Miten on, onko meillä yksi kolmiyhteinen Jumala,

kolme Jumalaa? Isä, Poika ja Pyhä Henki?
12228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei meillä ole mitään.Jumala on ihmisen päässään kehittelemä tuote.

Äänestä

Jumala itse on ilmoittanut itsensä Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä - yksi Jumala, jolla kolme persoonaa.

Esim:
"Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut." (Joh 14:26) . ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.” (Matt 28:19)

Tuo sama kolmiyhteinen Jumala on aina ollut ja aina tulee olemaan, Hän on ajan ulkopuolella.

Äänestä
  • Nikaian kirkolliskokouksen piispojen opissa, joten hänkin on maallisten ihmisoppien eksytyksessä.

    Matteus 3:13-17

    13 Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen.
    14 Mutta tämä esteli häntä sanoen: "Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!"
    15 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus". Silloin hän salli sen hänelle.
    16 Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä.
    17 Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt".

    Kolminaisuusoppi on ihmisjärkeilyn tulosta, jota kukaan ei tarvitse pelastuakseen.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    Nikaian kirkolliskokouksen piispojen opissa, joten hänkin on maallisten ihmisoppien eksytyksessä.

    Uskova_1 on kyllä tässä jumaluuden ymmärtämisessä täysin oikeassa ja sinä hirvas täysin väärässä.

    Me emme tarvitse Jumalan kolmiyhteyden todistamiseen mitään Nikaian kirkolliskokouksen piispojen oppeja, vaan Raamattu itse todistaa sen ja varsinkin Raamatun alkutekstit.

    Jo luomisessa alkuteksti käyttää Luojasta monikkomuotoista erisnimeä Elohim ja tämä jumaluuden monikollisuus paljastuu myös suomal. käännöksessä 1. Moos. 1:26 "Ja Jumala sanoi: 'TEHKÄÄMME ihminen KUVAKSEMME, KALTAISEKSEMME..."

    Ja sitten Johannneksen evankelimin 1. luku, Kolossalaiskirjeen 1. luku sekä Heprealaiskirjeen 1. luku esimerkiksi paljastavat selvästi, että Jeesus oli tuo jumaluuden toteuttava Persoona, Sana, joka sanoi ja niin tapahtui, Isä-Jumala edustaa voimaa ja suunnittelua, Pyhä Henki elämänhenkeä...

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    Nikaian kirkolliskokouksen piispojen opissa, joten hänkin on maallisten ihmisoppien eksytyksessä.

    Matteus 3:13-17

    13 Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen.
    14 Mutta tämä esteli häntä sanoen: "Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!"
    15 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus". Silloin hän salli sen hänelle.
    16 Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä.
    17 Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt".

    Kolminaisuusoppi on ihmisjärkeilyn tulosta, jota kukaan ei tarvitse pelastuakseen.

    Matteus 3:13-17

    13 Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen.
    14 Mutta tämä esteli häntä sanoen: "Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!"
    15 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus". Silloin hän salli sen hänelle.
    16 Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä.
    17 Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt". ------Valitsemasi kohta pyytää kommentoimaan! Miksikö Jeesus tuli kastaa Jordanissa eikä Johannes? Asiaan liittyy eräs syy! Mooseksen työhän päättyi Jordanin tuolle puolen, eikä Mooseksen oltu sallittu ylittää tuota rajaa.(5.MOOS.31:2 hän sanoi heille: "Minä olen nyt sadan kahdenkymmenen vuoden vanha; en voi enää mennä ja tulla, ja Herra on sanonut minulle: 'Sinä et mene tämän Jordanin yli.)' Jeesuksen työ alkoi kasteella Jordanissa ikäänkuin merkkinä siitä, mikä oli kielletty Moosekselta. Tämäkin kuvaa Liittojen eroa. Mooseksen työ oli ulkopuolella luvatun maan rajojen kun Jeesuksen työ oli rajojen sisäpuolella kuvaten tuonpuoleista elämää.

    Äänestä

uskomme Kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Näin lyhyesti todettuna riittäköön tällä kertaa.

Äänestä
  • myöskin, että Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat kaikessa yhtä, heillä ei myöskään ole mitään eri sääntöjä, eikä käskyjä. Vaan Jumalan käskyt ovat samalla myöskin Jeesuksen käskyt. Jeesus sanoi, ettei hän tee mitään ilman että Isä on sen hänelle ilmoittanut! Jeesus ei tämän vuoksi ole poistanut yhtään Jumalan käskyä, koska hän ei voi asettua itseään vastaan! Jeesushan itse sanoi, että joka poistaa pienimmänkään käskyn ja niin opettaa, niin hänet pitää pinimmäksi Taivasten valtakunnassa kutsuttamaan.

    Mutta joka ne pitää ja niin opettaa, niin hänet pitää suureksi taivasten valtakunnassa kutsuttamaan. Joten ei ole mahdollista ottaa pois yhtäkään Jumalan käskyä! Jeesus on Jumala, hän kuuluu yhtenä persoonana, kolmeyhteiseen Jumalaan, joten Isä ja Poika ovat yhtä.

    Äänestä

  • Ja näinollen uskon kirjoitti:

    myöskin, että Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat kaikessa yhtä, heillä ei myöskään ole mitään eri sääntöjä, eikä käskyjä. Vaan Jumalan käskyt ovat samalla myöskin Jeesuksen käskyt. Jeesus sanoi, ettei hän tee mitään ilman että Isä on sen hänelle ilmoittanut! Jeesus ei tämän vuoksi ole poistanut yhtään Jumalan käskyä, koska hän ei voi asettua itseään vastaan! Jeesushan itse sanoi, että joka poistaa pienimmänkään käskyn ja niin opettaa, niin hänet pitää pinimmäksi Taivasten valtakunnassa kutsuttamaan.

    Mutta joka ne pitää ja niin opettaa, niin hänet pitää suureksi taivasten valtakunnassa kutsuttamaan. Joten ei ole mahdollista ottaa pois yhtäkään Jumalan käskyä! Jeesus on Jumala, hän kuuluu yhtenä persoonana, kolmeyhteiseen Jumalaan, joten Isä ja Poika ovat yhtä.

    Olisi pitänyt lukea viestisi huolellisemmin. Esitit todellakin asiasi lyhyesti ja tässä viestissäsi laajemmin. Olemme samoilla linjoilla. Siunausta sinulle.

    Äänestä

  • Näin Raamattu opettaa kirjoitti:

    Olisi pitänyt lukea viestisi huolellisemmin. Esitit todellakin asiasi lyhyesti ja tässä viestissäsi laajemmin. Olemme samoilla linjoilla. Siunausta sinulle.

    Miten Raamattu opettaa kolminaisuusoppia?

    Äänestä

  • vielä... kirjoitti:

    Miten Raamattu opettaa kolminaisuusoppia?

    Lue Vähä- tai Iso Kaatekismus. Tutustu Apostoliseen uskontunnustukseen. Löydät sen virsikirjan lopusta, jos sinulla ei ole Katekismusta. Voit myös vierailla adventtikirkon virallisilla sivuilla. En ryhdy lähemmin selittämään, koska adventisteilla ja luterilaisilla on sama näkemys kominaisuudesta. Tänään on muutakin tekemistä. Toivottavasti vihjeet riittävät.

    Äänestä

  • Raamattua lukeva kirjoitti:

    sanaan Raamatusta, vaan tukeudut ihmispäätelmiin, kuten Katekismus ja Apostolinen uskontunnustus ?

    Äänestä

  • Raamattua lukeva kirjoitti:

    Lue Vähä- tai Iso Kaatekismus. Tutustu Apostoliseen uskontunnustukseen. Löydät sen virsikirjan lopusta, jos sinulla ei ole Katekismusta. Voit myös vierailla adventtikirkon virallisilla sivuilla. En ryhdy lähemmin selittämään, koska adventisteilla ja luterilaisilla on sama näkemys kominaisuudesta. Tänään on muutakin tekemistä. Toivottavasti vihjeet riittävät.

    Tekisin niin, ellen olisi jo tenytkin! Viestistäsi voi päätellä, että sinä suosittelet kovin pinnallista asennetta uskon asioihin. Jos nimittäin pyrkii ymmärtämään asioita syvemmin, huomaakin, ettei ne asiat, jotka julkilausumin sanottuina näyttävät yhdenmukaisilta, olekaan niin yhdenmukaisia. Miten sinä kuvittelet, että kirkkojen johtokunnat päättäisivät uskon käytännön ihmisten sisimmässä? Ja täällähän keskustelu käy yksilöiden sisimpien ajatusten kautta. Sillä ei ole vähääkään kosketusta kokousten juhlapuheiden kanssa. Monet saarnamiehet käyttävät juhlallisesti hyvää puhetaitoaan, mutta osoittautuvat jokapäiväisissä asioissa erittäin raadollisesti ajatteleviksi. Kun tällöin pohditaan heidän sanojaan puheissa,tulee julki heidän sisäinen arvomaailmansa. Saarnamiehet ovat kaikkein liipatuimpia tekopyhiä mitä minä tunnen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vai onko meillä kirjoitti:

kolme Jumalaa? Isä, Poika ja Pyhä Henki?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu