paljon pareja

Niin... kuten jo otsikkokin kertoo, mun duunipaikalla on muodostunut monia avio- ja avoliittoja. Ovat puolisot edelleen monien vuosien jälkeen samassa paikassa työssä, ja yleisesti hyväksyttyjä. Jopa kesätyöläisille vitsaillaan: eihän sitä tiedä vaikka täältä tulevan puolisosi löytäisit.

Taitaa olla sikäli harvinainen työpaikka, etten ole huomannut pahalla kenenkään ottavan sitä, jos ja kun suhteita syntyy... tietysti työpaikkakin on sen verran suuri, että valinnan varaa on, sekä tilaakin... ei tarvitse ihan kyljessä nyhjätä, välttämättä, koko ajan.

...Ja kieltämättä itseäni, onhan se myönnettävä että olen toki silmänilon löytänyt minäkin, vaikka ei katseita enempää ollakaan tekemisissä... Mutta kuka tietää, ehkä joskus... Enhän toki tiedä onko kyseinen henkilö edes vapailla "markkinoilla" niin sanoakseni...

Vaan kuinka teillä, kun yleensä on niin, että työpaikkasuhteita ei katsota hyvällä. Vaikuttaako työpaikan koko, ja se millä alalla ollaan, tähän asiaan?
121974
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

hyvällä. Viestiä on tullut siitä ja annettu ymmärtää, en tiedä miksi.
Mut eihän sitä voi estää, jos ihastuu, ollaan sitten salassa ihastuneita, nurkan takana pusut annetaan.
Sinällään jotenkin outoa ??

Äänestä
  • on sinkkuja, mitäs haittaa on siitä, jos työnsä vaan kunnolla tekee..

    Äänestä

  • molemmat.. kirjoitti:

    on sinkkuja, mitäs haittaa on siitä, jos työnsä vaan kunnolla tekee..

    henkilö vastaamaan :), mut ainahan ihastuneet ei ole sinkkuja. Ei se sitä katso, onko avossa tai mikä on. Ehkä se sitten häiritsee työhön keskittymistä, kait?
    Muuten onko niin, että sinkut ajattelee, että vain heillä on oikeus ihastua työpaikalla? kyllä tunteita on kaikilla, mut osa kätkee ne vaan paremmin. Kaksinaismoralismi nostaa päätään....

    Äänestä

  • ei katsota kirjoitti:

    Tunteita on kaikilla mutta vain sinkuilla on "moraalinen hyväksyntä" toimia. Jokaisen varatun tulisi pitää tunteensa vakanalla tai sitten erota ensin ja toimia vasta sitten. Kaikki muu on itsekkyyttä. Kolmio draamoista harvoin onnistuu kaikki kolme selviytymän sydän ehjänä. Itsekin olen varattu ja ihastunut työkaveriin, mutten aio todellakaan tehdä mitään koska rakastan kumppaniani. Ihastus on ihastus.

    Äänestä

  • se menee.. kirjoitti:

    kampi? m vai n?

    Äänestä

  • kumpi vai kirjoitti:

    kampi? m vai n?

    ...mitä sillä väliä.

    jompi kumpi, jokatapuksessa.

    tahtoo pysyä anonyyminä ja silleen.

    Äänestä

  • se menee.. kirjoitti:

    Tunteita on kaikilla mutta vain sinkuilla on "moraalinen hyväksyntä" toimia. Jokaisen varatun tulisi pitää tunteensa vakanalla tai sitten erota ensin ja toimia vasta sitten. Kaikki muu on itsekkyyttä. Kolmio draamoista harvoin onnistuu kaikki kolme selviytymän sydän ehjänä. Itsekin olen varattu ja ihastunut työkaveriin, mutten aio todellakaan tehdä mitään koska rakastan kumppaniani. Ihastus on ihastus.

    tosi vaikea tilanne, kun varattuna ihastuin "liikaa" mieheen, ja nyt hän ei olekaan (ehkä) kiinnostunut ollenkaan minusta.
    Pitäis osata olla järkevä, mutta...

    Äänestä

  • ei katsota kirjoitti:

    tosi vaikea tilanne, kun varattuna ihastuin "liikaa" mieheen, ja nyt hän ei olekaan (ehkä) kiinnostunut ollenkaan minusta.
    Pitäis osata olla järkevä, mutta...

    Meil töis taas puhutaan minust ja työkaverist ties mitä juttuja, vaikkei meil oo mitään..
    (Mä olen kyllä rakastunut toiseen osapuoleen, mut tää ihastus on ihan ykspuolista)

    Äänestä

  • Oliskin aihetta.. kirjoitti:

    Meil töis taas puhutaan minust ja työkaverist ties mitä juttuja, vaikkei meil oo mitään..
    (Mä olen kyllä rakastunut toiseen osapuoleen, mut tää ihastus on ihan ykspuolista)

    ikävää, ne jutut. Ihastumiset kun helposti näkyy, mutta onko sillä niin väliä. Voihan se antaa jollekin jonkun lyömä aseen tms. en tiedä.

    Äänestä

  • ei katsota kirjoitti:

    ikävää, ne jutut. Ihastumiset kun helposti näkyy, mutta onko sillä niin väliä. Voihan se antaa jollekin jonkun lyömä aseen tms. en tiedä.

    mitä se kertoo siitä joka sitä lyömäasetta käyttää?

    Äänestä

eiköhän piipahdeta terassilla... Duunipaikan koko vaikuttaa myönteisyyteen.

Äänestä
  • ... tuli vaan mieleen että millon sitten mennään?

    ja minne.

    ja sit vielä et missähän välissä työpäivääsi mahdoit tuonkin viestin kirjoittaa, ja missä....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mun duunissa kirjoitti:

Niin... kuten jo otsikkokin kertoo, mun duunipaikalla on muodostunut monia avio- ja avoliittoja. Ovat puolisot edelleen monien vuosien jälkeen samassa paikassa työssä, ja yleisesti hyväksyttyjä. Jopa kesätyöläisille vitsaillaan: eihän sitä tiedä vaikka täältä tulevan puolisosi löytäisit.

Taitaa olla sikäli harvinainen työpaikka, etten ole huomannut pahalla kenenkään ottavan sitä, jos ja kun suhteita syntyy... tietysti työpaikkakin on sen verran suuri, että valinnan varaa on, sekä tilaakin... ei tarvitse ihan kyljessä nyhjätä, välttämättä, koko ajan.

...Ja kieltämättä itseäni, onhan se myönnettävä että olen toki silmänilon löytänyt minäkin, vaikka ei katseita enempää ollakaan tekemisissä... Mutta kuka tietää, ehkä joskus... Enhän toki tiedä onko kyseinen henkilö edes vapailla "markkinoilla" niin sanoakseni...

Vaan kuinka teillä, kun yleensä on niin, että työpaikkasuhteita ei katsota hyvällä. Vaikuttaako työpaikan koko, ja se millä alalla ollaan, tähän asiaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu