tus***n alla on kuitenkin niin lämmintä ja mukavaa. Eli moni mies on mielellään tossun alla vaikkakin joutuu kysymään lupaa lähteä poikien kanssa "hallitukselta"
Tossun alla
koska
12660
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Monet perheelliset miehet joutuvat ottamaan huomioon lähimmäistensä mielipiteen, ennen kuin voivat tehdä päätöksen siitä onko sopivaa lähteä poikien kanssa vetään perseet olalle.
Johtopäätös: Eli kyllä, olen tossun alla.
Olen mä jättänyt menoja väliin, koska en ole halunnut yksin lähteä.
Paras joka jäi viimeksi menemättä, oli nelipäiväinen "seminaari" levillä erään yhteistyökumppanin kanssa.
Eli mä kiellän itse itseltäni niitä menoja, ei avon tarvitse jarrutella.
Totta, joskus pitää ajatella vähän muitakin.
Eli siis tohvelin alla on tungosta jo
Jos kodin ruhtinatar vaikuttaa töihinkin. Ymmärrät kai, että niissä seminaareissa on tarkoitus myös tutustua yhteistyökumppaneihin, jotta yhteistyö sujuisi jatkossa entistäkin jouhevammin. On epäkohteliasta olla menemättä ja se saattaa olla hidaste tai este etenemiselle työuralla.
Minä olisin ollut asiakkaan ominaisuudessa tuossa tilaisuudessa.
Noita kissanristiäisiä on ihan liikaa muutenkin, koska työhöni kuuluu melko paljon ostamista.
Mä laistan ne tilaisuudet noin 90%, koska ei huvita mennä.
Urastani en muuten piittaa paskan vertaa.
Mutta jos et piittaa ko. asioista vain sen takia, että vaimo käskee, ei siinä välttämättä hyvin käy. Nimittäin jos työpaikka ja tulot katoavat, lähtee vaimokin, vaikka kuinka olisi aikaisemmin vastustanut miehen tömatkoja... semmoisia ne on.
työn tähden kanssasi ..hui?
Työmatkoja teen ihan riittävästi, noi "seminaarit" on silkkaa ryyppäämistä ja rälläämistä. Jos mun duuni loppuu siksi, että en ota vastaan riittävästi toimittajien kestitystä, niin johan on kumma.
Lähden parin viikon päästä yhteen "seminaariin" ja tänään pyydeltiin jo seuraavaan. Kuka perkele sellaista jaksaa?
Eikä suoraan sanottuna huvita, naiseni ei ole milloinkaan painostanut mua jäämään pois noista, en itse halua lähteä.
kun itse seukkailin niin ilmoitin(ilman neuvottelu mahdollisuutta) ryyppyreissuista mimmilleni...saa sellainen mukavan darrapäivän ilman uikutusta, kun ilmoittelee.
Kyllä täällä moni mies yrittää esittää muuta kun todellisuudessa on,minä miesten miehenä uskallan tunnustaa suoraan,vaimolla ihan pehmeät "tossut"mutta yksin en edes halua lähteä kapakkiin(kerran olen ollut)ja pirskatti meni vähä pitkäksi.Palasin suru kotiin,vaimon tytär oli lähtenyt sinne mistä paluuta ei ole.Kyllähän kaverit alkuaikoina olivat pyytämäs useinkin mukaan,mutta olen oppinut sanomaan EI,ja alkon käyttö vähentynyt avioliiton myötä minimiin,ennen join joka viikonloppu perseet olalle.Ei haukuta vaimojamme,kyllä he ihania"kurin"pitäjiä loppujen lopuksi on,mieluummin tossun alla kuin,kuin taivas alla..
samaa mieltä...kun tsekkailee mitä markkinoilla on tarjolla, järkevät ehdot tai ei ollenkaan.
"minä miesten miehenä uskallan tunnustaa suoraan,vaimolla ihan pehmeät "tossut"mutta yksin en edes halua lähteä kapakkiin(kerran olen ollut)ja"
Melkoinen hulivilipaavali ja raikulipoika olet tosiaan ollut, kun olet kerran käynyt ihan yksin kapakissa. Älä polta kynttilääsi molemmista päistä sinä miesten mies playboy sinä.