johtuukohan sydämmen rytmihäiriöt liian vähästä rasvasta...olen ollut noin puoli vuotta ilman lisärasvaa,eli en ole käyttänyt leivän päällä mitään rasvaa,vain juustoa.tänään aloin taas käyttään levitteitä.
kärsiikö...
zaza
2300
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuulostaisi sellaiselta probleemalta jonka tiimoilta kannattaa tiedustella lääkärin mielipidettä.
Sillä, että jättää rasvat pois leivän päältä, tuskin saa vielä mitään merkittävää puutostilaa aikaiseksi. Onhan juustossakin jo varsin reilusti rasvoja, samoin kaikenlaisessa lihassa, kalassa, kananmunissa yms... toki äärimmäisen vähärasvainen ruokavaliokin on mahdollista rakentaa, mutta vahingossa se ei tapahdu.
Esim. kun vähennät rasvaa, laskee sun kolestrolitasosi.
Jos se on reilusti alle 3, niin se alkaa tuntumaan hermostuneisuutena. Kolestrolia tarvitaan aivoissa , välitysaineena.
Sulla voi olla myös ns. sotilaansydän. Se on sellaista hermostuneen ihmisen reagointia ja suolet myös mouruaa. Se menee varmaan ohi, kun vedät vaikka kasvirasvaa hieman.
Jos ne on oikeita rytmihäiriöitä, niin jokin kivennäisaine saattaa olla vähissä. Jos olet vaikka hikoillut kuukausikaupalla, niin jokin vaje voi olla.
Jos olet hermostunut kolestrolien alhaisuuden takia, niin se voi olla myös lievä paniikkihäiriö vaan, mistä ei ole mitään varaa.
Meneppä lääkäriin siitä.