-Kaikki alkoi siitä kun hän väitti että vaatekokoni ei ole sopiva. Että vaatteeni on liian tiukkoja mulle. (Vaikka kaupan stylistini kyllä valitsee aina vaatteeni) ME OLTIIN TAPAILTU VASTA VIIKON tässä vaiheessa
- Sitten hän sanoi että luomeni on tosi oksettava selässä. Ja aina kun hän näki sen niin hän alkoi kovaan ääneen ällöömään sitä "hyi helvetti miten ällöttävä" Vaikka luomi ei ole kyllä ketään muuta haitannut koskaan. Se ei ole edes iso.
- Sitten hän sanoo että mun pitää laihduttaa koska muuten mulle tulee kaksoisleuka ja mahaa kasvaa. Olen 178 cm pitkä ja painan 59 kiloa!!!! Miten hän kehtaa? ja samaan aikaan telkassa esiinty todella lihava nainen ja kysyin että pitääköhä hänenkin laihduttaa, niin hän vastas "No ei, koska se on tolleen tosi ihana. Ihana lauluääni ja kaikkea!"
Olen melki jo alipainonen ja vielä käsketään laihduttaa. Naamani on tosi pieni ja en kyllä kaksoisleuan jälkeä näkisi missään, eikä muutkaan.
Olen nyt jättänyt tämän ihmisen. Me oltiin vaan 3 kuukautta, mutta en voi uskoa todeks tätä. :D
- Sitten hän sanoi että luomeni on tosi oksettava selässä. Ja aina kun hän näki sen niin hän alkoi kovaan ääneen ällöömään sitä "hyi helvetti miten ällöttävä" Vaikka luomi ei ole kyllä ketään muuta haitannut koskaan. Se ei ole edes iso.
- Sitten hän sanoo että mun pitää laihduttaa koska muuten mulle tulee kaksoisleuka ja mahaa kasvaa. Olen 178 cm pitkä ja painan 59 kiloa!!!! Miten hän kehtaa? ja samaan aikaan telkassa esiinty todella lihava nainen ja kysyin että pitääköhä hänenkin laihduttaa, niin hän vastas "No ei, koska se on tolleen tosi ihana. Ihana lauluääni ja kaikkea!"
Olen melki jo alipainonen ja vielä käsketään laihduttaa. Naamani on tosi pieni ja en kyllä kaksoisleuan jälkeä näkisi missään, eikä muutkaan.
Olen nyt jättänyt tämän ihmisen. Me oltiin vaan 3 kuukautta, mutta en voi uskoa todeks tätä. :D
Vastaukset 13
Vanhimmat
Se viel piti lisätä että paras oli ku odotin sitä tunnin sen kotiovella pihalla kylmässä ku tämä tanssi baarissa. Noh soittelin koko ajan ja ei vastannu enää. Sitten lähdin menee, niin johan puhelin alko soimaan ja pyys tulemaan takas hänen kämpille. (Hän lupas halailla ja kaikkea pyytääkseen anteeksi)
Noh ku menin paikalle, niin sanoin "Missäs viipyy anteeks pyyntö" niin vastaus on "Tajuuks sä et oon ollu jossai vitun räkälässä, joka on iha sama asia kun sun pihalla odottamises.. mieti sitä vittu!" Ja sitten yöllä hän muutenkin läiski mua naamalle ja kaikkea "vitsillä".
Ihanintä tässä on se, että jätin parit ihanat miehet nyt tämän pellen takia. Noh aina löytyy ottajia. En tajua kuinka tommonen idiootti on olemassa ku toi.
Olin rakentelemassa (mies lähestyi minua, kuulemma aivan ihanaa olentoa) suhdetta mieheen, jolla oli yleviä periaatteita ja jämeriä mielipiteitä asioista. Tässä pari esimerkkiä:
Mies sanoi, että olisin tyrmäävän upea, jos laihduttaisin muutaman kilon. Laihduinkin 10, mikä ei ollut vaikeaa, koska painoni on muutenkin jojoillut koko ikäni. Mies sanoi, että minun pitäisi lihoa kymmenen kiloa, koska se olisi ihanaa ja olin ihan liian laiha.
