Tasan kolme viikkoa on siitä kun vaimo (tai siis ex-vaimo) ilmoitti haluavansa eron. Edellisellä viikolla vielä rakastelun jälkeen silitteli rintakarvojani ja sanoi, että on ihanaa olla ihanan miehen kanssa naimisissa. Puhelimeni on täynnä ihan tuoreita toisillemme lähetettyjä rakkausviestejä. Ihan typerän riidan jälkeen ilmoitti haluavansa eron. Vei seuraavana aamuna paperit postiin.
Nyt on meno mennyt kovin kummalliseksi. Aivan kuin tuntemattoman ihmisen kanssa olisin tekemisissä. Kaikki on yhtä vedätystä ja rahan kiristämistä. Tyyli on vielä niin äärettömän lapsellinen. Sellaista pikkunäppärää omaisuuden arvolla pelleilyä. Hänen juristinsa (eronnut nainen) ilmeisesti kuvittelee, että tämä on joku liikeneuvottelu, jossa ovelampi voittaa.
Mitä väliä minulla on rahalle? Vaikka kaikki haluaisi. Rahaa on helppo leipoa lisää. Se ihmetyttää, miten ihminen voi muuttua lähes silmänräpäyksessä. Kuinka pitkä, minun mielestäni ihan aito, kumppanuus voi muuttua tuollaiseksi vihaksi. Lisäksi olen suuren halveksunnan kohde myös hänen ystävättäriensä (eronneita) keskuudessa.
Lapsille kiirehti ihan ensimmäiseksi kertomaan kuinka äiti haluaa eron. Ero on ihan äidin oma päätös ja kuulemma positiivinen asia. Sitten lähti puhelinrumba ympäri sukulaisia ja ystäviä: Hän on nyt päättänyt lähteä.
Onko tällainen nyt ihan tavallista? Miten ihminen voi kiihdyttää itsensä tuollaiseen tilaan noin nopeasti? Vai onko tässä se vanha klassinen kuvio, että joku työpaikalta löydetty kerberos ilmaantuu takavasemmalta kuvaruutuun?
Mikä perkele tässä on takana?
Nyt on meno mennyt kovin kummalliseksi. Aivan kuin tuntemattoman ihmisen kanssa olisin tekemisissä. Kaikki on yhtä vedätystä ja rahan kiristämistä. Tyyli on vielä niin äärettömän lapsellinen. Sellaista pikkunäppärää omaisuuden arvolla pelleilyä. Hänen juristinsa (eronnut nainen) ilmeisesti kuvittelee, että tämä on joku liikeneuvottelu, jossa ovelampi voittaa.
Mitä väliä minulla on rahalle? Vaikka kaikki haluaisi. Rahaa on helppo leipoa lisää. Se ihmetyttää, miten ihminen voi muuttua lähes silmänräpäyksessä. Kuinka pitkä, minun mielestäni ihan aito, kumppanuus voi muuttua tuollaiseksi vihaksi. Lisäksi olen suuren halveksunnan kohde myös hänen ystävättäriensä (eronneita) keskuudessa.
Lapsille kiirehti ihan ensimmäiseksi kertomaan kuinka äiti haluaa eron. Ero on ihan äidin oma päätös ja kuulemma positiivinen asia. Sitten lähti puhelinrumba ympäri sukulaisia ja ystäviä: Hän on nyt päättänyt lähteä.
Onko tällainen nyt ihan tavallista? Miten ihminen voi kiihdyttää itsensä tuollaiseen tilaan noin nopeasti? Vai onko tässä se vanha klassinen kuvio, että joku työpaikalta löydetty kerberos ilmaantuu takavasemmalta kuvaruutuun?
Mikä perkele tässä on takana?
Vastaukset 40
Vanhimmat
..ei käytös muuten muutu noin, jos ei ole ollut riitoja tms.
Ihan tyypillinen tapaus ! Ei se kerberoskaan tule vaan se noudetaan vaikka väkisin. Nämä nykyämmät menettävät kuulemma itsetuntonsa pitkässä avioliitossa ! Hyvä mies, PIDÄ PUOLES !
Mielenkiintoista, että mainitsit tuon "itsetunnon". Siitä on meilläkin ollut puhetta. Tuntuu niin ihmeelliseltä se itsetunnon menetys. Meidän huushollissa ei ole yhtään tavaraa, jonka minä olisin hankkinut (maksanut olen ne kaikki. Yksikään niistä tavaroista ei ole sellaisella paikalla, jota ex-vaimoni ei olisi päättänyt. Me olemme vierailleet hänen vanhempiensa, hänen ystäviensä ja hänen sukulaistensa luona monin verroin enemmän kuin minun vastaavien.
Miten ihminen, joka käyttää kaikki työn hedelmät juuri niin kuin tahtoo voi menettää "itsetuntonsa"? Kalvaako se, että minä olen omilla kyvyilläni kaiken ansainnut? Onko sitä alitajuntaisesti mahdoton kestää? Minä en häntä ole ikinä mitenkään painostanut. On saanutr mennä ja tulla juuri niin kuin on halunnut.
menettää itsetuntonsa, jotta saa syyn..."siskot" neuvoo EROAT HETI ! Hyvä mies, ei sinussa ole vikaa...naiset nyt vaan on tommosia tänäpäivänä.
Vähän aikaa seurailet ulkopuolisia niin näet että samoin se muuallakin menee.....
Naisen kokema itsetunnon menetys juontaa juurensa tietysti jo kaukaa lapsuudesta, mutta saattaa nousta pintaan esimerkiksi sellaisista seikoista, että kokee miehen jollain tavalla kilpailijaksi.
Onko sinulla esimerkiksi suuremmat tulot ja/tai korkeampi koulutus kuin ex-vaimollasi? Tällainen saattaa hyvinkin vaikuttaa. Ja toistaalta: näin ero tilanteessa (ja yleensäkin yhteiskunnassa) se paksu lompakko on se, mikä sitä itsetuntoa nostaa. Väikkyykö exäsi mielessä hyvin toimeentulevan keski-ikäisen yksinhuoltajan villi mielikuva, jos hän juristinsa avustuksella niin kovin taalojen perässä jahtaa? Rahalla saa ja hevosella pääsee...
Kirjoitit kuin meidän tarinan - erotuksena vain se, että minä olen nainen ja ex-mieheni käyttäytyi aivan kuin sinun vaimosi.
