Anoppi muuttui

Appi kuoli taannoin. Sitä ennen meillä oli anoppilaan normaalit välit; joskus ärsytettiin puolin ja toisin, mutta ne menivät ohi ja yleensä kuitenkin oli mukavaa.

Leskeksi jäätyään (yli vuosi sitten) anoppi on ollut erittäin ärtyvä, hermostuu minuun usein. Ei koskaan ota yhteyttä, vaan meidän on oltava aloitteentekijöinä yhdessäoloon. Tämä vaivaa minua, sillä luulisi että vaikka lastenlasten takia mummo joskus voisi pyytää/tulla kylään. Yhdessä suuttumisten kanssa tulee minulle tietysti vaikutelma että minun takiani hänen on vaikea olla perheeseemme yhteydessä, vaikka hän nyt erityisesti tarvitsisikin läheisiään.

Onko tämä normaalia? Mitä voin tehdä väliemme palauttamiseksi? Kokemuksia, ajatuksia?
41024
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vaikuttaa normaalilta tilalta, sitä kutsutaan suruksi.
Toisilla surutyö puolison kuoltua kestää kolme vuotta, toiset eivät oikeastaan selviä koskaan. Kauanko appivanhempasi ehtivät olla aviossa? Mietipä sitä aikaakin, ja kaikkea mitä he yhdessä kokivat. Kyllä toipuminen vie aikansa.

Mitä voisit tehdä? Älä odota anopiltasi mitään erityistä, ei hän varmaankaan erityistä juuri sinusta ajattele, mutta hän saattaa olla myös uupunut.
Käykää hänen luonaan tai kutsukaa häntä käymään. Voi olla, että hän toipuu paremmin, jos saa olla muitten kanssa. Voi olla myös siten, että hän haluaa olla yksin.

Äänestä

Jokainen meistä reagoi suruun erilailla.

Itselläni oli ristiriita, vähemmän läheisten ihmisten kanssa en halunnut kuulla sanakaan kuolleesta peläten että romahdan. Läheisten kanssa taas olisin vain halunnut jakaa muistoja ja muistella. Vetäydyin seurasta, sillä eniten ärsytti/suututti toteamukset, joiden tarkoitus oli piristää mutta jotka enemmän ärsyttivät. Ne tuntui vainajan vähättelyltä ja halulta unohtaa hänen olemassaolonsa ja aikansa sydämessäni. Tiesin, että elämä jatkuu mutta irtipäästäminen ja sopeutuminen tapahtuu aina omassa vauhdissa.

Olin taatusti muiden silmissä ärtyisä, vihainen ja omituinen. Halusin vältellä ja nuolla haavojani yksin.

Kykyä ja halua toisten arkeen ei ollut, kyse oli vuosista. Työ ja arkinen aherrus jatkui mutta toisten ihmisen seuraa kartoin itseäni suojellakseni. Surutyön aikaa ei toisen kohdalla koskaan tiedä. Nykyään 5,5 vuotta myöhemmin elämä jo mallillaan. Anna hänelle aikaa.

Äänestä

masentunut.

On vaikea tietää miltä toisesta todella tuntuu, kun ei itse ole joutunut samaan tilanteeseen.

Olen kuitenkin ollut jonkin verran tekemisissä masentuneitten ihmisten kanssa ja kyllä he yleensä vetäytyvät omiin oloihinsa. Eivät aina vastaa edes puhelimeen, eivätkä pääse ylös sängystä.

En usko, että anopillasi tosissaan on mitään sinua vastaan. Hän vaan on siinä mielentilassa, että on pakko purkaa pahaaoloaan jollekin.
Ehkä sinä oletkin niin läheinen, että hän USKALTAA ilmaista tunteensa, etkä kuitenkaan miniänä nosta siitä meteliä.
Ei anoppi välttämättä uskalla pojalleen kiukutella, koska poika saattaisi ärjäistä takaisin. Omalle äidille, kun sen voi tehdä.

Ymmärrän, että sinä olet tuskastunut tilanteeseen, mutta jos nyt vaan jaksaisit kestää ajattelemalla, että helpotat anoppisi olotilaa. Uskoisin, että jossain vaiheessa, kun anoppisi pääsee hiukan jaloilleen, hän huomaa kuinka hyvä miniä sinä olet, kun et ole häntä hylännyt kaiken keskellä.

Jos mikään ei kuitenkaan muutu, voisit mielestäni jossain vaiheessa ottaa asian puheeksi. Ehkä hän siinä tapauksessa tarvitsisi ulkopuolista apua ja jotain lääkitystäkin.

Menkää kuitenkin käymään anopin luona, vaikkei kutsuja tulisikaan. En minä ainakaan mitään kutsuja poikani perheelle esitä. Kyllä he tietävät, että ovat aina tervetulleita ja kutsumiset saattaisivat vaan hermostuttaa.

Nuorilla lapsiperheillä on nykyisin usein liian kiireinen elämä. Lapsilla valtavasti omia juttuja ja aika on rajallinen.

Kutsukaa myös anoppia luoksenne silloin tällöin, koska hänestä saattaa tuntua, ettei voi käydä luonanne häiritsemättä perhe-elämäänne.

Kyllä minusta tuntuu, että hän on lamaantunut suruunsa, eikä pääse sieltä omin voimin ulos. Pyydä miehesi avuksesi ja auttakaa hänen äitiään yhdessä, äidin vastaanhangoittelusta huolimatta.

Samalla voisitte seurata, että hän jaksaa huolehtia itsestään ja kodistaan normaalisti. Kuolemantapauksen jälkeen on niin paljon kaikkia asioitakin hoidettavana, että sekin on kuluttanut voimia kaiken murheen keskellä.

Toivottavasti jaksatte tukea, ja anoppisi elämä jatkuu normaalisti, vaikkei se pitkäaikaisen puolison kuoltua koskaan palaakaan entisiin uomiinsa.

Äänestä

ystävällisistä vastauksista.

Anoppisuhde on sen verran varauksellinen ettei ole tullut puhuttua auki tätä solmua. Sitten kuitenkin sitä pyörittelee (ja kasvattaa) mielessään, eikä näe enää asioista eri näkökulmia. Sain kokemuksistanne taas ulottuvuutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


min(i)ä kirjoitti:

Appi kuoli taannoin. Sitä ennen meillä oli anoppilaan normaalit välit; joskus ärsytettiin puolin ja toisin, mutta ne menivät ohi ja yleensä kuitenkin oli mukavaa.

Leskeksi jäätyään (yli vuosi sitten) anoppi on ollut erittäin ärtyvä, hermostuu minuun usein. Ei koskaan ota yhteyttä, vaan meidän on oltava aloitteentekijöinä yhdessäoloon. Tämä vaivaa minua, sillä luulisi että vaikka lastenlasten takia mummo joskus voisi pyytää/tulla kylään. Yhdessä suuttumisten kanssa tulee minulle tietysti vaikutelma että minun takiani hänen on vaikea olla perheeseemme yhteydessä, vaikka hän nyt erityisesti tarvitsisikin läheisiään.

Onko tämä normaalia? Mitä voin tehdä väliemme palauttamiseksi? Kokemuksia, ajatuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu