Vielä tammikuussa nauroin Susan Kuroselle, kuinka hän käyttäytyi "monimuotoisesti" pääministerin jätettyä hänet. Sanoin vielä poikaystävälleni, etten voi ymmärtää tuota naista. Mutta nyt tulin itse jätetyksi, täysin yllättäin, niin huomaan kuinka vaikea asia tämä on. Tekisi mieli olla ilkeä, häiriköidä ym. Mutta en tee toki sitä. Kärsin vaan nahoissani, päätäni särkee koko ajan, nukun huonosti, muisti pätkii, kelaan juttua ees ja taas, itken ja rukoilen voimia itselleni. Vaikka olimme seurustelleet vasta puolitoista vuotta asia ottaa koville. Onneksi ei ole lapsia, eikä omaisuuden jakoa. Mutta paha olo ja mieli on koko ajan jo kolmatta kuukautta. Mikä helpottaisi oloa? Ilmeisesti vertaistuki ja kohtalotoverit, siksi kirjoittelen.
Suhteessa jätetty osapuoli
itkusilmä
62149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minultakin miesystävä kysyi mitä mieltä olen Kurosen käyttäytymisestä. Typerää ja idioottimaista kostonhaluista touhua, vastasin. Kuukausi pari tuon jälkeen minut jätettiin. En edes ajatellut tehdä mitään vastaavaa, mutta ymmärrän, että tuskaa lievittääkseen moni varmana haluaisin niin tehdä. Kaverit, ystävät ja muu touhuaminen auttaa unohtamaan enemmän kuin vanhojen muistelu ja koston himoitseminen.
Jos vaan pystyt, hävitä kaikki entiseen mieheen viittaavat asiat. Valokuvat, lahjat, vaatteet yms. Osta vaikka uusia vaatteita, uusi kaikki vuodevaatteet, vaihda huonekalujen järjestystä, maalaa seinät, vaihda verhot, mitä tahansa jotta saat uutta puhtia itseesi ja elämääsi. Uusi alku puhtaalta pöydältä. Itse tein niin ja tämä ero oli helpoin tähän mennessä ehkä juuri sen takia. Tuskallinen tietenkin, mutta en vajonnut siihen mustaan suohon missä ennen olen vastaavassa tilanteessa räpiköinyt. Puhu ystävillesi asia ulos, mutta älä jää rypemään ja aloita alusta. Pahintahan on se ajatus ettei kelvannut toiselle, että itsessä olisi jotain vikaa kun toinen ei huolinutkaan. Tulee riittämätön olo, huono, kelpaamaton, rikkinäinen, viallinen ja ties mitä. Rakkaus on kuitenkin vain kemiaa jota ei puheilla tai pukeutumisella yms. miksikään muuteta. Jos sitä ei ole ei millään muullakaan ole väliä. Kyse ei siis ole siitä että oltaisiin jotenkin huonoja tai viallisia. Eihän mekään rakastuta jokaiseen vastaantulevaan mieheen vaikka ne olisivat kuinka mahtavia ja sopivia tahansa. Ei vaikka haluttaisiinkin. Sitä ON/OFF nappia kun ei ole olemassa.
Muista, vaikka se ajoittain on vaikeaa, että olet hyvä just tollaisena. Kyllä sinä selviät, usko vaan. Eräänä päivänä huomaat ettet olekaan ajatellut häntä vielä sen päivän aikana ja tajuat, että onkin jo myöhäinen ilta. Ja joku päivä tulevaisuudessa huomaat, että edessäsi seisoo todella mukava mies joka kiinnostaa sinua muutenkin kuin vain juttukaverina. Itse odottelen sitä hetkeä :)
Tein juuri noita asioita, mitä neuvot, kun mieheni kuoli. Hävitin vanhat vaatteet, jotka oli päälläni sairaalassa käynneillä. Teetätin remontin, vaihdoin huonekalut, lopulta koko asunnon. Kuoleman jälkeen on lupa surra, saa myötätuntoa, mutta seurustelusuhteen loputtua, sanotaan vain, että piristy. Luulenpa, että jätetyksi tulemisessa aktivoituu kaikki entiset tuskaiset muistot uudelleen, ja mitä useampi kokemus yksinjäämisestä sitä vaikeampaa. Nyt ei lohduta ajatus, että selvisin jaloilleni mieheni kuolemastakin. Sydän tykyttää ja pala on koko ajan kurkussa. Ei huvita mikään, ei voi kuvitellakaan lähtevänsä ihmisten ilmoille, töissäkäynti pakolla, ja kiireesti kotiin.
voi, olen niin samoissa tunnelmissa! On niin kamalan vaikea taistella muistoja vastaan kodissa, joka on niitä tulvillaan. Vaikeinta vielä on se, että toinen yhä kertoo miten rakastaa, mutta tarvitsee nyt omaa aikaa. En ymmärrä jos toista rakastaa, miten siitä on valmis luopumaan. Niinhän se vaan on, että ero on fraasin omaisesti pieni kuolema. Koko elämä pitää uudelleen ajatella ja järjestellä. Opetella tekemään juttuja yksin..siis niitä arkijuttuja. Olen tilanteessa, jossa musta tuntuu, että olen menettänyt elämän rakkauden. Hirveää on menettää se rakas luotaan. Etenkin, jos ei ole mitään hirveitä ristiriitoja edes ollut. En voi kuin toivoa voimia sulle! Päivä kerrallaan minäkin elän...teen pakolliset askareet, mutta mieli on aivan muualla. Erot ovat kamalia.
jos toinen sanoo yhä rakastavansa, mutta tarvitsevansa omaa aikaa. Jos todella, aidosti, oikeasti rakastaa - silloin ei luovu rakastamastaan ihmisestä siksi että tarvitsisi omaa aikaa. Sen tajuaa kuka vaan.
Aika parantaa. Eikä se ole klisee, vaan Totta.
Kohtalotoveri täälläkin! Mun poikaystävä sanoi noin kuukausi sitten että haluaa erota.. haluaa vain asua yksin eikä tiedä voiko koskaan kunnolla sitoutua.. rakastaa kuulema mua ja tietää että oon se oikea... miten tämmösestä voi päästä yli kun toinen sanoo tollaisia asioita!? ite rakastan häntä yli kaiken! tämä oli "vasta" ensimmäinen pitkä suhteeni, oltiin melkeen 3v. yhdessä ja asuttiin saman katon alla! mutta uskon että hän on se oikea!! koko ajan tuntuu että haluaisi vain itkeä, pienetkin asiat saavat palan kurkkuun! kai tästä joskus on pakko selvitä! pakko luottaa siihen :)
luojan kiitos en ole ainoa...mut kanssa jätettiin tosta vaan...ruusuja ostettiin pari viikkoa sitten ja kerrottiin kuinka ihana nainen olen ja toinen ei ole lähdössä mihinkään...ja yks kaks "musta eiole tähän siru...sussa ei ole mitään vikaa mut mä en enään pysty tähän" mun maailma romahti...haluaa olla vielä ystävä ja ehkä jotain muutakin joskus...just...lähti niin luottamus miespuolisiin ihmisiin...eka lupaillaan kaiken näköistä ja sit kun toinen saatu luottamaan vedetään matto jalkojen alta ja sanotaan että kyllä sä selviät...ymmärtäisin jos oltais tapeltu ja ei seksiä ja kaikkee...mut ku kaikki oli hyvin...ei voi ymmärtää...nyt vaan odottelen...että se puhelin sois...en halua ikinä enään seurustella kun tää eroaminen tekee niin hirveetä! miten voi unohtaa toisen kelle viikko sitten soitteli töistä kesken kaiken..et miten kulta työpäivä on mennyt?