Takana 13 vuoden parisuhde ja juuri ostettu omakotitalo. Tavallista arkielämää, ei alkoholismia, ei väkivaltaa. Mielestäni kahden toisiaan rakastavan avioliitto, joiden osapuolilla samanlaiset arvot, asenteet ja huumori. Kunnes hän pudotti pommin - avioliitostamme puuttui kuulemma 13 vuoden jälkeen huuma. Pikavaudilla hän laittoi eron vireelle, ositus hoitoon ja ystäville ja sukulaisille vakuuttelut ettei kukaan kolmas osapuoli ole syyllinen eroomme. Näin uskoin minäkin sinisilmäisesti koko harkinta-ajan. Kun virallinen ero astui voimaan, paljastui kaikki minulle. Taustalla oli kuin olikin ollut toinen nainen. Työpaikkaromanssi.
Jälkeenpäin mietittynä asia oli päivänselvä: ylitöitä, työmatkoja ja työpaikan illanistujaisia.
En tahdo maalata piruja seinälle mutta harmittavan usein tuollaisen pikaeron takana on kolmas osapuoli. Mikäs sen ihanampaa kuin vaihtaa vanha tuttu vaimo/mies uuteen huumaan. Sitähän tämä nykyelämä tuntuu suosivan - kertakäyttökulttuuria. Vanhaa ei korjata vaan vaihdetaan uuteen...
Olen todella pahoillani puolestasi. Jos sinusta tuntui yhtä pahalta, kuin minusta nyt, et varmasti ollut sitä ansainnut. Miksi nämä ihmiset eivät voi sanoa: "Anteeksi, olen ihastunut toiseen. Haluan eron." Sitä tilannetta voi ainakin käsitellä jotenkin. Tällaista perusteetonta vihaa vastaan ei voi puolustautua.
Tämä jahtaaminen, päällekäyminen ja monipuolinen hyväksikäyttö raivostuttavat vietävästi. Minä annan vaikka koko omaisuuteni (ja sitä on paljon), jos vaan rauhan saan. Lapsiini saan hyvän suhteen. Sen tiedän. Heitä ei voi minulta pois ottaa, vaikka tällä hetkellä juristin ja "ystävien" avulla minua pidetäänkin heistä erossa. Hienot lapset ovat joutuneet kiristyksen välikappaleiksi.
No. Sen tästä olen oppinut, että tuohon ihmiseen en enään ikinä ole missään yhteydessä. Ja myös sen, että pahuutta on olemassa. Se paha voi asua kenen tahansa meidän kotonamme.
ero oli minullakin. Exäni ehti ilmoittamaan sukulaisillekin, ettei kolmatta osapuolta ole. Pakotin hänet kuitenkin korjaamaan asian, kun se kolmas sieltä työpaikalta kuitenkin paljastui.
Nyt sitten keräilen itseni palasia ja voi että tämä on vaikeaa ja tuskallista. Etenkin tänään tunnen valtavaa ahdistusta jostain syystä. Onneksi kaikki päivät eivät ole tällaisia nykyään. Muuta en toivo, kuin se päivä jo koittaisi, etten häntä ja yhteistä menetettyä elämäämme ajattelisi...
Kiittelee se saman kokenut nainen.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi, että tietty selkäranka pitäisi ihmisillä olla. Se, että ex-mieheni olisi reilusti sanonut nuo sanat 'anteeksi olen ihastunut toiseen', olisi helpottanut oloani. Totta kai se olisi ensin satuttanut mutta nyt se satutti vielä enemmän. Harkita-ajan, puoli vuotta, mietin ja mietin mikä minussa on vikana, kun toinen ei ole valmis yrittämään. Etsin vikaa itsestäni. Ja sitten puolen vuoden kuluttua aloitin taas alusta - keräämään itsetuntoni rippeitä kasaan. Tuntui, kuin olisin joutunut pohjille kaksi kertaa. Olisi ollut paljon miehekkäämpää heti kerralla kertoa totuus.
Meillä oli se onni (jos sitä nyt voi tällä nimellä kutsua), ettei Luoja ollut meille lapsia suonut eli minä todella pystyin tekemään sen, että kakaisin välini häneen täydellisesti. En vastannut puheluihin enkä meileihin.En ole puhunut sanaakaan hänen kanssaan nyt kahteen vuoteen. Meillä oli vielä sellainen tilanne eron aikoihin, että minä kävin lapsettomuustutkimuksia läpi. Sanoisin, että aika raadollinen ajoitus mieheltäni ilmoittaa erosta. Kun kuulin toisesta naisesta, voin jopa fyysiseti pahoin. Hänen tekonsa oksetti ja oksettaa minua edelleen. Harmittaa vain, että tuhlasin elämäni parhaat vuodet moiseen keskenkasvuiseen kakaraan. Nyt kello tikittää jo niin kiivaasti, etten omia lapsia taida saada koskaan.
Sinulle ap. kirjoittaja tahdon toivottaa voimia ja vielä kerran voimia. Muista, että sinä et ole tehnyt mitään väärää vaan voit olla ylpeä itsestäsi. Kliseistä mutta totta: aika tekee tehtäväsi ja jonain päivänä huomaat, että enää ei satu. Pidä huolta itsestäsi ja lapsistasi. Kyllä se elämä kuitenkin kantaa!
mutta sillä erotuksella, että mies kipuili asiaansa jo pitempään. Siitä hiukan kummastelenkin, ettetkö todella ole huomannut mitään outoa puolisosi käyttäytymisessä. Minun exäni ei varmaan tänä päivänäkään olisi tunnustanut mitään toista suhdetta, ellen olisi ollut periksiantamaton ja saanut sen sieltä esille.
Ja sinulle ap sanoisin, että vaimosi ilmeisesti huonoa omaatuntoaan hyökkää nyt sinun päällesi vaatien yhtä sun toista. Siellä on toinen äijä taustalla, mutta petturiksi harva haluaa leimautua. Vanha totuus pätee edelleen, että hyökkäys on paras puolustus. Älä lähde tähän leikkiin, vaan kova kovaa vastaan. Ota heti yhteyttä avioero- ja huoltajuusjuttuihin pätevöityneeseen juristiin. Joku hyvä keski-ikäinen naisjuristi ajamaan asioitasi olisi tilanteessasi ehkä paras.
nyt jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt huomata. Kuitenkin silloin luulin sen poissaolevuuden, lisääntyneiden työmatkojen, pidentyneiden työpäivien ja tietynlaisen vihaisuuden liittyvän pikemminkin työstressiin. Ja puhuinkin idioottina hänen tekevän ihan liikaa töitä ja että hellittäisi nyt vähän jne. Toista naista en mitenkään kuvitellut hänellä olevan, en, koska luotin häneen täysin.
No nyt tietenkin tunnen itseni tosi tyhmäksi, kun en osannut epäillä mitään... Olisi kait pitänut olla ajatustenlukija tai tutkia miehen paidankaulukset sun muut. En vain ole sen luontoinen, että vahtisin ja epäilisin jatkuvasti. Sellaista suhdetta en ole koskaan halunnut enkä tule koskaan haluamaankaan mielummin olen vaikka yksin koko loppuelämän.
Kun mieheni oli muuttunut minulle sietämättömäksi, vietin paljon aikaani ihan oikeasti ylitöissä ja kotoa lähdin usein pois iltaisin ja viikonloppuisin. Ei ollut toista miestä. Olin yksin - totaalisen yksin. Halusin olla yksin. En voinut puhua kenellekään ja kaikkein viimeksi miehelleni. Hän aiheutti minussa niin pahaa oloa ettei sitä osaa selittää. Olin masentunutkin. Tilanne helpottui vasta kun muutin siskoni luo vähäksi aikaa. Ryhdistäydyin sen verran ett sain oman asunnon ja laiotoin eron eteenpäin. Miehen läsnäollessa olin aivan voimaton. Uutta miestä en enää halua.
että puolisolla olisi mahdollisesti toinen, on kova paikka. Sen tiedän omasta kokemuksestani. Mutta meidän tilanteessamme asiat ajautuivat sellaiseen pisteeseen, että ajattelin hajoavani, jos en saa tähän oirehtimiseen selvyyttä. Mies kieltäytyi järjestelmällisesti kaikesta ulkopuolisesta avusta, torjui kaikki ehdotukseni siitä mikä voisi olla syynä, väitti että monimutkaistan asioita eikä halunnut juurikaan puhua aiheesta, vaan käänsi selkänsä ja alkoi jutella arkisia asioita. Hän jopa sanoi (lue valehteli) viime hetkiin asti rakastavansa minua, mutta kehon viestit kertoivat muuta. Ajattelin jopa synkimpinä epävarmuuden hetkinä olevani hullu. Onneksi minulla on sen verran vahva itsetunto ja luottamus itseeni, että uskoin lopulta omia aavistuksiani ja tuntemuksiani.
Heti, kun oikea syy selvisi, oloni helpottui, vaikka lopputulos ei ollutkaan toiveitteni mukainen. Totuus on paras, vaikka se koskisikin. Tästä valheellisuudesta olen exälleni edelleen vihainen, muusta olen jo päässyt yli.
Tuo on kumma juttu.
Ihan kun siellä päässä naksahtaisi joku ja inhimilliset tunteet häviäisi kokonaan pois.
Kai se on joku psykologinen juttu.
Rakkauden tilalle tulee inho ja välinpitämättömyys.
Neuroottista sinänsä.
Puukkoa tulee selkään.
Olisiko joku suojautumiskeino. Tehdäänkin itsestä se uhri.
Voihan se olla Kerberoskin pelissä mukana.
Äkkinäisyys haiskahtaisi siihen suuntaan.
hei!
Olen itse eronnut 2x mutta kuvio on ollut ihan erilainen eli ekalla kerralla mietin ja puhuin asiasta 4 vuotta ja toisella kerralla 3 vuotta ei kukaan eroa yks kaks . Musta vaikuttaa siltä että vaimollasi on oikein kunnon aikuistumis-kriisi tai sitä kai sanotaan identiteetti-kriisiksi.Hän ei ole varmaan aikistunut vielä ja nyt kun omaego on heikko tuntuu hänestä kun eroaa tulee muutos ja kaikki tulee erilaiseksi. Ajattelen näi koska vaimosi ympärillä on eronneita naisia jotka kannustavat eroon. Tämä on surullista sillä en usko noiden eronneiden naisten motiivien olevan puhtaat eli he varmaan kadehtivat vaimosi ja sinun liittoasi ja kateus on kyllä hyvin tuhoenergiaa. Vaimosi ei varmaan ymmärrä elämän vaikeuksista mitään vaan olettaa että nyt eron jälkeen kaikki on jännittävää. Minusta ei kannattaisi erota koska tunnut pitävän vaimostasi ja jos teillä on lapsiakin. Ehdota vaimollesi että menette terapiaan ( siitä naiset tykkäävät). Älä mahdollista vaimollesi taloudellista hyötyä vaan anna hänen tajuta mitä on yksin hoitaa raha-asiat. Jos let lepsu ja maksat koko egotripin jäät kyllä nuolemaan näppejäsi. Eli ei eroa vaan terapiaa ja paljon keskustelua ja jämäkkyyttä.
Olen eronnut alle nelikymppinen nainen. Takana 20 vuoden suhde, naimissa 17 vuotta. Eron tullessa ajattelin samoin kuin ap kirjoittaja. Siis että vieköön vaikka kaiken. En halunnut riidellä rahasta ja se tuntui täysin yhdentekevältä. Tuntuu kyllä edelleen, mutta sinuna toimisin samoin kuin edellinen kirjoittaja neuvoi. Älä anna viedä kaikkea. Suostu vain minimi elareihin (niillä pärjää kyllä, mutta eron tullessa ne vaikuttavat naisesta pieniltä).
Eli peesaan noissa asioissa edellistä kirjoittajaa. Mutta.... Olen se leimattu "eronnut nainen ja ystävätär"... Omia ystäviäni en kannusta eroon, päin vastoin. Ero tekee kipeää, se sattuu, raastaa ja mikään ei palaa enää ennalleen. Enkä tarkoita vain parisuhdetta vaan luottamista ja yleistä uskoa ihmisiin. Minusta avioliiton eteen tulee tehdä kaikki voitava ja vielä enemmänkin. Alkuperäisen kirjoituksen pohjalta olen pahoillani mikäli kyseessä on oikeasti vaimosi "hurahdus" (siltä se kuullostaa). Avioero on niin iso asia, että ei siihen kyllä hetken tuntemuksesta pitäisi lähteä, eikä edes ajatella sitä.
Ei tässä ole enään terapian tarvetta. Sitä tarvittaisiin, jos haluaisin jatkaa elämää tämän ihmisen kanssa. Tässä on kuitenkin tapahtunut sellaista, etten mitenkään voi noin pahan ja epäluotettavan, jopa rikoksiin pystyvän, ihmisen kanssa suhdetta jatkaa.
Tässä on nyt kyse enemmänkin siitä, miten tämän eron saisi hoidettua sivistyneesti ja elämää pääsisi jatkamaan. Lapsia olisi säästettävä. Ystäväpiiriä ei saisi jakaa leireihin. Toistemme sukulaiset pitäisi pystyä pitämään tämän sotkun ulkopuolella.
Asioitahan on paljon hoidettavana yhdessä tulevaisuudessakin. Näillä näkymin niitä ei yhdessä hoideta lainkaan. Kovasti ihmetyttää myösa exän käyttämän asianajajan agressinivisuusa. Ihan kuin hän käyttäiusi tilaisuutta hyväkseen pitääkseen riitaa vaan yllä, jotta laskutus juoksisi.
Kirjoitat, että haluat eron ja lasten huoltajuusasioiden sujuvan sivistyneesti. Okei, sehän on sitä aikuisuutta, mutta miten kuvittelet "rikolliseksi nimittämäsi" ihmisen kanssa tällaisen pelin sujuvan?
Vaikuttaa siltä, että sinä kilttinä(?) miehenä annat vaikka tuhkatkin pesästä?! Mutta sitä älä tee. Olet nyt sellaisessa mielentilassa, että järkevät ja tulevaisuuteen kantavien päätösten tekeminen ei välttämättä suju ihan loogisesti. Ota kylmäpäinen juristi hoitamaan omiaa ja lastesi etuja. Esimerkiksi elatusmaksuissa ei välttämättä kannata olla avokätinen. Sitä puolta voi sitten jatkossa halutessaan tasoittaa hankkimalla lapsille runsaammin tarvitsemiaan harrastusvälineitä, vaatteita tai antamalla heille suoraan käyttörahaa tms. Ex-vaimoahan sinun ei tarvitse elättää...
Puhun kokemuksesta: avioerossani annoin asioiden mennä rahan ahneen ja eroa hakeneen ex-mieheni pillin mukaan, koska en halunnut kostoa lapsien kautta tms., kunhan vaan homma saatiin nopeasti pois päiväjärjestyksestä. Myöhemmin olen sitten katkerasti omaa "kiltteyttäni" katunut, kun vuosien saatossa olen nähnyt, että "ei se metsä vastaa siten kuin sinne huudetaan... " Ahne ihminen on ahne vaikka voissa paistaisi. Siinä ei ole empaattisuudesta tai oikeudenmukaisuudesta tietoakaan: `kaikki heti mulle nyt".
Ja täytyy huomioida sekin seikka, että hyvän juristin avulla voit hankkia hyvässä lykyssä yksinhuoltajuuden itsellesi, jos sitä haluat. Niin elatusmaksut sitten tulevatkin ex-vaimon maksettaviksi eikä päinvastoin! Ja mites sitten ex-vaimolla suu pannaan... ?
Joskus on itsekin tullut riideltyä pikku asioista, riidan aikana tullut olo että nyt mä lähden. Kun tarkemmin miettii niin eipä voisi typerämpää olla, onneksi on ollut järkeä olla lähtemättä ja riidat on sovittu. Vaikea ymmärtää että aikuinen ihminen olisi valmis laittamaan avioeron vireille pienen ja typerän riidan takia. Se että nainen on mieluummin laittanut eron vireille kun sopinut sen riidan pistää kyllä miettimään niinkin surullista kuviota että olisiko takana ollut tarkoin salattu suhde toiseen, ja sitten tätä typerää riitaa on käytetty vain tekosyynä. Tosin tuo on niin kylmää toimintaa että ei sellaiseen ole ihan helppo uskoa.
Se vain on niin helppo verhota "ikäkriisiin", "en tiedä mitä haluan", yllättäviä menoja yms... Pitää muistaa se, että vaikka kävisi mitkä pariterapiat läpi ja toisella ei ole siihen "oikeaa" halua, niin toistahan ei voi omistaa... Mutta paha saa aina palkkansa...ennemmin tai myöhemmin...parin/kolmen vuoden "huuman" jälkeen viimeistään "herää", tai sitten kun lapset ovat isoja ja ymmärtävät asiat: sanovat vain isälleen kylmänrauhallisesti: "suksi"isi"vit***n". Varsinkin silloin kun isä ei pidä yhteyttä, ei välitä (on työesteitä jne. lista loputon)
Pärjäät, pärjäät, elämä kantaa, jossakin on vain sinulle tarkoitettu kumppani...!
Mahdollisuuksia on monenlaisia.
- eromeuhkaaminen on hänen tapansa ilmaista, että asiat eivät ole kunnossa "haluaisin keskustella", mutta ei osaa ilmaista itseään rationaalisesti vaan olettaa ettei asiat puhumalla muutu kuitenkaan
- pelkää katuvansa jos etenee asiassa pikkuhiljaa ja haluaa hoitaa asian nopeasti pois päiväjärjestyksestä
- haluaa hoitaa asian pois päiväjärjestyksestä kun on aivan varma asiasta
- kerberos...? ei avioeron taustalla aina ole toinen nainen tai mies. Toisia naisia ja miehiä voi tulla käyttäneeksi hakiessaan itselleen vahvistusta ettei rakasta puolisoaan ja "on vapaa" tekemään mitä vaan ja vielä pystyy siihen. Kyse on silloin satunnaissuhteista, eikä haaveista perustaa uusi suhde tuollaisen kanssa.
- Miksi olet hänen ystävättäriensä halveksunnan kohde? Siksi, että hänellä on paha olla, ja hän saa tukea tietysti ystäviltään. Kuten pitääkin. Mitä hän on heille kertonut, olisi kai sinunkin hyvä tietää. KYSY HÄNELTÄ.
- Mielestäsi ilmeisesti ei ole mahdollista, että olisit loukannut häntä joko kerran tai useamman kerran, tai kenties pitkän ajan kuluessa jotenkin. Tahtomattasi tai jopa tietämättäsi. KYSY HÄNELTÄ. Väärinymmärryksiäkin sattuu ja tapahtuu, ja ne voivat johtaa jopa avioeroon. Ihan oikeasti. Selvittämättömistä asioista kasaantuu sellainen vyyhti jota ei ehkä edes voi enää selvittää, jos se on aiheuttanut tunne-elämään pahoja traumoja. Älä pidä itseäsi virheettömänä. Jos pidät, älä ihmettele että se voi johtaa eroon.
Älä ole avuton. Puhu vaimollesi sen sijaan että kyselet netissä mistä on kyse. Jos vaimosi kieltäytyy kommunikoimasta kanssasi, olisit tyytyväinen että pääset sellaisesta tuuliviiristä.
Onpa naivi neuvo: Kysy vaimoltasi! Luuletko, etten ole yrittänyt ottaa asiaa rauhallisesti puheeksi? Kierrellen kaarellen ja udellen. Myös ihan suoraan syytä kysyen, kuitenkin olen välttänyt syyttämästä.
Ex-vaimo on täynnä pyhää vihaa. Kaikenlainen järkevä kommunikointi on mahdotonta. Jopa siinä tilanteessa, kun hyvästelin lapsiani, hän tuli naaman eteen ilkkumaan. Tämä ilkkuminen ja pilkaamminen on muutenkin ihan uusi piirre hänessä. Viha ei selvästikkään riitä, minua täytyy vielä halveksuakin.
Näiden "ystävättärien" vaikutus on täysin kiistaton. Heti kun aihe eskaloitui, alkoi näitä eronneita ja karanneita eukkoja pyörimään kulmilla. Ex ei aikaansa kenenkään muun kanssa viettäkään. Nämä eronneet kotkat vievät exää ympäri kaupunkien baareja ja oikein usuttavat nauttimaan vapaudesta. Hyvä niin, mutta kuinka kauan 42 vuotias kahden lapsen äiti jaksaa juhlia? Aika sisällöltään köyhältä tuo eronneiden eukkojen elämä näyttää olevan.
Selvästi nämä haahkat myös kertovat, kuinka pitkälle laittomuuksissa voi mennä. Eihän kukaan isä tällaisessa tilanteessa käänny poliisin puoleen lapsia nähdäkseen. Tai nosta syytettä kiristyksestä ja uhkailusta. Huoli lapsista on aivan liian suuri.
No, kyllä se kerberos sieltä ilmestyy, jos on ilmestyäkseen. Joka tapauksessa sainhan selville ex-vaimoni todellisen luonteen ja arvot. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Onko tullut mieleen, että JOSKUS meillä naisilla on tapana "koettaa herätellä puolisoa" hyvinkin radikaaleilla toimenpiteillä? Se, että ex-vaimo pani eropaperit vetämään, ei mitenkään välttämättä tarkoita sitä, että hän todella haluaisi erota...? Ehkä hän toivoo sillä tavalla sinun "heräävän" ja huomaavan hänen arvonsa, odottaa kiitosta, kunnioitusta, huomioimista tms...
Onhan meillä naisilla keinoja herätellä ja ravistella miestä vähän tykymminkin jos eivät puhetta ymmärrä.
Mutta kyllä sanoisin että kukaan selväjärkinen nainen ei tämmöstä tee!
Ei kai noin kamalalla käytöksellä puolisoa saa huomaamaan vaimonsa "arvoa" eikä kunnioitusta ja kiitosta paljoakaan herätellä vihalla!!!!
Haloo.
Alkuperäiseltä kysyisin että mikä se typerä riita oli mistä kaikki alkoi?
Kertomasi perusteella on pakko neuvoa sinua lasten takia ottamaan välittömästi yhteyttä asianajajaan, joka osaa hoitaa huoltajuusjuttuja. Vaimollasi kerroit jo neuvonantajan olevan eli sitä suuremmalla syyllä; varaa aika alkuneuvotteluun heti tänään. Peli vaikuttaa kovalta ja sinun on vaikea hahmottaa tilannetta, koska et tiedä vaimosi vaikuttimia.
Sen verran kuitenkin sanoisin, että älä liikaa hae syyllisiä näistä vaimosi ystävistä. Onhan vaimosi jo sentään 42 vuotias ihminen, joka tekee omat päätöksensä näinkin isossa asiassa ihan itse. Kai se taustakuoro siellä hyräilee, mutta kyllä solisti itse laulaa omat laulunsa.
... että joku kerberos tuollaista eukkoa kattoisi?! Ei todellakaan. Mietis nyt itse, jos joku ihastuksesi kaataisi koko avioliittonsa pskan sinun niskaasi, kuinka kauan sellaista kuuntelisit? Kaksi päivää vai kolme? Nimittäin jos nainen selvittelee omaa päätään ystäviensä kanssa, niin hän tekisi myös jonkun kerberoksenkin kohdalla. Kerberos olisi vain terapeutti. Ei uskottavaa.
Käännyn sen ajatuksen puoleen, jonka joku jo heittikin, että hänellä on jonkinlainen egokriisi, heikko itsetunto ja nuo eronneet "ystävät" vain ajavat hänetä samaan kuin missä itse ovat. Kateuttaan. Ei siis todellisia Ystäviä.
Et kuitenkaan voi mennä pämäyttämään vaimollesi sitä päin naamaa, sillä siitä hän vimmastuu ja lähtee ovet paukkuen, koska yrität mustamaalata hänen Ystäviään. Olisiko vaimosi sukulaisista apua, tai onko teillä joku yhteinen tuttu joka ehkä saisi hänet edes ajattelemaan OMILLA aivoillaan eikä Ystäviensä aivoilla?
Joka tapauksessa, yritä päästä tuon asian yli. Anna nakutuksen mennä ohi korvien. Äläkä suostu mihinkään elatusmaksuautomaatiksi. Pidä kiinni omista oikeuksistasi, sillä ne ovat myös lasaten oikeuksia. Kukaan isä ei halua mennä oikeuteen lapsistaan, mutta ei ole oikein sekään että äiti manipuloi lapset isää vastaan ja opettaa siten vääristynyttä maailmankuvaa. Jos oikeuteen on mentävä, oikeuden ratkaisu ainakin on sitten (periaatteessa) puolueeton.
Jos vaimosi huutelee pitkin kyliä teidän asioitanne, pidä huoli ettei provosoidu samaan. Näytä lapsillesi ettei likapyykkiä pestä julkisuudessa.
Vaimosi ei ole ensimmäinen laatuaan. valitettavasti.
En ole varma ymmärsinko vastaustasi. Tarkoitatko, että nainen ottaa avioeron "herätelläkseen" miestään? Kuulostaa uskomattoman lapsellista ja vastuuttomalta. Avioerosta on todella isot seuraamukset isolle joukolle ihmisiä, ei vain pariskunnalle. Lapset, isovanhemmat, ystävät yrityksen työntekijät. Se vaikuttaa monen elämään.
Lisäksi ex-vaimoni teot ja käytös viime viikkoina on ollut sen kaltaista, ettei kukaan täysjkärkinen ihminen voi olettaa saavuttavansa sillä "kunnioitusta, huomioimista ja kiitosta".
Voiko nainen todella kuvitella, että eroprosessin aikana normaalit käyttäytymissäännöt, se mikä on soveliasta ja ihan Suomen lain vaatimukset eivät jotenkin pätisi? Voiko nainen elää niin umpiossa, että hän kuvittelee pystyvänsä selittämään tekonsa "eroahdistuksella"?
Kyllä jokainen aikuinen ihminen vastaa itse teoistaan ja tekojensa seurauksista. Ihmistä arvioidaan sen mukaan, mitä hän tekee. Ei sen mukaan, minä hän itse kuvitelmissaan itseään pitää. Ahnehtija on ahne. Pahantekijä on paha.
No, sinun tapaukesssasi varmaan on "tosi kyseessä". Lähinnä tarkoitin, että tiedän tapauksia, joissa todella I-vaiheen paperilla on "sitten ajauduttukaan. "Kun puheet eivät vuosien saatossa ole auttaneet, niin aktiivinen toiminta saattaa auttaa... "
Mutta kyllä silloin myös naisen käyttäytyminen on ollut toista kuin mitä sinä teidän tapauksessanne kuvaat...
vaikuttaa siltä, että vaimosi on joko akuutissa mielenhäiriössä ja tarvitsisi pikaista asiantuntija-apua taikka kyseessä on todella raskaan sarjan rynnäkkö saada sinut polvilleen ja ottaa ero. Jos se on jälkimmäistä, niin ihmettelen suuresti mitä hän äitinä ajattelee omien lastensa kokemuksista kaikesta tästä vihanpurkauksesta miestä/isää kohtaan. Normaali nainen jättä lapset tällaisen kärhämän ulkopuolelle.
On todella vaikea edes naisena arvioida vaimosi syitä moiseen käytökseen. Jos ette todellakaan pysty minkäänlaiseen järkevään keskusteluun, älä edes yritä enempää vaan palkkaa asianajaja hoitamaan puolestasi prosessia. Ehkä sellainen rauhoittaisi tätä naista, kun huomaisi että nyt mennään pykälien mukaan ja leikki loppui tähän.
Meidän lukijoiden on vaikea tietää tilannettanne. On mahdolista että vaimosi on tärähtänyt, tai hällä on joku kriisi, tai toinen mies, tai on tullut mitta täyteen sinua ja sinun toilailujasi, on ollut ikänsä lapsellinen mutta nyt vasta huomaat... Ei me hitossa voida tietää. Älä meille kiukuttele jos joku ehdottaa jotain vaihtoehtoa jota vielä ei ole ehdotettu. ON olemassa niitäkin naisia jotka käyttäytyvät lapsellisesti kun marssia ei mennäkään hänen tahdissaan.
Sinunkin kannattaa hankkia ihan oikeaa apua. Tämä on keskustelupalsta eikä ongelmanratkaisulaitos.
Oudolta kuulostaa jopa naisen käytökseksi, mutta veikata aina voi ettei vaimollasi ole ollut ihan kaikki kunnossa psyykkisellä puolella. Teillä on tietämättäsi voinut olla jotain käsittelemättömiä kasautuneita ongelmia, eikä vaimosi ole silloin rakkaudentunnustuksissaan ollut täysin rehellinen. Tuollainen lievä epärehellisyys, suoraansanottuna vaikka täyden paskan puhuminen koska siitä tulee hetkellisesti hyvä olo, minusta on kyllä jo tyypillisempää käytöstä naisille. Itse en kyllä vuodattaisi rakkaudentunnustuksia naiselle, jota kohtaan minulle jatkuvasti kasautuu syviä epäilyksiä jotka painavat mieltä. Yleisesti ottaen hyvin vaikea uskoa että mikään toinen mieskään nyt aivan noin nopeasti voisi koko kuviota särkeä.
Luin kutakuinkin tämän tarinan ja "neuvot". Olen monasti pohtinut elämän menoa itsekeskeisesti ja myös kuin ulkopuolisen silmin. Kaikkea ei kukaan voi ennakoida eikä osata hoitaa oikein päin. Aina tulee sellaisia tilanteita ihmissuhteissa ja elämässä yleensä että muutosta tarvitaan. Toisinaan muutokseksi riittää mehevä riita eikä siitä seuraa sen enempää. Mutta sen tiedän että useimmat ihmiset sisimmässään haluavat elää "periodeissa", aikansa kutakin-tyyliin. Ja siihen haluun on vähän vaikea keksiä estolääkitystä millään uudistumisellakaan. Kun ollaan oltu yhdessä kuin "paita ja perse" vuosikymmeniä, siitä poikkeuksia lukuun ottamatta seuraa muutoksen halu. Joillakin jo muutaman yhteisvuoden jälkeen vaikka ollaan oltu niin rakastuneita. Neljän- viidenkympin villityksestä ei turhaan ole muodostunut lentävä sanonta. Ehkä uuteen elämänmalliin siirtymisen halun herättää kaverin tasapäisyys, poikamaisuus, ukkomaisuus, vieraiden vikittely, laiskuus, sotkuisuus, seksittömyys tai vaikka liika seksi, mikä sen tietää, erilaisia kun olemme? Tietysti neuvotella voi, tai yrittää, mutta ei se aina onnistu. Teitkö jotain kiusaa vaimollesi, jota et ole paljastanut, vai tuliko vain mitta hänellä täyteen? Tunteen vihanomaiseksi muuttaminen saattaa olla myös helpommaksi eron tekemisen pakotie? Joskus, kuten minä, liki kuusikymppinen mies, pudotessa rakennuksella vahingoittunut, olen tyytynyt siihen mitä on, vaikka olen ollut pakahtua joutuessani ohittamaan miellyttävien naisten jumalattoman kiinnostavan seuran. Ja joskus jopa olen uskotellut rakastavani vaimoani vielä, vaikka tunsin tunteideni kuolevan silloin vahingon sattumisen aikaan, kun en saanut tarvitsemaani apua ja huolenpitoa. Jouduinhan nukkumaan kellarissa vuosia hiljaisuudessa kipujen herkistäessä minut unettomaksi. Ja sairastuin unenpuutteen takia pysyvästi vielä luuydinhäiriöön. Kuitenkin olen tutun naisen kanssa todennäköisesti lopun elämääni ainakin pääosin. Auttoiko yhtään? Ei kaikki mene huonompaan suuntaan välttämättä. Haaveeni on kuolla paljon myöhemmin ympäri vuoden lämpöisessä, hiljaisessa maassa johon olen ehtinyt saada elämää tasoittavia ystäviä. Eteenpäin mennään!
Naimisiin mennessä ei kukaan tiedä tulevaisuutta. Nuorena elämä on niin positiivista. Kummallakin on omat haaveet tulevaisuudesta. Mutta kummallakin on myös sanoiksi muokkaamattomia haaveita ja ajatuksia joista ei puhuta, mutta kumpikin ikään kuin olettaa toisen ajattelevan samoin.
Sitten tulee vuosia lisää, lapsia, ongelmia, iloja ja suruja, yhteisiä projekteja ja molemmille omia juttuja. Eikä kaikki menekään kuten itse haluaisi. Eikä toinen ymmärrä. Yrität sanoa, mutta hän ei kuuntele. Hän vain valittaa tai nalkuttaa. Itse asiassa hän ajattelee samoin: yrittää sanoa, mutta sinä et kuuntele.
CRASH.
Vaikka asiasta voitaisi keskustella maltillisestikin, silti kompromissit ja myönnytykset voivat tuntua vastenmielisiltä. Haloo? Olisiko mahdollista ettei kaksi ihmistä sittenkään enää tässä vaiheessa voi jakaa elämäänsä juuri tuon ihmisen kanssa? On se mahdollista. Puhutaan erilleen kasvamisesta. Voi se olla alun alkaenkin erilaisuutta, jota kumpikaan ei suostunut näkemään kun yhdessä oli niin kivaa, mentiin naimisiin ja saatiin lapsiakin. Kaikkihan olisi voinut mennä toisinkin.
Kukaan ei tiedä missä tilanteessa itse on viiden tai kymmenen vuoden kuluttua, kolmestakymmenestä puhumattakaan. Kun puolison epämukavat piirteet alkavat korostua, puolisosta tulee epämukava. Jotkut sietää kestää ja kärsii, selittelee itselleen paremmasta tulevaisuudesta. Hyvä niin. Se on jokaisen oma ratkaisu. Ja ihan tyhmäkään ei kannata olla, eikä äkkipkainen. "En enää tykkää ton naamasta, mä lähden" - ei ole välttämättä fiksu veto. Aina kannattaa yrittää. Yhteiselämään kuuluu myös toisen "sietämistä". Puolin ja toisin. Niin kauan kun kuitenkin saman katon alla voidaan elää ilman kolmansia, asiat ovat hyvin. Harva myöskään ottaa huomioon sitä että puoliso kuolee ennen aikojaan. Vaikka kuolisi riitojen keskellä, se on kamala shokki. Voisiko puolisoa kuitenkin kohdella ihmisen arvoisesti. Kun hänet menettää kuolemassa, vasta silloin tulee katuneeksi sanojaan ja tekojaan. Silloin se on myöhäistä.
Valitettavan samanlainen tapaus on minunkin kohdallani. Typerän riidan jälkeen vaimo ilmoitti haluavansa harkita suhdettamme, ja vajaan viikon jälkeen oli eropäätös valmis. Koko ajan on mielessäni pyörinyt,että olisiko päätökseen vaikuttanut vaimon jääminen kiinni tekstiviestisuhteesta pari kuukautta aiemmin? Kovin vannoi että kyseessä oli vain 150 viestiä mutta jotenkin alkoi kello soida päässä..!!!
Nyt meno on kuin ventovieraan hemmotellun kakaran kanssa yrittäisi toimia. Mistään ei voi puhua tai sopia, ja toinen tuntuu saavan niin paljon ohjeita joka puolelta, että ennestäänkin sekainen pää on nyt aivan umpisolmussa.
Kovin on vaikea antaa ohjeita. Mitä pikemmin totuttaudut siihen ajatukseen että se nainen on tosissaan eikä aio muuttaa mieltään, sen parempi sinulle. Itse pystyin siihen suht nopeasti ja vaikka asiat ovat edelleenkin kesken, olen löytänyt ihmisen joka arvostaa minua juuri tällaisena kuin olen.
Meillä mentiin sillä tavalla monta vuotta että aina kun vaimo sai viinaa päähänsä se alkoi haukkumaan minua vaikka oltaisi oltu jossain kyläilemässä. Erolla uhkasi varmaan parikymmentä kertaa. Koskaan sen puheet ei teoiksi muuttuneet. Kyllähän se selvinkin päin oli tympeä. En muista vuotta jolloin viimeksi kuulin ystävällisiä sanoja.
Sen se kyllä aiheutti että yhteiselämä muuttui ikäväksi. Lopulta aloin riitelemään minäkin. Aloin viettää enemmän aikaa kodin ulkopuolella kuin kotona. Niin siellä maailmalla tapasin naisen johonka rakastuin. Ei ollut suhde, en kertonut naiselle tunteistani. Sain tunteista kuitenkin niin paljon voimaa että halusin eron. Sitä sitten vaimo ei hyväksynytkään. Se keksi että mulla on toinen nainen. Alkoi vahtaamaan ja kyttäämään. Puhelimen tutki aina kun olin suihkussa. Se jäi siitä kiinnikin. Sitten haukkui kun ei löytänyt mitään. Ei siellä mitään ollutkaan.
Erosin vaimon vastustuksesta huolimatta. Hän muuttui aivan hirviöksi vaikka luulin erolla pääseväni hänestä. Tuli lasten tapaamisvaikeuksia ja rahasta valittamista. Osituskin piti tehdä vaikeimman kautta. Mutta lopulta parin vuoden kuluttua kaikki oli selvää vaikka eksvaimo jatkoi kimpussani.
Otin yhteyttä siihen naiseen. En tiennyt onko hän naimisissa vai ei. Mutta asiat selvisi itsestään. Nainen oli vapaa ja oli jopa ajatellut minua. Meillä alkoi yhteinen taival.
Eksvaimo kuuli naisesta ja hyökkäsi tämän kimppuun. Syytti häntä meidän erosta. Naisparka ei tiennyt mistään mitään. Hänen syy meidän ero ei ollut. Eksvaimon ymmärrys oman käytöksen suhteen oli kummallinen. Jos hän olisi halunnut jotain muutosta meidän avioliittoon, olisi puhunut asiallisesti eikä kännipäissään aloittanut syyttelyä. Tyhmäkin tajuaa ettei vihamielisyys ja mustamaalaaminen ole rakkautta. Se on jotain muuta. Rakkaudesta eksvaimo puhui sitten eron jälkeen. Kummallista. Näen hänessä nyt ainoastaan itserakkautta. Koko avioliitto lähti jo alkumetreillä siihen suuntaan mihin hän halusi. Minä idiootti tein mitä hän halusi. Mutta se ei hänelle riittänyt, ja sitä oli vaikea ymmärtää. En voinut muuttua toiseksi mieheksi.
Kun hän nyt vihdoin on alkanut tapailla opiskeluaikojen miesystävää, jonka kanssa silloin usean vuoden suhde, on minulle selvinnyt että se mies jätti hänet silloin vaikka tuleva eksvaimoni olisi halunnut pitää sen miehen. Minulle huusi tässä taannoin, etten koskaan ollut yhtä hyvä kuin tuo mies. En tosiaan, sen huomasi. Miehen vaimo kuoli ja nyt eksvaimoni kelpaa lohduttajaksi. Se on hyvä, koska nyt eksä ei niin enää meitä ahdistele. Toivottavasti ukko ei lemppaa häntä, tai sekin varmasti on minun syyni.
Ihan samoja tuntoja mullakin avioliitossa.Koskaan en tuntenut itseäni rakastetuksi,ainoastaan piiaksi ja panopuuksi.Mua sai haukkua ja mun teoille nauraa.silti oli ihan sairaan mustasukkainen,vaikken saanut missään käydä.
Minä tapasin netissä erään varatun miehen,jonka kanssa käytyjen keskustelun jälkeen tajusin,millaisen miehen kanssa olen naimisissa.Tämä nettiystäväni ei koskaan haukkunut vaimoaan,puhui hänestä kauniisti ja kertoi 25v jälkeenkin rakastavansa vaimoaan.Tajusin,että tuollaista sen avioliiton pitää ollakin.Olin jo monta vuotta voinut liitossamme pahoin.Jostakin sain voimaa lähteä enkä päätöstäni ole katunut.Olen edelleen sinkku,mutta sekin parempi kuin tyrannin kanssa eläminen.Myös mun ex kyttäsi puhelintani ja luki jopa sähköpostini,kun sai tietää nettiystävästäni!
Ymmärrän sinua täysin ja olen pahoillani, että jouduit kokemaan tuon. On hyvin vaikea sanoa, miksi vaimosi toimi kuten toimi. Kyse saattoi olla siitä, että hänellä tosiaan on joku toinen ja päätti sen tehdä yksinkertaisesti, mutta valitettavasti sinua loukaten.
Olen usein ihmetellyt nykyajan miehiä, että heidät "jätetään" ja he vain nielevät kaiken mitä saavat osakseen, ovat valmiita luopumaan asioista, jotka ovat omilla ansioillaan ansainneet. Kaikkein ikävintä on se, että lapset kärsivät aina erossa. On kaksi erillistä vanhempaa, ei enää yksi yhteinen perhe. Miksi miehet eivät taistele omaisuudestaan ja lapsistaan? Sinä olet omaisuutesi hankkinut ja lapsesi ovat teidän molempien. En tarkoita, että kaikesta pitää riidellä, eikä kaikesta jaksa. Mutta vaimosi löytää ehkä uuden miehen ja hän saa omaisuutesi? Oletko valmis antamaan kaiken arvokkaan, mikä on ollut sinulle henkisellä tasolla arvokasta?
Uskon kuitenkin, että vaimosi on miettinyt eroa pitkään, ennen kuin sai aiheen toimintaan. Se riita oli vain vesipisara meressä. Usein vaimot toimivat juuri noin, kun ovat olleet pitkään liitossa ja miettineet menneisyyttä ja tulevaisuutta, tässäkö se oli? Saattaa olla, että vaimollasi on hämärtynyt tietoisuus siitä, olitteko vain ystäviä vai rakastavaisia. Pitkissä suhteissa ollaan molempia, mutta joskus sitä voi olettaa, että suhteessa täytyy olla muutakin kuin "vain" sitä lähellä oloa. Naiset tarvitsevat muutakin, kuten miehetkin. Lapset ovat vähän kasvaneet ja nainen on tullut jälleen seksuaaliseksi olennoksi.
Ehkä seksikokemus, viestit ym. vaimoltasi olivat jonkinlaista armopalaa, ennen tuomiota. Se tuntuu varmasti erittäin pahalta, mutta ehkä hän on todella ollut itsekin eksyksissä tai sitten halusi teille vielä yhteisiä ihania muistoja ja kokemuksia, niin ikävältä kuin se kuulostaakin. Ei ole ollenkaan epätavallista, että ex-suhteet harrastavat seksiä vielä eronkin jälkeen, silloin kun toisesta on vaikea luopua.
Kyllä sinä pärjäät, löydät ihanan naisen rinnallesi ja aloitat...uudelleen..rakastut uudelleen. Mutta jotta voit aloittaa alusta, on vanha jätettävä taakse ja annettava auringon tulla jälleen sisään ja sinä pystyt siihen - ajan kanssa.
Olet saanut tosi paljon sympisviestejä ja se on hyvÄ. Kyllä sinä tuosta sotkusta selviät. Pidä huolta itsestäsi.
että ei ole tullut yhtään "ei se vaimo itsestään lähtenyt, eikä toinen mies ole syy, vaan syy on että sinä et ole kuunnellut yhtään vaimosi tarpeita, tunteita ja hän sai lopulta vain tarpeekseen" - viestiä. Näitä kaikesta miesten syyllistäjiä kun riittää. Joskus ovat tietysti jopa oikeassa.
Heippa!
Luin kirjoituksesi ja tulipa mieleen, toinen mies, ehkä nuorempi mutta ovelampi lurjus joka haluaa vaimosi sekä omaisuutesi oveluudellaan.
Älä anna periksi vaimollesi, äläkä anna rahojasi, taistele, jos et rakkaudesta niin ainakin rahoistasi.
Terveisin meitä on moneen lähtöön