Mites tässä tapauksessa tulisi toimia. Olen töissä henkilöstöruokalassa ja työajat ja varsinkin työajan loppuminen on yhteydessä ruokalan sulkemiseen. Eli työt loppuvat juuri samaan aikaan kuin ruokala menee kiinni. Ja melkein joka kerta olen joutunut jäämään ylitöihin 5-10 minuutiksi. Eihän tuo ole kauhean pitkä aika,mutta jos tuo aika tulee joka kerta niin pidemmällä ajalla se tulee olemaan aikamoinen määrä. Työnantaja tuntuu olevan sitä mieltä,että se tehdään ilman palkkaa,kun hänkin tekee. Miten tässä tilanteessa tulisi toimia ns. "oikein"?
Ylityötä?
hölmö duunari
4821
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
työskentelen itse myös kanssa ruokalassa, ja kyllä meillä jää vielä työaikaa kiinni laiton jälkeenkin.onhan siinä kuitenkin kaikenmoista siivoamista ja tiskaamista. pidemmän päälle tuo 5-10 minuuttia tekee jo sen,että ilmaiseksi teet työtä.kannattaa vielä pomon kanssa keskustella asiallisesti.tai soita liittoon ja kysy mikä on homman nimi.itse joskus kun on myös samanlainen tilanne, niin joskus myös saadaan työt tehtyä aikasemmin, niin silloin lähdetään kotiin vaikka työaikaa olisi jäljellä.ja silloin voi myös vastaavasti olla pidempään jos tarve vaatii joskus.
Saatanan kommunisti, eiks oo kiva ku pääset niistä vittumaisista töistä kokonaan eroon...
jos ei susotu tekemään ylitöitä ilmaiseksi,en yhtään ihmettele,kun nykyään moni työnantaja pompottaa työntekijöitänsä miten sattuu,kun ihmiset eivät uskalla missään asiassa sanoa vastaan??????
etsiköön jostain orjan, jos täältä eläke suomesta vielä löytyy tekijöitä edes rahalla.
Tai onhan yksi vauhtoehto ottaa töihin tuolta jostain väkisin tekijöitä ja lukitsee ne kellariin.
On se nyt kumma kun joillekkin ei mene kaaliin, ettei täällä suomessa enää moneen kyseiseen hommaan saa tekijöitä vaikka maksaisi enemmän kun sopimuksessa sanotaan