Mies sanoi, että minun olisi oltava hurmaava hänen ystävilleen ja liikekumppaneilleen. Minähän olin. Ystävät ja liikekumppanit tykkäsivät minusta kovasti. Sain suuret haukut siitä, että olin ollut tahallani huomion keskipisteenä.
Mies halusi minun herättävän hänet kello seitsemän aamulla kahvikupin kanssa. Klo 7 mies ei suostunut millään heräämään. Yritin vartin välein, kunnes mies heräsi puoli yhdeksältä ja sai raivarin siitä, ettei tuoretta kahvia ollut saatavilla.
Mies sanoi, että minun pitäisi pukea upea vartaloni lyhyisiin ja avonaisiin mekkoihin pitkien ja peittävämpien sijasta. Kun sitten hankin juhliin polvipituisen mekon, joka paljasti suunnilleen paitapuseron verran ylävartaloa, mies loukkaantui syvästi hutsupukeutumisestani ja sanoi minun loukkaavan juhlissa olevia vanhempia ihmisiä ja pilaavan hänen maineensa. Pukeuduin sitten housupukuun ja sain haukut siitä, että olin liian arkisen ja tavallisen näköinen.
Mies halusi, että värjäisin luonnonkiharan, kuparinpunaisen hiuspehkoni mustaksi. Niin sitten tehtiin, koska mies ei kertakaikkiaan (yhtäkkiä eräänä päivänä) sietänyt väärän värisiä hiuksia. Kiharat hiukseni ulottuivat olkapäiden alapuolelle, mutta koska mies halusi niiden olevan vähintään puoleen selkään, hän alkoi vaatia niiden pysyvää suoristamista. Tiesin suoristuskemikaalien katkovan hiukseni lyhyeksi takuksi, joten kieltäydyin - ja minut heitettiin kadulle keskellä yötä. Aamulla mies soitti hotelliin itkien ja rukoili minua takaisin. Olin kuulemma jumalan lahja - pari päivää myöhemmin mies piti ison esitelmän ateismistaan (semmoinen minäkin olen, mutten tosiaankaan uskaltanut sanoa sitä ääneen).
Miehen mielestä naisella piti olla pitkät kynnet. Kun yritin huoltaa kynsiäni, mies seisoi ovella rähjäämässä, että minä itsekkäästi vain hemmottelin itseäni ja hänen piti olla yksin.
Miehen luokse jättämäni paitapusero oli yllätyksekseni kirkkaanpinkissä huulipunassa. Kysyin, miksi samaa punaa oli puserossa, tiskipöydässä ja auton istuimessa. Mies ei ensin tiennyt asiasta mitään, sitten selitti 8-vuotiaan sukulaistytön vierailusta ja loppujen lopuksi yritti heittää minut kadulle keskellä yötä.
Mies piti hirvittävän metelin joka kerta, kun ostin ruokaa tai yritin ravintolassa maksaa sapuskat. Jälkeenpäin hän piti kahden kesken hirvittävän metelin siitä, kun en ollut ostanutkaan ruokaa enkä ravintolassa maksanutkaan sapuskaa.
Yritin opetella olemaan "ihmisiksi", koska loppujen lopuksi luulin vian olevan minussa, yksinomaan minussa. Mies löysi itselleen Barbin ja kiljui yllättäen puhelimeen, etten saisi ikinä enää ottaa häneen yhteyttä. Enpä ottanut - enkä yhtään kyyneltä vieräyttänyt helpotuksen huokausten välissä. Muutamaa kuukautta myöhemmin mies oli ryömimässä takaisin itkien ja pyydellen, muttei enää päässyt.
Oppia ikä kaikki. Kyllä meni minultakin monta hyvin potentiaalista miestä ohi noiden KAHDEN VUODEN aikana. Nyt, kun olen nelikymppinen, ei kannata enää edes haaveilla parisuhteesta. Kyllähän tähän tottuu. Tsemppiä! :)
Kuvaus miesystävästäsi sopii hyvin yhteen narsismin tai jopa psykopatian kanssa. Häiriössä henkilö käyttäytyy juuri kuvaamallasi tavalla: mitä tahansa teetkin, se on aina väärin. Taitava narsisti vielä osaa oikeasti perustella kantanasa uskottavasti, saaden toisen näyttämään AINA siltä hölmöltä. Väärä ruokalaji väärään kellonaikaan, väärän väriset hiukset jne, voivat saada henkilön raivon partaalle. Tuollaisilla henkilöillä on vain yksi päämäärä: he haluavat toteuttaa vain sen hetkisiä mielihalujaan, ja tuhota toisen käytöksellään. He haluavat päästä toisen niskan päälle, ja nauttivat, kun näkevät henkilön vähitellen murentuvan allaan.
Mulla ei ihan noin radikaaleja kokemuksia ole, mutta jotain kuitenkin. Kaiken mitä miehelle puhuin, hän onnistui suutuspäissään kääntämään ylösalaisin. Toiminpa miten toimin, se oli väärin.
Esim. jos olisin ollut vanhan miespuolisen ystäväni kanssa kahvilla, vaihtaakseni vain kuulumisia, niin olin moraaliton ja periaatteeton ihminen. Jos sitten olisin kieltäytynyt, olisi se ollut minulta tylyä käytöstä.
Tuollaiset ihmiset täytyy vain heittää väkisin ulos elämästään, sillä käytös vain pahenee ajan kanssa.
Narsistihan tuo tyyppi oli, asiantuntijan (psykiatrikaverini, joka "diagnosoi" näkemättä) mukaan psykopaatti. Olisi minulla pahempiakin esimerkkejä miehen oikuista ja muutenkin poikkeuksellisesta elinympäristöstä, jossa olin automaattisesti altavastaajana, mutten ilkeä kirjoittaa niistä edes näin anonyymina.
Hyvä puoli noissa psykotyypeissä on se, että kun kerran on sellaisen kanssa ollut tekemisissä, ei ihan vähällä sotkeudu enää toiseen. Kokemus kasvatti minua sekä varomaan että pitämään silmäni auki. Luin jälkeenpäin kirjallisuutta mielen erilaisista häiriöistä ja olisin suonut tuon miehenkin vähän lukevan niistä, mutta yksi psykopaatin ominaisuuksista on se, että hän ei missään tapauksessa tunnistaisi itseään noista kuvauksista. No, minähän aloin tietysti itse epäillä, että olen psykopaatti, mutten itse ymmärrä sitä... :D
Onnekseni koitui se, että mies löysi aivan yhtäkkiä toisen naisen muokattavakseen; lieneekö tämä ollut vähemmän kovapäinen oppilas. Luulen olevani niin vahva, että olisin itse ennen pitkää häipynyt tilanteesta, mutta en voi olla siitä varma - pelottava ajatus. Moni ihminen on varmasti tuollaisessa tilanteessa nytkin, muttei osaa tai uskalla lähteä. Tuokin mies osasi olla valloittava ja charmikas, mutta tosipaikan edessä (kun olin lähdössä) hän osasi myös itkeä, katua ja uhkailla kiipeävänsä parvekkeen kaiteen yli. Hän pystyi pitkään myös vakuuttamaan minut siitä, että kaikki kritiikki oli vain minun parhaakseni osoitettua ja että minä en tyhmyyttäni osannut käyttäytyä oikein.
Yhden hyvin narsistin käytöstä kuvaavan esimerkin kerron vielä, vaikka tästä avautumisesta tuleekin aika pitkä. Olen varsin hyvä tarinaniskijä, mutta vieraiden seurassa aluksi hieman ujo. Mies selitti, että tuppisuisuus oli hävytöntä käytöstä ja käski minun olla hurmaava. Kun miehen liiketuttavaseurue sitten kerääntyi ympärilleni yrittäessäni hurmaavuutta ja miehen jäätyä pahasti taka-alalle, sain jälkeenpäin kunnon huutosaarnan siitä, että pakotin muut kuuntelemaan typeriä juttujani. Yritin panna vastaan sillä, että hänen tuttavansa olivat näyttäneet innostuneilta ja nauraneet välillä kaksinkerroin - tähän tuli tyly vastaus: he olivat teeskennelleet ja nauraneet vain siksi, että halusivat olla kohteliaita HÄNELLE eivätkä halunneet minun nolaavan HÄNTÄ. Myöhemmin tapauksen arvostelu kääntyi päälaelleen, kun olin saanut filmaattisuudestani kiittäviä mainintoja noilta tuttavilta. Yhden päivän kehu oli seuraavan päivän moraalisaarna ja päinvastoin - pitemmässä suhteessa itsetunto rapautuu olemattomiin varmasti ennemmin kuin myöhemmin.
Jos joku tätä lukee ja huomaa olevansa samankaltaisessa tilanteessa, hänen kannattaa ryhtyä tarkastelemaan ja harkitsemaan asioita hyvin vakavasti. Onnellista ja tasapainoista suhdetta ei narsistin tai psykopaatin kanssa pysty luomaan, jollei itse ole pahan kerran taipuvainen masokismiin.
Minun tuntema mies käyttäytyi osittain samalla tavalla, mitä kerroit. Osasi olla todella hurmaava, melkein vastustamaton. Teki sellaisia romanttisia eleitä ja juttuja, mitä moni tavallinen kaljamaha-suomalainen ei tekisi. Mutta uhkaili myös itsensä tappamisella, jos uhkasin lähteä suhteesta. Sanoi itkevänsä perääni, ja samalla syyllisti minua päätöksestäni. Oli kuulemma pahin tapa loukata häntä.
Hän saattoi ensin suorastaan palvoa ja ihailla minua, nostaa itsensä yläpuolelle. Sitten repi sieltä alas haukkumalla maan rakoon.
Tämä mies ei kylläkään puuttunut koskaan ulkonäkööni, kokkaustaitoihini, pukeutumiseeni tai muuhun vastaavaan. Kyllä sain häneltä paljon kiitostakin ja kehuja. Oikeastaan enemmän kuin keneltäkään muulta. Mutta samoin sain myös sellaisia haukkuja, mitä keneltäkään en aikaisemmin ole saanut.
Tosin mä olen vähän eri mieltä siinä, että psykon pystyisi toisella kertaa tunnistamaan helpostikin(?). Todellinen psyko tai narsisti kun osaa käsitykseni mukaan täydellisesti peittää virheensä, ja osaa esittää mitä tasapainoisinta ihmistä. Mutta toki jos merkkejä alkaa näkyä, niin kannattaa olla heti varuillaan.
Miekin olin ihan hajalla tuon suhteen jälkeen. Vieläkin mietin asiaa päivittäin, ja koko homma jotenkin vaivaa mieltä. Kaikki ne ilkeydet ja riidat. Samoin mies sai mut uskomaan, et MINÄ olen se ongelma, ja et minulla on häiriöitä mm. mielenterveyden kanssa. Joskus uskon siihen melkein vieläkin.
Oon nykyään muutenkin ihan hermoheikko ja oon tullu yliherkäks loukkauksille. Pieniki loukkaus, niin johan tuntuu pahalta, enkä kestä semmoisia enää. Oon imeny niitä itteeni ihan tarpeeks.
kun et heti lähtenyt noin sairaan ihmisen luota? Jokaisen on elettävä OMAA elämää. Ei toisen ihmisen kautta.
Ensin mies vaikutti mahtavalta tapaukselta. Kesti pitkään sisäistää, ettei laidasta laitaan ailahtelevan käytöksen huonompi pää ollutkaan poikkeusta ja "huonoa päivää", vaan juuri tuolle yksilölle normaalia toimintaa.
Toinen syy oli sitten se, että olin ulkomailla tilanteessa, josta oli kaikin puolin hankala päästä lähtemään. Passia ei sentään otettu pois, mutta kerrottiin kyllä, että yksi puhelinsoitto lentokentälle riittäisi - mies oli aika vaikutusvaltainen omissa ympyröissään. Siinä tilanteessa ei omaa elämää ja tahtoa paljon voinut toteuttaa.
Hei!
Ymmärrän että eka reaktio ulkopuolisilta ihmisiltä on juuri tuo, että mikä sua vaivaa?! Mutta suhteesta lähteminen ei ole ihan niin yksinkertaista, jos on kuitenkin tunteita mukana. Minulle ainakin kehittyi jonkinlainen riippuvuussuhde, eikä lähteminen ollut välttämättä sen helpompaa kuin jääminenkään.
Alussa noinkin sairas ihminen osaa antaa täydellisen kuvan itsestään. Sitä ihastuu, ehkä rakastuu, ja sietää toiselta silloin kaikenlaista. Jos vaikutelma toisesta on pitkään ollut uskottava ja älykäs, niin sitä alkaa uskomaan kaikkeen, mitä se "älykkäämpi" ihminen sanoo, koska eihän niin reilu kaveri voi yksinkertaisesti olla väärässä.
Mitä pidempään tilanne jatkuu, sitä enemmän on kiinni kaikessa, ja on vaikea lähteä. Oikein taitava psykopaatti saa myös toisen ihmisen uskomaan, että vika onkin hänessä, eikä psykopaatissa itsessään. Psykopaatit ovat hyvin älykkäitä ja kieroja. He osaavat kyllä keinot, jolla saavat sinut näyttämään hullulta ja naurunalaiselta. Osaavat perustella kaiken taitavasti ja uskottavasti. Ja kun alkaa uskomaan omaan viallisuuteensa, niin psykopaatti saattaa alkaa luomaan kuvaa, että koska ongelma onkin sinussa, niin sinun pitäisi olla kiitollinen siitä, että olet löytänyt itsellesi ihmisen (psykopaatin) joka ymmärtää ja hyväksyy sinut ehkä ainoana maailmassa! Kun osa psykopaatin kertomuksista saattaa kuitenkin olla täysin totta,ja kun hän saattaa olla muuten hyvinkin menestynyt ihminen, niin sitä voi olla hyvin vaikea kyseenalaistaa hänen muita oikkujaan ja valheitaan.
Jossain vaiheessa psykopaatti onnistuu lyömään toisen niin matalaksi, ettei toinen yksinkertaisesti pysty lähtemää omin voimin suhteesta. Taitava psykopaatti osaa sekoittaa toisen pään ja ajatukset niin, että toinen ei yksinkertaisesti kykene enää tietämään, mikä on totta ja mikä ei. Ja jos itsetunto on lyöty, ja kaikki Perustelut ja todisteet viittaavat kuin viittaavatkin omaan viallisuuteen, niin ihminen uskoo helposti itseään viisaampaa psykopaattia. Psykopaattia vastaan on joskus mahdoton taistella, ja hänen perustelujaan asioille on monesti mahdoton kumota. Ellei ole varsinainen asiantuntija. Minullekin hän uskotteli, etten tule pärjäämään ilman häntä. Etten löydä ketään toista, joka ymmärtää ja hyväksyy mut samalla tavalla kuin hän. Että olen ongelmapesäke, ja tarvitsen apua ongelmieni selvittämiseen. Oli valmis jopa tulemaan kanssani psykologille, jos sellaiselle menisin.
Vieläkään en ole täysin päässyt yli kyseisestä henkilöstä, ja epäilen vieläkin omaa mielenterveyttäni, vaikka kaverit vakuuttavat mun olevan ihan normaali.
Kirjoitin tuohon ylemmäs kaksi pitkähköä juttua, olisi kai pitänyt ottaa nimimerkki tunnistamisen vuoksi.
Allekirjoitan omalta kohdaltani kaiken, mitä kirjoitit noista ulkopuolisen silmillä näkymättömistä syistä. Varsinkin tuo "älykkyystekijä" toi muistoja mieleen.
Kuvailemani mies oli kieltämättä älykäs ja harvinaisen menestynyt työssään (ei ole enää, kertoo huhu korviani hivellen). Hyvinä päivinä hän vinssasi minut ja väitöskirjan alkuni korkealle jalustalle muidenkin ihailtavaksi, mutta huonoina päivinä olin pelkkää maan mutaa ja surkea wannabe-älykkö hänen 70-luvulla viittä vaille valmiiksi saatuun insinööriyteensä verrattuna. Huonolla päällä ollessaan hän saattoi esittää minulle mihinkään kuulumattomia kysymyksiä vaikka hissin toiminnasta ja jollen tiennyt asiasta mitään, koko ei-tekninen koulutukseni ja kokemukseni todisteltiin arvottomiksi ja ihmisarvonikin tuntui olevan kiikun kaakun.
Miehellä oli omasta mielestään lyömätön keino lopettaa mikä tahansa keskustelu omaan voittoonsa: hän tiesi AIVAN KAIKESTA enemmän kuin minä, koska oli toistakymmentä vuotta minua vanhempi. Jos oli epäilystäkään siitä, että tietoni saattoivat olla suuremmat, kyseessäoleva ala olikin aivan turha eikä siitä kannattanutkaan tietää mitään. Yritin muutaman kerran herätellä keskustelua tästä omituisesta ja hieman epäloogisesta ilmiöstä, mutta ymmärsin pian lopettaa ajoissa, jotteivät esineet olisi alkaneet lennellä. No, omia tavaroitaanhan hän olisi rikkonut, mutta heittelyn jälkeen oli vuorossa marttyyrin lailla nurkassa istuminen ja jopa itkeskely. Anteeksipyytely ja katuminen kuuluivat seuraavan päivän ohjelmaan - ja hetken elämä taas maistui!
Olen viimeiset pari vuotta jaksanut naureskella koko "suhteelle" ja ihmetellä omaa sinnikkyyttäni ja pitkämielisyyttäni - olen jo tarpeeksi ulkopuolinen koko touhussa. Tuohon tilanteeseen ei kuitenkaan noin vain loikata; siihen liu'utaan hitaasti ihastuttavalta vaikuttavan ihmisen avustamana. Kun silmät ihastuksen huuman hälvettyä aukeavat, istutaankin tavallaan jo ison tynnyrin pohjalla ilman tikkaita, eikä pois kiivetä ihan helposti. Ymmärrän kuitenkin ulkopuolisten vilpittömän ihmettelyn nyt, kun omista kokemuksistani on muutama vuosi aikaa.
Kuten sinuunkin, tuollaiset kokemukset ovat jättäneet minunkin ajatusmaailmaani. Olen oppinut sanomaan "ei" ja suoranaisesti panemaan poikki monenlaisia toimimattomia ihmissuhteita. Kiltteyteni ja avuliaisuuteni on kuitenkin myös vähentynyt, ja itsesuojeluvaistoni toimii kuin säikyimmällä saaliseläimellä. Joskus tuntuu siltä, että suojamuurini on ihan liian korkea, mutta sen avulla ainakin välttyy enemmiltä hankaluuksilta.
Ei tule ensimmäisenä mieleen lähteä, varsinkin jos on elämänsä ensimmäistä kertaa tosinarsistin kanssa tekemisissä. Minä sain kommentteja pukeutumisesta, siitä etten laita ruokaa ynnä muusta, mutta kuittaisin ne pitkään olankohautuksella. Totesin, että oma pukeutumistyylini on se mikä on - itselleni sopiva ja hyväksi havaitsemani. Samoin ruuanlaitosta, että mielenkiintoni kohteet ovat muualla kuin ruuanlaitossa. Pidin miehen kommentteja itse asiassa hieman kummallisina. Minusta aikuisilla yli nelikymppisillä pitäisi olla muutakin puhuttavaa kuin mitä sulla on päällä tai mitä laitat mulle tänään ruuaksi. Eli ei tullut ensimmäisenä mieleen, että tyyppi on narsisti. Itseni pelasti hyvä itsetunto ja itsetuntemus. Lähdin, kun tajusin, ettei tyyppi ole kiinnostunut minusta omana itsenäni, sellaisena persoonana kuin olen.
Jep! Tuntemani ihminen tiesi myös oikeastaan aina enemmän kaikista asioista, kuin minä. Puolustautuminen oli mahdotonta, ja johti tuliseen riitaan. Kun yritti hieroa sovintoa, niin tuli kritiikkiä siitä, etten haluakaan selvittää asiaa loppuun asti. Kun taas yritin puolustella itseäni, niin olinkin riidan jatkaja. Tuo henkilö pystyi aina tuosta van perustelemaan, miksi minä olen se "mielenvikainen".
Tuo tynnyrikuvaus oli aika osuvasti kirjoitettu. Tilanteeseen todellakin liu'utaan vähitellen, huomaamatta. Psykopaatti/narsisti voi olla alussa mitä hurmaavin ihminen. Hän pystyy tekemään vaikutuksen älyllään, eleillään, sanoillaan jne. Huonot puolet ilmaantuvat vähitellen, hitaasti, ja ensimmäiset huonot piirteet vain pistetään huonon päivän piikkiin. Siihen mennessä psykopaatti on usein jo kerinnyt valloittamaan uhrinsa käytöksellään. Alussa luotu kuva ei hetkessä murene, huonoista piirteistä huolimatta. Kaikki pikku omituisuudet lisääntyvät ajan kanssa, mutta ei niin nopeasti, että se hätkähdyttäisi. Psykolla on aika loistavat perustelut käytökselleen. Hyvät päivät ovatkin sitten todella hyviä, ja parempia kuin tavallisen talliasen kanssa. Myös tämä saa jäämään suhteeseen! Kun sitten ihan oikeasti alkaa olemaan hätä kädessä, ei lähtö meinaa onnistua.
Mulle on myös kehittynyt ylisuojeleva vaisto tai joku. Pitkään sain fyysisiä oireita puhelimen soidessa, suhteen katkaisun jälkeen. Oikein herkimmillä ollessani pienikin loukkaus voi saada mut raivon partaalle, ja tekisi mieli pistää suhde poikki. Pelkään jokaisia uusia, tulevia loukkauksia/riitoja.
Mutta ehkä tää tästä ajan kanssa helpottaa! Tsemppiä! Hienoa, että olet tajunnut lähteä suhteesta! Jotkut elävät psykopaattinsa kanssa vuosikymmeniä.
Voi tziisuz. Jättäkää tollaset spedet, joille ette kelpaa omana itsenänne. Idioottimaista hypätä heti, kun mies sanoo "hyppää". Itsekunnioitusta, ja kusipäät pellolle heti!
huvittavaa, että sä olet 178 cm ja 59 kg.
Mun vaimoni on 177 cm ja 95 kg, vähän pullea, mutta mielestäni oikein kaunis ja viehättävä,
Ensin oli vähän totuttelemista koska olen seurustellut yleensä hoikahkojen ja normaalipainoisten ihmisten kanssa, niin oli vähän totuttelemista kun vaimoni tapasin. Kun tutustuttiin, sillä ei ollut enää mitään merkitystä koska olin jo niin umpirakastunut. Nyt myöhemmin ajateltuna on ehkä jopa paremmannäköinen, ylipainosta huolimatta.
Sussa ei varmastikkaan ole mitään vikaa, itsekkin sen tiedät.