sinulla on %%%uskallatko laskea???
Kuinka monta @@@
nettipersoonaa???
181399
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ja kohtuullisen helppo tehtäväkin tällä koulutuspohjalla. Hetkonen Yksi...... ????? Joo yksi siitä tulee vaikka kuinka miettii.
1. Tosin se saattaa olla välillä vittuuntunut, herkästi vittuuntunut tai erittäin vittuuntunut, että se voi vaikuttaa ulkopuolisen silmissä jo melkein tai lähes kahdelta persoonalta. Ei sillä, ketään ei kiinnosta- kukaan ei ole veikannut minua Adrianiksi tai vastaavaa idioottimaista, että kai niitä persoonia on sitten vain yksi:(
myllylää!
Kiitos tsemppauksesta. Nyt oon palstakelpoinen tms kai sitten.
joita käytän sen mukaan mihin ja kenelle olen kirjoittamassa. en koskaan vastaile samaan ketjuun kahdella eri nimimerkillä, mutta vaihtellen palstan ja tilanteen mukaan tietyn imagon omaavan persoonan messiin. Kaksi näistä nikeistä on rekisteröity kaksi ovat avoimia. on todella helppoa pyöritellä eri persooniaa, etenkin kun kukaan ei ole koskaan edes vihjannut epäilevänsä yhtäkään nikkiäni toiseksi vakkariksi. en teeskentele yhdeläkään näistä persoonista ne ainoastaan edustavat eri puolia minusta. Sitäpaitsi huonot huijarit jäävät kiinni eli turha yrittää arvata tähän tekstin perusteella yhtäkään näistä persoonista, sillä olen sekoittanut tekstin täysin sanavalintoja myöten.
Mikä v*tun "tietyn imagon omaava persoona"?! Jos mä nyt ihan suoraan sanon, niin harva asia ottaa mua pannuun niin paljon, kuin toi sana "imago" joskus.;D
Hlö. koht. nimittäin pidän yleensä automaattisesti vähän vähäisimmillä lahjoilla paiskattuna ainakin jokaista sellaista, joka kuvittelee, että vois päätellä ihmisen todellisesta imagosta netin keskustelupalstalla melkein..noh..yhtään mitään. Olenkin pari kertaa (vaikka suurimmaksi osaksi toiminkin aidolla ja reilulla pelillä) tehnyt virtuaalihahmollani pieniä testejä, ts. katsonu kuinka imagopaskan perässä juoksevia ihmiset ovatkaan.;D
Olen joskus saattanut esittää esim. yllättäviä kommentteja, jotka rikkovat keskustelun odotettavissa olevan rakenteen ja minun kirjoittaja- hahmooni tyypillisesti liitetyt odotukset ja joutunut toteamaan omin silmin, miten (suurimmaksi osaksi, oletan..) aikuiset ihmiset todella halveksuvatkaan(!) esimerkiksi ujoutta, mielenpahoittamisen ilmaisua tai ylipäätään _aitoutta_ ihmisen tunneskaalassa. Ei vaikuta kovin lohdulliselta, jos alkaa ajatella oikeasti ujoja ja varautuneita ihmisiä, sekä heidän elämisen -ja itseilmaisun mahdollisuuksiaan muiden 'aikuisten' kanssa tässä maailmassa.:/
Vain hyvin kapeat ja muottiin menevät persoonallisuustyypit näyttäisivät nykyisin olevan sallittuja monen itseään fiksunakin pitävän ihmisen mielestä, mikä musta (normaalin terveen itsetunnon omaavana) tuntuu aika tympeältä. Mielikuvilla ylipäätään näyttää olevan joillekin naurettavan suuri merkitys siinä, miten suhtaudutaan ihmisen juttuihin virtuaalissa.
Tota nikkikikkailuakaan mä en oikein tajua, vaikka jokainen toki tavallaan.:) Eks sä uskalla näyttää kirjoittajille avoimesti, minkälaisia ovat juuri sun ajatuksesi, kun sun pitää vaihtaa nikkiä sen mukaan, kenen kanssa sä kulloinkin keskustelet? Oletko kovin ujo? Käytätkö keskustelupalstoilla kikkailua sinussa tavallisesti vierautta herättävien tunteiden kokemiseen? Käytätkö nikkikikkailua myös sellaisten persoonien leikkimiseen, millainen et jostakin syystä ole koskaan saanut ja voinut olla? Oikeasti elämässä?
Mikä on teeskentelemisen logiikka virtuaalissa(kin)? Eikö se muka riitä, että livessä on niin paljon teennäisiä pellejä?;D Ala poliitikoksi, suos.!
Ihme homma toi nikkien arvailukin. Haukotuttaa.. hei miksihän? Kuvitteletko sä oikeasti, että esimerkiksi minä jotenkin olisin edes kiinnostunut tietämään, keitä muut virtuaalipersoonallisuutesi ovat nikki_kikkailija? Narsistikin vielä.;) Johan pomppas.
PS. Aloittajalle: Mul on vaan yks persoonallisuus. Omani.:)
mä olin jo muutamiin sun kyssäreihin vastannut edellisessä viestissäni mutta kommataan nyt viel paria. En teeskentele, en leikittele, enkä halua huomioo. Käytän jatkuvasti noin neljää eri nikkiä, joista kahta avointa uudistan välillä kun tuttuus iskee. näin ihmiset lukevat viestini sisällön paremmin, eikä sitä mitä he kenties kuvittelevat siinä lukevan. mutta kukin tyylillään, minulle on tärkeintä saamani vastaukset, sekä itse asiasta keskustelu, ei se mitä minusta henkilökohtaisesti ajatellaan. en siis elä netin kautta mitään rooleja joita en vois ikuna livessä toteuttaa. Ainoa mitä teeskentelen, on kirjoitustyylini jota sekoitan ja vaihtelen persoonasta toiseen notta eri identiteetit säilyvät.
Okay. Eipä se mua sinänsä haittaa mitenkään, vaikka käyttäisit tuhanta nikkiä. Ihmetellä tosin täytyy, että miten sä jaksat käyttää viitseliäisyyttä ja kekseliäisyyttäsi noinkin paljon tällä kuppasella saitilla, että ihan tietoisesti kirjoitustyylejäsikin muuttelet?
"En teeskentele, en leikittele, enkä halua huomioo."
Nii joo. Voihan se olla noinkin. Mistäs mä sen tietäisin. Kiintoisa on kylläkin ratkaisusi vaihtaa nikkiä nimenomaan kulloisenkin jubailukaverin mukaan.;) Ja kutsuisin ehkä kuitenkin vähän, - jos nyt en ihmisten älyn aliarvioimiseksi, niin ainakin pieneksi älylliseksi laiskuudeksi ajatella, ettei täältä kuitenkin löytyisi asioihinkin keskittyviä kirjoittajia ilman nikin vaihtamista keskustelukumppanien mukaan. Jos itse siis vaan pysyt asiassa.
Mutta joo...Hui hai. Kaikki kukat kukkikoot. En ärsyynny monella nikillä kirjoittavista. Jokaisella tyylinsä. Omasi sullakin nikki_kikkailija.:)
muutteluun tarvii mitään ihmeellisiä ponnisteluja. kuhan jättää maneerit pois, käyttää monipuolisesti synonyymejä, slangia ja murretta niin homma on selvä.
Mitä tulee erityisesti tämän palstan kirjoittajien kykyihin keskittyä olennaiseen, niin eiköhän viimeaikainen vakkareiden sillisalaatti todista juuri sen, ettei monellakaan täällä ole kykyjä keskittyä keskustelemaan ketjun aiheesta. Sen sijaan että keskusteltaisiin oikeista kysymyksistä, suurin osa vakkareista täyttää ketjun toisensa perään jorisemalla jotain välisiään sisäpiirin läppiä, inttämällä sisällöltään täyttä roskaa tuntemattomille ketjutolkulla (laura), haukkumalla toisiaan tai pyörittämällä pulloa siitä kuka on minkäkin nikin takana. kukin tyylillään, valitettavasti tällä palstalle ei juuri nyt voi keskustella oikeestaan yhtään mistään. ehkä myö sit luetaan eri palstaa, koska minust täällä vain ainiharva kykenee pitämään näppinsä erossa turhista ketjuista ja keskittymään aiheisiin joissa ketjun avaajalla on jotain oikeeta kysyttävää. Ei tuo ole minusta mitään älykkyyden aliarviointia, vaan puhasta realiteettiä. Onneks fiksut kirjoitukset tasaa sopivasti, älä sinä ainakaan muutu.
kaksi nimimerkkiä rekisteröinyt joista toista en enää käytä. Silloin tällöin en jaksa kirjautua ja käytän jotain muuta nimimerkkiä; kahta viljelen.
Ai miks, no kun tämä on niin kulunut nimimerkki ja persooonani on avoin tämän takaa koska tämä on rehellinen minä ja pelkään että toisinaan paljastan liikaa itsestäni ;)
Minulla on kaksi rekisteröityä nimimerkkiä. Toista käytän suhteet ja tunteet -palstalla ja sitä toista ruoka ja juoma -puolella.
Persoonien määrään en ota kantaa...
esiinnyn tällä nimellä, muilla foorumeilla käytän kahta muuta nikkiä aihepiiristä riippuen. Ihmiset osaavat kyllä yhdistää minut oikeaan henkilöön, oli nimi mikä tahansa, kun jutut on aina samanlaisia.
Köyhää, jos pitää nähdä ihminen vain yksipuolisesti. Tietenkin voi olla aito, vaikka miten monen nimimerkin takaa. Ei siinä kyllä vastapuoli voi sitten toista tunnistaakaan...nimittäin yhdeksi henkilöksi, johon haluasi tutustua. Siinä on vaan tekemisissä jonkun kameleontin kanssa, joka on kyvytön kiinnittymään mihinkään pysyvästi...leikkii nettikontakteilla.
