Olen tuntenut erään ihmisen muutaman vuoden ajan. Olemme käyneet elokuvissa, lenkillä, kahvilla. Hän on käynyt pari kertaa minun luonani, mutta koskaan ei ole pyytänyt minua käymään luonaan.
Työni puolesta saan lehtiä joita olen antanut tälle em. ihmiselle kun olen ne ensin itse lukenut. Sanoin hänelle joku viikko sitten että voisi tulla itse valkkaamaan mitä niistä ottaa. Hänelle ei sinä päivänä käynyt, ei myöskään seuraavalla kerralla kun itse ehdotin ajankohtaa. Hän itse ehdotti seuraavaa viikonloppua että silloin hän voisi käydä.
Tänä aamuna häneltä tuli tekstiviesti että voiko hän tänään käydä? Vastasin siihen viestiin että voit tulla parin tunnin päästä klo 12. Siihen häneltä tuli vastaus että toiseen kertaan, hänellä on joku meno iltapäivällä.
Laitoin hänelle viestin että ehkä unohdetaan koko juttu koska et itsekään koskaan kutsu minua kylään ja olen jo pari kertaa pyytänyt tulemaan eikä ole käynyt hänelle. Kysyin häneltä myös että minkä takia hän joskus keskustellessamme huutaa päälle.
Siihen tuli vastaus että ehkä on parempi että ei tavata enää, hyvää jatkoa toivotti. Sanoi että ei ollut tulossa luokseni kylään (vaikka asutaan ihan lähellä ja pyysin tulemaan kello 12, niin mitenhän se ei käynyt jos oli iltapäivämenoa, ehtiihän siinä pistäytyä? - jos ei kerran ollut tulossa "kylään") Kuulemma en myöskään ymmärrä mitä on huutaminen?
Vastasin että se sopii ja toivotin hyvää jatkoa myös ja kiitin yhdessä vietetyistä hetkistä. Itse toivon että ystävyys olisi vastavuoroista, että se ei aina ole vain se toinen joka päättää että milloin mennään, minne mennään. Pääsääntöisesti tämä ihminen on ollut se määräävä osapuoli vaikka olen kerran aiemminkin asiasta maininnut. Hänen menonsa tuntuvat olevan tärkeämpiä kuin minun. Mutta oma kotini on omaa aluettani ja en kauheasti välitä kotikäynneistä, etenkään kun toinen ihminen ei koskaan millään tavalla mainitse että hänen luona saa käydä (edes pistäytyä).
Minulla oli myös eräs toinen ystävä joka mielellään tuli luokseni kylään, sanoi jo ovella että ei ole tänään syönyt mitään (kun tiesi että mielelläni laitan ruokaa ja tarjoan). Hänkin enemmän tykkäsi tulla minun luokseni. Jostakin syystä välimme katkesivat ja sillä välin otin kissan. Tämä ystävä otti yhteyttä ja hän oli kauhean pahoillaan siitä että nyt hän ei voi enää tulla käymään kissa-allergiansa vuoksi. Mutta eipä kutsunut minua kylään! ;)
Eikö hyviin tapoihin kuulu se, että myös itse kutsutaan toinen ihminen käymään jos itse käydään toisen kotona? Näin minä olen luullut vaan olenko ihan väärässä. En ainakaan halua että oma kotini muodostuu joksikin kestikievariksi. Olenkin pyrkinyt tapaamaan ystäviä kodin ulkopuolella pääsääntöisesti niin ei tule tämmöistä ongelmaa, joka herkästi näyttää muodostuvan jos jonkun kotiinsa päästää. Kuinkas teillä?

Vastaukset 12
Vanhimmat
Täytyy myöntää, että itse taidan kuulua niihin ihmisiin, jotka eivät hirveästi kutsu ihmisiä kylään kotiinsa! Jotenkin koti on mulle yksityinen paikka, ja musta on kiva olla siellä omassa rauhassa. Mulla kun saattaa olla tiskit levällään ja peti petaamatta. Ja sitten kun on niitä sellaisia kavereita, jotka tuppaavat istumaan koko päivän kylässä aamusta iltaan, tajuamatta, että minulla itselläni voi olla jotain muuta tekemistä myös.
Samoin mulla on kämppis, ja jotenkin ehkä aristelen häntä. Kun ei voi ihan kaikkea siinä ääneen puhua. Kyl on ihan mukava, jos käy vieraita välillä, mutta oon kans kyllästynyt tuohon kestitykseen, jota yhteen aikaan harrastin. En halua, että mun luo tullaan vaan syömään.
Mut kyl ymmärrän sua tavallaan hyvin! Sillä toisaalta mulla on myös sellainen kaveri, jota poikkeuksena normaaliin, oon pyytänyt aika usein käymään kylässä. Oon monesti laittanut sapuskat ja kahvit jne. Kuitenkaan hänen luokseen ei sovi koskaan mennä, vaikka itsekin olen ehdottanut.
Ja joskus jos oon joitain pyytänyt käymään kylässä, niin he ovat saattaneet kieltäytyä usein. Niinpä en jaksa enää viidettä kertaa pyydellä, jos eivät halua tulla.
sinun ongelmasi, mutta minulla on ns. marttyyrikaveri, joka tekee aina ihan kaikkea, ostelee ja kestittelee. Ja valittaa kun muut eivät tee samaa. Mutta totuus on, ettei kukaan ole häntä käskenyt näitä asioita tekemään. Itse mieluummin menisin vain hänen luokseen juttelemaan niitä näitä kuin että tarkoitukseni olisi saada häneltä ilmaisia juttuja kuten ruokaa.
Ja sitten niinä kertoina kun hän on ollut kodissani käymässä, hän on arvostellut koko kämpän yms. Muutenkaan hän ei koskaan kuuntele ja hänen vierellään tulee olo, ettei minua ole edes hänelle olemassa ja että olisin jotenkin huonompi. Hän vain kertoo elämänsä kuulumiset ja kehuu yms. Tästä syystä en halua häntä kotiini kutsua. Mielelläni voisin vaikka leipoa tai tehdä ruokaa hänelle, mutta kun hän kuitenkin vain arvostelee sitä, eikä todellakaan sanoisi että onpa hyvää ruokaa tai ylipäätänsä kiittäisi, mitä normaalisti kohtelias ystävä tekisi.
Ja kaikki tapaamiset on hänen mukaansa aikataulutettu. Koskaan en minä saa päättää milloin nähdään. Ja jos minulle ei sovi joku tapaaminen, niin hän heittäytyy taas marttyyriksi..
En minäkään yleensä kutsu kotiini juuri ketään. Yllätysvieraita ei käy, onneksi on alaovella ovikoodi joka estää tunkeilijat. Asun yksiössä ja minullakin voi olla tiskit tiskaamatta, vaatteita, kirjoja ja lehtiä siellä täällä ja pölykoirat haukkuu!
Olen maalta kotoisin, joten aiemmin nämä kyläilyt tuntui kaupungissakin normaalilta, mutta nykyisin olen tottunut tapaamaan ystävät muualla. Mutta poikkeuksena on ollut pari henkilöä joiden olen sallinut kotiini tulla. Harmittaa jos siitä tulee yksipuolinen tapa, ei koskaan millään muotoa mainita että toisinkinpäin voisi kyläillä. Ja se ärsyttää jos huomaa että toisen pitää aina saada määrätä se ajankohta tai kellonaika milloin sopii. Onhan niitä menoja mullakin!
Hei!
Olet todella lapsellinen marttyyri. Elä omaa elämääsi ja opettele välittämään itsestäsi ja nauttimaan elämästä. Siten ihmiset kyllä hakeutuvat luoksesi ja saat kutsuja muiden luo. Roikkuminen ja vaaniminen on todella ahdistavaa. Kyllä vanhoja lehtiä saa lukea muutenkin kuin tuollaisella "ystävyydellä". Varmaankin tuo lehtiä hakenut ihminen elää normaalia elämää ja johon kuuluu normaalin itsetunnon omaavia ihmisiä ja ei edes tajunut sinun loukkaantumistasi.
En halua loukata. Toivon vain, että heräät ja hankit elämän.
Mullakin oli aikoinaan ystävä jonka pillin mukaan oli tanssittava tai sitte en ollut oikea ystävä. Hän kehuskeli aina kuinka hän jaksaa kuunnelle ystäviensä huolia. Kerran hän arvosteli yhtä ystäväänsä että hänelle purkaa huoliaan niin kuin ei itsellä olisi tarpeeksi. Arvatkaa vaan puhuinko sen jälkeen enää ikinä omista asioistani hänelle???
Minähän elän koko ajan omaa elämääni. En juurikaan kaipaa kutsuja toisten koteihin, kirjoitin aloituksen vain sen vuoksi, että olen yllättynyt siitä miten herkästi tuosta toisen luo menemisestä tulee yksipuolista ja halusin kuulla kommentteja miten yleistä tuo on. Parempi vaan jos kovin moni ei hakeudu luokseni, kaipaan aika paljon omaa rauhaa ja vapaa-aikaa ei liian paljon jää töiden ym. harrastusten vuoksi.
Ehkä sinä olet itse se ihminen (lapsellinen marttyyri?) joka oli änkeämässä niitä lehtiä hakemaan. Eihän mitään vahinkoa tapahtunut, mutta en todellakaan anna toisen ihmisen tulla määräilemään kellonaikojen kanssa omaa elämääni varsinkaan kun ei ollut tuon tärkeämmästä asiasta kyse. Joten hankipa myös itse oma elämä! :P
Ja kaikkea hyvää elämääsi!
P.S. Nautin elämästäni kovasti, entä sinä?
Ihmisillä on niin erilaisia käsityksiä ystävyydestä.Minäkin pidän omaa kotiani omana alueenani, mutta kyläilijät ovat tervetulleita.
Onneksi ei minulla koskaan ole ollut sitä ongelmaa että joku tulisi vain ruoan toivossa tai vain silloin kun haluaa jotain. Tällaisesta ihmisestä käytetäänkin nimitystä HYVÄKSIKÄYTTÄJÄ.
Toki on mukavaa vierailla puolin ja toisin.
Toivottavasti löydät oikeita ystäviä !!!
mutta se olikin vain nimimwrkki.
olwt lapsellinen, röyhkeä ja itserakas.Mikä ihme sinä olet heittämään kellonaikoja jotka sopivat vain sinulle. kaikki täytyy näköjään tehdä kuten SINÄ arvon prinsessa haluat, olet hirveä ja henkisesti ruma ihminen.
Aivan oikein teki tuo kaveri. olet siis ahdistellut hänet pois, koit itserakkaasti teeskennellä tänne marttyyriä, kasvappa aikuiseksi.
Loistavaa että joku asettaa rajat tollasille hulluille kuteb sinä. Vai vielä kellon ajat, 12.00 KASVA AIKUISEKSI!
en itsekään haluaisi sinua kylään, et taida edes itse olla kutsunutn isetäsi kylään. olet tosi outo ja joko ainoa lapsi tai muiden sisarusten varjoon jäänyt lellipentu.
Mene ajoissa nukkumaan ja selvitä pääsi, mikä sekakäyttäjä sitten lienetkin! :P :P Oletko itse sellainen hylkiö jota kukaan ei kutsu ikinä minnekään. Katso peiliin, muutos tavoissasi voi olla avain uusiin mahdollisuuksiin myös ihmissuhteissa. ;)
On ihan hyvä antaa kellonaika jolloin saa tulla, kun kellonaikoja muutenkin käytetään treffaillessa, kuten esim. mihin aikaan jossakin kadunkulmassa tavataan.
