Rohkeus

Tuntuu siltä, että ihmissuhdeasioista tehdään usein kohtuuttoman vaikeita. Kerronpa tässä oman tarinani.

Muutama vuosi sitten siskoni pääsi ylioppilaaksi ja juhlissa kohtasi taas meidän neljän hengen ystäväporukkamme lukiosta. Keskustelimme ystävättäreni kanssa, miksi miehet eivät ole meistä kiinnostuneita. Älyn ja ulkonäön suljimme nopeasti pois, niissä ei ollut vikaa. Ajattelimme, että meillä täytyy sitten olla huono maine tai persoonallisuushäiriö.

Kun mietiskelimme jonkin aikaa, tajusin, että kyllähän minä yhden hyvän poikamiehen kotikaupungistamme tunnen. Olin saanut juuri tietää, että minulle oli opiskelupaikka yliopistoon toisessa kaupungissa. Oli siis aika toimia.

Seuraavan viikon alussa soittelin tälle miehelle, että tulen hänen luokseen teelle (olimme tunteneet jo pari vuotta). Kerroin pääpiirteet keskustelusta, jonka olin tyttöystäväni kanssa käynyt. Hänpä ihmetteli takaisin, että mikähän siinä, kun hänellä ei naisten suhteen flaksi käy!

Istuimme pöydän vastakkaisilla puolilla, ja mietimme: tässä on nyt kaksi nuorta sinkkua, mitäs tehtäisiin? Illan päätteeksi päädyimme makuuhuoneeseen, ja sen jälkeen olemme olleet jo useamman vuoden erottamattomia. Kesähäät tulossa ja lapsi toiveissa...

Minua jännitti todella paljon laittaa tunteeni todella peliin, mutta se oli elämäni tilaisuus!
7497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

on luettu aikasemmi,spämmäätkö tätä aina tylsyyksissäs ?

Äänestä
  • Olisinkohan kirjoittanut tämän joskus kännissä, kun en muista? Jos olen lähettänyt aiemmin, sorry.

    Äänestä

  • Rekatut kierrättää näitä samoja juttuja, koska eivät jaksa keksiä uusia. Jäävät kiinni silloin tällöin tästä spämmäämisestä, niin kuin nyt.

    Äänestä

  • juttuja kirjoitti:

    Rekatut kierrättää näitä samoja juttuja, koska eivät jaksa keksiä uusia. Jäävät kiinni silloin tällöin tästä spämmäämisestä, niin kuin nyt.

    ku luin

    Äänestä

"Istuimme pöydän vastakkaisilla puolilla, ja mietimme: tässä on nyt kaksi nuorta sinkkua, mitäs tehtäisiin?
---
Minua jännitti todella paljon laittaa tunteeni todella peliin, mutta se oli elämäni tilaisuus!"



Mitkä tunteet?

Äänestä

..vähän kadehdin sua ap.;) Positiivisessa mielessä siis, enkä noita häitä jne. tsydeemejä niinkään.

Saatat olla mua nuorempikin, mutta tekstistäsi huokuu kuitenkin kypsyys ja ennen kaikkea ilo rakkaasta ihmissuhteestasi ja onnistumisistasi elämässä. Kadehdin sua ehkä siinä, että itse en oikeastaan koskaan ole ollu kiinnostunut kenestäkään miehestä siinä määrin, että olisin pohtinu joitakin strategioita hänen saamisekseen. Miesten saaminen on mulle aina ollu naurettavan helppoa, mutta niitä kahta ihmistä, joista tosissani olen elämässäni tykännyt, en koskaan onnistunut saamaan.;) Kai pelkäsin, että jos alkaisin suhteeseen heidän kanssaan, kyllästyisin kuitenkin heihinkin. *täysin järjetöntä, kun en kerran mitään muuta tahtonut, kuin heitä*

Pitkiä parisuhteita mulla on ollut, mutta ajattelen, että minä olen niissäkin suhteissa pitkälti ollu vain saavana osapuolena, kenties aina osaamatta antaa itsestäni tarvittavassa määrin näille miehille. Vaikka tavallaan *ristiriitaista kyllä* rakastin toki heitäkin. Mulla siis ollu vähän vääränlaisia miehiä.

Lapsiin ja perheeseen mulla siis vielä matkaa, ja luojan kiitos (!) niin. Onnea sulle tulevien häiden johdosta.:) Loppupeleissä luulen, että kaikkihan tuota tavan perhe tms. kuviota kaipaavat, tai edes jotain jatkuvuutta elämäänsä. Joillekin vain sopiva ihminen osuu kohdalle nopeammin ja siitä kannattaakin olla onnellinen.;)

Äänestä

Ihan kiva tarina. Mukava että täällä kerrotaan joskus positiivisiakin asioita ja malleja toimia...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Musta ruusu kirjoitti:

Tuntuu siltä, että ihmissuhdeasioista tehdään usein kohtuuttoman vaikeita. Kerronpa tässä oman tarinani.

Muutama vuosi sitten siskoni pääsi ylioppilaaksi ja juhlissa kohtasi taas meidän neljän hengen ystäväporukkamme lukiosta. Keskustelimme ystävättäreni kanssa, miksi miehet eivät ole meistä kiinnostuneita. Älyn ja ulkonäön suljimme nopeasti pois, niissä ei ollut vikaa. Ajattelimme, että meillä täytyy sitten olla huono maine tai persoonallisuushäiriö.

Kun mietiskelimme jonkin aikaa, tajusin, että kyllähän minä yhden hyvän poikamiehen kotikaupungistamme tunnen. Olin saanut juuri tietää, että minulle oli opiskelupaikka yliopistoon toisessa kaupungissa. Oli siis aika toimia.

Seuraavan viikon alussa soittelin tälle miehelle, että tulen hänen luokseen teelle (olimme tunteneet jo pari vuotta). Kerroin pääpiirteet keskustelusta, jonka olin tyttöystäväni kanssa käynyt. Hänpä ihmetteli takaisin, että mikähän siinä, kun hänellä ei naisten suhteen flaksi käy!

Istuimme pöydän vastakkaisilla puolilla, ja mietimme: tässä on nyt kaksi nuorta sinkkua, mitäs tehtäisiin? Illan päätteeksi päädyimme makuuhuoneeseen, ja sen jälkeen olemme olleet jo useamman vuoden erottamattomia. Kesähäät tulossa ja lapsi toiveissa...

Minua jännitti todella paljon laittaa tunteeni todella peliin, mutta se oli elämäni tilaisuus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu