Kaks päivää pelkkää itkemistä takana, nyt....jotain positiivista, ne kyyneleet tais loppua kokonaan. On niin tyhjä olo. Mun sydän on vaipunut koomaan, pitää aina välillä kokeilla että pampattaako se vielä. Kaikkein pahinta on kun ei oo enää ketään jolle voi puhua. Vasta kaks päivää ja mun tekis jo mieli luovuttaa, kuulla mitä sulle kuuluu, jutella sun kanssa. Mä en pysty syömään vaikka mun tekis vaan mieli ahmia, mä en pysty nukkumaan vaikka mä haluisin vaan vaipua uneen ja herätä vasta kun mulla on hyvä olla. Mä yritän kovasti vihata sua, mut en mä pysty siihenkään. Mul on sellanen tunne ettei tää häviä ikinä ja mua pelottaa että mä en oo enää koskaan onnellinen, en ilman sua. Pystynkö mä tyytymään siihen että kaikki on ok ja mä voin sanoa että mä oon ihan tyytyväinen ja ajatella lopun elämääni että sun kanssa mä varmasti voisin sanoa olevani onnellinen.
Hajalla
J...
192939
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Mitä sitten tapahtui? Eikö toisella osapuolella ollut enää tunteita sua kohtaan ja meni jättämään vai? Miksi sitä vihata täytyis?
No varmaan oli ja on tunteita, muttei kuitenkaan riittävästi. Viha antaa voimaa selviytyä :(
Turhaan sä sitä vihaat. Jos tunteet ei ole täysillä molemminpuoliset, niin minkäs sille mahtaa. Se sun kanssa oleminen olisi silloin ollut valhetta. Heppua ei vaan kiinnostanut tarpeeksi paljon. Elämä jatkuu. Heitä se viha romukoppaan.
Miksi et voi ottaa häneen yhteyttä?
Toivottavasti olosi paranee ja voit jatkossa paremmin! Etenkin jos olet mies...:) Mutta muutenkin, toivottavasti olosi paranee pian taas. :)
vaan ottaa yhteyttä, ei se taida johtaa mihinkään. Vaan lisää pahaa oloa, vaikkei tääkään auta, ei auta vaan. Ehkä entistä surkeempi olo.
johtaisikaan jos siihen oikeaan ottaisi yhteyttä, sitten sitä vaan oltaisiin, johtumatta mihinkään :)))
Aika osuvasti sanottu!
toisensa niin ne neutraloituu ja sähköisyys vähenee. Mieleenpainuvin juttu kemman tunneilta :) Siitä ne ei kyllä kertonu että miksi joskus toinen ( ) juoksee toista (-) karkuun ja välillä toistepäin...Hmmm.
Onneks ei tartte enää miettiä.
Tunnistan tosta tekstistä niin itseni. Mulla oli sama tilanne. Mutta mä otin yhteyttä, mutta ei se pitemmän päälle mihkään johda. Voimia ja muista et aika parantaa haavat! Oikeesti!
pitkästä suhteesta, mies jätti mut. Olin tosi tosi rikki, niin paska olo silloin, luulin kanssa että en voi enää ikinä olla onnellinen, rakastin niin paljon sitä miestä.
Mutta -yllätys yllätys! Kun vaan jatkoin elämääni, niin tunti kerrallaan, päivä kerrallaan, loppujen lopuksi tämä vuosi on ollut onnellisin pitkästä aikaa! Kyllä se siitä! Rankkaa on, mutta takaan, että löydät vielä jotain paljon parempaa!
Kyllä mä siihen uskonkin että jossain vaiheessa on pakko helpottaa. Mut mulla on silti sellainen tunne että mä tuun aina miettimään että mä en saanutkaan sitä jotain minkä halusin. Aina miettimään että sen kanssa ois varmasti ollut kaikki paljon paremmin :(
Vähän kun mun nyt pitäis tappaa kaikki toivo jostain yhteisestä, että selvii eteenpäin eikä roiku vaan jossain. Mutta sen tappaminen tarkottais ettei ole enää toivoa ja mä en kestä sitä ajatusta.
Ihankun joku ois lukenu mun ajatukset ja muuttanut ne sanoiksi:) -still loving you-
...Mulla tilannetta että oma kulta J..olis voinut ton kirjottaa. Siis mieheni...
Molemmat itkemme ja kaipaamme toisiamme. Hän kyllä vihaakin minua. Menin antamaan vieraalle kännipusun. Hän sai tietää. Ei kuulemma pysty enää jatkamaan mun kanssa, vaikka itsekkin ikävöi. Niin turhaa ja niin iso tuska tuli tyhmästä teostani. Mutta ymmärrän häntä. En tiedä mitä itse tekisin vastaavassa tilanteessa. Pystyisikö antamaan anteeksi. Ainoa mistä tiedän, on rakkaus. Ja sen en halua haihtuva.
Olen
Teinit ja niitten ihastumis murheet. Mene sormettamaan itseäs ja ahmi suklaata! Kohta sä unohdat tämän tyypin, kun kuvioihin astuu joku uusi söpö lökähousu hoppari :)
on lapsellisia, ku tommosta kirjotat.. Jari-
Se on elämää. Mä veikkaan että noin tulee käymään. Kohta sulla on jo toinen äijä ja vanha unohtuu :)
Mulla oli noin kaks vuotta sit ihan sama tilanne.NO sit Unohdin sen tytön noin kuukaudessa.Mut sen jälkeen en oo uskaltanu seurustella kenenkään kanssa koska pelkään että sielt tulee joku samallainen vastaan.Välillä tuntuu siltä et mun on parmepi olla yksin mut sit taas on tosi yksinäistä.Eli vähän seko tilanne...
Itselläni on noin 2viikkoa erosta ja tuntuu että vaivun vain kokoajan syvemmälle...En tunne vihaa, tunnen vain rakkautta, ikävää ja epätoivoa...Mielessäni on käyneet samat ajatukset ja olotilat...en tiedä miten enään jatkaa...Nyt olen alkanut itkemään...ensi alkuun en saanut kyyneltäkään vuodatettua...Jos haluat keskustella asiasta niin koitetaan keksia joku tapa keskustalla...olisi kiva jakaa tuntoja jonkun saman lähiaikoina kokeneen kanssa...