Saman yhden nimimerkin takaa kirjoittaessa on taas edessä tämä eräänlainen leimaaminen. On niin maan hemmetin tärkeätä toisten tietää kuka on kuka. Sinut laitetaan lokeroon, joka ei välttämättä kuvaa sinua yhtään. Siitä käsin sinut myös tulkitaan. Tuossa ylempänä jo kirjoitin näistä johtopäätöksistä...ne eivät ole aina oikean suuntaisia. Tulkinta on mielivaltaista ja usein väärän suuntaista...ja tietenkin lähtöisin omasta ajattelun tasosta eikä suinkaan kohteesta, jota tulkitaan. Kohde voi olla paljon muutakin mihin eivät tulkitsijan taidot ja taso riitä.
Ihan rauhassa vaan...
Minulle on oikeastaan yksi lysti, vaikka tulkitaan miten ja vedetään virheellisiä johtopäätöksiä. Miten se sitten edistää yhteistä asiaa? Ei mitenkään. Mutta yksittäisen 'väärintulkitsijan' asema ja mielenrauha säilyy. Ihan kivasti voi sitten toitottaa eteenpäin omia köyhiä johtopäätöksiä toisesta persoonana. Tämmönen pönkittää omaa jalustaansa potaskalla...
Tästä vissiin juuri lähteekin ne tekaistut juorut liikkeelle ja se johtaa sitten joukkoteurastukseen, jossa joku lynkataan.
Kun näille palstoille eksyin niin nimimerkki oli vähän mitä sattui, mutta nykyään kirjoitan vain miiskuliinuna ja jos en kehtaa vastata omalla nimmarillani niin jätän vastaamatta.
sopeutuu joustavasti eri palstoille...
tuhottomasti nimimerkkejä ja silti jokaisen alta tunnistaa sen yhden kahjokkeen olipa hän henkisesti sit...
-samu 5v innoissaan odottamassa eskaria tiimarista ostettu He-Man reppu selässä iloisesti keikkuen
-joni-petteri takapulsasta selaillen itseensä kohdistuneen rakkauden tahmaavia elloksen sivuja
-flanellipaitainen kevarikuski, jarski, antamassa soralle ja sepelille kyytiä Ämmänsaaren cittarin parkkipaikalla
-elämäntapa hitsari Oriveden kansalaisopiston kukkia ja sidontaa -kurssilta
-sulo-armas kippuravarvas, lakaisukoneenkuljettaja, pusakan tasku täynnä saludon alennuskuponkeja alepaan
-pielistä kerran myötäpäivää ja kahesti vastapäivään kiertävä rane, joka ajaa transitilla ja kyselee missä ikkunanpokia ostellaan
-kansaneläkkeen perusosalla kituuttava teppo televisio tapiolasta kenestä ei tullut koskaan keinutuolirallin maailmanmestaria
-tai joku muu humpuukkimaakari kiteen kievarin katri helenalle omistetusta karaokeiltamasta
"jos puhuvan mun tahdotaan
kai laulun laulaa saan
on laulussain mun maailman
on sydän sielustain
on laulussani maa on meri taivaskin
on saari joka saa taas suukon mainingin
on lintu jonka siivet kantaa horisontin taa
on laulu tää täynnä elämää
on laulussani tie
se etsii kulkijaa
se sydämiimme vie
ja yhteen johdattaa
on ihmisiä onnessaan
on käsi laupiaan
on laulu tää meidän kaikkien
kai laulaa saan
jos huomaa vaan
on onni maan
kuin kukka kedollaan
se ihmisen on jokaisen
jos löytää vain voi sen
on laulussani maa
on aamu usvainen
on kaste joka saa taas lämmön säteiden
on vihreyttä tulvillaan
vie askel minne vaan
on laulu tää täynnä elämää
on laulussani tie
käy tänne kulkemaan
se määränpäähän vie
ei väsy ohjaamaan
on unelmia ihmisten
on hetket rakkauden
on laulu tää meidän kaikkien
kai laulaan saan
on laulussani maa
ja ilot murheet sen
vaan suru katoaa
kun laulan jälleen sen
on maailma kuin haaste jonka tahdon uudestaan
kuin laulu tää täynnä elämää
kai laulaa saan..."
esittänyt sellasta sööttiä, kilttiä, naiivia tyttöstä, siis eri nimimerkillä. Ihan vaan vaihtelun vuoksi ja kokeillakseni miten ihmiset suhtautuu. Muutamaan kuukauteen en ole sitä tehnyt ;) se oli tylsää.
vaikka minua luullaan milloin miksikin henkilöksi. Kirjoitan yhdellä Nickyllä enkä poista aloituksiani.