Viikonloppuna mies lähti saunaillan jälkeen baariin. Ei tullut yöksi kotiin. Anoppi laittoi aamulla viestin, että mieheni olisi ollut hänen luonaan. Ystävä kuitenkin kertoi ottaneensa mieheni kyytiin kaupungilta aamulla ja vieneen sinne. Meillä on pienet lapset, minä vielä äitiyslomalla. Ajatuksia päässä aivan liikaa, vitutusta, itkua. Mies väittää olleensa äitinsä luona, minä en usko. Miten tästä eteenpäin? En uskokaan, että mies mitään suhdetta alkaa ylläpitää, vaan miten selvitä tästä "yhdenillanpanosta"?
Miestä ei tarvitse haukkua, mulkku se on, tiedän sen itsekin. Musta vaan tuntuu, että en jaksaisi olla kolmen pienen lapsen yh, on siitä jotain apua lastenhoidossa. Jatkossa pidän itsestäni ja myös omasta vapaa-ajastani paremmin huolta. Kynnysmattona minua ei enää kohdella. Miten osoittaa se miehelle ilman eroa? Kohtalotovereita?
Miestä ei tarvitse haukkua, mulkku se on, tiedän sen itsekin. Musta vaan tuntuu, että en jaksaisi olla kolmen pienen lapsen yh, on siitä jotain apua lastenhoidossa. Jatkossa pidän itsestäni ja myös omasta vapaa-ajastani paremmin huolta. Kynnysmattona minua ei enää kohdella. Miten osoittaa se miehelle ilman eroa? Kohtalotovereita?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Heh. Yrität hakemalla hakea syytä. Ai mihin? että voisit erota, vaikka mitään todellista syytä ei olekaan. Haluat kuvitella asioita ja niistä kuvitteluista tulee sinun todellisuutesi.
Jospa menisit töihin? Ei olisi niin paljonaikaa ajatella tyhjänpäiväisyyksiä.
miehestäs eroon kuvitteluinesi. Hyvä ja paljon käytetty keino on syyttää miestäs väkivaltaiseksi, niin se menee läpi joka paikassa ja kaikki uskoo sua.
Eli jos miehes puolustautuu sun kuvitelmia vastaan vaikka vain korottamalla ääntään, niin syytä väkivallasta. SE HAKKAS MUT, joo!
Miten osoittaa se miehelle että ei pidä sua kynnysmattona.
No, lopeta se ilmanaikuinen vittuilu ja kuvittelu niin se kohtelu paranee!!
t. Toinen mulkku
Todella idiootit ovat olletkin tähän asti liikkeellä. Neuvomassa muka, -ite hoitoon kuuluisivat.
Mutta asiaan. Pidäppä "sauna-ilta" itsekkin, ja jätä lapset miehellesi koko viikonlopuksi, enpä tarkoita tässä että johonkin mulkkuun sortuisit, mutta annappa miehesi niin ymmärtää...
Ja anna jätkän olla puutteessa, se tekee hyvää, -sinun itsetunnollesi. Ala miettimään sitä miten tulette toimeen ilman miestäsi. Mene töihin jos et jo ole. Sitten sopivassa vaiheessa ukolle kengän kuva perseeseen, koska et sinä oikeasti tuollaista tarvitse, alkuun kun pääset huomaat sen jo itsekkin.
järkeä tossa sunkaan neuvossa. Tuolla kerjää vaan lisäongelmia.
Parisuhde ei ole mikään taistelukenttä! Tajua!
Kyllä se niin on, että kun on lapset tehty ja yhteen muutettu, niin elämä muuttuu. Tuollaiset saunailtojen jälkeiset jatkot kuuluvat poikasille.
Mies kantaa vastuunsa ja vastuuseen kuuluu myös kumppanin hyvä olo. Saunaillassa otetaan muutama olut. Toiset kavereista lähtee kylille. Pienten lapsen isä ottaa taksin alle ja menee vaimon nja lasten luokse.
Jos tällainen elämäntapa ei kiinnmosta, niin ei niitä penskojakaan pidä tehdä. Kukaan ei käske ottamaan vastuuta, jota ei jaksa kantaa,
sattumaan kaiken näköistä kommellusta. Virheitä tekee kaikki mutta niistä voi ottaa opiksi.
Parisuhteen ei kuulu olla valtataistelua silti vaikka joskus joku mokaileekin.
omaa lääkettään jos se "joku" jatkuvasti mokailee. Kannattaisi kaikkien känniläisten miettiä kannattaako lainkaan vaihtaa viihteelle jos alkoholi saa jättämään ne aivot narikkaan. Perheellisen aikuisen teini-ikään kuuluvat sekoilut osoittavat vain kypsymättömyyttä.
että elämässä vain tuppaisi tapahtumaan kaikennäköistä kommellusta. Kyllä niihin tapahtumiin tarvitaan myös omaa myötävaikutusta. Auton alle voi jäädä ja semmoista tuppaa tapahtumaan, mutta pienten lasten vanhemman yllättäviä yöpoissaoloja ei niin vaan satukaan ellei asianomainen itse päätä sillä tavalla toimia.
Ja mitä se anoppikin sillä tavalla kultapoikansa puolesta meni valehtelemaan, munasi itsensä.
on että mitään ei voi antaa anteeksi. Sillain ei pitkälle pötkitä.
Vai voisko anteeksianto mokailussa olla sittenkin parempi.
Nyt en tarkoita jatkuvaa mokailua vaan semmosta mitä nyt kaikille joskus sattuu. Nykymeininki on että heti pihalle vaan ja huudetaan MINÄ, MINÄ mulle kaikki heti! Naiset varsinkin on semmosia.
sellaista, jota anteeksi pyydetään ja katumusta osoitetaan. Katumuksen osoituksetkin kannattaa esittää tekojen muodossa, pelkät puheet ei valitettavasti riitä.
En yleensäkään ymmärrä, että puolison pitäisi olla joku anteeksiantoautomaatti, jolle voi vain todeta että Oho! ja sillä selvä. Perään sitten ihmetellä, että kumma muija ku pienestä suuttu. En ollut muuta ku yhden yön omilla teilläni.
mokailu kyseessä jos äitikin pitää valjastaa valehtelemaan pojalleen alibi yön yli kestäneeseen sekoiluun. Rehellisyys maan perii ja ennemmin karu totuus kuin kaunisteltu sillä joskus kuitenkin se pahempikin moka lentää silmille. Niin, onko se yhtään parempi että joku ulkopuolinen juoruaa totuuden kuin että itse kertoo?
Ja millä perusteella väität anopin valehdelleen?
että väitti poikansa olleen yötä luonaan, vaikka vasta aamulla se oli sinne tuotu... lueppa se alkuperäinen...
poimineensa miehen kaupungilta aamulla ja vieneen anopin eli äitinsä luokse. Näin minä tämän ap:n kirjoituksen ymmärsin.
Miksi siis mies meni aamulla äitinsä luokse eikä tullut kotiinsa vaimon ja lasten luo, vaikka oli ollut koko yön pois?
hävetti ja se tarvitsi alibin yölleen... Ja äiti suostui pilaamaan oman luotettavuutensa miniän silmissä poikansa takia.. valehteli, että poika oli siellä yötä vaikka tosissaan se tuli sinne vasta aamulla.
Siis mies ei mennyt kotiin siksi, kun se ei kehdannut naamaansa näyttää ja se ei tohtinut ottaa vastuuta tekosistaan, vaan oikeasti olisi halunnut että äiti olisi selvittänyt hänet siitä paskasta ulos...
Onnittelut ap hyvästä perheenisävalinnasta. Todella vastuunsa tunteva mies, joka vetää vielä äitinsäkin omiin sotkuihinsa.
Nättiä touhua kerta kaikkiaan.
etupäässä vain miehille...
kerrankin täyttä asiaa!
Onpas paljon kummallisia ja tuomitsevia neuvoja tuolla edempänä. Minusta on käsittämätöntä syyttää naista, vaikka varmasti jokainen, sukupuolesta riippumatta, tuntee pahaa oloa tuollaisen jälkeen.Eiköhän aloittaja ole kuitenkin enemmän selvillä perheensä asioista kuin palstan "kaikkitietävät"?
Vaikka olet perheenäiti, älä unohda, että olet myös nainen. Sinäkin tarvitset omaa aikaa ja rentoutumista, pidä vaikka tyttökavereidesi kanssa tyttöjenilta tms. muuta vaihtelua arkeen.
Jätä lapset miehellesi ja lähde ystäviesi kanssa ulos. Sinä ansaitset myös omaa aikaa, viihdepuoli ei kuulu liitossa vain miehelle.
Mene shoppailemaan jokin uusi vaate, vietä aikaa ystäviesi kanssa, käykää ulkona syömässä jne.
Äitinä olo on vastuullista, mutta nainen on aina muutakin kuin äiti. Älä juutu liikaa rooliisi, salli itsellesi muutama "roolivapaa" päivä vuodesta, jolloin keskityt vain naiseuteen. Kun piristyt ja olet iloinen, lapsesikin ovat iloisia. Väsynyt äiti ei ole lastenkaan kannalta parasta, eivätkä lapset kärsi, jos silloin tällöin suot aikaa ainostaan itsellesi.
Tarvitset aikaa päästä yli tästä kaikesta, joten anna itsellesi aikaa. Tee miehelle selväksi, että myös viihdepuoli tulee vast'edes jakautumaan tasan, eli kummallakin osapuolella on mahdollisuus käydä aina joskus ystäviensä kanssa jossakin, jolloin toinen osapuoli jää lasten kanssa kotiin. Minusta on myös tärkeää, että pääsisitte joskus ihan kahdestaan menemään ja viettämään "laatuaikaa". Jättäkää lapset anopille päiväksi tai pariksi ja keskustelkaa rauhassa tilanteestanne.
On oikein, että et alistu kynnysmatoksi. Anna miehen ymmärtää, että avioliitto on kahden ihmisen välinen sopimus, joka vaatii molemmilta osapuolilta ponnisteluja onnistuakseen. Avioliitto ei ole itsestäänselvyys, sitä täytyy vaalia. Sinä et saa olla miehellesi itsestäänselvyys, eikä miehesi sinulle. Miehesi täytyy ymmärtää, että hän on pettänyt luottamuksesi ja loukannut sinua. Kerro hänelle, että sinusta tuntuu pahalta. Kysy, kuinka miehesi reagoisi, jos sinä olisit tehnyt samoin? Ymmärtäisikö hän? Olisiko hän pettynyt / surullinen?
Avioliitto on vakava sitoumus ja minusta on oikein, että ajattelet asioita, etkä pidä avioeroa ensimmäisenä vaihtoehtona. Lapsille on hyväksi, että heillä läheiset välit molempiin vanhempiin. Jos tilanne kuitenkin kärjistyy liikaa ja kodin ilmapiiri muuttuu riitaisaksi, on lastenkin kannalta järkevää harkita muuttoa erilleen.
tuollainen käytös aikuiselta mieheltä. Perheen perustajan vastuu tuntuu hävinneen pikkuhiljaa oman "minäkivan" alle.
Kostamaanhan sinun ei pidä alkaa, koska silloinhan alennut siihen samaan, mitä uskot miehesikin tehneen. Et ole varma, onko hän ollut vieraissa, mutta epäilet sitä?
Sinua sattuu ja suututtaa yhtäaikaa. Tuntuu ettei tuohon mulkkuun voi luottaa enää. Sinua myös etoo ajatus, että se on sekstaillut jotakin sutturaa ja nyt yrittää sinua samalla vehkeellä?
Kuulostaako oikealta? Minulla samanlaisia ajatuksia nyt tällä.
Olen kokenut tuon saman jo muutamia kertoja ja näyttää, että sellainen toistuu aina joskus, en voi sanoa että usein. Mutta tuo joskus on kamalan raskas sana, kun ei tiedä, milloin taas se joskuspäivä on.
Olemme riidelleet ja olen haukkunut miestäni kaikella sillä pettymyksellä ja vihalla, mitä tuollainen käytös aiheuttaa. Hän sanoo sen yöpymisen muualla olleen "vahinko" ja hän vakuuttaa, ettei ketään vierasta ole ollut.
Olen myös kysynyt miltä hänestä tuntuisi, jos tekisin samaa? Hän ei osaa sanoa muuta, kuin että silloinhan ei kannata jatkaa jos sitä pitää lähteä hakemaan muita..
Eli hänen lauseestaan kuulee siis sen, että HÄN on lähtenytkin sitä varten, että saa muita.. ja kuitenkin kieltää olleensa kenenkään kanssa?
En ole jäänyt yksin tätä pohtimaan, vaan kerron noista "yömenemisistä" kaikille tutuille ja sukulaisille, jotka sattuvat kysymään kuulumisia.
Miehelleni olen sanonut että viimeinen kerta oli viimeinen ja jollei hän osaa suunnata menoreissuiltaan kotiin, parisuhteeseen päin, niin silloin hän on vapaa menemään siitä poispäin.
Kostamaan en ole lähtenyt, mutta olen "mennyt" useammin ystävieni kanssa tuulettumaan. Hän ei pidä siitä, mutta en minäkään pidä hänen menoistaan, joten hän saa kuitenkin luvan sietää niitä.
Sinulla on pienet lapset ja pelko pärjäämisestä. Älä aseta sitä pelkoa esteeksi sille, että kestät sitten halveksivaa käytöstä mieheltasi tai siedät häneltä epäselviä menemisiä. Sopikaa, että molemilla on sama oikeus mennä, ja jos toinen voi yöpyä jossakin, niin se sama on sallittua toisellekin. Voitte sopia myös mikä on "vieraissa käymistä".
Onko jo suutelu, tanssiminen vai vasta seksi? Ja päätätte mitä ette salli itsellenne, eikä sille puolisolle.. siis ne rajat.
Älä heitä "kirvestä kaivoon" vielä, jos se oli oikeasti erehdys ja ei toistu ja jos pystytte sopimaan asian vielä.
Kannattaa ainakin harkita siltäkin kantilta, että eroaminen ei aina ole järkevä teko ja että ihminen (miehesi) on voinut mennä mukaan sellaiseenkin, jota ei alunperin suunnitellut.. ja että sinullekin voi joskus sattua samoin.
Vastuu on kuitenkin sitä, että mitä tahansa tulee tehtyä, missä kunnossa tahansa, voi itse kuitenkin seisoa tekojensa takana, voi katua, pyytää anteeksi ja yrittää jatkossa enemmän.
Miehesi ei nyt näytä haluavan vastata seuraamuksista, vaan yrittää livahtaa äitinsä helmoihin ja syyttää vahinkoa, sattumaa, känniä tms. ja hän ei nyt elä parisuhdetta kohti, vaan siitä poispäin.
Kiitos teille asiallisesti vastanneille. Erityisesti kaksi viimeistä. Pidin minäkin lauantaina oman illan viihteellä. Ja jätin tulematta yöksi kotiin, tosin yötä olin sukulaisten luona. Kertoihan tuo mies että kurjalta tuntui.
Sinä, kenellä oli vastaavia kokemuksia, ei tämä ollut meilläkään ensimmäinen kerta, kun mies jättää tulematta yöksi kotiin.. että meilläkin on tämä "joskus". Mua vaan hävettää mieheni käytös ja se että minä sitä siedän. Tätä ei ollut nyt sattunut useaan vuoteen, siksikin tuntui niin kovalta iskulta.
Jatkossa aion todellakin pitää enemmän itsestäni huolta, ja todellakin viettää "omaa aikaa" ystävien kanssa yhtä paljon kuin mieskin. Mikähän siinä on, että se viinan kanssa läträäminen on niin tärkeää, että vaikka asiat menevät solmuun ja kännissä loukataan toista, niin silti sitä täytyy harrastaa.
En todella tunne itseäni kovin arvostetuksi kotona.
nainen vai mies? Jos nainen niin mahtaisikohan hän olla se yhdenillanhoito? Tuli vaan mieleen. Miksi ois anopin luo vienyt kun ois voinut kotiinkin tuoda? Outo juttu joka haiskahtaa ...ja pahasti...
Voimia sinulle! Toiv. oletukseni väärä.
T: toinen kolmen lapsen äiti