Kuin salamana kirkkaalta taivaalta oivalsin miksi minulle ei löydy vastakappaletta: En sovi kumpaankaan yllämainituista kategorioista.
Myönnättekö arvoisat herrat "lajittelevanne" naisia tiettyjen roolien mukaan?
Jouduin työkuvioissani uuteen ympäristöön äskettäin, pääosin ikäisteni (40 /-) naisten suurempaan yhteisöön. Mikä löi ällikällä, oli että 90 % arvoisista kolleegoistani kertoi ensiesittäytymisessään harrastavansa puutarhanhoitoa, sisustusta ja ruoanlaittoa. Madonnia siis, kodin hengettäriä. Ei yhtäkään sielunsisarta puntinnostoa ja formulaa suurennuslasilla seuraavalle, älyllisistä haasteista nauttivalle jonka kaveripiirikin koostuu lähinnä miehistä. Olenko liian "jätkä" ulkoisesta varsin feminiinistä habituksestani huolimatta ja sitä myötä myös pelottava? Mun kanssahan saattaisi jopa ystävystyä, mikä sen suurempi heikkouden osoitus mieheltä, kuin että viihtyisi muijansa seurassa :-).
Huora / madonna -vertaus siksi, että toden totta törmäilen miehiin, jotka olettavat minun olevan moraaliltani löyhä koska en ulkoisesti korosta kodinhengettären piirteitäni (mikä taas ei tarkoita etteikö niitäkin olisi). Ulkoisesti olen moraaliltani hurjan kireä, mutta sen syyt ovat tunneperusteiset - ehkä johtuen juuri miesvaltaisesta kaveripiiristä: Jos heille jonkun joskus esittelen miesystävänäni (en vielä ole ko. häiskää tavannut mutta ajattelen jo ennakkoon :-)), hänen ei pidä joutuman miettimään "kuka minua on käyttänyt aiemmin". Onko tämä huonompi syy olla kiksauttelematta ympäriinsä kuin joku korkeampilentoinen moraalinen (teennäinen?) arvovalinta?
Eli onko tuo parhaassa iässään olevien naisten minäkuva miesten vaatima rooli? Että ellet siihen mahdu, olet vähempi kunnioitettava ja siten myös kertakäyttötavaraksi kategorisoitava?
Vai onko naiset oikeasti, vilpittömästi noin .... omasta tahdostaan? En kuulu joukkoon, enkä totta puhuen haluakaan, mutta ei toisaalta ole kyllä sitä omaa muruakaan :-).
Myönnättekö arvoisat herrat "lajittelevanne" naisia tiettyjen roolien mukaan?
Jouduin työkuvioissani uuteen ympäristöön äskettäin, pääosin ikäisteni (40 /-) naisten suurempaan yhteisöön. Mikä löi ällikällä, oli että 90 % arvoisista kolleegoistani kertoi ensiesittäytymisessään harrastavansa puutarhanhoitoa, sisustusta ja ruoanlaittoa. Madonnia siis, kodin hengettäriä. Ei yhtäkään sielunsisarta puntinnostoa ja formulaa suurennuslasilla seuraavalle, älyllisistä haasteista nauttivalle jonka kaveripiirikin koostuu lähinnä miehistä. Olenko liian "jätkä" ulkoisesta varsin feminiinistä habituksestani huolimatta ja sitä myötä myös pelottava? Mun kanssahan saattaisi jopa ystävystyä, mikä sen suurempi heikkouden osoitus mieheltä, kuin että viihtyisi muijansa seurassa :-).
Huora / madonna -vertaus siksi, että toden totta törmäilen miehiin, jotka olettavat minun olevan moraaliltani löyhä koska en ulkoisesti korosta kodinhengettären piirteitäni (mikä taas ei tarkoita etteikö niitäkin olisi). Ulkoisesti olen moraaliltani hurjan kireä, mutta sen syyt ovat tunneperusteiset - ehkä johtuen juuri miesvaltaisesta kaveripiiristä: Jos heille jonkun joskus esittelen miesystävänäni (en vielä ole ko. häiskää tavannut mutta ajattelen jo ennakkoon :-)), hänen ei pidä joutuman miettimään "kuka minua on käyttänyt aiemmin". Onko tämä huonompi syy olla kiksauttelematta ympäriinsä kuin joku korkeampilentoinen moraalinen (teennäinen?) arvovalinta?
Eli onko tuo parhaassa iässään olevien naisten minäkuva miesten vaatima rooli? Että ellet siihen mahdu, olet vähempi kunnioitettava ja siten myös kertakäyttötavaraksi kategorisoitava?
Vai onko naiset oikeasti, vilpittömästi noin .... omasta tahdostaan? En kuulu joukkoon, enkä totta puhuen haluakaan, mutta ei toisaalta ole kyllä sitä omaa muruakaan :-).
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minusta näyttää ja tuntuu itsestäni, että nykyään naisilta vaaditaan mieheyttä, vahvuutta ja jätkyyttä. Koska sitä saa olla ihan vaan nainen?
On parempi ettei apinoi ketään, niinkuin suuri osa tekee hyvässä ja pahassa. Persoonat katoaa. Joku raja siinäkin siis. En minä ainakaan koe että haluan olla cool, kylmä, viileä, jopa ilkeä -niinkuin eräissä paikoissa pitäisi olla "pärjätäkseen". Minä kannatan ystävällisyyttä ja huomioon ottamista. Harmillista että niin moni "nuoleksii" kaikkea mahdollista, ettei vaan lytätä, että tulee joskus ns. massapersoona jolla voi pipokin kiristää ja hän vaatii aina muiltakin oman kaavan mukaan, vaikka oikea tapa olisi kannustaa, palkita, valinnanvapaus, mahdollisuuksia tai houkutella. :)
Voithan sinä miettiä mikä olisi se syy jos et pääse joskus lähelle miehiä, että tulisi suhde. Jospa se vaatii vaan aikaa tutustua ja oikean henkilön.
Niin huora ja madonna asetelma... siinäkin perää. Mutta onko muita asetelmia noiden lisäksi...