Miten selvitä erosta jaloilleen? Miten saada ote elämästä uudelleen kiinni? Miten selvitä siitä, että elämän suuri rakkaus ei ollutkaan elämän mittaista? Keneltä löytyy konkreettisia hyviä neuvoja, kertokoon. Kyllä se siitä ja laita "laastari" on jo kuultu. Niillä sanoja lievittää enemmän omaa ahdistustaan kuin auttaa konkreettisesti eteenpäin.
Kuinka yli suuren surun
Suruista suurin
103151
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kuulostaa varmaan tyhmältä mutta aika parantaa syvätkin sydämen haavat. Mieheni jäi kiinni toisesta naisesta viime syksynä ja silloin tuntui, että elämä loppuu siihen paikkaan. Mutta kuukausien myötä elämä on helpottunut, tosin me emme ole vielä eronneet vaan mietimme asioita. Mutta tällä hetkellä olen varma siitä, että tiemme eroavat. Se tuntuu haikealta, mutta toisaalta en voi toista väkisin pitää luonani jos hän rakastaa toista. Mulla on lapset jotka pitävät elämässä kiinni. Olin toki kuvitellut, että miehen kanssa yhdessä asuen ja toisiamme rakastaen viemme nämä lapset aikuisuuteen, mutta niin ei käynyt. Valitettavasti!
Minä olen purkanut sydäntäni parille ystävälle ja käynyt juttelemassa perheneuvojan kanssa. Olen löytänyt lenkkipolut ja puran paineita siellä. Itken silloin kun itkettää ja tunnustan itkeneeni tosi paljon viime kuukausien aikana.
Voimia sinulle!
Mulla on vähän sama tilanne.
Kolme viikkoa sitten muutin poikaystäväni luota pois kun meillä oli vaikeeta ja sovittiin että katotaan hieman ja uutta näkökulmaa asioihin.
No ei ole pahmmin kuulunut ja loput tavarat tarvis hakea pois. Ei oo mitään tietoa että mikä on tilanne tai tulee olemaan.
Oon kanssa jutellut yhden hyvän ystävän kanssa asioista mutta ei se ole oikein auttanut.
Kova ikävä on ja haluaisin jatkaa vielä suhdettamme. Mutta en tiedä haluaako hän enää jatkaa. Olen miettinyt ja alkanut käsittelemään asioita niin että me oltais erottu kun muuten vaan oon ihan rikki enkä saa elämästä kiinni..
En ole varma siittäkään että yritän sulkea hänet pois elämästäni ja mielestäni mutta en nää enää muuta vaihtoehtoa..
Suru on niin suuri että sattuu sitä ajatella ja vielä kun kaikki on ihan täyttä arvoitusta.
Tiedän aika tarkkaan miltä sinusta tuntuu.
Itse menetin kerralla 2 miestä; ex-aviomies ja
lapsen isä kuoli äkillisesti joulun alla ja
sitten helmikuussa avopuolisoni vaihtoi minun
kanssa elämisen harrastukisiin ja kavereihin...
Odottelin häntä pari viikkoa takaisin, ei tullut.
Konkreettinen työ on ollut helpottavaa. Aika
omituista kuitenkin kun täällä pakkasin elävän
miehen tavaroita viedäkseni ne pois ja toisaalta kuolleen miehen tavaroita tuodakseni ne tänne (siis tyttärelle). Välillä on ihan pistänyt vihaksi, miksi minun pitää tehdä kaikki tämä.
Välillä olen vain pohjattoman surullinen, en
vaan aina pysty erittelemään kummanko puolesta
enempi.
Koko tunneskaala pitää käydä läpi, tavalla tai
toisella.
Aika tosiaan auttaa, samoin ystävät. Pura vaan
tuntojasi aina kun alkaa ahistamaan, masentamaan,
v..ttamaan, huuda vaikka tyynylle jos ei muuta
ole saatavilla !
(tämä oli kouluterkkarin neuvo tyttärelleni, joka oli aivan shokissa isänsä kuoleman jälkeen)
Tsemppiä, voimia sinulle. Ja muista se että meitä "kohtalotovereita" on....
Itsellä loppui tahtomattani pari vuotta sitten yli kahdenkymmenenvuoden liitto. Tuntui myös siltä, että koko elämä on ohi. Ei silloin lohduttanut, vaikka sanottiin ,että aika auttaa. On ollut aika rämpimistä, mutta nyt on pakko myöntää, että kyllä se aika tekee tehtävänsä.
Älä jää yksin , vaikkei huvittaisi, tapaa ystäviä, mene mukaan tukiryhmiin, harrastuksiin.
Oman aikansa se ottaa, mutta usko vaan, sinäkin selviät.
Kiitokset kommenteista, kokemusten jakaminen lohduttaa. Niinhän se on, että aika ja ystävät auttavat pahimman yli ja elämä kantaa kuitenkin.
Arki, työ ja lapset pitävät kiinni elämässä. Se vain on niin kipeää, ettei työ, harrastukset tai lapset voi koskaan korvata sitä kaikkein rakkainta ihmistä. Surutyö on pitkä ja tuskallinen prosessi, mutta pitäisi aina jaksaa muistaa, että se kulkee kuitenkin kohti uutta. Elämään sisältyy paljon luopumista ja aina kaikki ei mene niin kuin on ajatellut ja toivonut. Tieto luopumisen elämään kuulumisesta ei konkreettisella luopumisen hetkellä juuri lohduta. Pitäisi oppia elämään tässä hetkessä, elämä on tässä ja nyt. Tsemppiä ja voimia kaikille muille luopumisen kanssa kamppaileville!
Jokaiseen eroon on syy. Sekä toisessa, että itsessä. Jos sinä luulit, että tapasit jo elämäsi rakkauden, mutta hän ei nähnyt sellaista sinussa, katso peiliin ja mieti millainen oikein olet. Parasta olisi, kun saisit ihailemasi ihmisen itse vastaamaan, miksi ei välitä sinunlaisestasi tyypistä, oletko esim. liian takertuva, itsetunnoton, jne kun eron jälkeenkään et oikein tiedä kuinka edetä... ihmisen pitää tulla toimeen itsensä kanssa ja löytää onnellisuus omasta elämästään. Kumppani tuo ainoastaan mahdollisuuden jakaa asioita, mahdollisuuden ilmaista rakkauttaan sanoin ja teoin, antaa onnestaan ympäristölleen. Vasta toisella sijalla tulisi olla halu tulla rakastetuksi, saada purkaa vihansa ja surunsa ja saada ymmärrystä ongelmille. Ehkä et ole vielä aikuistunut, etkä siis osaa ajatella olevasi itse vastuussa omasta elämästäsi. Mahtavaahan se olisi, jos löytyisi ihminen, jolle saa olla kuin uhmaikäinen ja silti toinen vain ottaa syliin, kuin turvallinen emo, mutta sellainen "onni" ei ole aitoa eikä pysyvää, eikä tee hyvää itselle eikä sille jota emotionaalisesti käyttää hyväkseen.
Tee lista hyvistä puolistasi, positiivisista asioista elämässäsi, siitä mitä voit toisille antaa ja miten voisit toisia palvella ja tukea. Kun huomaat, ettet olekaan pelkkä vastaanottaja ja kaikkea muilta vaativa, huomaat, että tällä maapallolla on miljardeja ihmisiä, joiden seasta löytyy myös sinun oikea elämäsi rakkaus. Hän, jonka takia olet nyt jo valmis pitämään itsesi hyvässä kunnossa, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Kukaan mies ei tule ikinä tekemään vatsalihasharjoituksia puolestasi, syömään tai paskantamaan puolestasi, eikä tee sinua onnelliseksi, muista se, ja yhtäkkiä oletkin sinut itsesi kanssa, pidät itsestäsi huolta, etkä jää surkuttelemaan sitä, että joku ihailemasi ihminen ei eläkään elämäänsä sinua varten.
kaverit auttaa ja niistä on apua
Ero ei tainnut näemä olla susta kiinni? Mikä siitä teki niin kamalan? Tuliko se sulle ihan yllätyksenä, että nyt toinen jättää sut? Lähde seuraavaan suhteeseen sillä asenteella, että mikään ei ole ikuista. Aika tietenkin auttaa. Sinkkuile, tapaile kavereita, harrasta... ELÄ elämää. Älä anna yhden ihmisen jähmettää sua noin paikallesi.
En tiedä, minulla ei ainakaan helpota yhtään vaikkakin jo kuukausi mennyt. Olen täysin lamaantunut, tiskit jää tiskaamatta ja vaan istun ja mietiskelen. En keksi mitään pakotietä tuskaani, päätin että vedän kännit yksinäni, kuuntelen musiikkia ja itken itkuni, kirjoitan ylös miltä tuntuu, kunnes nukahdan. Huomenna on tietysti pää kipeänä, mutta muistutuksena siitä, että nyt pitää alkaa elää uutta elämää.
En tiedä vielä miten käy ja onnistuuko suunnitelmani.
Kun luin tämän oli kun olisin itse kirjoittanut.Nyt en tarttunut pulloon!! Totesin et tämä mies ei ole sen arvoinen et tuhoaisin itseni ja elämän iloni!Mies mikä laittaa viestillä eron ei ole MIES!! Pelkuri hän on ei kohtaa tosiasioita elämässä.Varmaan aina pakenee hankalia asioita pulloon tai nurkantaakse!!!Olen pettynyt itseeni et edes elin sellasen ihmisen kanssa.Kai rakkaus on niin sokea=) mutta aika tekee tehtävänsä eläkää ja nauttikaa niin minä aion tehdä vaikka se välillä sattuukin ....=)