joku toinenkin rintojen suurennusleikkaukseen

Itse vakavasti harkitsen menoa toimenpiteeseen. Paikkaa en ole vielä päättänyt. Virokin olisi mahdollinen huokean hintansa takia. Sinne tosin olisi mukava saada seuralainen mukaan. Onko kellään ollut mielessä, että menisi toisen kanssa yhtäaikaa toimenpiteeseen? Vieraalle ihmiselle helpompi jutella asiasta ja olla tukena kun sama operaatio tehtäisiin. Matkustaminenkin sinne olisi mukavampaa kaksin kuin yksin.
4546
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minä kävin Tallinnassa implanttien asennuksessa. Ohjeiden mukaan olisi pitänyt olla saattaja, mutta en löytänyt sopivaa henkilöä. Neuvontavastaanotolla totesivatkin etten ilmeisesti tarvitse saattajaa. Ilmeisesti olin henkisesti niin vakaa että totesivat ettei tarvetta ole. Kokemuksesta huomasinkin ettei sitä saattajaa siltä osin tarvittu. Sairaalassa ollaan jo EU-määräystenkin mukaan vähintään 24h leikkauksen jälkeen, ettei lääketieteellistä perustetta saattajalle mielestäni ole.

Olisihan se tietenkin ollut mukava, jos olisi ollut hyvä juttukaveri sairaalassa, mutta kyllähän siinä aika kului telkkariakin katsellessa yksikseen ja torkkuja ottaessa. Leikkauksen jälkeen loppupäivähän menee ihan huomaamatta. Päivällisen tuojakin pääsi oikeastaan "yllättämään". Seuraava päivä kuluikin lääkärin tarkastuksessa ja muissa hoitotoimenpiteissä ja ennen kaikkea levätessä ennen laivamatkaa. Kipuja oli kuitenkin sen verran että pyysin vielä lähtöpäivänä kipupiikin hyvissä ajoin ennen satamaan kuljetusta.

En tiedä olisiko tuosta kahden leikkauksessa olevan henkilön tuki toiselle sen veroista kuin oma tuttu saattaja, joka voisi antaa parempaa henkistä tukea. Muutahan tehtävää saattajalla ei ole.

Äänestä
  • olisiko mitenkään mahdollista jutella kahden kesken vaikka jossain chatissa? kaikki asiaan liittyvä kiinnostaa ja mielessä pyörii sen tuhannen kysymystä, helpottaisi omaa jännitystä kun voisi keskustella jonkun jo toimenpiteessä olleen kanssa?

    Äänestä

  • kanssasi lisää kirjoitti:

    olisiko mitenkään mahdollista jutella kahden kesken vaikka jossain chatissa? kaikki asiaan liittyvä kiinnostaa ja mielessä pyörii sen tuhannen kysymystä, helpottaisi omaa jännitystä kun voisi keskustella jonkun jo toimenpiteessä olleen kanssa?

    odottelen vielä hetkisen josko olisit vielä paikalla ja vastaisit

    Äänestä

  • odottamaan josko vielä vast... kirjoitti:

    odottelen vielä hetkisen josko olisit vielä paikalla ja vastaisit

    Enkä välttämättä ihan joka päivä tälläkään palstalla, mutta vastailen kyllä kysymyksiin mikäli ne sopii näin julkisestikin vastailtavaksi. Muutaman viikon päästä poistun kylläkin netistä ehkä pariksi viikoksi kun joudun ihan toisen luokan plastiikkakirurgiseen operaatioon, jonka rinnalla tämä rintaleikkaukseni oli pikkujuttu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aikova kirjoitti:

Itse vakavasti harkitsen menoa toimenpiteeseen. Paikkaa en ole vielä päättänyt. Virokin olisi mahdollinen huokean hintansa takia. Sinne tosin olisi mukava saada seuralainen mukaan. Onko kellään ollut mielessä, että menisi toisen kanssa yhtäaikaa toimenpiteeseen? Vieraalle ihmiselle helpompi jutella asiasta ja olla tukena kun sama operaatio tehtäisiin. Matkustaminenkin sinne olisi mukavampaa kaksin kuin yksin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu