puolison vanhempien haukkuminen

sinertää

siis ei suoraan vanhemmille vaan minulle itselleni.aivan syyttä suotta haukkua vanhempiani on mielestäni loukkaavaa ja kohtuutonta.miksi puolison pitää kaivaa ja moittia kaikki piirteet vanhemmistani joista hän ei itse pidä vaikkei ne vaikuta häneen millään tavoin,eikä sitäpaitsi ole juuri edes tekemisissä heidän kanssaan.ovat hillittyjä ja aivan mukavia sekä onnellisia lapsenlapsistaan,eivätkä puutu millään tavoin.paitsi laittavat reilusti rahaa lasten tileille.tämä kyllä kelpaa ja minä hoidan vierailut ettei hänen tarvitse vaivautua ja tuhlata kallista aikaansa.sitävastoin minä joudun olemaan tiiviissä läheisyydessä hänen sukunsa jaloissa.hoitaavat ja pitäävät lasta kyllä hyvin,mielestäni liiankin kanssa ja minun mielipiteitäni ei kysellä.ei siinä mitään pahaa ole tapahtunut, mutta vähän oudosti menee niinkun minun ylitseni tämä niiden hoito itsestään selvyytenä.

vastineeksi minullakin olisi monta asiaa joka ärsyttää tai menee väärin heidän lastenhoidossa ja kotitaloudessa ja elämäntavoissa.tästä jos puolisolle mainitsee niin kyllä tulee ryöppy "älä kuule yhtään.., sun vanhempas on niin (vaikka huonoissa vaatteissa tai mitä tahansa).
joten keskustelut tästä on kun seinään ja minä tyrmättynä.joten pitäisikö tähän nyt vaan tyytyä vaikka väitettäisi kuuta auringoksi,vai miten toimisitte te muut?
muuten olen mahdollisimman vähän tekemisissä näiden kanssa paitsi pakolliset,ihan tasapuolisuuden vuoksi.ehkä arvaavat toisen vanhemmat tämän viileyteni.

11

4724

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kun jo on

      sukusi kimpussa. Sinuna pakkaisin kamat jenkkikassiin ja häipyisin muille vesille kekara kainalossa.

    • maisakaisa

      Puolisoasi ei ole kasvatettu ystävällisyyteen ja kohteliaaseen käytökseen. Juoruilu on ilmeisesti kotoa opittu pahe.
      Hän ei osaa olla ystävällinen. Moni luulee, että luettelemalla toisten virheitä osoittaa oman paremmuutensa.
      Erehdys.
      Kasvata oma lapsesi kohteliaaksi. Älä hyväksy huonoa käytöstä ja selän takana panettelua.

      Yritä saada puoliso käsittämään sama.

    • kyllä se siittä

      Puolisosi on itsekeskeinen ja ajattelematon, eikä hänen puheitaan tarvitse suostua kuuntelemaan. Tosin en suosittele tappelua, vaan ehdotan että vain itseesi luottaen varmana sanoistasi ilmoitat ettette jatkossa vaihda mielipiteitä sinun tai hänen suvustaan kuin myönteisessä mielessä.

      Olen huomannut, että kärkässanaisen ihmisen seurassa oma varmuus ja painokkuus omissa sanoissa on paras keino lopettaa toisen rumat sanat. Ei se ensimmäisellä kerralla onnistu, vaan vaatii toistoa useamman kerran. Kun toinen näkee, että sinä olet aikuinen ja järkevä se on yleensä paras keino saada tilanne hallintaan.

      Vaikka puolisosi ei käsityksiään muutakaan hänen on osattava pitää mölyt mahassaan hyvätapaisuuden nimissä.

    • Muzette

      Minusta parisuhteen yksi perussääntö on ettei haukuta toisen sukua, vanhempia tai toiselle tärkeitä henkilöitä.

    • papurapu

      Juuri tuollaista se on meno meilläkin. Aina kun jotenkin teen tai sanon jotain mikä ei herraa miellytä, vastauksena tulee 'onkos äitis käskenyt sun sanoa noin'.
      Itselläni on normaalit suhteet äitiini, isä on kuollut jo vuosia sitten, äitini on kuitenkin jo sen verran iäkäs että tarvitsee hieman entistä useammin apua kotonaan. Käyn noin kerran viikossa käyttämässä muoria kaupassa ja lääkärissä, mihin nyt sitten asiaa onkin.
      Merkillisintä tässä on se ettei äitini ole koskaan ollut mitenkään miestäni vastaan, mies ei alun alkaenkaan hyväksynyt oikeastaan ketään suvustani. Hänen sukunsa kanssa ollaan kyllä tekemisissä.
      Itsetuntohan tässä menisi, jollen tietäisi että koko äijä on ääliö.

      • sinertää

        tuntuu että mieleni on jo mustattu ikiajoiksi.ei ole mukavaa että elämänsä työtä tehneet ja ystävälliset iäkkäät ihmiset kaiken päätteksi lyödään minulle aivan lyttyyn.tietäisivätpä vaan.

        saman haukun saavat toki muutkin sukulaiseni ja suuri osa kavereista jollain lailla,aivan turhia kun ovat ja pelkkää ajanhukkaa minun hölistä heidän kanssaan.sekä muiden omaisuus,tavat ja toimet aina pitää arvostella ja kehua omansa.vaikka monasti asiat olisivatkin ihan objektiivisesti tarkastellen päinvastoin.oikein väsyttää kun tällaiset vedot pitää saada vedettyä aina asiassa kun asiassa.vaikka useana aamuna ajattelen että tänään en välitä,niin ei päivä pitkälle ehdi kun tämä mentaliteetti puskee päätään vähän joka käänteessä.niin empä sitten viitsi sanoa juuri mitään niin tulee vähemmin tätä palautetta.ja minä en ole mitenkään huumorintajuton,päinvastoin.tuo toinen kyllä taitaa olla ja jotenkin niinkun nauraminen olisi kiellettyä tyyliin...
        mut toki hän minua arvostelee ja letkauttelee ihan typeriä ja samoja juttuja että oikein minulla lyö tyhjää voiko ja pitääkö toiselle noinkin sanoa.


      • Indira F.
        sinertää kirjoitti:

        tuntuu että mieleni on jo mustattu ikiajoiksi.ei ole mukavaa että elämänsä työtä tehneet ja ystävälliset iäkkäät ihmiset kaiken päätteksi lyödään minulle aivan lyttyyn.tietäisivätpä vaan.

        saman haukun saavat toki muutkin sukulaiseni ja suuri osa kavereista jollain lailla,aivan turhia kun ovat ja pelkkää ajanhukkaa minun hölistä heidän kanssaan.sekä muiden omaisuus,tavat ja toimet aina pitää arvostella ja kehua omansa.vaikka monasti asiat olisivatkin ihan objektiivisesti tarkastellen päinvastoin.oikein väsyttää kun tällaiset vedot pitää saada vedettyä aina asiassa kun asiassa.vaikka useana aamuna ajattelen että tänään en välitä,niin ei päivä pitkälle ehdi kun tämä mentaliteetti puskee päätään vähän joka käänteessä.niin empä sitten viitsi sanoa juuri mitään niin tulee vähemmin tätä palautetta.ja minä en ole mitenkään huumorintajuton,päinvastoin.tuo toinen kyllä taitaa olla ja jotenkin niinkun nauraminen olisi kiellettyä tyyliin...
        mut toki hän minua arvostelee ja letkauttelee ihan typeriä ja samoja juttuja että oikein minulla lyö tyhjää voiko ja pitääkö toiselle noinkin sanoa.

        Ex-mies teki just tuota samaa. Kaikki mun sukulaiset ja ystävät oli haukkumisen arvoisia. Kyllä se sieppasi monet kerrat, varsinkin kun sen omissa sukulaisissa olisi ollut sanomista paljonkin.

        Mies jotenkin lähtökohtaisesti vihasi kaikkia minulle läheisiä ihmisiä. Mun pikkuveljeänikin, joka oli siis vielä alle kouluikäinen, se aina jotenkin morkkasi. Ei tietysti kohteille itselleen, vaan minulle. Tämä kohdistui myös meidän koiraan, joka oli sen mielestä typerä rakki, sen sijaan niitten perheen koira oli huippuälykäs ja vaikka mitä.

        Mun olisi pitänyt laittaa stoppi kaikelle tälle jo heti alussa, mutta olin niin saamarin tyhmä ja rakastunut ja kestin kaiken. Sitten kun oltiin jo naimisissa, aloin oikeasti vasta ajatella, että mitä helvettiä tää tällainen oikein on. Miks mun on oltava aina puolustuskannalla omien sukulaisten ja ystävien takia?

        Mies oli ksinkertaisesti vain niin mustasukkainen tyyppi, että koki uhkaksi kaikki mahdolliset ihmiset. Siis se halusi omistaa mut niin perusteellisesti, että minä olisin jättänyt kaikki omaisenikin ja muut läheiset jonnekin kauas taakse, ja vain hän, minun mieheni, olisi ollut elämässäni se ainoa ja ykkönen eikä ketään eikä mitään muuta. Mun olisi kai pitänyt itsenikin ruveta halveeraamaan omaa sukuani ja perhettäni, sitten se kai olisi ollut tyytyväinen.

        Osatekijä oli varmaan myös kotoaan opittu malli. Silloinen anoppi oli just samanlainen, että kaikkia ihmisiä se haukkui ja naureskeli, kukaan ei ollut sen mielestä mitään, paitsi heidän perhe ja heidän lähipiiri. Kaikki oli heillä niin hyvää ja parasta. Kun mun äitini joutui sairaalaan ja oli siis tosissaan vakavasti sairas, ja minä olin tietenkin huolissani, niin anopin mielestä siinä ei olisi ollut mitään aihetta huolestumiseen. Hän vaan höpötti, että kyllä sitä sairastella saa jos siihen alkaa, mutta ei hänellä vaan ole varaa tässä sairastella eikä valitella jne. Ei hän vaan ole koskaan joutanut sairastamaan. Ja muut kuorossa siinä samaa mieltä.

        Eiköhän tässä sunkin miehellä ole vähän sama juttu. Epävarmuus omasta itsestään pistää mollaamaan muita. Sun pitää puolustaa omaisiasi reippaasti ja näkyvästi, et saa alistua tähän. Tulkoon vaikka mikä riita, näin ei saa olla. Lapsikin huomaa tämän ja sille tulee vaikeata, ku ei tiedä millä puolella saisi olla.


    • mariajoaquina

      Ex-anoppisi on sairas henkisesti.

    • nolona

      tunnistin itseni noista viesteistä ja kyllä nyt hävettää... tarkoitan siis, että itsekkin mollaan miehen sukulaisia ja ystäviä. en tarkoita pahalla, mutta nyt kun asiaa ajattelee, kyllä ne asiat voisi jättää sanomattakin... yritän parantaa tapana ja tulla paremmaksi ihmiseksi.

      • yks sellanen

        ...joka on moittinut/haukkunut puolison vanhempia. Johtunee siitä, etteivät he ole millään tavalla kiinnostuneita omasta pojastaan eli aviopuolisostani ja lapsenlapsestaan:-(

        Moni sanoo, että ole onnellinen kun on noin päin verrattuna siis sellaisiin appivanhempiin jotka tyrkkäävät nenäänsä joka asiaan...Mutta jotenkin toi ylipassiivisuus ottaa vaan päähän!!! Minun mielestä se vaan on outoa, ettei koskaan kysytä "mitäs teille kuuluu?", "kuinkas töissä sujuu?" jne. Kertaakaan eivät ole esim. yli 30 v. pojalleen soittaneet...Ei kai tuollaista käytöstä voi normaaliksi sanoa?? Vai olenko vaan itse vähän outo...mene ja tiedä:-)


    • Anonyymi

      Haluaisin kysyä mielipidettä,olimme nuoria ja mies saapui kännissä vanhempieni luokse, katsoimme äitini kanssa kun hän oksensi vierasvessaan. Sen jälkeen hän ei ottanut vastuuta asiasta vaan syytti edellistä iltaa. Luulin että jos mies haluaa olla yhdessä, niin haluaa tehdä vaikutuksen. Olenkohan täysin väärässä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      347
      8709
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2561
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2338
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1945
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1532
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1381
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1337
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      179
      1307
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1300
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1217
    Aihe