En tiedä, mille palstalle tämän jutun laittaisin, mutta ajattelinpa kokeilla täällä, jos te naiset auttaisitte minua! Tämä voi sitten olla aika naurettava juttu, mutta kiitos vain, jos antaudutte kyökkipsykologisoinnin ihanuuteen...
Eli olen 31-vuotias lapseton nainen, pidän lapsista, mutta aviomieheni ei koskaan lapsia halunnut ja loppujen lopuksi meillä olikin niin huono suhde (monesta, monesta syystä johtuen), että itsestänikin tuntui oikein hyvältä vaihtoehdolta jättää lapset tekemättä. Muutenkaan en ole koskaan kokenut omien lasten saamista välttämättömänä tai jonain pakkomielteenä.
Nyt olen tavannut uuden miehen, hivenen vanhemman kuin ex-mieheni. Tämä mies on vihjaillut minulle, että minulla olisi pahakin vauvakuume, vaikka en itse sitä tunnista. Mutta kaikkein paras väite on se, että minä muka puran tätä vauvakuumettani/hoivaviettiäni häneen. Ok, ehkä näin onkin, tykkään passata ja helliä, kosketella jne (hän tekee kyllä samaa minulle) ja mies tuntuu todella pitävän tällaisesta hellimisestä.
Pitkään kuittasin hänen vauvakuume/hoivavietti-puheet huumorilla, mutta nyt tajusin yhden jutun: tämä uusi mieheni on pieni mies, näin voi sanoa, itseni pituinen, vähän pyöreä. Ex-mieheni taas oli pitkä lihaskimppu, korsto. Ja olen alkanut ajatella, että puranko oikeasti tähän "pieneen mieheen" niitä hellyyden tunteita, joita ehkä muut naiset purkavat lapsiinsa? Ja onko oikeasti sillä merkitystä, että hän on pieni? Häntä voisi sanoa sellaiseksi minikokoiseksi nallekarhuksi ulkonäöllisesti... Koskaan ex-mieheni kanssa en kokenut tällaista; tätä uutta miestä on vain pakko olla koko ajan paijaamassa ja hyväilemässä, siitä ei vain voi pitää näppejään erossa. Ulkonäöllisesti tällaisten perustandardien mukaan ex-mieheni varmasti oli paljon komeampi ja ylipäätään enemmän naisiin vetoava, mutta silti tämä hellyyteni määrä ja halu jakaa sitä menee ihan päinvastoin, eli "rumempi" mies vetää pitemmän korren.
Pitää sanoa, että vaikka tämä suhde uuden mieheni kanssa onkin yhtä paapomista (puolin ja toisin ja kumpikin tykkää), niin on meillä kyllä sitten hyvät välit muutenkin, avoimet, syvälliset jne. Puhumme paljon ym. Vai onkohan sittenkin vain niin, että koska tämä uusi suhteeni henkisellä(kin) tasolla voittaa 6-0 entisen suhteeni, niin se pelkkä henkinen hyvinvointi ja tunteet saavat minut hellimään tätä pikkunallekarhuani?
Eli kaikki kyökkipsykologit, analyysia tulemaan!
Eli olen 31-vuotias lapseton nainen, pidän lapsista, mutta aviomieheni ei koskaan lapsia halunnut ja loppujen lopuksi meillä olikin niin huono suhde (monesta, monesta syystä johtuen), että itsestänikin tuntui oikein hyvältä vaihtoehdolta jättää lapset tekemättä. Muutenkaan en ole koskaan kokenut omien lasten saamista välttämättömänä tai jonain pakkomielteenä.
Nyt olen tavannut uuden miehen, hivenen vanhemman kuin ex-mieheni. Tämä mies on vihjaillut minulle, että minulla olisi pahakin vauvakuume, vaikka en itse sitä tunnista. Mutta kaikkein paras väite on se, että minä muka puran tätä vauvakuumettani/hoivaviettiäni häneen. Ok, ehkä näin onkin, tykkään passata ja helliä, kosketella jne (hän tekee kyllä samaa minulle) ja mies tuntuu todella pitävän tällaisesta hellimisestä.
Pitkään kuittasin hänen vauvakuume/hoivavietti-puheet huumorilla, mutta nyt tajusin yhden jutun: tämä uusi mieheni on pieni mies, näin voi sanoa, itseni pituinen, vähän pyöreä. Ex-mieheni taas oli pitkä lihaskimppu, korsto. Ja olen alkanut ajatella, että puranko oikeasti tähän "pieneen mieheen" niitä hellyyden tunteita, joita ehkä muut naiset purkavat lapsiinsa? Ja onko oikeasti sillä merkitystä, että hän on pieni? Häntä voisi sanoa sellaiseksi minikokoiseksi nallekarhuksi ulkonäöllisesti... Koskaan ex-mieheni kanssa en kokenut tällaista; tätä uutta miestä on vain pakko olla koko ajan paijaamassa ja hyväilemässä, siitä ei vain voi pitää näppejään erossa. Ulkonäöllisesti tällaisten perustandardien mukaan ex-mieheni varmasti oli paljon komeampi ja ylipäätään enemmän naisiin vetoava, mutta silti tämä hellyyteni määrä ja halu jakaa sitä menee ihan päinvastoin, eli "rumempi" mies vetää pitemmän korren.
Pitää sanoa, että vaikka tämä suhde uuden mieheni kanssa onkin yhtä paapomista (puolin ja toisin ja kumpikin tykkää), niin on meillä kyllä sitten hyvät välit muutenkin, avoimet, syvälliset jne. Puhumme paljon ym. Vai onkohan sittenkin vain niin, että koska tämä uusi suhteeni henkisellä(kin) tasolla voittaa 6-0 entisen suhteeni, niin se pelkkä henkinen hyvinvointi ja tunteet saavat minut hellimään tätä pikkunallekarhuani?
Eli kaikki kyökkipsykologit, analyysia tulemaan!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihan rauhassa, hanki lapsia tuon "pienemmän" miehen kanssa, jos rakastat ja välität tarpeeksi.
Omasta kokemuksesta, 2 lasta pidemmästä suhteesta, ns. hyvännäköisen kanssa (jota en enää itse näe hänessä), pidemmän miehen kanssa, mutta henkisen välinpitämättömyyden, tajunnan ja osaamisen vuoksi eronnut pari vuotta sitten, kun muut, siis henkiset jutut ei täsmänneet.
Nyt kahvitellut juuri sellaisen kuvailemasi lyhyemmän, älykkään, samantajunnan miehen kanssa. Ja jos nyt voisin valita, valitsisin tämän.
Mieti tarkkaan, kenen kanssa haluat istua iltaa, käydä ylipäätään jossain, vain olla hyvässä seurassa, tuntea eläväsi. Ja lapset siinä sivussa.
Ja onnea, ulkonäkö on vuosien myötä tullut hyvin vähäpätöiseksi, vaan se muu yhteisen tajunnan määrä!
No tohon ei lapset liity mitenkään. Toisten hoivaamiseen tai hellittelyyn. Jokaisessa on sisäinen "lapsi".
Voi olla muutenkin haluamatta tai haluta lapsia.