Tässä ohje teille, jotka olette joutumassa työttömäksi. Menkää heti kouluttautumaan hoitajaksi, poliisiksi, putkiasentajaksi, lääkäriksi tai siivojaksi, mieluiten näihin kaikkiin yhtäaikaa. Yhtä koulua voi käydä vaikka etänä Ellette sen jälkeen saa työtä, niin olette kouluttautuneet väärälle alalle ettekä ole tehneet tarpeeksi työmarkkinakelpoisuutenne eteen.
On lorvimista jäädä etsimään oman alan työpaikkoja ja se, ettei sovellu johonkin, on tekosyy heti vaan sinne missä työvoimapulaa on. Kyllä työttömäksi joutuneella on oltava taitoja noihin kaikkiin. Jos tulee pula oopperalaulajista, niin sitten siihen, kyllä jokaisen työttömän tulee kyetä laulamaan sellaista äänialaa, missä työvoimapulaa esiintyy. Tai jos tulee pulaa kilpaurheilijoista, niin alkakaa treenata, ei jäädä kotiin lorvimaan!
Niin ja kyllä sitä löytyy Pääkaupunkiseudultakin siivojan paikkoja 2 tuntia aamuisin oma auto. Ihan hyvin voi Rovaniemeltä tai Oulusta muuttaa sinne. Muuttoavustuksella saa ostettua teltan ja on tekosyy, jos autoa ei ole. Perhekin on tekosyy, ihan hyvin voi ottaa avioeron ja kyllähän suomessa seitsemänvuotias jo pärjää yksinkin viikot. Voihan ne ottaa mukaankin, työttömyys on suurempi paha ja häpeä kuin mahdollinen huono ympäristö lapselle.

Vastaukset 5
Vanhimmat
löytyä SUOMALAISELLE työtä siivoojana. Kaikki siivoojat, jotka olen tavannut, esimerkiksi asuintaloni porrassiivooja, he ovat virolaisia. Ruokakaupassa on myös virolaisia, somaleita, vietnamilaisia siivoomassa sekä varastotyöntekijänä. Käyn kai väärissä kaupoissa, mutta yhtään suomalaista en noita töitä ole nähnyt tekevän. Samoin lääkärit, ei ainakaan terveyskeskuksiin pääse suomalaiset lääkärit töihin, venäläiset lääkärit ovat vieneet kaikki paikat. Bussikuskiksikaan ei pääse, jos olet suomalainen, on somaleita turkkilaisia jne. Poliisina sentään olen nähnyt vain suomalaisia. Kannattaa muuttaa johonkin Afrikan maahan, hankkia kunnon rusketus ja tulla sitten pakolaisena Suomeen. Ja jos sitten ei töitä löydy, ei hätää, sossu kustantaa KAIKEN!
"Olipa kerran rakennustyömaa, jonne haettiin 3:a kirvesmiestä. Ensimmäinen tuli haastatteluun ja sanoi, että tänne on kotoa liian pitkä matka, toinen sanoi "jos otat minut, niin en tee mitään" ja lisäksi uhkasi, että et saa ketään tänne töihin, jos ilmoitat työvoimatoimistoon. Hän pitää siitä liiton kanssa huolen ! Kolmas oli niin krapulassa, että työturvallisuuden nimessä häntä ei voinut ajatellakaan töihin. Ja rakennus seisoi....
Tällainen on nykysuomen tilanne."
Rakennusala tuntuu yleisesti olevan sellainen,jossa on paljon alkoholin suurkuluttajia. Naapurimme lapsuudenkodissa on alan menestyvä yrittäjä. Hyvin tekee työt, mutta vapaalla täysjuoppo. Hetikö ne työt siellä olisi pitänyt aloittaa, kun tuota krapulaista ei voinut ottaa töihin? 80-luvulla tiedettiin, että alan tekijät saattavat tulla krapulassa kysymään työtä, mutta olla silti viikot selvinpäin, vaikka joka pe-la täyskännit vetävätkin.
Voi teitä työelämää kokemattomia lapsia. Tiedän eräänkin kädentaitoja vaativassa duunissa olleen tyypin, joka veti kännissä työnantajan auton paskaksi, mutta ei sanottu irti, koska on niin hyvä työntekijä, vaan korvaus otettiin palkasta. En itse ihannoi juopottelua, olen täysraitis ja hereillä tähän aikaan, koska olen ehtinyt jo vetää pienen juoksulenkin. Kirjoitin vain työelämän faktoja. Raksapuolellahan on kai pk-seudulla hyvä työtilanne, niin ei sinänsä ihme jos työkkärin kautta ei löydy hyvää väkeä. Täältä päin lähteneet ovat saaneet ihan kivasti töitä viime aikoina, mutta ei ne hyvät tyypit huonomaineisista firmoista ensimmäisenä tule kysymään. Kyllä sitä vähän vinkkiä annetaan, mitkä paikat kannattaa kiertää kaukaa.
Olen asunut Kajaanissa,Suomussalmella, Sotkamossa ja Iisalmessakin. Paljon on miehiä, jotka yhä käyvät viikot asumassa Etelä-Suomessa raksalla ja tulevat sitten viikonlopuiksi kotiin perheiden luo. Osa pelaa illalla korttia ja ryyppää ikävystyneisyyttään - asuvat parakeissa tai muissa yhteistiloissa.
..totta. Vasta tutustuin yhteen, joka on asunut asuntovaunussa useamman vuoden ja viikonlopuiksi tullut tänne pohjoiseen. Yhteen aikaan oli muistaakseni työnantajan järjestämiä bussikuljetuksiakin joistain kainuun kunnista, lieköhän enää? Taitaa olla laivakuljetuksia etelästä?