Osaisiko joku neuvoa mihin tahoon tulisi olla yhteydessä mielenterveyden säilyttämiseksi? Olen elänyt jonkinlaisessa kaaoksessa viimeiset vuodet ja nyt ajautunut siihen pisteeseen että uskon tarvitsevani apua, edes keskusteluapua. Olen ahdistunut monesta asiasta ja tuntuu että pää hajoaa.
En tiedä kehen ottaa yhteyttä, koska ongelmia on niin laajalla rintamalla. Mainittakoot esim. lapsettomuus, parisuhteen historia, alkoholi.
Kamalinta on, että jotkut päivät, jopa viikot menevät ilman huolen häivääkään. Minulla pitäisi olla kuitenkin moni asia kunnossa ja miestäkin rakastan kovasti. Meillä menee "hyvin". Tämä "hyvin" ei vaan riitä. Minulla on ehkä enemmän ongelmia itseni kanssa ja pelkään todella että kohta sekoan. Mistä lähteä liikkeelle? Miehelle on turha puhua, koska hän ei ymmärrä - eikä tule koskaan ymmärtämäänkään kuinka paha olo minulla on.
En tiedä kehen ottaa yhteyttä, koska ongelmia on niin laajalla rintamalla. Mainittakoot esim. lapsettomuus, parisuhteen historia, alkoholi.
Kamalinta on, että jotkut päivät, jopa viikot menevät ilman huolen häivääkään. Minulla pitäisi olla kuitenkin moni asia kunnossa ja miestäkin rakastan kovasti. Meillä menee "hyvin". Tämä "hyvin" ei vaan riitä. Minulla on ehkä enemmän ongelmia itseni kanssa ja pelkään todella että kohta sekoan. Mistä lähteä liikkeelle? Miehelle on turha puhua, koska hän ei ymmärrä - eikä tule koskaan ymmärtämäänkään kuinka paha olo minulla on.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Soita paikalliseen terveyskeskukseen ja pyydä yhteystietoja psykologille jos terkkulan listoilla sellainen on. Sano tarvitsevasi keskusteluapua ahdistukseen ja orastavaan masennukseen.
On helpompaa selvittää ajatuksiaan objektiiviselle kuuntelijalle joka keskittyy aidosti juuri sinuun, kuuntelee ja kommentoi. Hänellä myöskin on koulutus ja kokemusta ottaa kantaa ajatuksiisi.
Toivottavasti saat avun.
***
Jos tiedät tarvitsevasi ammattilaisen apua, haet (oma)lääkäriltäsi lähetteen mielenterveystoimistoon. Siitä se lähtee...
Kysymys tulikin jo esille, eli mistä tietää mikä on oikeasti vakavaa? Ne kerrat kun olen yrittänyt puhua miehelleni ahdistuksesta, hän lähinnä viittaa kintaalla ja sanoo että natisen vain ihan turhista pikkuasioista. Mikä määrittää pikkuasiat? Mielestäni toistuvat keskenmenot ja lapsettomuus eivät ole pikkuasioita, varsinkaan kun niihin ei saa edes lähipiiristä tukea vaan saa surra yksinään. Moni ystäväni on sanonut, että olen äärimmäisen vahva kun olen selvinnyt kaikesta tapahtuneesta ja edelleen olen iloinen ja elämänmyönteinen. Itsekin olen ollut ylpeä asennoitumisestani, mutta kukaan ei tiedä mikä olo oikeasti on. Eikä tämä ahdistus ole jokapäiväistä, mutta vallinnut enemmän tai vähemmän jo kuukausia.
Jotenkin "hävettää" ajatus siitä että kävisin oikeasti keskustelemassa jonkun ulkopuolisen kanssa, vaikka itse pidän erinäisiä tuki- ja keskusteluryhmiä aina kannattavina. Vertaistukea olisi hyvä saada. Mutta mies on ilmeisesti saanut taottua päähäni, ettei minulla ole oikeita ongelmia. Mikä sen määrittää??
Kyllä sen itse tietää milloin ei enää jaksa omin voimin. Itselläni sen myöntäminen vei vuosia, mutta jossakin vaiheessa tuli vain mitta täyteen...
Itse on määriteltävä millaisten ongelmien kanssa ei selviä ilman apua, ulkopuolisen mielestä kaikki vaikeudet näyttävät aina helpommilta.
Silloin kun on jo maassa, ei ole mitään merkitystä sillä minkä korkuiseen kynnykseen kompastui.