En ole niin varma liittyykö tämä aihe tänne?
Tekee vain mieli kirjottaa johonkin kohtaan, kun tuli taas ikävä tunne että minussa on jokin vialla?
Minulla ei ole kuin muutama todellinen ystävä ja kaverit vaihtuvat tyyliin neljä kertaa vuodessa,
mihin tahansa menen aina joku/jotkut siellä vihaavat mua.
Esimerkiksi ylä-asteen 8-luokalla yksi tyttö alkoi vihata minua, ja olen sitä mieltä että hänellä oikeasti oli ihan hyvä syy siihen, mutta sitten moni muukin saman ikäinen tyttö rinnakkaisluokiolta alkoi vihata minua, ja puhumaan ikäviä asioita selän takana jotka eivät olleet edes totta.
Ja ihmettelin ja ihmettelen vieläkin mitä muka minä tein?
Ehkä tämä yksi tyttö joka suuttui minulle alkoi kertomaan muille oma keksimää juttua minusta, ja muutkin saivat negatiivisen kuvan minusta.
No vaihdoin ysiluokan puolessa välissä koulua, koska muutin. Ja uudessa koulussa samassa liikkaryhmässä olevat tytöt sanoivat minua "angstiteiniksi" ehkä näytin erillaiselta kun he, mutta onko se syy alkaa nimittelemään? Vaikka yritin olla kiltti ja ystävällinen.
Ysi meni sitten huonosti ja jouduin kymppiluokalle missä kolme tyttöä vihasi minua koko vuoden, he sanoivat että olen ylimielinen lutka.
Ikinä en ollu heille tehnyt tai sanonut mitään pahasti. Koska haluaisin olla kaikkien kanssa väleissä.
Ja nyt kuulin että yksi ystävä jonka kanssa meni välit poikki noin. 4-5 kuukautta sitten selittää minusta juttuja joista mikään ei pidä paikkaansa.
Ja tämä tyttö kohteli minua huonosti ja sen takia lopetin ystävyyden, minä en tehnyt hänelle mitään.
Miksi hän siis puhuu minusta ikävällä tavalla?
Siispä olen miettinyt mikä ihme minussa voi olla että mihin tahansa meen aina siellä on joku joka vihaa minua?
Miksi nuoret naiset ovat niin ilkeitä toisia kohtaan?
Miten pystyisin muuttamaan ihmisten asennetta minua kohtaan?
Tai miten saisin tietää mikä ihme minussa on vialla?
Tämä alentaa omaa itsetuntoa pahasti, ja haluaisin että tämä loppuisi. :/

Vastaukset 6
Vanhimmat
Minulla on ollut sama ongelma. Näin aikuisena antaisin sinulle yhden ainoan vinkin. Et voi muuttaa muiden asenteita sinua kohtaan, mutta voit muuttaa oman asenteesi. Et voi tehdä muuta kun lujittaa itseäsi ja opetella arvostamaan itseäsi. Asetu kaiken yläpuolelle ja tiedä, että olet yhtä hyvä kuin hekin. Jopa parempi(=
Älä kysy mikä sinussa on vialla, mieti paremminkin, että mikä h****tti niitä muijia oikein pännii!!!?
Kaipa se on kateutta, mustasukkaisuutta, jotain esittämistä ja suosion hakemista. Sä olet kaunis ja sä uskallat olla erilainen. Alkoivat sitten kateuksissaan nimittelemään ja sen sellaista, juuri sen takia. Tollasta tapahtuu ymmärtääkseni just pääasiassa tyttöporukoissa. Millaisia juttuja tämä tyttö ja muut susta sitten levitteli?
No siis tää yks tyttö levittää että matkin joitakin ihmisiä ja yritän siten päteä ja että olen sanonut tehneeni jtn mitä en oikeesti ole kuitenkaan tehnyt, jne..paljon kaikkea.
kyl mä ymmärrän jos on jtn muutama ihminen jotka ei kestä mua..mut nyt niit on jo liian monta. :/
No, jos sä olet edelleen sillä kymppiluokalla, niin kohta sekin loppuu ja pääset eroon niistä muista. Pinnistele toi luokka nyt loppuun ja nauti sitten kesälomasta. Ketä sä nyt olet muka sitten matkinut?
kateutta, sitä enemmän paskapuhetta.
Luokallemme tuli uusi tyttö. Hän oli todella kaunis. Pitkät vaaleat hiukset, kauniit kasvot, todella hyvä kroppa (jota hän korosti hienoilla vaatteilla.)
No, jokatapauksessa ei mennyt kauaa kun luokkamme ärsyttävä bitch käännytti kaikki häntä vastaan.
Haukkui heti että "kamala huora"
"Vittu mikä ylpee lehmä" jne.
Eli kateelliset puhuvat aina pahaa.
Ärsyttää kyllä suuresti että nykyaikana naisista on tullet helvetin ilkeitä toisilleen.
No siis matkin muka yhtä mun luokan tyttöä joka muutti tyylinsä noin 3-5kk sitten erillaiseks nii matkisin muka hänen uutta tyyliään vaikka ite olen pukeutunut näin miten pukeudun jo kohta kolme vuotta.
Turhauttavaa jotenkin.
Enkä mä nyt tiedä olenko mitenkään erityisen kaunis, enkä omista edes kovin erityisen hienoja vaatteita.
Mutta silti olen ylimielinen lutka mukamas :/