Kivat sulle! :P
Totta kai ystävyyteen kuuluu tietynlainen vastavuoroisuus ja molemminpuolisuus, siis vaikka ettei vaan toinen aina ole se joka yrittää pitää yhteyttä tai aina vaan toinen tarjoaa ruokia, mutta ei sitä pidä kuitenkaan tarkkaan laskea että menee tasan.
Itse asun vielä kotona ja olen siis reilu parikymppinen iältäni. Mulla on ainakin kauhean vaikea aina ollut kutsua ketään meille kotiin siis nuorempanakaan. En mä tiedä mistä se tulee, kun on meillä suht normaali perhe jne. Nykyään en ketään kutsu sen takia kun mun huone on niin kauheessa kunnossa ettei tänne mahdu muut kun mä vaan. :P Muitten kotona kyllä kävin sillon joskus, kun kerran kutsuttiin.
Mutta jos se ystäväsi ei oikein enää välitä jostain syystä seurastasi eikä kehtaa sanoa suoraan että ei kiinnosta. Itselläni ykskin halusi tavata usein ja sit mua ärsytti kun puheet oli vaan sellasta turhanpäiväisiä. Kotiinsakin se pyyteli, mutta vaikka se asui naapurikunnassa nii ei paljon kiinnostanut lähteä sinne hankalan matkan päähän. Sit vaan kerran kun tota oli jatkunut jo pitkään, sanoin että en jaksa vastaavaa ja eipä se toinen oo uskaltanut yrittää enää.
Olen alkuperäisen tekstin kirjoittajan kaa samaa mieltä asiasta, minulla nimittäin on valitettavasti kokemus aiheesta. Olen seurustellut 1 vuoden poikaystäväni kanssa joka asuu vanhempiensa talossa vielä, itse olen 26 ja hän 23. Koskaan minua ei ole pyydetty heille, en ole käynyt ikinä heillä enkä siis nähnyt vanhempiaan ...aina minun asunnollani nähdään tai minun vanhemmillani....että sellasta...kyllä alkaa vituttaa pikkuhiljaa!
Ystävä ei laske alituiseen ystävänsä virheitä. Ystävien välille tulee joskus riitoja, sekin kuuluu siihen, kun ollaan yhdessä, mutta lopulta ystävää tulee ikävä ja pyydetään anteeksi.
Ystävä antaa aikaa toiselle ja antaa anteeksi vaikka toinen ei aina huomaisi pyytää. Ystävällähän saattaa olla jotain huolia jotka vaikuttavat käyttäytymiseen.
Jos minä olisin toiminut kuten te, ei minulla olisi yhtäkään ystävää. Välillä minua ottaa päähän ystävien ajattelemattomuus, mutta muistan, että jossain vaiheessa minä saatan olla se pönttö.
Sopikaa riitanne ja jatkakaa ystävyyttänne hienovaraisesti vähän avarakatseisemmin. Ottakaa ne taskulaskimet pois aivoista ja antakaa toisillenne tilaa ja lakatkaa hallitsemasta toisianne. Jos sinua ahdistaa se, että aina tavataan teillä, niin älkää tavatko teillä. Menkää baariin. Ja jos haluat antaa lehtiä, niin ota mukaan pari lehtä kun näette,minkä vuoksi niistä lehdistä pitää tehdä joku hirveän tärkeä asia. Sekin on hallitsemista, kun käskee tulla itse valitsemaan. Onko se niin iso asia ottaa muovipussiin pari lehtä kun menette kahville.Jos sinusta tuntuu että hän käyttää sinua hyväkseen niin älä anna lehtiä.
Ystäväsi ei ehkä kehtaa päästää sinua kotiinsa. Hänellä ei ehkä ole niin luksusta kuin ihmiset tänäpäivänä vaativat.
Turha sitä on riitaa tekemällä tehdä.