tiedän, että ihminen sanoo vihaisena mitä sylki suuhun tuo, mutta kai siinäkin menee jossain raja? miesystäväni on muuten erittäin ihana, mutta empaattisuuden suhteen hänellä olisi paljon opeteltavaa. Suutuspäissään hän sanoo erittäin ilkeitä asioita, kukaan ei ole koskaan sanonut mulle mitään niin ilkeää, eikä hän ikinä pyydä anteeksi mitään eikä ymmärrä että loukkaa. Pitääkö vaan jaksaa? jos rupean psykologiksi löydän kyllä hänen elämästään syyt tuohon empatian puutokseen, mutta ei niihinkään aina voi vedota.
ilkeys
pohtija
172625
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
hänelle että sinusta tuntuu todella pahalta kun hän haukkuu sinua.
Jos haukkuminen ei lopu, suosittelen miettimään uudestaan suhteen tulevaisuutta, kenenkäään ei tarvitse kestää henkistäkään väkivaltaa.
kerrottu on... siitä nyt ei oo mitään hyötyä että riitatilanteessa rupee sanoon et loukkaa, mutta oon sanonu myöhemmin. ja sit sieltä tulee se väkinäinen "no anteeks". sitä vaan miettii et kuinka suuri osa niistä sanoista on sitä mitä se aidosti ajattelee ja mikä vaan ärtyneisyyttä.
Huomaatko, miten sun äijän pienen pienet ovelat paskapuheet alkavat nakertaa sun itsetuntoa? Jospa se muka tarkoittaakin noilla ilkeyksillään jotain? Kyllä se kuule tarkoittaa. Ei arvosta sinua ollenkaan, ja sanoo sen sulle päin naamaa. Sä vaan olet jäänyt tuleen makaamaan, etkä tajua lähteä pois! Voi sua kiltti tyttö, sun käy tössa leikissä vielä huonosti.
mitä tarkoitat.
Mulla on sama ongelma. Siihen vaan liittyy alkoholi ja mustasukkaisuus.
En olisi ikinä uskonut, että minä jämähdän tällaiseen.
Siis humalassa kuulen ikäviä asioita, liittyvät mustasukkaisuuteen. Ja aamulla vaisun "no anteeks". Ja vaikka kuinka yritän ystävällisesti jutella, ei varsinaista keskustelua synny. Lähinnä minun yksin jutustelua.
Taustalla myös kurja lapsuus ja yksin selviämisen pakko, joten empatia puuttuu.
Tarttis varmaan tehdä jotain.
kiitos vastauksista... eipä ne ilkeydet mun itsetuntoa nakerra, tätä suhdetta vaan. Ja riidat on kuitenkin pieni osa vaan elämää, muuten sieltä tulee kyllä positiivista juttua. Empatia vaan puuttuu, oli tilanne sitten se että telon itteäni jotenkin vahingossa tai että joku ilkeys satuttaa. En tiiä. Mutta oon oppinu sen, että elämällä on tapana näyttää miten asioiden kuuluu mennä. Jos on hyviä vinkkejä tai kokemuksia kuinka saada toinen vähän empaattisemmaks, ni pistäkää...
Olo on joskus tosi epätoivoinen, kun tuntuu, ettei toinen voi millään ymmärtää ja ottaa huomioon, vaikka sitä kaipaisi ja jopa pyytäisi. Vihaisena se sanoo, mitä tahtoo, osuu arimpiin kohtiin mitä löytyy ja ihan tarkoituksella. Kiitos ja anteeksi ovat melkeinpä tuntemattomia sanoja. Tiedän, ettei tämä suhde pidemmän päälle kannata, mutta toisaalta hyvinä hetkinä sitä rakastaa enemmän kuin koskaan ja riidat ja pahat sanomiset unohtuu. Ei osaa irroittaa. En ole itsekään löytänyt vielä keinoa saada toinen ymmärtämään. Tai sanotaan niin, että pitkän järkevän keskustelun jälkeen se saattaa muistaa asian viikon, mutta sitten se taas unohtuu, kun oma perimäinen luonne nousee esiin. Eipä sitä toista kai pysty muuttamaan.
Anteeksi nyt pieni huomautus mutta ketähän siinä suhteessa sitten on kun sinä sanot olevasi sen ulkopuolella kun ei kerta vaikuta ilkeys muka sinuun suhteenne kautta. Hiven itsensä pettämisen makua minusta. Vai sattuiko jotenkin muotoilu vääräski kirjoituksessasi?
Niin, miksi ap. yht'äkkiä pyörtää kaiken. Että ilkeys ei olekaan ongelma. Oikeastaan mikään ei ole ongelma. Paitsi empaattisuuden puute. Kyllä se miehen muuttuminen lähtee tässä tapauksessa siitä, että mies itse ottaa vastuun itsestään, opettelee olemaan ilkeilemättä, yksinkertaisesti.
Et kai vain ap. jotenkin paapo miestäsi? Yliymmärrä häntä? Se on naisten "perisynti", ja johtaa aina huonoon lopputulokseen.
Minusta ilkeäsä ihmisessä on aina jotain epäilyttävää. Kysehän on siitä, että tällainen ihminen pyrkii alistamaan toisen. Ilkeys on keino siihen.
Toinen asia on juuri empaattisuuden puute; ilkeät sanat satuttavat ja jättävät jälkiä. Mutta tätä ilkeä ihminen ei ota huomioon. Hän kuvittelee, että suhde voi jatkua sanoi hän mitä tahansa. Kyse on siis myös tämän ihmisen riippuvuudesta; hän testaa toisen sietokykyä. Tällaiselle ihmiselle onkin usein shokki se, että kumppani ilmoittaa yks kaks haluavansa eron.
Näin ajattelen myös minäkin. Itse olen hyvässä parisuhteessa jonka perusedellytys on että voin aina katsoa luottavaisena ja kunnioittavasti toista osapulta ja se vaatii sen että myös mahdolliset riitatilanteet osataan hoitaa niin että ei toista halvenneta. Lapsena kotona kuuntelin vanhempieni solvauksia toisiaan kohtaan ja ihmettelin kuinka he voivat sanoa toisilleen niin.
Kenenkään ei kannata alistua toisen solvauksiin edes riitätilanteissa jos niistä puhuminenkaan ei lopeta sitä.
Se syö itsetuntoa pala palalsta ja kohta sinä huomaat olevasi hänessä kuin riippa ja inhoat itsesi lisäksi häntä.
Tuo juttu on kuin olisin itse kirjoittanut sen !
Ihan samanlaista meinikiä meillä, tosin yleensä mies on alkoholin vaikutuksen alaisena, mutta ei se minun mielestäni oikeuta tuollaiseen käytökseeen !
Olen nainen ja olen itse sellainen jolta ei paljon empatiaa heru. Se on peräisin siitä kun olen itse kokenut todella paljon paskaa elämäni aikana. En kuitenkaan hauku ketään jos suutun tai muuta vastaavaa, yleensä häivyn jonnekin kun suutun.
Empatiaa en kykene antamaan muille ihan vaan siitä syystä ettei kovin pienet asiat aiheuta mussa mitään sen suurempaa "tunneryöppyä", vaikka olen nainen, olen viimeks itkenyt yli vuosi sitten kun erosin pitkästä suhteesta.
Empatian puuttuminen / vähäisyys johtuu siis ainoastaan siitä ettei "pienet" ongelmat tunnu niin kovin suurilta itelle kun on kokenut niin paljon "suuria" ongelmia ja sen myötä on ikään kuin turtunut kaikelle mikä normaali-ihmistä järkyttää...
Vaikka olisi ollut paska menneisyys tai ihan mitä vaan se ei silti oikeuta ketään haukkumaan toista.
Yks mikä sun kannattais tarkistaa on, että onko miehesi narsistinen. Sehän on "mielenvikaisuutta" ja narsisti yleensä kykenee vaan ajattelemaan itseensä ja omaa etua, eli ei kykene mm pyytämään aidosti anteeks tai keskustelemaan asioista/kuuntelemaan toista.
Olen tätä itsekin viime aikoina pohtinut. Olen huomannut itsessäni sellaisia piirteitä, että välillä inhoan itseäni niiden vuoksi. Olen ennen ollut ns. kiltti ja joisenkin mielestä hyvä ihminen, joka ei halua kellekään pahaa. Nyt tässä suhteessa jokin paha puoli astuu minussa esiin. Eilen sanoin miehelleni ensimmäisen kerran elämässäni "painu v***uun". Järkyttävää, koskaan en ole ennen noin pystynyt sanomaan, vaikka olenkin repinyt pelihousujani miehen takia useaan otteeseen. Mies loukkaantui syvästi noista sanoista. Olen myös sanonut kaikkea tyyliin "miten tuollainen ihminen voi olla esimerkiksi lapselleen", "en pysty olemaan tässä suhteessa loppuelämääni" jne...Kaikkea todella loukkaavaa, mitä myöhemmin pyydän anteeksi.
Kuitenkin kun alan miettiä...tuskin mikään sana tulee tyhjästä. Kyllä niillä ilkeyksillä on jokin perä. Minulla se on selvästikin epävarmuus miehestä, häntä kohtaan tuntemani katkeruus. En osaa sanoa, rakastanko häntä. Välillä osaan, mutta selvästikin se on ehdollista rakkautta.
Mieti näitä asioita...voiko miehesi kantaa sinulle kaunaa jostakin, onko hän koskaan epävarma tunteistaan? Tunteeko hän koskaan tulleensa kohdelluksi väärin? Nämä asiat voivat tietty juontaa juureensa kauas, ja tietyissä "laukaisevissa" tilanteissa sinä saat olla se paskasanko. Kyllä minullakin esim. entinen suhde vaikuttaa jonkin verran siinä, miten reagoin eri asioihin. Kaikki haavat eivät arpeudu koskaan.
tietenkin riitely ja ilkeily vaikuttavat muhun, mutta tarkoitin sitä, että vaikka mies ilkeillä sanoillaan loukkaa, ei hän silti saa itsetuntoani murusiksi. tottakai se negatiivisesti vaikuttaa, sitä en sano. osaa hän kuitenkin nättejäkin asioita sanoa, lähinnä vaan juuri tuo empatian puute mietityttää.
kuten jo aikaisemmin sanoin, syitä miehen käytökseen on helppo löytää hänen entisistä suhteistaan ja elämästään muutenkin.
ja hänelle, joka kirjoitti, että kun on tarpeeksi sattunut niin ei pienet kivut enää tunnu missään, on tässä itse kutakin sattunut ja paljon ja silti ja siitä syystäkin jaksaa yrittää ymmärtää miltä toisesta tuntuu.
puheeksi ja sanot sille päin naamaa mitä se on sanonut.Elikkä onko näin ja ole vahva .Minä lauon suutuspäissä kanssa hirveetä törkyä.Tarkottamatta,mutta se vaan tulee ja just niihin kohtii missä tuntuu.Mutta en voi sille mitään.Ja nään kuinka miestäni sattuu,mutta mulle tulee myös tosipaha olla.Se on kauheeta,mutta se tulee kun raivostuu,en ymmärrä itsekään.
Tiedän tilanteesi. Itse asuin useamman vuoden naisen kanssa, joka sitten riidoissa laukoi aivan mitä tahansa riippumatta siitä ketä sattuu olemaan kuulemassa. Jälkeenpäin ei muistanut mitä oli sanonut tai sitten ei ollut tarkoittanut sitä siten miten minä sen ymmärsin.
Ellet itse ole samanlainen kaiken repijä kuin puolisosi suosittelisin lähtöä. Minulle jäi tuosta ilkeilijästä pysyvät haavat.
ole empaattisuuden puutetta vaan silkkaa huonoa käytöstä. Jopa niin huonoa, että välittääkö sinusta oikeasti ollenkaan? Itse en pystyisi arvostamaan nimittelevää kumppania pätkääkään. Menisi vuorovaikutuskuviot täysin sekaisin.