Elefantit syovat 14 tuntia paivassa, mita nyt valilla torayttelevat karsaansa. Lopun ajan vuorokaudesta ne nukkuvat. Yolla ei savannilla ole kuitenkaan yhtaan sen hiljaisempaa; elefantit nimittain piereskelevat nukkuessaan jatkuvasti. On laskettu, etta taysikokoinen naaraselefantti paastaa ilmaan vuorokaudessa 2,5 kuutiota metaania. Aikamoinen maara.
Nyt kun suomalaisia naisia joskus leikkisasti kutsutaan sotanorsuiksi niin mieleeni tuli, etta mahtaako heidankin kaasuntuottokykynsa olla samaa luokkaa. En nyt takoita kahta ja puolta mottia vuorokaudessa, tai en mina tieda mutta siis ainakin painoon suhteutettuna. Jos nain on niin silla kaasumaaralla alkaa olla jo kansantaloudellista merkitysta, kun siis naisia on niin paljon. Silla kaasumaarala lammittaisi nimittain jo pienemman kaupungin. Naiset kun muutenkin ovat kiinnostuneita uusiutuvasta energiasta ja muuttavat mielellaan pois maalta kaupunkiymparistoon niin kerrostaloalueille voisi suunnitella hajautettuja kaasunkeraysjarjestelmia. Jokaiseen makuuhuoneeseen vaan kaasunottoyhde (sulkuventtiililla) ja pieni alipaine paalle, tai edes alipainetta ei varmaan tarvita, kylla naisissa itsessaan sita painetta piisaa. Letku vaan illalla hanuriin ja aamulla on hyva herata kun kaukolampokeskus on saanut energiaa ja asunto on lammin. Olisikohan tassa ajatusta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Me aikoinaan frendejen kanssa suunniteltiin, et joka jamppa asentaa naisen kokoisen oravanpyörän kämppäänsä. Nainen pyörittämään generaattoria, niin säästyisi sähkölaskussa, eikä naisten tarvitsisi ylikiloista olla huolissaan. Vähän kun kaksi kärpästä yhdellä iskulla!
Mies on keksinyt, miten naiset saa tuottamaan sähköä ja vieläpä maksamaan siitä ilosta.
http://www.youtube.com/watch?v=GDU72PD3vIs
oivalluksista. Sais takaisin sen kadotetun simpsakassa kondiksessa olevan vaimon, johon rakastuin sähkölasku pienenee.
Noita "LÄ/SÄ -pyöriä" kannattas alkaa valmistaa ja myydä. (LÄ/SÄ = Läski/sähkö)
Onhan sauvakävelykin menny läpi ulkomaita myöten, ja miten typerää se on ja kun siitä ei ole etes mitään hyötyä.
Teistä tulis miljonäärejä helposti. Mulle riittää tällä erää että se simpsakka vaimo palais.
Ois se siistii ottaa ölppää ja löhötä sohvalla ja kattoa lätkää telkusta kun tietäs että vaimo tekee sen virran siihen.
- Hop, hop, peli jää muuten näkemättä, kuva välkkyy, nopeempaa.
Ja ei aikaakaan kun muija olis taas mitoissa missä se oli kaksikymppisenä.