tarinoita on maailma täynnä ja sinulla miljoonia kohtalotovereita. Elämä on.
sitä samaa voisi sanoa naisten vastaavista tempauksista.
En ihmettele vaikka sinun empaattisuuskyvyllä on joku nainen hakenut toisen kaverin.
Miten autoit alkuperäistä kommentillasi. Edellinen sentään yritti antaa ymmärtää, että tällaisia tapauksia löytyy ja olisi paras jatkaa matkaa. Alkuperäinen nyt sattui olemaan nainen.
Aloittajalle toivon voimia ja keskittymistä lapsiin. Sieltä se voima löytyy tällaisiinkin tilanteisiin. Katkeruus ja itsesyytökset kannattaa unohtaa, on vielä monta askelta ennen kiikkustuolia.