Pärjääkö naisleski omakotitalossa mitenkään?
Juuri sain puretuksi, puhdistetuksi ja vielä koottua takaisinkin keittiön altaiden putket ja hajulukon, olivat viikon ihan tukossa.
Ja en kirjoita tätä siksi, että kaipaisin mitään kunniamainintaa! Vaan muistitteko miehenne eläessä arvostaa häntä niiden kaikkien kodin töiden takia mitä hän teki - noin vain, ohimennen? Minä en kiittänyt tarpeeksi, ja nyt on jo myöhäistä. Yli tunti meni hommassa ja välillä oksetti ja välillä itketti, ihan kiukustakin.
Olen ajatellut, että pärjään yksin omakotitalossa, mutta nyt aloin ajatella, että öljykattilakin pitää puhdistaa ainakin kerran vuodessa ja mistä ostetaan 2-tahtibensaa moottorisahaan ja miten teräketjuöljyä lisätään ja kiukaaseeen pitäisi vaihtaa uudet kivet ja talon kivijalka pitäisi maalata tänä kesänä ja mitä yläjyrsimellä tehdään, vissiin se oli niitä ikkunan vaihtoja varten hankittu ja kohta varmasti kaikki putket on tukossa, ihan vain siksi, ettei mieheni ole enää.
Tämän kolmen kuukauden aikana viisi lamppua on palanut, tv poksahti rikki ja silloin kovien pakkasten aikan patterit pitivät lorinaa (ensin yritin ilmata, mutta ei se ollutkaan siitä kiinni,vedenpaine oli laskenut kierrossa, no sitä sai nostettua yhdestä venttiilistä, herrajestas olen avuton, en tiedä sen venttiilin nimeä, no putkia seuraamalla just just tajuan, että sieltä sitä vettä saa kiertoon lisää) - joskus tuntuu että koko talo haluaa, että luovutan ja lähden pois! Mutta en haluaisi, tämä oli meidän yhteinen kotimme ja unelmamme ja tunnen kuin hän olisi vielä täällä.
Aha, onhan sitä kyynelnestettä vielä jäljellä. Mistä toivoa ja voimaa? Vai otanko kissan kainaloon ja lähden. Tosin mieheni sanoi kerran, että tästä talosta sinun ei tarvitse enää ikinä muuttaa. Hän teki minusta "omakotitaloihmisen".
Juuri sain puretuksi, puhdistetuksi ja vielä koottua takaisinkin keittiön altaiden putket ja hajulukon, olivat viikon ihan tukossa.
Ja en kirjoita tätä siksi, että kaipaisin mitään kunniamainintaa! Vaan muistitteko miehenne eläessä arvostaa häntä niiden kaikkien kodin töiden takia mitä hän teki - noin vain, ohimennen? Minä en kiittänyt tarpeeksi, ja nyt on jo myöhäistä. Yli tunti meni hommassa ja välillä oksetti ja välillä itketti, ihan kiukustakin.
Olen ajatellut, että pärjään yksin omakotitalossa, mutta nyt aloin ajatella, että öljykattilakin pitää puhdistaa ainakin kerran vuodessa ja mistä ostetaan 2-tahtibensaa moottorisahaan ja miten teräketjuöljyä lisätään ja kiukaaseeen pitäisi vaihtaa uudet kivet ja talon kivijalka pitäisi maalata tänä kesänä ja mitä yläjyrsimellä tehdään, vissiin se oli niitä ikkunan vaihtoja varten hankittu ja kohta varmasti kaikki putket on tukossa, ihan vain siksi, ettei mieheni ole enää.
Tämän kolmen kuukauden aikana viisi lamppua on palanut, tv poksahti rikki ja silloin kovien pakkasten aikan patterit pitivät lorinaa (ensin yritin ilmata, mutta ei se ollutkaan siitä kiinni,vedenpaine oli laskenut kierrossa, no sitä sai nostettua yhdestä venttiilistä, herrajestas olen avuton, en tiedä sen venttiilin nimeä, no putkia seuraamalla just just tajuan, että sieltä sitä vettä saa kiertoon lisää) - joskus tuntuu että koko talo haluaa, että luovutan ja lähden pois! Mutta en haluaisi, tämä oli meidän yhteinen kotimme ja unelmamme ja tunnen kuin hän olisi vielä täällä.
Aha, onhan sitä kyynelnestettä vielä jäljellä. Mistä toivoa ja voimaa? Vai otanko kissan kainaloon ja lähden. Tosin mieheni sanoi kerran, että tästä talosta sinun ei tarvitse enää ikinä muuttaa. Hän teki minusta "omakotitaloihmisen".
Vastaukset 28
Vanhimmat
kyynel silmään ku tuota luki, just hankittu miehen kans omakotitalo ja tarkotus ois loppuelämä täällä viettää, mutta koskaanhan ei tiedä mitä tuleman tuo...raskasta varmaan yksin hoitaa omakotitaloa ja muutemkin tuo elämäntilanne. ei muuta kun voimia ja jos vaikka joku tuttava auttais? ja onhan niitä ammattilaisiakin jos vaan on vara palkata. hyvää kevään jatkoa ja tee niinkun sydän sanoo
Jos sinun miehesi on vielä elossa, puhukaa edes kerran, mitä haluaisitte, jos jompi kumpi kuolisi. Olen neuvonut kaikkia ystäviäni tekemään näin. Me emme koskaan puhuneet kuin yhteisistä tulevaisuuden suunnitelmista. Sitten kun hautajaiset piti järjestää, jouduin monien kysymysten eteen: tuhkaus, hautapaikka, ketä hautajaisiin pitää kutsua: haluaako hän minun asuvan tässä, tekevän remontit loppuun jne. Olen yrittänyt kysyä häneltä, ja minusta tuntuukin joskus, että hän neuvoo minua.
Meilläkin oli tarkoitus loppuelämä viettää tässä talossa, minä olin jo muuttanut liian monta kertaa.
Olisimmepa mekin ymmärtäneet puhua asioista, mutta kuvittelimme, että elämä jatkuu vuosia yhtä onnellisena,turvallisena ja rauhallisena kuin nämä edellisetkin viisi vuotta, mitkä yhdessä asuimme tässä kodissamme. Meillä on pieni asunto, mutta valtava parveke ja suunnittelimme aina, että kun olemme niin vanhoja ettemme enää jaksa tai viitsi matkustella, niin teemme parvekkeestamme oman puutarhamme, missä kesäisin vietämme ihania yhteisiä hetkiä. Näinä viimeisinä vuosina emme paljon parveketta kukilla kaunistaneet, kun olimme niin paljon liikekannalla, että oli turha tuhlata rahaa kukkiin, kun ei niitä kukaan pystynyt kunnolla hoitamaan. Ja nyt ei rakkaintani enää ole. Tämä kevät ja tuleva kesä on vaikeaa aikaa. En halua laittaa kukkia, vaikka en enää matkustele, en halua edes mennä parvekkeelle.- On niin monia asioita, mistä olisi pitänyt puhua, mutta kaiken ikävän sitä aina työntää pois ja ajattelee, että ehtiihän sitä, mutta tosiaan, te joilla vielä on mahdollisuus, järjestäkää asianne.
Sitä eli niin onnellisena ja tietämättömänä ja suunnitteli kaikkea. Kaikki illat tehtiin suunnitelmia tulevaisuutta varten. Tuo tehdään ensi kesänä ja tuonne Intiaan matkustetaan keväällä ja kesällä mennään Tanskaan sukulaisiin. Ja halkovaja rakennetaan tulevana kesänä. Ja piha tasoitetaan sitten joskus niin, että kun molemmilla on rollaattorit, niin on helppo liikkua. Ja sitten, kun ei ole omia hampaita suussa, niin tekarit voidaan laittaa samaan lasiin. Ja koira hankitaan, kun ollaan eläkkeellä, että on aikaa juoksuttaa sitä.
Nyt sitten ei ole enää mitään. Minusta on vain puolikas jäljellä. Kaikki suunnitelmat valuneet johonkin...Tulevaisuutta ei ole. Vain tämä kauhea tuska ja ikävä!
Jokaisesta kukasta, joka nousee pihaan, haluaisin sanoa hänelle, mutta ei ole ketään...
Rakennamme mieheni kanssa nyt jo toista taloa. Tämä on meidän unelmiemme koti loppuelämäksemme, joka on lyhyt tai pitkä aika.
Teemme kaiken yhdessä. Valitsimme taloomme sähkölämmityksen, koska sen kanssa on helppo elellä vanhanakin.
Meillä ei ole koskaan ollut miesten ja naisten töitä erikseen. No, en ole antanut mieheni siivota, pestä pyykkiä ja silittää, mutta nyt olen tullut toisiin ajatuksiin. Alan opettaa häntä astianpesu- ja pyykkikone/kuivaajan käytössä. Minä olen aina tehnyt kaikkia töitä talossa sekä rakennus- että asumisaikana.
Olemme puhuneet kuolemasta ja jälkeenjäävän asemasta. Kuolemakeskustelut alkavat aina sanalla kun...
Muistan kiittää & kehua miestäni joka päivä siitä ahkeruudesta, jolla hän edistää rakennusprojektiamme. Olemme onnellisia. Tässä ja nyt. Muutahan ei ole.
Laita kukkia ja tee muitakin asioita joista pidät, voithan tehdä sen läheisesi muistoksi ja kunniaksi niin huomaat että saat siitä voimia itsellesikin.
Kuljin eilen ensimmäistä kertaa metsässä rakkaani pois menon jälkeen,koko alkumatkan itkin ja itkin ja muistelin miten tärkeää luonto, metsä, kukat,linnut,piha ja sen kukat olivat molemmille ilonaiheita josta nautimme. Loppumatkan kun kuljin oloni helpottui kun ymmärsin ja tajusin että ei hän haluisi että jätän sen kaiken tekemättä mikä ennen oli meille molemmille tärkeää. Ja uskon myös että hän haluaisi minun ja kaikkien häntä kaipaamaan jäävien jatkavan elämää kaikesta huolimatta, nämä olivat ajatuksia jotka nousivat mieleeni kun metsässä kuljin ja häntä ajattelin, silloin päätin että laitan kukkia ja haravoin pihan mikä on jäänyt haravoimatta.
etsimään luotettavan putkimiehen viemäri ja lämmitys neuvojaksi sekä opastajaksi.
Samalla voi kysellä, mitä muuta vois osata neuvoa.
Kakstahtibensaa saa ostettua huotoasemalta, jos ei itse osaa sekoitus-suhdetta oikein.
Tään verran osaan kertoa.
Voi, jospa eläessä moni puoliso kertoisi, mitä millekkin asialle pitää tehdä ja miten.
Tää on varmasti monen yksin jääneen, varsinkin naisen hankala alkutaival kaipuun ja tietämättömyyden lisäksi.
Alku aina hankalaa ja lopussa kiitos voi jo niiata. Sanoo vanha sananlasku jotenkin näin.
Auttaisin jos osaisin näissä miesten duuneissa.
Minä en lähtisi. Soittaisin alueen huoltofirmat läpi ja pyytäisin tarjousta talonmiespalveluista. Opettelisin pyytämään ulkopuolisen tekijän niihin töihin, joita en pysty tekemään itse. Maksoihan se talo joskus jotain, joten voihan sen ylläpitokuluihin sisällyttää huoltokulut. Pistäisin asiat tärkeysjärjestykseen ja tekisin tai teettäisin pikkuhiljaa kuntoon.
Kyllä pärjää ja tarvittaessa lapsien kanssa. Jos saat puhdistettua viemäriputken ja saat sen takaisin paikoilleen, osaat maalata kivijalan ja pestä öljykattilan. Viiden litran Jerry-kanisteri mukaan auton takakonttiin ja huoltamolle bensaostoksille.
Kyllä sie ossoot, kun pahin suru hellittää!
Huoltofirmat kalliita, kaikki ulkopuolinen työ on kallista, kiitos ei.
"Maksoihan se talo joskus jotain, joten voihan sen ylläpitokuluihin sisällyttää huoltokulut"
Niin maksoikin ja maksaa edelleenkin, puoliksi aina maksoimme kaiken ja nyt makselen loppua asuntolainaa yksin, sen saman summan lyhennän kuin ennen kahdestaan, kaikki asumiskuluni ovat kaksinkertaistuneet.
Ylläpitokuluihin sisällyttää huoltokulut, mitä tuo tarkoittaa. Kaikki ylläpitokulut ja huollot ja remontit maksan nyt yksinään omasta pussistani,sisällyttin ne mihin tahansa kuluihin. Just maksoin 700 euroa yhdestä remontista, joka oli sovittu jo mieheni eläessä.
Ja öljykattilaa ei pestä. Siis meillä öljykattila on minun korkuinen, 355 kg painava "kaappi" pannuhuoneessa, Högfors 14 Ässä. Öljypoltin sammutetaan, ovi avataan, laitetaan hengityssuojain naamalle, karsta ja noki ja tuhka kaavitaan ja harjataan ja sillei, vielä kun tietäisi miten turbulenssielimet poistetaan.
Ja siihen bensaan täytyy ostaa 2-tahtiöljyä, sitä saa varmaan litran pänikässä ja sitten pitää sekoittaa, onkohan se sekoitussuhde 1:n suhde 4:ään, kuka tietää. Meillä yhdessä kanisterissa mies oli kirjoittanut 25 %.
Terapiassa sanoivat, että älä ota niin kauhea stressiä talon töistä, eivät ne karkaa. Kuulema itsensä saaminen kuntoon olisi nyt tärkeintä. Mutta...
No juurihan itse siinä luettelet, mitä pitäisi tehdä, joten miksi et TEE NIIN?
Ja onhan noita kai jotain kurssejakin olemassa, joille voi ilmoittautua ja oppia siellä asioita.
Tämmöstä tää on tää "real life". Itse olen sinkkuilut jo vuosia - eipä ole ollut aviomiestä auttamassa!
ja keksimme tehdä ns.oma huoltokirja.
Kun sai suvun miehen auttamaan ja neuvomaan ja tuntui ettei mikään mene muistiin.
Koneiden öljy/bensasuhteet, mistä mitäkin painetaan kun huolletaan ja paljon muita teknisiä tietoja kirjaan ja kansiin.
Ja kun ne kerran tekee ne kyllä oppii.
Itse autoin neuvomalla vanhempaa naista jonka mies kärsii altzheimerista jo, esimerkiksi laskujen maksamisessa.Mies oli hoitanut kaiken talouteen liittyvät asiat.Mutta niin tämä n.70 vuotiaskin otti asioista selvää.Aikamoisen työn tosin joutuu tekemään.
Aina tulee eteen asioita mihin naisen voimat ei riitä, tai uskallus (katolle kiipeäminen), mutta oma äitini on ainakin pärjännyt suht hyvin isossa omakotitalossaan.Jostain asioista pitää maksaa, mutta osa asioista hoituu ihan jonkun avustuksellakin.
On vaan punnittava mikä on tärkein asia itselleen ja miten itse kokee itselleen henkisestikin parhaaksi ratakaisuksi.
Toisille talon myyminen on järkevin vaihtoehto.Niin teki minun tuttuni, koska ikä tuli esteeksi hoitaa lumi ym, raskaita töitä.
Ja jäipähän hiukan enemmän rahaa pienen eläkkeen lisäksi millä nyt voi nauttia vanhoilla päivillään helpossa pienessä kaksiossaan johon muutti.
Siitä olisi monelle sinkkunaiselle apua.
Ikäni ei pitäisi olla vielä mikään este selviytyä omakotitalon huoltamisesta. Reippaasti lähempänä 40 kuin 50. Ennen olin fyysisesti melko vahva, nyt en enää, olen mennyt aika huonoon kuntoon. Lumityöt ja heinänleikkuut eivät ole mikään ongelma.
Mutta tuoreiden koivupölkkyjen (halkaisija 20-40 cm) pilkkominen on - lohkomalla, tiedetään - mutta ei meinaa voima riittää. Ja selässä on kuluma.
Koneet on vähän hankalia. Nyt täytyy käyttää moottorisahaa - kyllä sitä käyttää, mutta kun pitäisi huoltaakin, pyöreällä viilalla tehdään jotain, teroitetaan teräketjun kouruhammas, otapa huomioon kouru- ja säätöhampaan korkeusero eli leikkaussyvyys, huomioi viilauskulma, etukulma, viilan asento ja viilan halkaisija ja käytä viilausohjainta ja muista, että kouru- ja säätöhampaan säätöä varten tarvitaan laattavilla ja säätöhampaan viilausohjain - ei voi olla noin hankalaa, kunhan nyt viilailen jotain teräväksi.
Samoin puutarhatraktori ja kompressori, mitähän minä silläkin teen, varmaan ruiskumaalaan sen halkovajan, kun saan rakennettua sen, joo, saahan siihen sen naulaimen. Jne.Kyllä miehen kanssa kaikki on helppoa!!!
Sen huoltokirjan haluaisin nähdä. Julkaiskaa tosiaan se jossakin!
tarkoittanut mitään pahaa , vaan kerroin niin kuin asia oli.
Jokainen talo on erillainen vaikka ois ölykattila tai sähkölämmitettävä talo , muista vaihtoehdoista puhumattakaan.
Tarkoitin todellakin että , kirjoittaa ylös ne mitä voi kirjata, omasta talostaan.Vajan rakentaminen ei tosiaankaan ainakaan onnistuisi minulta edes ohjeiden kanssa.Tosin en ole kokeillut.
paljon on asioita mitä ei tosiaankaan tule opeteltua koska on tullut suhteen aikana sanaton sopimus että se joka osaa paremmin yleensä tekee määrätyt asiat.
On raskasta surun aikana vielä opetella asioita ja jopa usein alussa olla pyytämässä apua ja neuvoja.Ja niinhän se yleensä ainakin minun kohdalla on, että kun tuntuu että muutenkin on liian vaikeaa putoaa pommi pommin perään lisää paskaa niskaan, sitä kai sanotaan arjeksi..mitä ei aina jaksais.
Toki ymmärrän vihaakin, koska itse lapseni menetyksen jälkeen vihaan paljonkin.
Otan osaa kaikille rakkaansa menettäneelle.
minäkin mietin... mutta en itse ole se leski vaan kahdeksankymppinen äitini. Isäni kuoli kuukausi sitten. Hän hoiti talon lämmitykset ja korjaukset, kauppa-asiat, laskut yms. 20 vuotta. Nyt äidilläni on vähän pallo hukassa. Mutta sanoo silti pärjäävänsä.
Ajattelin sinun kohdallasi näin: Talo on huomannut isäntänsä poismenon... ja kerjää huomiotasi kaikin keinoin :). Tosiasia on, että arkiset aherrukset auttavat surussa ja siirtymään eteenpäin. Joten etsipä öljykattilan opaskirja ym. laitteiden mitä talosta löytyy. Sitten voisit vaikka heittäytyä jonkun naapurin miehen, sukulaisen, työkaverin tms. kimppuun (:D) ja kysellä asiat selviksi. rauta- ym. kaupoista saa myös neuvoja. Kirjastostakin saa varmasti lainaan jotain remonttireiskan oppaita.
Itse olin paljon yksikseni lapsuudenkodissani teininä ja selvisin hengissä, koiran kanssa! Kerran kyllä puu/hiililämmitteinen kattila sammui keskenkaiken (onneksi ulkona oli sentään 1 aste..). Heräsin kylmyyteen, en jaksanut tehdä muuta kuin otin sähköpatterin olohuoneeseen, koiran myös ja aamulla vasta syvennyin lämmityksen saloihin...
Saat toivoa ja voimaa, kun huomaat jonkin ajan harjoittelun päästä tekeväsi - omakotitaloihmisenä - työt noin vain, ohimennen!
Totta,että kotityöt auttavat pitämään ajatukset kasassa, kunhan vain pääsisi alkuun, on tämä voimattomuuden tunne.
Öljykattilan opaskirja löytyi onneksi, täytyy selvittää mitä ovat turbulenssielimet, jotka otetaan pois kattilasta puhdistuksen ajaksi..
Naapureita, sukulaisia ja työkavereita en halua vaivata,varsinkaan miehiä. Ärsyttää, jos joku mies uskaltaa tulla edes pihalleni. Ai miksi, siksi kun entisiä miesystäviä on alkanut soittelemaan, antaisivat minun olla rauhassa.
omakotitaloa eroni jälkeen,välillä voisi itkeä mut-
ta selvittyäni hommista nauraa.öljykattilan puh-
distuksesta lähtien tehnyt yksin,en tänäkään päi-
vänä tiedä turbulenssielimistä että hohhoh-
hoijakkaa....
että turbulenssielimet (tulipinnalla tai savusolassa) täytyy poistaa puhdistuksen ajaksi ja sitten kyllä neuvotaan, miten ne laitetaa takaisin. Ohjekirjasta: Högfors 14 Ässä-kattilassa turbulenssilevyt asetetaan tulipesän yläpuolella olevien rakojen päälle levyn harja ylöspäin. Levy, jonka toisessa päässä on kolo, asetetaan alimman raon päällekolo luukkua kohti. Toinen turbulenssilevy asetetaan keskimmäisenj raon päälle...Hoh hoijakkaa. Jos olet puhdistanut öljykattilan, niin ole kiltti ja kerro tyhmemmällesi, mitä otit sieltä pois ennen kuin aloit puhdistaa kattilaa.
Kalliista ulkopuolisesta avusta saa kotitalousvähennyksen. Työn osuudesta saat 60 % vähennetyksi omasta verotuksesta suoraan. Marssit vaan kuittien kanssa verotoimistoon. Omavastuu on 100 e/vuosi. Kuitista pitää näkyä työnosuus eriteltynä ja firman pitää olla rekisterissä. Lisää tietoa saat verohallinnon sivuilta.
Iloinen yllätys itselle oli viime vuoden marraskuussa, etten joutunut maksamaan joulu- ja tammikuussa veroja ollenkaan ja vielä tuli palautustakin. Kyllä kannattaa käyttää ulkopuolista apua, kaikkea ei tarvitse itse osata eikä jaksaa....Itse teetin ulkopuolisella pihankunnostuksen (routaongelmia), pensasaidan leikkauksen, saunanpesun, kiertovesipumpun vaihdon... Tänä vuonna olen kustantamassa huonokuntoiselle äidilleni kuukausisiivouksen ja siitäkin saa kotitalousvähennyksen.
Du courage!
No kai sun pitää bongata sinne remontti-reiska-äijä ihan vaan käytännön syistä.
Onhan niitä raha-avioliittojakin - tehkää te "remontti/huolto-avioliitto"...!
Olet varmaan vielä vihainen ja katkera lähimmäisesi poismenon aiheuttaman surun takia, kun kirjoittelet tuollaisia. Saat anteeksi.
Kukaan mies ei koskaan saa tulla meidän kotiimme.
Ja Sinead O´Connorin laulun sanoin: "Nothing compares to you". Tarkoitan rakastani.
oppia näitä kaikkia asioita omakotitalon kanssa. olen ensimäisestä talvesta nyt selvinnyt, edessä on pihapuiden kaatoa, pihan siivous, ensi talven polttopuut.hankin juuri sähkökäyttöisen moottorisahan puusavottaan. 9 kk leskenä ja kaikki on kaaosta. mutta sisulla eteenpäin.
kuitenkin ollut kauan.Pieni punainen tupa on ja ilman miestä olen tehnyt kaikki remontit.Onneksi naapurissa on fiksut serkkupojat,jotka aina tarvittaessa ovat valmiita neuvomaan.On tullut tutuksi kaakeloinnit,talon ulkoseinien ja lattioiden lämpökorjaukset ym.Ja se polttopuiden teko;joka keväinen ja syksyinen urakka,moottorisaha käteen ja pystymetsään puita kaatamaan.Monta kertaa on sen sahan kanssa tullut tilanteita,että vain tuurilla vielä hengissä olen.Viime keväänä ostin sähkökäyttöisen pilkkurin,kun on nää kädet siinä kunnossa,että kirveellä pilkkoen se parikymmentäkuutiota puuta olis ollut jo liikaa.Kohta vuosi aikaa,kun olkapää leikattiin ja nyt oottelen uusintaleikkaukseen aikaan-eipä ole halkojen tekijäksi minusta nyt-jos ei poika tule tekemään,joudun ostamaan puut,ei nuo viimekesänä tehdyt riitä ensi talveksi.Monenlaistahan sitä on hommaa talossa,mutta kun rohkeasti käy puuhaan,niin kyllä sitä monenlaista oppii-moottorisahan teräketjun viilauksesta lähtien.Ja minusta se on turhaa ylpeyttä,jos ei neuvoa kysy-miten sitä oppii hommia oikealla tavalla tekemään,jos ei kukaan opeta.Isäni oli kirvesmies ja monta hyvää oppia häneltä sain ja arkipäivän neuvoja.Coeurbrisee,tunnut olevan varsin toimelias ihminen-surusi keskelläkin-mutta kaupasta löytyy "kodin putkimies" niminen aine,jolla viemärit aukeaa,kun antaa aineen vaikuttaa yön yli-ei tarvihe koko viemäriputkistoa irroittaa.Öljykattilaa ei miulla oo,joten sen osalta kyllä päässä heittää tyhjää!!!
Kiitos,viestisi oli rohkaiseva. Jos sinä pärjäät, niin pärjään minäkin.
Seuraava ns. ystävä, joka kysyy minulta, että "vieläkö sinä asustelet siinä talossa, eikös se ole aika iso yksinäiselle ja naiselle vielä...?" saa haistaa huilun. Mihinkä minä omasta kodistani lähtisin? Siellä Intiassa lesket poltetaan miehen kuoltua! Anteeksi, minua vähän ketuttaa nämä kyselijät.
Olen ollut töissä rakennuksilla ja varsinkin kaakelointi ja saumaus ovat minun alaani.
Onneksi minulla ei ole metsää, niin ei tarvitse tehdä puita kuin muutama kuutio, mitä tontilta 12 koivua kaadettiin tänä keväänä. Niistäkin tulee ehkä 4 vuodeksi polttopuuta takkaan ja uuniin.
Teräketjun viilauksen opettelin just, velipoika näytti, ihan iisi homma. Ja pilkkominen sujuu nyt jo aika joutuisasti, kun on vähän kuivempaa puuta. Ja jo kehtasin kysyä yhdeltä tutulta, olisiko hänellä momenttiavainta ja oli. Mieheni autossa, jonka ostin kuolinpesältä, on kesärenkaissa aluvanteet ja sellaiset täytyy kiristää 12 kilopondiin. Olin kiertänyt pultit vähän turhan tiukkaan, mutta nyt ne ovat oikeassa momentissa. Täytyyhän sitä näköjään apuja kysellä, se on minulle aika vaikeaa.
Kodinputkimiestä lorottelin ensin lavuaarin, mutta ei auttanut. Onneksi avasin putket, siellä oli kaikkien suruvalittelukukkien lehdet yhtenä myttynä - ei ihme, että oli tukossa.
Ole varovainen sen puun kaatamisen kanssa, tunnen yhden kaverin kenelle tuli laho latva päähän, meni näkö sekä tasapainoaisti ja työkyky. Hyvä, ettei kuollut sinne metsään. Ja hänellä oli kypärä päässä.
Toimeliaisuuteni on kovin vaihtelevaa. Joskus touhotan ylikierroksilla, sitten saatan koko viikon olla saamatta mitään aikaiseksi, nukuttaa vaan. Töissä tietysti käyn. Ja hoitelen vanhaa äitimuoriani silloin tällöin.
Kun ostimme mieheni kanssa tämän talon, teimme remonttia koko ajan 3 ensimmäistä vuotta. Mieheni sanoi varmasti sata kertaa, että sellaista hommaa ei ole, mitä me emme yhdessä tekisi. Tuntuu niin pahalta yksin jatkaa tätä eloa. Teimme kaikki työt yhdessä, molemmat tekivät melkein kaikkea.
Miekii oon muute Karjalast!
varmasti elämässäs pärjjeet!Miulla kun ei oo sitä miestä apuna ikinä ollu(nyt on poika aikuinen ja auttelee),niin ei ossoo silleen kaivata kettää appuu-sitä vain tehä touhottaa(millon millähi lopputuloksella)näitä töitä.Joo,se puusavotta-kesäsandaalit jalassa, bikinit piällä(kun oli kuuma)mie niitä puita sahhailin viimekkii kesänä.Naurattaa näin jäläkkeenpäin,kun yhtä suurta koivuu sahasin ja se rupes viärräänepäin kuatummaan,niin moottorsaha näpisty sinne vällii.Ja vaikka mie oisin miten venganna,saha ei vain irronna.No,eipä mittää,jätin sahan käyvä pörpöttämmään siihen puunrunkkoon ja läksin nuapurrii appuun hakemmaan.Kyllä sille nauru kelepas-heti kysy,mikset sammuttana sahhoo?Mie sit naisen lokkiikalla selevitin,jotta kun se saha on lämmin,niin sitä on vaikkee suaha käynttiin,mut nyt se on jo valammiiks käynnissä!Monta suakkunnoo on sattuna-mahttaathan ne aina sivusta seuranneet hymmyillä miun touhuloille-mut mitä mie siitä,piäassii jotta homma on käynnissä.Kyllä sie pärjjeet,kun rakennuksilla oot töissä ollu.Sieltä on varmasti monenlaista oppii piähän puuttuna.Suru on varmasti siulla joka päivänen ja öinen kaveri-on pitkkään vielä,mut yritä siitä arkipäivästä ammenttoo sitä voimmoo-ajan olloon tuska muuttuu kirvelyks ja sillon oot jo voiton puolella!!!
Ihan oikeesti, ole varovainen niitten puitten kaatojen kanssa. Varmaan tiedätkin, että täytyy tehdä kaatolovi sinne kaatumispuolen suunnalle, ensin yläviistosti ja sitten alhaalta suoraan loveen, loven syvyys 1/4 rungon paksuudesta ja kulmana 45 astetta ja sitten sahaat sieltä toiselta puolelta, niin jo pitäisi kaatua oikeaan suuntaan.
Tuossa olisi voinut käydä huonostikin. Se on totta, että kylmän sahan käyntiin saaminen vaatii työtä ja käsivoimia.
Suru oli ensin sokkia, sitten paniikihäiriöitä ja ahdistusta, nyt vaihtunut masennukseksi. Tänää terapiassa todettiin keskivaikea masennus ja kehoteltiin aloittamaan se mielialalääkitys, jonka sain jo pari kuukautta sitten, mutta en aloittanut.
Otan tässä viiniä ja lueskelen masennuksesta ja mietin mitä teen sen lääkityksen kanssa.
(Karjalaks): Tul vaa mielee, jot oha siul joskus kuitennii olt mies apun, sen pojan teon kans kuitennii. Mihi hää o hävint?
kasvoi mäenrinteessä,alapuolella taimikko ja yläpuolella muuta puustoa.En halunnut puun kuatuvan taimikolle ja vaikka sahasin kuatokolon tavallista reilummin,se puu oli kallellaan alamäkkeen ja siinä se saha sitten jumittu,kun puu vain kallistu alamäin puolelle.Liika varovaissuus ei lie millonkkaa pahasta näissä hommissa,mutta kun niitä on askaroinu parikymmentävuotta,varovaissuus tahttoo unohttuu.Niin-olihan se mies-laitto lapsen alulle ja jätti miut sen ison mahan vierreen köllöttelemmään.Sisu siitä vain on kasvana,mut suru myös isättömän lapsen puolesta.Miulla on ollu liäkitys panniikkihäirijjöön marraskuulta lähttiin(on vaivanna jo ainakkii kymmenen vuotta)ja pikkuhiljjoo olosuhtteet on muuttuna silleen,jotta tuli masennusta joka syveni depressioksi.Lääkitys on ja elämä tunttuu helepommalta-terapiassa käyn ja maananttaina kävin psykiatrilla,joka ehdotti kolmen vuoden psykoterapiaa-katotaan nyt.Tuo viini on vaarallinen kaveri yksinäiselle-miulla se ajanmittaan vaihtu kirkkaaseen ja vaikka töissä käyn-iltaryypyt alako olla "pakolliset".Hyvästihän se nukutti,kun tarppeeks joi,mutta parempana vaihtoehtona mie pijän tätä lääkitystä.Miun masennuksseen on niin paljon syitä-nuoruuven painajaisista lähttiin ja vasta nyt yli nelikymppisenä aloin näitä purkaa sisältäni.Kippeetä tekköö joka terapia,mut joka kerta surun ja tuskan kerästä on pätkä kivun lankkoo pois.Ehkä jonnaa päivänä mie oon ehjä ihminen.Kirjutellaan myö vain,siun kans on mukava huastella!!!